Koska ilmastonmuutosta aiheuttavat kasvihuonekaasut leviävät tasaisesti ilmakehään, on yhdessä paikassa syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä mahdollista kompensoida jossain muualla – vähentämällä päästöjä tai sitomalla hiilidioksidia ilmakehästä. Teoriassa päästöjä aiheuttavasta toiminnasta voidaan tällä tapaa saada ilmakehän kannalta neutraalia.

Kasvihuonekaasupäästöjen kompensoiminen tukemalla muualla tehtäviä ilmastotoimia on ollut osa kansainvälistä ilmastopolitiikkaa vuonna 1997 solmitusta Kioton sopimuksesta lähtien. Sopimukseen liittyneet maat pystyivät täyttämään osan omasta päästövähennystavoitteestaan kompensoimalla oman alueensa päästöjä rahoittamalla ilmastohankkeita toisissa maissa. Yritysten päästökompensaation historia ulottuu pidemmälle, sillä tiettävästi historian ensimmäinen vapaaehtoinen päästökompensaatio tehtiin jo 1980-luvun lopulla, kun amerikkalainen energiayhtiö AES istutti puita Guatemalaan kompensoidakseen voimalansa päästöjä¹. Toiminta alkoi kuitenkin yleistyä ja kasvaa vasta vuosituhannen vaihteessa².

Varsinkin viimeisen vuosikymmenen aikana ilmastopäästöjen vapaaehtoisesta kompensoinnista on tullut suosittu osa niin yksilöiden, yritysten kuin muiden yhteisöjen ilmastotoimia. Kansainväliset ilmastokokoukset, IPCC:n raportit ja kansalaisliikkeet ovat vähitellen nostaneet ilmastonmuutokseen liittyvää kriisitietoisuutta ja samalla lisänneet kompensaatiopalveluiden kysyntää. Tavalliselle kansalaiselle päästökompensaatio voi olla helppo ja halpa tapa yrittää lievittää esimerkiksi lentomatkustamisen aiheuttamaa ilmastohäpeää. Euroopan investointipankin ilmastogallupissa peräti kaksi kolmesta suomalaisesta aikoi kompensoida tai harkita lentopäästöjensä kompensoimista, kun matkailu palautuu koronakriisin jälkeen³. Yrityksille kyseessä voi olla helppo ja halpa tapa rakentaa ilmastoystävällistä imagoa esimerkiksi brändäämällä kompensoituja tuotteita hiilineutraaleiksi.

Lukuisat suuret yritykset, Suomessa muun muassa Hesburger⁴ ja LähiTapiola Rahoitus⁵ käyttävät kompensaatiopalveluita ilmastovaikutuksensa hyvittämiseen. Sitran teettämän selvityksen⁶ mukaan myös kuntien hiilineutraaliustavoitteet perustuvat siihen, että 20–40 prosenttia päästöistä kompensoidaan.

Kompensaatioon liittyy paljon toiveita ja odotuksia, mutta myös huolta, epäluuloa ja väärinkäsityksiä. Epäilyksiä ovat entisestään ruokkineet järjestelmistä paljastuneet väärinkäytökset ja tehottomuudet. Epäluulon taustalla on myös järjestelmien monimutkaisuus ja erilaiset näkemykset toiminnan luonteesta. Päästökompensaation näkeminen hyväntekeväisyytenä johtaa helposti väärinkäsityksiin, kun kyseessä on pikemminkin markkinajärjestelmä, jossa niin myyjät kuin ostajat ovat usein voittoa tavoittelevia yrityksiä eivätkä aatteellisia järjestöjä tai ilmastokuormastaan huolestuneita kansalaisia.

Kun vapaaehtoiseen päästökompensaatioon ei kohdistu julkista sääntelyä, on järjestelmän toiminta suurilta osin paitsi erilaisten sertifikaattien, myös keskinäisen luottamuksen varassa. Tämä näkyy politiikantutkija Robbie Wattin analysoimissa päästökompensaatioalan toimijoiden haastatteluissa. Kompensaatioihin kriittisesti suhtautuvan Wattin mukaan toimijat olettavat usein, että joku muu jossain muualla huolehtii siitä, että kompensaatio tapahtuu kuvitellulla tavalla. Hän puhuu “kompensaatiofantasiasta”, jossa järjestelmään luotetaan, koska sen halutaan toimivan.⁷

Tämän joukkorahoituksella ja Finnwatchin Ihmisarvoisen työn ohjelman tuella toteutetun selvityksen tavoitteena on tarkastella päästökompensaatioiden toimintaa ja vaikutuksia niin ihmisille kuin ympäristölle. Raportissa esitellään suomalaisen kansalaisen tai yrityksen kannalta keskeisimmät päästökompensaatiota tarjoavat kotimaiset palvelut, yleisimmät hanketyypit ja niiden laadun varmistamiseen kehitetyt sertifikaatit. Raportissa tarkastellaan, miten alan toimijat ovat huomioineet erilaiset kompensaation toteutukseen liittyvät riskit. Se tarjoaa toimintasuosituksia kompensaatioalan toimijoille sekä palveluiden käyttäjille. Päättäjille esitetään myös politiikkasuosituksia alaa koskevan sääntelyn kehittämiseksi.

Päästökompensaation teoreettinen pohja on ympäristötaloustieteissä ja niin sanotuissa markkinamekanismeissa, joiden avulla pyritään hinnoittelemaan taloudellisen toiminnan ympäristölle haitallisia ulkoisvaikutuksia. Ajatus siitä, että päästövähennyksiä voidaan muuttaa rahanarvoisiksi ja kaupankäynnissä siirrettäviksi yksiköiksi, juontaa juurensa 1960-luvulle. Yhdysvalloissa tällaisia mekanismeja on käytetty ilmansaasteiden rajoittamiseen 1970-luvulta lähtien.⁸

Ilmastopolitiikassa kompensaatiot otettiin käyttöön vuonna 1997, kun Kioton pöytäkirjassa asetettiin päästövähennystavoitteet rikkaille teollisuusmaille. Sopimuksessa oli kolme joustomekanismia, joiden avulla oli mahdollista toteuttaa päästövähennyksiä myös omien rajojen ulkopuolella tehtävillä toimilla. Nämä mekanismit olivat valtioiden välinen päästökauppa, yhteistoteutus ja puhtaan kehityksen mekanismi.⁹

Päästökaupassa päästöille asetetaan katto, minkä jälkeen saastuttajilla on käytettävissään päästökattoa vastaava määrä päästöoikeuksia, joilla voidaan käydä keskinäistä kauppaa. Näin toimii esimerkiksi EU:n vuonna 2005 käynnistynyt päästökauppajärjestelmä: päästöoikeuksien kokonaismäärä asettaa rajan päästöille, mutta se, missä ja milloin päästöt tarkalleen ottaen syntyvät, määräytyy markkinoilla. Siten markkinat teoriassa ohjaavat tehokkuuteen eli vähentämään päästöjä siellä, missä se on halvinta, ja käyttämään yksiköitä eli aiheuttamaan päästöjä siellä, missä päästöjen välttäminen on kalleinta tai päästöstä aiheutuu suurin hyöty.

Samaa tehokkuuteen ohjaavaa markkinalogiikkaa on myös kahdessa muussa joustomekanismissa, eli niin sanotussa yhteistoteutuksessa ja puhtaan kehityksen mekanismissa. Nämä tunnetaan yleisesti englanninkielisillä lyhenteillään JI (joint implementation) ja CDM (clean development mechanism). Molemmat järjestelmät mahdollistavat omien päästötavoitteiden saavuttamisen rahoittamalla hankkeita toisessa maassa. JI koskee teollisuus- ja siirtymätalousmaissa toteutettuja hankkeita¹⁰ ja CDM kehittyvissä maissa toteutettuja hankkeita.¹¹

Nämä joustomekanismit on kehitetty valtioiden virallisten, Kioton ilmastosopimuksessa asetettujen velvoitteiden saavuttamiseen, minkä vuoksi puhutaan niin sanotuista velvoitemarkkinoista. Tällaista kompensaation käyttöä lakien ja sopimusten edellyttämien tavoitteiden saavuttamiseen kutsutaan niin sanotuksi velvoitekäytöksi. Maiden lisäksi myös yritysten kohdalla voidaan puhua velvoitekäytöstä esimerkiksi silloin, kun kompensaatioyksiköitä voi käyttää esimerkiksi päästökauppajärjestelmässä. Velvoitekäytön rinnalla puhtaan kehityksen mekanismin CDM-hankkeissa syntyvää kompensaatiota on käytetty yleisesti myös vapaaehtoiseen päästöjen kompensoimiseen. Nimensä mukaisesti CDM-järjestelmän tavoitteena on ollut puhdas kehitys, eli päästövähennysten ja kestävän kehityksen yhdistäminen¹².

