Kompensaatio tuo lohtua yksilön ilmastohäpeään, mutta yrityksille se on brändityötä

Blogi
Lasse Leipola |

Hiilineutraali hampurilainen hiilineutraalilla kuljetuksella kotiovelle? Kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta, kun kotiruoka alkaa kyllästyttää koronaeristyksen kolmannella viikolla. Jos tilaat Wolt-palvelun kautta Hesburgerista kerroshampurilaisen tai kasvis- tai soijatortillan, sekä tuoteen että toimituksen päästöt on hyvitetty – tai niin Wolt ja Hesburger ainakin sinulle lupaavat.

Päästökompensaatio mielletään usein mahdollisuudeksi kuitata esimerkiksi oman lomalennon päästöt, mutta varsin yleistä on myös se, että yritykset ostavat rahalla itselleen ilmaston kannalta puhtoisen maineen.

Hesburger ja Wolt eivät ole likimainkaan ainoita, jotka tarjoavat kompensoituja tuotteita tai palveluita. Päästöjen hyvityksellä myydään myös muun muassa Nokian panimon olutta, Finnspringin vettä ja Juustoportin maitoa. Kompesaatiolla on mahdollista tehdä myös vaikkapa betonista tai lentokentistä hiilineutraaleita.

Ilmastotietoisen kuluttajan kannalta lopputulos voi olla hämmentävä. Esimerkiksi Hesburgerissa edessä voi olla outo valinta: onko kompensoitu lihapurilainen parempi valinta kuin kompensoimaton kasvispurilainen?

Kompensaatio onnistuu useimmiten pikkurahalla

Mutta mitä kompensaatiolla tavoiteltava hiilineutraalius oikeastaan käytännössä tarkoittaa? Kansallisen ilmastopaneelin viime vuonna julkaisemassa selvityksessä todetaan, että vaikka hiilineutraalius-termiä käytetään laajasti, siltä puuttuu yhteisesti sovittu määritelmä, joka sisältäisi esimerkiksi säännöt siitä, miten päästöt lasketaan, tai millaisia ehtoja kompensaation käytölle on. Ilmastopaneeli käyttää hiilineutraaliuden määrittelemisessä kolmivaiheista lähestymistapaa: 1) päästöjen arvioiminen, 2) päästöjen vähentäminen ja 3) jäljelle jäävien päästöjen kompensointi.

Käytännössä yritykset voivat melko vapaasti hypätä kakkosvaiheen yli, jolloin kyse on siitä, että yritys arvioi toimintansa tai tuotteensa päästöt ja ostaa vastaavan määrän kompensaatioyksiköitä kansainvälisiltä markkinoilta. Tällöin tuotteesta syntynyttä päästöä vastaa laskennallisesti samankokoinen päästövähennys jossain muualla. Päästövähennyksen taustalla voi olla vaikkapa metsityshanke Etelä-Amerikassa tai energiatehokkaiden liesien menekin ja käytön edistäminen Afrikassa.

Se, että yritykset kompensoivat päästöjään on hyvin ymmärrettävää, sillä kompensaatio onnistuu useimmiten pikkurahalla. Esimerkiksi Hesburger on luonnonvarakeskus Luken tuella arvioinut, että naudanlihapihveillä täytetyn kerroshampurilaisen päästöt ovat noin 3,4 kiloa. Yhden tonnin päästökompensaatiolla kuittaa siis 300 hampurilaista. Gold Standard -sertifioidun kompensaatiotonnin saa verkosta noin kympillä, jolloin yhden hampurilaisen kompensaation hinta jää noin kolmeen senttiin. Jos tyytyy hankkeeseen, jolla ei ole tällaista ulkopuolista sertifikaattia, kuten esimerkiksi YK:n puhtaan kehityksen mekanismin yksiköitä ostava LähiTapiola, saa kompensaatiotonneja reilusti alle euron kappalehintaan.

Ongelmista huolimatta kompensaatiolla tuetaan hankkeita, joilla oikeasti pyritään vähentämään päästöjä

Vaikka päästöjen kompensoiminen on helppoa ja halpaa, ei sitä pidä kuitenkaan tulkita pelkäksi viherpesuksi. Varsinkin virallisten järjestelmien kautta toimitettujen kompensaatioyksiköiden taustalla on aitoja hankkeita, joilla oikeasti pyritään vähentämään päästöjä tai sitomaan hiiltä ilmakehästä. Eikä kyse ole pienistä summista, sillä YK:n kestävän kehityksen mekanismin kautta on vuodesta 2001 lähtien virrannut yli 300 miljardia dollaria noin 8 000:aan päästövähennys- tai hiilensidontahankkeeseen.

Samaan aikaan kompensaatioihin on liittynyt ja liittyy yhä ongelmia ja riskejä. Perustavanlaatuisin ongelma liittyy siihen, että kompensaatio voidaan nähdä keinona jatkaa päästöjen aiheuttamista tai ainakin viivyttää omia toimia. Pahimmillaan kompensaatio voi jopa lisätä päästöjä, jos mahdollisuus hyvitykseen tulkitaan oikeudeksi aiheuttaa päästöjä.

Kompensaation peruslogiikan lisäksi ongelmia on myös itse hankkeissa. Esimerkiksi joissain hankkeissa paikallinen ympäristö tai väestö on jäänyt alle, kun huomio on ollut pelkässä kompensaatioyksiköiden tehtailussa. Ja kuten kaikessa muussakin ihmistoiminnassa markkinoilla on ollut myös suoranaisia huijareita. Osaan näistä ongelmista on puututtu korjaamalla järjestelmää vuosien varrella sekä tarjoamalla vastuullisille hankkeille erilaisia sertifikaatteja. Mutta sertifikaatitkaan ei ole mitään taikaluoteja vaan kyseessä on käytännössä ainoastaan kattavampi lista kriteerejä, joilla pyritään hallitsemaan riskejä, jotka liittyvät esimerkiksi ilmastotoimien aitoon lisäisyyteen tai vaikutusten pysyvyyteen.

Ilmastokompensaatiota ostava kansalainen tai yritykselle sopivaa kohdetta valitseva työntekijä ovat kuitenkin yhä vaikeiden valintojen edessä: Onko uusiutuvan energian tukeminen Aasiassa parempi vaihtoehto kuin metsänsuojelu Suomessa? Mitä eroa on erilaisilla sertifikaateilla? Tai pitäisikö omat päästöt kompensoida moninkertaisesti ilmastovaikutuksen varmistamiseksi?

Näitä ongelmia ja päästökompensaation todellisia vaikutuksia me haluamme selvittää. Joukkorahoituksemme on auki vielä yhdeksän päivää.

Tekstiä korjattu 27.3. kello 10.54 täsmentämällä termien käyttöä. Esimerkiksi Hesburger ei käytä markkinoinnissaan termiä "hiilineutraali" vaan puhuu "hiilijalanjäljen hyvittämisestä".


Lasse Leipola

Finnwatchin ilmastoasiantuntija.