Alkuvaiheessa CDM-hankkeille loi kysyntää EU-päästökaupan käynnistyminen, sillä siellä oli mahdollista korvata EU-päästöoikeuksia puhtaan kehityksen mekanismin hankkeissa syntyneillä CER-yksiköillä yhteensä 1,6 miljardin tonnin edestä vuosina 2008–2020¹³. Määrä vastaa kokoluokaltaan päästökauppasektorin yhden vuoden päästöjä¹⁴. Sittemmin CDM-yksiköiden runsaan saatavuuden arvioitiin vaikuttaneen EU-päästöoikeuksien hinnan laskuun vuosina 2008–2013, joskin asiaan vaikuttivat myös uusiutuvan energian tuet ja päästöjä vähentänyt finanssikriisi¹⁵. Ensin CDM-yksiköiden käyttöä rajoitettiin EU-päästökaupassa kelpuuttamalla vain osa hankkeista¹⁶, ja vuoden 2021 alusta mahdollisuus niiden käyttöön päästökaupassa loppui kokonaan¹⁷. Myös koko CDM-järjestelmän ja siinä syntyneiden yksiköiden tulevaisuus on epävarma, sillä Pariisin sopimuksen vastaavan järjestelmän säännöistä ja yhteensovittamisesta vanhan CDM-markkinan kanssa ei ole vielä päästy sopuun.

CDM-järjestelmään on kohdistunut runsaasti kritiikkiä¹⁸, joka on kohdistunut hankkeiden ilmastovaikutuksien lisäksi myös kestävään kehitykseen liittyvien tavoitteiden edistämisen epävarmuuteen¹⁹. Merkittävin yksittäinen ongelma oli jääkaapeissa ja ilmastointilaitteissa käytettävien kylmäaineiden tuotannossa syntyvän, ilmastoa lämmittävän fluoroformin tuhoamisen ympärille syntyneet keinotekoiset markkinat. Fluoroformin tuhoaminen oli kustannuksiin verrattuna niin kannattavaa, että kylmäaineiden tuotantoa on arvioitu lisätyn pelkästään siitä saatavien CDM-tulojen takia²⁰. On arvioitu, että pahimmillaan jopa neljä viidesosaa²¹ EU-päästökaupassa käytetyistä CDM-yksiköistä syntyi tällaisissa teollisuuskaasuhankkeissa ennen kuin komissio kielsi niiden käytön vuonna 2013²².

Kaikki hankkeet huomioiden CDM-järjestelmän kautta on kanavoitu sen olemassaolonsa aikana noin 300 miljardia dollaria rahoitusta tuhansiin hankkeisiin yli sadassa kehitysmaassa²³. Nimellinen päästövaikutus²⁴ on ollut yhteensä noin 2 miljardia tonnia, mikä vastaa noin puolta EU:n nykyisistä vuosipäästöistä²⁵. Todellinen ilmastovaikutus voi olla suurempikin, sillä on arvioitu, ettei kaikkia järjestelmän hankkeissa syntyneitä yksiköihin oikeuttavia vähennyksiä ole raportoitu ja rekisteröity muun muassa yksiköiden vähentyneen kysynnän ja alhaisen hinnan vuoksi²⁶.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin viides arviointiraportti toteaa²⁷, että järjestelmä on onnistunut luomaan rahavirtoja ja osoittamaan hankepohjaisten markkinamekanismien käyttökelpoisuuden, joskin sen tosiasiallinen ilmastovaikutus on jäänyt epäselväksi. Raportti mainitsee syinä erityisesti päästövähennyksien laskennassa vertailukohtana käytettyjen niin sanottujen perusurien epävarmuudet, päästöjen vuodot toisaalle sekä hintojen laskun. Lisäksi raportti toteaa, että järjestelmän tuomat kehityshyödyt ovat keskittyneet vain tiettyihin maihin.

Vapaaehtoisen päästökompensaation markkinat ovat kehittyneet valtioita velvoittavien joustomekanismien rinnalla. YK:ssa kehitetyn CDM:n rinnalle tai sitä täydentämään on kehitetty vaihtoehtoisia sertifikaatteja, joiden myötä hankkeiden ja hanketyyppien joukko on kasvanut entisestään. Vaikka valtioita koskevat velvoitemarkkinat ovat kokeneet takaiskuja ja niiden tulevaisuus on epäselvä, ovat vapaaehtoiset päästömarkkinat vakiinnuttaneet asemansa.

Markkinoiden rakenne

Vapaaehtoisen kompensaation markkinoiden suuruudeksi on arvioitu hieman yli sata miljoonaa tonnia vuodessa, mikä vastaa noin kaksinkertaisesti Suomen kokonaispäästöjä. Eri hanketyyppien osuudet vaihtelevat melko paljon vuosittain, mutta merkittävimpiä ovat olleet uusiutuvan energian hankkeet sekä metsähankkeet, joista molemmat kattoivat vuonna 2019 noin 40 prosenttia markkinasta. Viimeisestä viidenneksestä suurimmat osuudet olivat jätteenkäsittelyyn liittyvillä hankkeilla sekä kotitalouksien energiatehokkuutta parantavilla ohjelmilla. Teollisuuskaasujen talteenotto ja suuremmat energiatehokkuushankkeet sekä liikenteen päästöjen vähentäminen jäävät kukin muutaman prosentin osuuksiin.²⁸

Nousevia trendejä ovat niin sanotut luontopohjaiset ratkaisut, joihin kuuluu metsien lisäksi muun muassa maatalousmaan ja merikasvien hiilensidonta²⁹, sekä hiilen poistaminen suoraan ilmakehästä teknologisin keinoin (DAC, engl. direct air capture). Esimerkiksi kompensaatiohankkeita sertifioiva Gold Standard -järjestelmä nostaa nämä esiin uusina painopisteinä hahmotellessaan toimintansa tulevaisuutta³⁰. Myös Suomessa päästökompensaatioon keskittynyt Compensate-säätiö on ilmoittanut³¹ että se on kesäkuusta 2020 lähtien suunnannut viidenneksen ostoistaan hankkeisiin, joissa hiilidioksidia poistetaan suoraan ilmasta teknologisin keinoin. Uusiutuvan energian arvioidaan väistyvän hankkeista vähitellen kokonaan pois, kun teknologian kehittyminen, fossiilisten polttoaineiden hinta sekä päästöjen hinnoittelu tekevät niistä markkinaehtoisesti kilpailukykyisiä³².

Vuonna 2019 vapaaehtoisen kompensaation yksiköillä käydyn kaupan arvon on arvioitu olleen globaalisti noin 320 miljoonaa dollaria³³.

Taulukko 1: Vapaaehtoisen päästökompensaation markkinat vuonna 2019³⁴

Tähän kaupankäyntiin sisältyy niin laadultaan kuin hinnaltaankin erilaisia kompensaatioyksiköitä. Kuten tässä selvityksessä myöhemmin kuvataan, kompensaatioyksiköiden laadussa voi olla huomattavia eroja, mikä vaikuttaa jossain määrin myös niiden hintaan, vaikka paperilla kyse onkin aina yhteismitallisista yhden päästötonnin ilmastovaikutuksista. Hintatiedot eivät pääsääntöisesti ole julkisia, mutta Forest Trends -järjestön Ecosystem Marketplace -tietopalvelu kysyy alan toimijoilta myytyjen kompensaatioyksiköiden hinta-arvioita vuosittaiseen markkinakatsaukseensa³⁵, jonka lukuja vuodelta 2019 on esitelty taulukossa 1.

Paitsi hankkeiden toteuttamistapa ja laatu, myös niille myönnetyt sertifikaatit vaikuttavat merkittävästi kompensaatioyksiköiden hintoihin. Tässä raportissa käsitellyistä järjestelmistä halvimpia yksiköitä on tarjolla Verran VCS-sertifikaatilla ja CDM-sertifikaatilla, joiden keskihinnat ovat alle kahden euron per tonni. Verran kattavampi CCB-sertifikaatti nostaa hinnan yli kolmeen, ja Gold Standard -sertifikaatti yli neljään euroon tonnilta.³⁶ Se, mitä hankkeita välittävät palvelut kunkin hankkeen yksiköistä maksavat jää yleensä piiloon. Suomalaisista palveluista Compensate tosin julkaisi aiemmin verkkosivullaan³⁷ yksikköhankintojensa laskut, joista kävi ilmi, että se oli maksanut Verran sertifioimien hankkeiden yksiköistä 2,5–6,4 euroa ja Gold Standardin sertifioimista yksiköistä 10 euroa jokaista ilmakehästä vähennettyä hiilidioksiditonnia kohden. Nykyisin näitä laskuja ei ole enää saatavilla, mutta säätiö julkaisee säännöllisesti tiliotteensa, joista hintataso on yhä pääteltävissä³⁸.

Se, miten suuri osa kompensaation loppukäyttäjän maksamasta hinnasta päätyy hankkeen toteuttajalle, riippuu muun kaupankäynnin tavoin siitä, kuinka monta toimijaa arvoketjussa on ja millaisia katteita ne keräävät. Kuluttajille suunnatuissa verkkokaupoissa hinnat vaihtelevatkin suuresti. Osalla järjestelmistä on myös omat verkkokauppansa. Vanhoja CDM-järjestelmän yksiköitä voi toistaiseksi ostaa YK:n ylläpitämästä verkkokaupasta³⁹, jossa niiden hinnat vaihtelevat noin 60 sentistä noin 33 euroon per tonni. Esimerkiksi vakuutusyhtiö LähiTapiola Rahoitus ja peliyhtiö Rovio ovat käyttäneet kompensaatiossa juuri CDM-yksiköitä. Monet suomalaiset yksityshenkilöt ovat kompensoineet päästöjään CDM-yksiköillä myös YK:n oman Climate Neutral Now -palvelun kautta.⁴⁰ Verralla ei ole omaa verkkokauppaa. Gold Standardin kaupassa myytävät yhtä päästötonnia vastaavat yksiköt maksavat 8–39 euroa kappaleelta⁴¹.

Vapaaehtoisen päästökompensaation tulevaisuus

Vapaaehtoisten kompensaatiopalveluiden kysynnän on arvioitu kasvavan räjähdysmäisesti⁴². Kompensaatioyksiköiden kysyntää lisää yritysten, julkisen sektorin, järjestöjen ja yksityishenkilöiden kasvava into kompensoida päästöjään ja pyrkiä siten hiilineutraaleiksi. Esimerkiksi monet suuret öljy-yhtiöt aikovat käyttää kompensaatiota ollakseen hiilineutraaleita vuoteen 2050 mennessä⁴³. Syyskuussa 2020 käynnistetty yksityisen sektorin Taskforce on Scaling Voluntary Carbon Markets -toimintaryhmä (TSVCM) arvioi tammikuussa 2021 julkaistussa raportissaan, että vastatakseen kysyntään markkinan tulee kasvaa nykyisestä (noin 0,1 gigatonnia vuodessa) noin 15-kertaiseksi 2030 mennessä (1,5–2 gigatonnia vuodessa) ja jopa 100-kertaiseksi 2050 mennessä (7–13 gigatonnia vuodessa)⁴⁴. Hurjimmissa visioissa negatiivisiin päästöihin liittyvän liiketoiminnan on arvioitu kasvavan 2050 mennessä jopa yli tuhannen miljardin euron arvoiseksi liiketoiminnaksi⁴⁵.

Koronakriisi on kuitenkin luonut epävarmuutta markkinoiden lähitulevaisuuteen. Esimerkiksi lentoalan oli määrä alkaa kompensoimaan päästöjensä kasvua, mutta koronakriisin vuoksi tästä aiheutuva kompensaatioyksiköiden kysynnän voimakas kasvu lykkääntyy vuosilla. Alan päästösitoumusten toteuttamiseen luodun CORSIA-mekanismin arvioitiin ennen koronakriisiä lisäävän kompensaatioyksikköjen kysyntää vuosina 2020–2035 yhteensä jopa 3,3–4,5 gigatonnilla⁴⁶ eli jopa kaksi kertaa enemmän kuin koko puhtaan kehityksen mekanismissa noin vastaavassa ajassa syntyneiden yksiköiden määrä⁴⁷. Määrä jäänee kuitenkin vähäisemmäksi, sillä lentopäästöt jäänevät lähivuosina alle koronaa edeltäneiden päästöjen perusteella asetetun vertailutason, jonka ylittävät päästöt tulisi kompensoida⁴⁸.

Vapaaehtoisen päästökompensaation tulevaisuutta ja kehitystarpeita arvioimaan perustettiin syksyllä 2020 kansainvälinen alan toimijoiden muodostama TSVCM-toimintaryhmä, jota kutsutaan toisinaan perustajansa, Englannin pankin entisen pääjohtajan mukaan Mark Carneyn ryhmäksi. Sen tammikuussa 2021 julkaisemassa toimintasuunnitelmassa hahmotellaan, miten vapaaehtoisten päästökompensaatioiden markkinaa voitaisiin kasvattaa moninkertaiseksi, jotta se pystyy vastaamaan uskottavalla tavalla kasvavien markkinoiden kysyntään ja tukemaan samalla uuden teknologian kehitystä. Seuraavaksi sen on määrä ryhtyä muodostamaan yhteisiä pelisääntöjä ja rakenteita alalle.

Toimintasuunnitelmassa kaavaillaan markkinan tehostamista mallilla, jossa kompensaatiolle asetetaan tietyt minimikriteerit, jotka täyttävissä hankkeissa syntyvät yksiköt muodostaisivat yhtenäisen markkinan, jossa yhdenmukaisilla yksiköillä olisi sama markkinahinta riippumatta siitä, millaisessa hankkeessa ne ovat syntyneet, ja jossa olisi mahdollista ostaa ja myydä myös futuureja. Esimerkkinä tällaiselle erilaista tuotantoa yhdenmukaistavalle mallille mainitaan pohjoismaiset sähkömarkkinat. Uudistuksen tavoitteena on vastata nykyisten markkinoiden tehottomuuteen, jonka ryhmä katsoo aiheutuvan muun muassa siitä, etteivät hankkeiden vaihtelevat ominaisuudet ja ostajien vaihtelevat preferenssit kohtaa toisiaan tehokkaasti. Esitetyssä mallissa perustason kriteerit ylittävät ominaisuudet, kuten esimerkiksi tietty hanketyyppi tai maantieteellinen sijainti, voitaisiin myydä erikseen sertifioituna lisäominaisuutena. Mahdollista olisi myös jatkaa suoramyyntiä, jossa olisi mahdollista ostaa kompensaatioon tietyn hankkeen yksiköitä, mutta näissäkin yhteisen markkinan hinta voisi toimia viitehintana.⁴⁹

Vapaaehtoinen päästökompensaatio ei kuulu sääntelyn piiriin

Päästökompensaatioille ei ole Suomessa omaa lainsäädäntöä. Sääntelyn puuttuessa kompensaatiolta puuttuu myös selkeä määritelmä, mistä johtuen kompensaationa voidaan myydä lähes mitä tahansa. Yritysten tekemän päästökompensaation kautta tämä epävarmuus heijastuu useissa tuotteissa käytettäviin lupauksiin hiilineutraaliudesta tai päästöjen hyvittämisestä. Myöskään näiden termien käyttöä ei ole kunnolla määritelty tai valvottu.

Toimialaan liittyvä vakiintumattomuus on johtanut myös muuhun hallinnolliseen epäselvyyteen. Arpajaishallinto katsoi⁵⁰ vuonna 2019, että päästökompensaatiossa on kyse vastikkeettomasta hyväntekeväisyydestä, josta hyötyvät tasapuolisesti kompensoijan lisäksi myös kaikki muutkin maailman ihmiset. Tämän linjauksen perusteella Compensate-säätiö ei voinut tarjota yrityksille palvelua, jossa myytiin kompensaatiota erilaisten tuotteiden tai palveluiden kylkiäisenä. Myös Finnair keskeytti päätöksen jälkeen kompensaatioiden tarjoamisen verkkokaupassaan. Pitkään kansainvälisten markkinamekanismien kanssa työskennelleet osallistuivat keskusteluun⁵¹ kritisoimalla viranomaisen tulkintaa ja korostamalla, että kompensaatiossa on kyse vastikkeellisesta palvelusta, jossa joku muu hankkii markkinoilta päästötonnia vastaavan yksikön, jolla on vakiintuneilla hiilimarkkinoilla tunnustettu arvo, ja poistaa sen käytöstä. Sisäministeriö käynnisti keväällä 2020 lakihankkeen, jonka tavoitteena oli selkeyttää tilannetta rahankeräyslain osalta. Valmistelutyön tuloksena päädyttiin esittämään vapaaehtoisen päästökompensaation rajaamista rahankeräyslain ulkopuolelle. Hallituksen esitys lakimuutoksesta on määrä antaa syksyn 2021 aikana eduskunnalle⁵².

Ympäristöministeriö selvityttää kevään 2021 aikana erilaisia vaihtoehtoja myös vapaaehtoisen päästökompensaation sääntelyyn. Suomen ympäristökeskuksen jo huhtikuussa 2021 julkaisemassa selvityksessä tunnistettiin viisi vaihtoehtoista tapaa tai tasoa säännellä vapaaehtoisen päästökompensaation toimintaympäristöä: 1) nykyisen lainsäädännön soveltaminen kompensaatiotoimintaan, 2) alan toimijoiden kehittämä itsesääntely, 3) alan kehityksen ohjaaminen keräämällä ja jakamalla informaatiota, 4) ns. soft law -vaihtoehdot kuten alan toimijoiden vapaaehtoinen sitoutuminen julkisen vallan asettamiin kriteereihin, sekä 5) uuden lainsäädännön kehittäminen nimenomaan kompensaatioiden sääntelemiseen.⁵³

Pohjoismaiden ministerineuvoston tuella on käynnistymässä pohjoismainen dialogi vapaaehtoisesta päästökompensaatiosta, jonka tavoitteena on kehittää yhteisiä periaatteita ja jakaa parhaita toimintatapoja keskeisten pohjoismaisten toimijoiden kesken⁵⁴. Myös maa- ja metsätalousministeriö julkaisi kotimaisia hankkeita koskevan raportin tammikuussa ja jatkaa alan toimintaedellytysten kehittämistä⁵⁵. Edellämainituista erillisenä prosessina Suomen standardisoimisliitto SFS on perustamassa kesällä 2021 työryhmän, jonka tavoitteena on käynnistää metsän hiilensidontaa koskevan kansallisen standardin valmistelu⁵⁶.

Käytetystä palvelusta tai sertifikaatista riippumatta kompensaation perusluonne on hyvin yksinkertainen: yksi toimija maksaa toisen tekemästä ilmastovaikutuksesta (päästövähennys tai hiilensidonta) ja saa vastineeksi oikeuden pitää ilmastovaikutusta omanaan. Kaupattavana on siis oikeus laskea jonkun muun tekemä päästövähennys tai hiilensidonta omaksi hyödykseen. Kompensaatioyksiköitä tuottavat hankkeet vähentävät energiantuotannon päästöjä (esimerkiksi rakentamalla tuulivoimaa fossiilisen energian sijasta), vähentävät energian tarvetta (esimerkiksi polttopuuta säästävät hellat) tai lisäävät hiilensidontaa ilmakehästä (esimerkiksi metsitys).

Jotta olemassa oleva kompensaatiohanke tuottaa aitoja ilmastonmuutosta hillitseviä päästövähennyksiä tai hiilensidontaa tulee hankkeisiin kuitenkin soveltaa tarkkoja kriteereitä. Ilmastovaikutusta koskevilla kriteereillä pyritään varmistamaan kompensaation niin sanottu ympäristöintegriteetti. Sen lisäksi kompensaation kriteereinä on tyypillisesti pidetty vaatimuksia seurannasta, raportoinnista ja läpinäkyvyydestä sekä hankkeen muiden vaikutusten huomioimisesta. Koska kriteeristö ei kuitenkaan ole vielä täysin vakiintunutta, saattavat käytännössä samaa asiaa tarkoittavat kriteerit olla eri lähteissä hieman erilaisin tavoin nimettyjä tai ryhmiteltyjä. Kriteeristöjä tehdään myös erilaisista lähtökohdista: sertifiointijärjestelmät määrittelevät sitä, mitä käytännössä edellytetään, ja erilaiset ulkopuoliset tahot puolestaan määrittelevät sitä, mitä tulisi edellyttää.

Tyypillisesti kaikki kriteeristöt sisältävät ympäristöintegriteetin osalta ainakin ilmastovaikutuksen lisäisyyden ja mitattavuuden, eli hankkeessa on tapahduttava jotain mitä ei muuten tapahtuisi ja syntyvän ilmastovaikutuksen suuruus on arvioita jollain uskottavalla tavalla. Usein edellytetään arviota niin sanotusta perusurasta eli siitä, millaista päästöjen kehitys olisi ollut ilman hanketta. Kun puhutaan biologisesta hiilensidonnasta edellytetään tyypillisesti myös pysyvyyttä eli sitä, ettei sidottu hiili vapaudu takaisin ilmakehään. Hieman epätyypillisempiä kriteerejä ovat esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton tekemän linjauksen vaatimukset siitä, että kompensaatio on “ajallisesti relevantti kompensoitavien päästöjen suhteen”, sekä siitä, että pelkän hiilidioksidin lisäksi huomioidaan myös muut kasvihuonekaasut sekä albedon, eli niin sanotun heijastavuuden, muutokset⁶⁴. Suoran ilmastovaikutuksen ulkopuolisia kriteerejä ovat tyypillisesti erilaiset ulkopuoliseen valvontaan ja raportointiin tai läpinäkyvyyteen liittyvät vaatimukset sekä edellytys huomioida hankkeen vaikutukset päästöihin hankkeen ulkopuolella (ns. vuoto), paikalliseen väestöön tai luontoon.⁶⁵

Tätä raporttia varten tehdyn selvitystyön perusteella on laadittu synteesi siitä, miltä vapaaehtoisen päästökompensaation kriteerien tulisi näyttää, jotta ne huomioisivat kattavasti erilaisten hanketyyppien erilaiset riskit ja toteuttaisivat kompensaation aidosti ja haitattomasti. Kriteerit ovat lisäisyys, mitattavuus, ajoitus, pysyvyys, vuodon välttäminen, kaksoislaskennan välttäminen sekä valvonta sisältäen läpinäkyvän rekisteröinnin ja dokumentaation. Jotta kompensaatio olisi myös vastuullista, eli se ei aiheuta haittaa esimerkiksi paikalliselle luonnolle tai ihmisoikeuksille, palveluilta ja niitä käyttäviltä yrityksiltä edellytetään aktiivisuutta haitattomuuden varmistamiseksi. YK:n ohjaavien periaatteiden mukaan yritysten (sekä kompensaatiopalvelut että niiden yritysasiakkaat) on noudatettava ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoitetta, jotta ne voisivat tunnistaa, ehkäistä ja lieventää toimintansa aiheuttamia kielteisiä ihmisoikeusvaikutuksia ja puuttua niihin⁶⁶.

Kriteeri 1: Lisäisyys eli olisiko hanke tapahtunut muutenkin

Lisäisyyden kriteerillä tarkoitetaan sitä, ettei hanke eikä sen ilmastovaikutus olisi voinut toteutua ilman kompensaation tarjoamaa tukea. Sen edellytyksenä on, ettei toiminta ole muutenkin taloudellisesti kannattavaa tai lakisääteistä.

Lisäisyyden arviointi tehdään suhteessa niin sanottuun perusuraan, eli skenaarioon siitä, mitä olisi tapahtunut ilman kompensaatiohanketta. Esimerkiksi uusiutuvan energian hanke, joka olisi toteutunut markkinaehtoisella rahoituksella ilman kompensaation tukea, voi todellisuudessa vähentää päästöjä, mutta se ei ole lisäinen vaan sen pitäisi olla mukana perusurassa. Sertifikaateissa lisäisyyden perusteena käytetään usein esimerkiksi kustannusarviota, jolla hankkeen toteuttaja osoittaa sertifioijalle, ettei hanke olisi kannattanut ilman kompensaatiosta saatavaa lisätuloa. Jotkut sertifiointijärjestelmät laskevat tietyt hanketyypit suoraan lisäisiksi, tai sulkevat toiset pois, ilman erillistä hankekohtaista arviota lisäisyydestä⁶⁷. Tällainen menettely on kuitenkin jäykkä huomioimaan esimerkiksi uusiutuvan energian hintatason laskun teknologian kehittyessä⁶⁸.

Lisäisyys ei voi toteutua hankkeessa, joka on lainsäädännön mukaan pakko toteuttaa. Esimerkiksi Suomessa metsän uudistaminen esimerkiksi istutuksilla päätehakkuun jälkeen on metsänomistajan lakisääteinen velvollisuus⁶⁹ eikä tällaista metsitystä voida pitää lisäisenä. Hanke on lisäinen varmimmin silloin, kun hankkeen toteutukselle ei ole muuta perustetta kuin saavutettava ilmastovaikutus, eikä se siten tuota muuta tuloa kuin sen, mitä saadaan kompensaatiosta ja kompensaatiotulot riittävät kattamaan hankkeen kustannukset. Käytännössä näin selviä tapauksia ovat esimerkiksi kaatopaikoilla tai teollisen toiminnan sivutuotteina syntyvien kaasujen talteenottohankkeet, ja nekin vain silloin, kun talteenotosta ei ole säädetty lailla⁷⁰. Tässä mielessä päästökompensaatiotoiminnalla voi teoriassa olla myös negatiivinen vaikutus ilmastonmuutosta hillitsevään lainsäädäntöön: jos esimerkiksi teollisuuskaasujen talteenottoa rahoitetaan jossain kehittyvässä maassa kompensaatiotulolla, sen tekeminen lakisääteiseksi vähentäisi kompensaation ulkomailta tuomaa rahavirtaa⁷¹.

Lisäisyyden arvioiminen on haastavaa esimerkiksi uusiutuvan energian hankkeissa, sillä ne muuttuvat usein jossain vaiheessa kannattaviksi, mutta hankkeen toteutuminen voi vaatia kuitenkin takuun siitä, että kompensaatiosta saadaan lisätuloja. Esimerkiksi CDM-hankkeissa lisäisyyttä on voinut perustella myös sillä, että se on ensimmäinen lajiaan⁷². Eli jos sertifiointia haetaan hankkeelle, jotka ovat kyseisellä alueella yleisiä, kehittäjän on osoitettava, miksi kyseinen hanke tarvitsee tukea. Vuonna 2011 CDM-vesivoimahankkeita selvittänyt tutkimus totesi, että Kiinassa oli tuolloin yli 700 järjestelmään kuuluvaa vesivoimahanketta, joista jokainen oli pystynyt perustelemaan erityislaatuisuuttaan⁷³.

Saksalainen kompensaatiopalvelu Atmosfair on arvioinut, etteivät nykyisten sertifikaattien kriteerit lisäisyyden arvioimiselle ole riittävän tiukat, minkä vuoksi se on asettanut tietyille hanketyypeille tiukemmat lisäisyysehdot. Se vaatii esimerkiksi, että kompensaatiolla on katettava hankkeesta riippuen 10–50 prosentin minimiosuus kokonaiskustannuksista ja rahojen käytöstä on oltava dokumentaatiota.⁷⁴

Kriteeri 2: Mitattavuus eli kuinka suuri vaikutus hankkeella on

Mitattavuus tarkoittaa sitä, että hankkeen ilmastovaikutukset pystytään arvioimaan luotettavasti. Käytännössä kyse on harvoin varsinaisesta mittauksesta, vaan päästövaikutus arvioidaan suhteessa perusuraan. Esimerkiksi uusiutuvan energian hankkeen päästövähennys voidaan arvioida suhteessa siihen, miten kyseisessä maassa tai kyseisellä alueella sähkö keskimäärin tuotetaan.

Mitattavuus edellyttää, että perusuran ja hankkeen myötä toteutuneen kehityksen erotus pystytään arvioimaan mahdollisimman tarkasti. Perusurien laskennalle on asetettu sertifiointijärjestelmissä kriteerejä, ja pitkään jatkuvissa hankkeissa perusuraa arvioidaan uudelleen, jolloin myös syntyvien yksiköiden määrä voi muuttua⁷⁵. Perusuran arvioimiseen liittyy usein epävarmuutta, ja väärin arvioituja perusuria on pidetty yhtenä keskeisimpänä päästökompensaatiohankkeiden ongelmana⁷⁶. Sertifiointijärjestelmät edellyttävät yleensä, että perusura arvioidaan konservatiivisesti, mutta tiettyihin hanketyyppeihin liittyy melko suuria epävarmuuksia. Esimerkiksi metsien suojelussa ilmastovaikutus arvioidaan erotuksena perusuraan eli siihen, kuinka paljon metsää oletetaan hakattavan ilman hanketta.

Kriteeri 3: Ajoitus eli milloin hankkeen ilmastovaikutus on tapahtunut tai tapahtuu

Ajoitus tarkoittaa sitä, että hankkeen ilmastohyöty on oikea-aikainen suhteessa kompensoitavaan päästöön. Sen arvioiminen edellyttää tietoa siitä, mihin ajankohtaan ilmastovaikutus sijoittuu.

Jos kompensoitava päästö on tapahtunut selvästi aiemmin kuin sen kompensoimiseen käytettävä vähennystoimi toteutuu, ehtii päästetty kasvihuonekaasu teoriassa olla jopa vuosia ilmakehässä sitä lämmittämässä.

Käytännössä tämä konkretisoituu esimerkiksi tilanteessa, jossa lentomatkan päästöt kompensoidaan esimerkiksi omatoimisella puun istutuksella: päästö syntyy tässä hetkessä ja pysyy ilmakehässä niin kauan, että puu on kasvanut päästöä vastaavaan mittaan.

Vakiintuneissa kansainvälisissä hanketyypeissä tätä ongelmaa ei ole, sillä pääsääntöisesti kompensaatioyksikkö syntyy vasta varmennetun päästövähennyksen jälkeen, mistä voi mennä vielä vuosia varsinaiseen kompensaatiokäyttöön eli mitätöintiin. Tämä voi herättää kysymyksen siitä, miten kompensaatio vuonna 2020 auttaa ilmastoa, jos raha menee esimerkiksi vuonna 2013 rakennetun tuulivoimalan lainojen maksamiseen? Se, että hankkeissa syntyneet yksiköt menevät ennemmin tai myöhemmin kaupaksi, on järjestelmän jatkuvuuden edellytys. Esimerkiksi Tukholman ympäristöinstituutin opas ei pidä kompensaatioyksikön ikää merkittävänä tekijänä kompensaation laatua arvioitaessa⁷⁷.

Vaikka ajoitus ei yleensä kuulu perinteisiin laadukkaan päästökompensaation kriteereihin, sen tärkeyden ovat noteeranneet muun muassa ilmastotoimia arvioivasta Drawdown-hankkeesta tunnettu Jonathan Foley⁷⁸ ja Suomen luonnonsuojeluliitto, jonka päästökompensaatiota koskeva linjaus keväältä 2020 toteaa: “Ilmastohyödyn on oltava ajallisesti relevantti kompensoitavien päästöjen suhteen. Lähtökohtaisesti kompensoinnin ilmastohyödyn on tapahduttava ennen tai viimeistään samaan aikaan päästön kanssa. Koska seuraavat 10 vuotta ovat ilmastokriisin hillinnän kannalta ratkaisevat, viive ilmastohyödyssä on riski ilmastojärjestelmälle.”⁷⁹

Kansainvälinen kauppakamari ICC nostaa ajoituksen merkityksen vastuullista markkinointia koskevissa ohjeissaan. Sen mukaan esimerkiksi hiilineutraalina myytävien tuotteiden markkinoinnissa kuluttajille tulisi kertoa selvästi, jos kompensaatio ei tapahdu kohtuullisessa ajassa, esimerkiksi kahdessa vuodessa.⁸⁰

Kaavio 1: Kompensaatiohankkeen ajoituksen ja pysyvyyden merkitys

Kriteeri 4: Pysyvyys eli kuinka pitkäaikaisesta ilmastovaikutuksesta on kyse

Pysyvyys tarkoittaa sitä, että syntynyt ilmastovaikutus ei jää lyhytaikaiseksi. Se liittyy siten erityisesti hiilensidontaa lisääviin hankkeisiin ja tarkoittaa sitä, että luvattu ilmastovaikutus on pysyvä. Eli jos kyseessä on esimerkiksi metsityshanke, pysyvyyden saavuttaminen edellyttää sitä, että metsä pysyy metsänä eikä sitä kaadeta myöhemmin esimerkiksi rakennushankkeen tieltä. Käytännössä pysyvyydellä tarkoitetaan usein sadan vuoden ajanjaksoa, jota pidetään ilmastokriisin torjunnan kontekstissa riittävän pitkänä aikana⁸¹, joskin esimerkiksi hiilensidontaa päästöjensä kompensoimiseksi hankkiva Microsoft on omassa määritellyssään katsonut pitkäaikaiseksi vain yli tuhat vuotta kestävän hiilensidonnan⁸².

Useissa sertifiointijärjestelmissä pysyvyys pyritään varmistamaan metsähankkeissa siten, että osa syntyvistä yksiköistä jätetään järjestelmän yhteiseksi puskuriksi eli eräänlaiseksi vakuutusjärjestelmäksi, josta voidaan tarvittaessa paikata esimerkiksi metsäpalon aiheuttamaa hiilivaraston pienenemistä. Esimerkiksi Verra-järjestelmässä vahingot voidaan korvata kaikkien hankkeiden yhteisestä puskurivarannosta, jossa on kymmeniä miljoonia tonneja käyttämättömiä päästövähennysyksiköitä varattuna⁸³. Väärinkäytösten rajoittamiseksi puskurit on usein rajattu koskemaan luonnontuhoja⁸⁴.

Kriteeri 5: Vuodon välttäminen eli vaikuttaako hanke ilmastoon epäsuorasti lisäämällä päästöjä tai pienentämällä nieluja muualla

Kompensaatioksi kelpaavan ilmastotoimen toteuttaminen edellyttää vuodon välttämistä, eli hanke ei saa aiheuttaa ilmastovaikutukseltaan vastakkaista heijastevaikutusta muualle. Jos kyseessä on esimerkiksi metsän suojeleminen hakkuutoiminnalta, lisäisyys voi olla kyseisen metsän kohdalla melko selvä: puuta pysyy metsässä arvioituja hakkuita vastaava määrä enemmän kuin perusuralla. Sen sijaan kokonaisvaikutus riippuu myös siitä, missä määrin hakkuiden vähentäminen yhdessä paikassa lisää niitä toisaalla.

Vuodon tunnistaminen on hankalaa ja vaatii usein hanketta suuremman alueen kehityksen seurantaa. Metsänsuojeluhankkeissa onkin käytännössä usein kyse siitä, että metsätuloilla elävälle paikallisyhteisölle etsitään kestävämpiä elinkeinoja, jolloin hakkuiden tarve vähenee aidosti.

Kriteeri 6: Kaksoislaskennan välttäminen eli estetäänkö saman ilmastoteon hyödyntäminen useammalla eri tavalla tai useampaan kertaan

Kaksoislaskennan välttämisessä on kyse siitä, että syntynyt päästövähennys lasketaan vain yhden kerran ja vain yhden toimijan eduksi. Kaksoislaskenta voi tapahtua kolmella tavalla⁸⁵: Ensinnäkin silloin, jos yhdestä päästövähennyksestä lasketaan liikkeelle yksiköitä kahteen kertaan (engl. double issuance). Tämä voisi teoriassa tapahtua esimerkiksi niin, että saman metsän istuttamisesta laskettu päästövähennys myytäisiin kahteen kertaan – esimerkiksi kahteen eri sertifiointijärjestelmään. Tällainen toiminta on
sertifikaattien sääntöjen vastaista, ja niiden rekisteröintitietoja on periaatteessa helppo verrata keskenään, joskin Carbon Market Watch on arvioinut, että CDM-järjestelmässä varmistukset eivät ole tältä osin riittävät⁸⁶. Tällaista väärinkäytöstä ei tule sekoittaa täysin luvalliseen toimintaan, jossa hanke tai siinä syntyneet yksiköt siirretään rekisteristä toiseen, tai jossa esimerkiksi CDM-hankkeella on Gold Standardin sertifiointi, vaikka yksiköt syntyvät ja pysyvät CDM-järjestelmässä.

Toinen tapa on saman yksikön myyminen kahteen kertaan (engl. double selling). Tanskalaislehti Politikenin uutisoimassa tapauksessa virallisessa järjestelmässä mitätöityjä kompensaatioyksiköitä oli päätynyt vakiintuneiden järjestelmien ulkopuoliseen myyntiin⁸⁷. Käytännössä tämä edellyttäisi sitä, että kompensaatiota myyvä palvelu jättäisi hankkimansa yksiköt mitätöimättä, ja myisi ne sen sijaan eteenpäin. Tai, kuten Politikenin raportoimassa tapauksessa, jossa myytiin jo mitätöityjä yksiköitä rekisterijärjestelmän ulkopuolella. Tällaiset väärinkäytökset voidaan havaita vertaamalla palveluiden tietoja siihen, mitä sertifiointijärjestelmien rekisterissä näkyy, mutta mitään varsinaista estettä tällaiselle huijaukselle ei ole. Monet suomalaiset palvelut toimittavat asiakkaalle jonkinlaisen todisteen siitä, että yksikkö on asianmukaisesti mitätöity.

Kolmas kaksoislaskennan tapa on kaikkein hankalin, sillä sitä voi tapahtua tahattomasti – ilman huijaamista tai väärinkäytöksiä: kompensaatiolla saavutetun päästövähennyksen kaksinkertainen käyttö (engl. double claiming). Tästä on kyse silloin kuin hankkeessa syntyvä päästövähennys käytetään sekä kompensaatioon että kyseisen maan oman ilmastotavoitteen saavuttamiseen. Pariisin ilmastosopimus edellyttää kaksoislaskennan välttämistä maiden välisessä kompensaatiossa⁸⁸, mutta neuvottelut ovat yhä kesken kirjausta tarkentavien sääntöjen osalta. Myös vapaaehtoisen kompensaation uskottavuus edellyttää tällaisen kaksoislaskennan välttämistä. Kyseessä on lisäisyyteen liittyvä liittyvä haaste, sillä kansallisen päästökehityksen näkökulmasta kaksoislaskennassa on kyse siitä, onko kompensaatio kansalliseen tavoitteeseen lisäinen vai ei.⁸⁹

Kriteeri 7: Valvonta ja läpinäkyvyys eli voiko muiden kriteerien täyttymiseen luottaa

Valvonnan ja toiminnan läpinäkyvyyden edellyttäminen on ehto sille, että muiden kriteerien voidaan katsoa täyttyneen luotettavasti. Toiminnan arviointi ja valvonta tulisi teettää ulkopuolisella taholla ja sekä itse hanketta että syntyneiden yksiköiden käyttöä koskevan dokumentaation tulisi olla mahdollisimman laajasti julkisesti esillä.

Sertifioiduilta hankkeilta edellytetään vaikutuksien seurantaa ja raportointia, jonka ulkopuolinen arvioija käy läpi⁹⁰. Nämä raportit ovat usein myös avoimesti saatavilla verkossa. Esimerkiksi kotimaisissa hankkeissa ulkopuolista valvontaa ei tämän selvityksen perusteella juurikaan käytetä eikä toimintaa dokumentoida avoimesti, vaan kompensaation toteutuminen ja laatu on lähes poikkeuksetta pelkän luottamuksen varassa⁹¹.

Hankkeita koskevan dokumentaation läpinäkyvyyden lisäksi on olennaista, että syntyneiden yksiköiden käyttö on avointa. Nykyisin niin YK:n omissa palveluissa kuin myös sekä Gold Standardin että Verran sivuilla kenen tahansa on mahdollista tarkastella yksittäisten kompensaatioyksiköiden käyttöä.

Lisäksi läpinäkyvyyttä tarvitaan myös kompensaatioiden käyttäjiltä ja välittäjiltä. Kompensaatiota myyvän palvelun tai kompensaatiota käyttävän yrityksen tulisi kertoa avoimesti, mistä hankkeista sen käyttämät yksiköt on hankittu. Kompensaatioalan kattojärjestö ICROA:n Code of Best Practice määrittää, että sen jäsenten (eli kompensaatiota tarjoavien palveluiden) tulisi kannustaa asiakasyrityksiään (eli kompensaatioiden käyttäjiä) kertomaan avoimesti viisi seikkaa: 1) minkä kokoisista päästöistä on kyse, 2) miten näitä päästöjä on vähennetty, 3) kuinka suuri osa päästöistä on kompensoitu ja missä hankkeessa, 4) linkki rekisteriin, jossa kom-pensaatioyksiköt on mitätöity ja 5) millaisia riskejä on tunnistettu laskennassa tai kompensaatioiden käytössä⁹².

Kriteeri 8: Vastuu ihmisoikeuksista eli aiheuttaako hanke haittaa ihmisille

Kompensaatiohankkeilta edellytetään ihmisoikeuksien kunnioittamista, ja niitä koskeva vastuu kulkee läpi arvoketjun.

Hankkeilla on lähes poikkeuksetta jonkinlaisia vaikutuksia paikalliseen väestöön. Myönteisiä vaikutuksia voivat olla esimerkiksi työllisyyden tai energiansaannin paraneminen, puhtaampi vesi tai ilma sekä kulttuurisesti tärkeiden alueiden suojelu. Vastaavasti hankkeilla voi olla myös haitallisia vaikutuksia, jotka liittyvät usein esimerkiksi paikallisväestön maaoikeuksien loukkauksiin tai ruoan saatavuuden heikkenemiseen.⁹³

Ylätasolla sertifikaattien ehtona saattaa olla hankkeiden haitattomuus, mutta käytännössä ainoa tähän liittyvä konkreettinen vaatimus on esimerkiksi sidosryhmien kuuleminen. Käytännössä ihmisoikeusvaikutuksien arviointiin tai seurantaan ei juurikaan keskitytä, ellei ongelmia nosteta aktiivisesti esiin sidosryhmien toimesta. Sertifikaattien kriteerejä käsitellään tarkemmin raportin luvussa neljä.

Tukholman ympäristöinstituutin arvion mukaan ilmaston kannalta parhaat hankkeet ja paikallisen ympäristön tai yhteiskunnan kannalta hyödyllisimmät hankkeet ovat harvoin samoja⁹⁴. Tämä tarkoittaa, että muiden hyötyjen laittaminen etusijalle voi heikentää kompensaation ilmastovaikutusta. Ihmisoikeuksien kunnioittamisen tulee silti olla joustamattomana ehtona riippumatta siitä, halutaanko hankkeelta ilmastovaikutuksen lisäksi muita hyötyjä vai ei.

Kriteeri 9: Vastuu ympäristöstä eli aiheuttaako hanke haittaa luonnolle

Hankkeiden ei tule vahingoittaa paikallista luontoa tai aiheuttaa ilman, maaperän tai vesistöjen saastumista.

Hankkeilla voi olla haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka voivat liittyä biomassan polton pienhiukkaspäästöihin tai vesivoimalan patoaltaan alle jääviin ekosysteemeihin.⁹⁵ Kuten sosiaalisten vaikutusten kohdalla, monimuotoisuusvaikutuksien huomioiminen on sertifikaateissa yleensä varsin ylätasoinen edellytys haitattomuudesta, jonka toteutumista ei välttämättä juurikaan valvota. Jotta haitattomuus käytännössä toteutuisi, olisi vaikutuksia seurattava säännöllisesti laajemminkin kuin pelkästään hankkeen suunnitteluvaiheessa tunnistettujen riskien osalta. Sertifikaattien kriteerejä käsitellään tarkemmin raportin luvussa neljä.

Tietyillä hanketyypeillä voi olla myös myönteisiä ympäristövaikutuksia, joita voivat olla esimerkiksi saastumisen väheneminen, monimuotoisuuden tukeminen suojelemalla metsiä tai ennallistamalla vahingoittuneita ekosysteemejä.

Vapaaehtoinen päästökompensaatio on perinteisesti keskittynyt kehittyvissä maissa toteutettuihin hankkeisiin. Tällaiset hankkeet ovat keskittyneet esimerkiksi teollisuudessa tai kaatopaikoilla syntyvien kaasujen talteenottoon, uusiutuvan energian edistämiseen, metsittämiseen tai metsien suojeluun sekä energiatehokkuuden parantamiseen.

Näiden rinnalle on nousemassa myös uusia menetelmiä, kuten rannikko- ja vesikasvien tai maatalouden hiilensidonnan parantaminen tai erilaiset negatiivisten päästöjen teknologiat, joilla poistetaan hiilidioksidia suoraan ilmakehästä tai otetaan sitä talteen bioenergian tuotannossa. Hanketyyppien kirjon laajenemisen rinnalla kompensaatiohankkeita toteutetaan yhä useammin myös teollisuusmaissa. Yksi esimerkki tällaisesta uudentyyppisestä toimijasta on brittiläis-sveitsiläinen Mootral, joka ilmoitti huhtikuussa 2021 aloittavansa kompensaatiotoiminnan, joka perustuu karjan metaanipäästöjä vähentävään ravintolisään¹⁰⁹.

Markkinoita muuttavat jatkossa myös uudenlaisten hankkeiden ja kompensaatiomenetelmien tuleminen markkinoille sekä erilaisten kansallisten kompensaatiojärjestelmien ja -markkinoiden perustaminen¹¹⁰. Valtiot voivat olla aktiivisia myös kompensaation tuottamisessa. Esimerkiksi Venäjän valtio kaavailee maan itäosien metsien valjastamista yrityksille myytävän kompensaation tuotantoon¹¹¹.

Tulevaisuudessa markkinoihin vaikuttaa enenevissä määrin myös hiilidioksidin poistaminen suoraan ilmasta eli niin sanottu DAC (engl. direct air capture). Esimerkiksi sveitsiläinen Climeworks alkoi kesällä 2019 tarjota palvelua, jossa hiilidioksidia poistetaan koneellisesti suoraan ilmakehästä. Tällainen suoraan ilmasta tapahtuva hiilensidonta on palvelussa vielä toistaiseksi selvästi perinteisiä hankkeita kalliimpaa. Esimerkiksi Climeworksin tarjoaman kompensaation hinta kuluttaja-asiakkaille oli helmikuussa 2021 noin tuhat euroa tonnilta¹¹².

Uudenlaiset hankkeet haastavat myös perinteisen mallin, jossa kompensaatiossa maksetaan jo tapahtuneesta päästövähennyksestä. Karkeasti sanottuna perinteinen kompensaatiohanke alkaa itse toteutuksesta, jonka jälkeen ulkopuolinen taho hyväksyy toimella saavutetun ilmastovaikutuksen, ja antaa sitä vastaavat yksiköt toteuttajan käyttöön. Siten, kun kompensointia haluava yksilö tai yritys ostaa tällaisen yksikön, raha voi mennä esimerkiksi toteuttamista varten vuosia sitten nostetun lainan takaisinmaksuun. Kaikki nykyiset palvelut eivät kuitenkaan toimi tällä logiikalla vaan ne toteuttavat saamallaan rahalla ilmastotekoja jälkikäteen.

Se, että kompensaatiossa käytettävät kansainväliset yksiköt perustuvat usein jo toteutuneisiin hankkeisiin, herättää varsinkin uusiutuvan energian hankkeiden kohdalla kysymyksen siitä, mikä on näiden yksiköiden ostamisen merkitys. Esimerkiksi kauan sitten käynnistynyt vesi- tai tuulivoimala saattaa jo pyöriä sähköstä saatavilla tuloilla riippumatta siitä, saadaanko viimeisistä myymättömistä kompensaatioyksiköistä tuloa vai ei¹¹³. Syksyllä 2019 ympäristöjärjestö WWF antoi suosituksen, että päästöjään kompensoivien tulisi suosia mahdollisimman uusia yksiköitä, koska vanhojen yksiköiden ostaminen markkinoilta ei välttämättä johda uusiin hankkeisiin¹¹⁴. Toisaalta nämä vanhat hankkeet ovat aikanaan osin syntyneet sen ansiosta, että investoinneissa on luotettu siihen, että kompensaatiosta saatavia tuloja on tietyn aikaa saatavilla alkuperäisten kustannusten kattamisen. Siten joidenkin yksiköiden vähätteleminen jälkikäteen voi jossain määrin vähentää alan toimijoiden luottamusta siihen, että nyt käynnistettävien hankkeiden yksiköille riittää tulevaisuudessa kysyntää.

Kaavio 3: Päästökompensaatiohankkeiden lajittelu tyypeittäin¹¹⁵

Alan kasvuedellytyksiä pohtineen TSVCM-toimintaryhmän mukaan päästöjen välttämisen tai vähentämisen kasvupotentiaali rajoittuu noin 0,2 gigatonniin vuodessa, eli se voisi vastata parhaimmillaankin vain kymmenesosaan arvioidusta tulevaisuuden kysynnästä. Sen sijaan huomattavasti kasvukelpoisempina raportissa pidetään maankäyttösektorin mahdollisuuksia kuten metsähankkeita (6,7 gigatonnia vuodessa) ja teknologista hiilensidontaa (1,0–3,5 gigatonnia vuodessa). Hankkeen tuottaman raportin mukaan näiden lukujen saavuttaminen on kuitenkin haastavaa, sillä markkinan nopeaa kasvattamista hidastaa muun muassa rahoituksen saatavuus ja se, etteivät kysyntä ja tarjonta kohtaa maantieteellisesti, mikä asettaa haasteita hallinnon ja kaupan sääntöjen suhteen.¹¹⁶

Oxfordin yliopiston tutkijoiden syksyllä 2020 julkaisemissa periaatteissa asiaa katsotaan enemmän kompensaation laadun näkökulmasta. Heidän näkemyksensä on, että metsähankkeiden ja teollisuuspäästöjen talteenoton tulisi olla vain välivaiheita matkalla perinteisistä päästövähennyshankkeista kohti menetelmiä, joissa hiiltä poistetaan ilmakehästä pysyvään varastoon (ks. kuvaaja 3).¹¹⁷

Kaikkiin kompensaatiossa käytettäviin hanketyyppeihin liittyy jonkinlaisia epävarmuuksia, ja ajoittain näitä ongelmia on noussut myös julkisuuteen yksittäisten hankkeiden kohdalla. Koska hankkeiden lukumäärä on suuri, kattavia tutkimuksia hankkeiden vaikutuksista on kuitenkin tehty varsin vähän. Tunnetuin lienee Euroopan komission Öko-instituutilta tilaama selvitys CDM-hankkeista, jossa päädyttiin lopputulokseen, että suurin osa hankkeista ei kaikilta osin yllä lupaamaansa vaikutukseen¹¹⁸. On tosin syytä huomioida, että laajuudessaan poikkeuksellista selvitystä on kritisoitu ankarasti muun muassa Saksan ympäristöministeriön tilaamassa arviossa¹¹⁹, jonka mukaan raportin kriittiset johtopäätökset esimerkiksi suurten vesi- ja tuulivoimahankkeiden lisäisyyttä koskien olivat liian yleistäviä.

Myös Finnwatch on käsitellyt CDM-järjestelmän puutteita vuonna 2010 ilmestyneessä raportissa, jonka mukaan ilmastohyötyihin on liittynyt merkittäviä epävarmuuksia ja muiden vaikutuksien suhteen kriteerit ovat olleet epämääräisiä ja käytännöt vaihtelevia¹²⁰.

Hanketyyppien suoraviivainen vertailu on haastavaa, sillä niihin liittyvät haasteet ovat erilaisia ja muuttuvat ajassa. Esimerkiksi CDM-järjestelmän alkuvaiheessa uusiutuva energia oli selkeästi fossiilisia vaihtoehtoja kalliimpaa, jolloin hankkeiden lisäisyys oli selkeämpää kuin nykyisin hintojen laskettua. Ilmastovaikutuksen rinnalla on aina syytä huomioida hankkeiden muut vaikutukset. Esimerkiksi uusiutuvaan energiaan ja metsähankkeisiin liittyy maankäytöllisiä kysymyksiä, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia paikalliseen väestöön ja ympäristöön. Tukholman ympäristöinstituutin raportin mukaan erityisesti suuriin vesivoimahankkeisiin liittyy merkittäviä riskejä kestävän kehityksen tavoitteiden suhteen¹²¹.

Sekä Öko-instituutti¹²² että Tukholman ympäristöinstituutti¹²³ ovat luokitelleet selvityksissään kompensaatiohankkeita kolmeen ryhmään niiden ympäristöintegriteetin perusteella, eli arvioineet sitä, kuinka luotettavasti ilmastovaikutus toteutuu eri hanketyypeissä. Molemmissa luokituksissa korkeimpaan luokkaan pääsevät vain fluorihiilivetykaasujen hävittäminen päivitetyillä ohjeilla ja adipiinihappotuotannon päästöjen välttäminen (ks. luku 3.3). Molemmissa arvioissa huonoimman arvosanan välttävät myös kaatopaikkakaasun ja hiilikaivosmetaanin talteenotto. Kaikki muut hankkeet – eri uusiutuvan energian muodot, puuta säästävät hellat, metsäprojektit ja niin edelleen – arvioidaan ilmastovaikutuksiltaan heikoiksi. Hanketyyppien tasolla tehtyihin luokitteluihin tai vertailuihin on kuitenkin syytä suhtautua korkeintaan suuntaa-antavina, sillä monen hanketyypin sisällä on laadultaan huomattavan erilaisia hankkeita.

Seuraavassa on käyty läpi tärkeimpiä hanketyyppejä sekä sitä, mitkä haasteet painottuvat kunkin kohdalla. Luvun lopussa esitellään suomalaisten markkinoiden kannalta tärkeimmät sertifiointijärjestelmät ja niiden ominaisuudet.

Uusiutuvan energian hankkeet voivat olla hyvin erilaisia ulottuen valtavista vesivoimaloista yksittäisiin tuuli- tai aurinkovoimaloihin. Koon ja tuotantotavan lisäksi keskeinen hankkeita ja niiden kannattavuutta ja vaikutuksia määrittävä ominaisuus on se, onko kyseessä sähköverkkoon liitetty tuotanto vai ei.

Uusiutuvan energian hankkeiden tuoman päästövähennyksen suuruus lasketaan suhteessa perusuraan, jossa arvioidaan, miten ja millaisilla päästöillä vastaava sähkö olisi muuten tuotettu. Ilmastovaikutuksen lisäksi hankkeet voivat myös parantaa ulko- ja sisäilman laatua, jos puhdas sähkö vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä tai parempi sähkön saatavuus vähentää esimerkiksi kotitalouksissa sisällä poltettavan puun tai hiilen määrää. Biomassan polttoon perustuvien hankkeiden sivuvaikutus riippuu käytettävästä jakeesta: parhaimmillaan hankkeet hyödyntävät jätteitä ja edistävät siten kiertotaloutta, pahimmillaan polttoaineen hankinta kilpailee muun maankäytön kuten ruokatuotannon kanssa.¹²⁴

Erityisen haastaviksi ovat osoittautuneet suuret vesivoimahankkeet, sillä niiden todellinen lisäisyys on usein epävarmaa¹²⁵. Lisäksi rakennustöiden ja mahdollisen patoaltaan alle jää usein paikallisen väestön asuntoja ja viljelyksiä tai arvokasta luontoa¹²⁶. Padon rakentaminen voi vaikuttaa myös vedensaantiin tai lajistoon padon joen alajuoksulla¹²⁷. Patohankkeiden ongelmat liittyvät myös lisääntyneisiin kasvihuonekaasupäästöihin, sillä padon rakentaminen muodostaa usein patoaltaan, jonka veden alle jäävä kasvisto ja maaperän biomassa mätänee aiheuttaen huomattavia päästöjä¹²⁸. Esimerkiksi CDM-järjestelmässä suurilta vesivoimahankkeilta edellytetään riittävän suurta tehoa suhteessa patoaltaan pinta-alaan, jotta se voidaan laskea päästöttömäksi¹²⁹.

Metsiin liittyvät kompensaatiohankkeet jakautuvat neljään tyyppiin: metsäkadon uhkaamien metsien suojelu (engl. avoided deforestation), hakattujen metsien uudelleen metsittäminen tai ennallistaminen (engl. reforestation/forest restoration) tai aiemmin metsättömien alueiden metsittäminen (engl. afforestation) sekä metsänhoidon parantaminen (engl. improved forest management). Kaikille menetelmille on yhteistä se, että tavoitteena on kasvattaa tai suojella puustoon sitoutuneen hiilen määrää¹³⁰.

Vaikka metsien vaikutus ilmastojärjestelmään on todettu merkittäväksi¹³¹ ja esimerkiksi metsittäminen on tunnistettu lupaavaksi tavaksi poistaa hiiltä ilmakehästä¹³², ovat metsähankkeet kompensaation kokonaisvaltaisen uskottavuuden näkökulmasta varsin haastavia. On arvioitu, että haasteiden ja epävarmuuksien vuoksi metsähankkeiden käyttö päästökompensaatiossa on jäänyt selvästi potentiaalia vähäisemmäksi¹³³, ja että moni nykyinen hanke ei ole ilmastovaikutukseltaan niin suuri kuin on luvattu¹³⁴. Esimerkiksi suomalainen kompensaatiopalvelu Compensate laskee, että sertifioiduissa metsänsuojeluhankkeissa yhden tonnin yksikkö vastaa todellisuudessa 0,1–0,8 tonnin ilmastohyötyä¹³⁵.

Metsähankkeiden ongelmat ovatkin olleet viime vuosina toistuvasti julkisuudessa. Esimerkit kertovat paitsi hankkeiden ongelmista myös siitä, miten niihin on varauduttu. Kambodzassa REDD -hankkeessa ei onnistuttu suojelemaan metsiä hakkuilta¹³⁶ vaan niihin on kohdistunut laittomia hakkuita ja niitä on kaadettu muun muassa armeijan tukikohtien vuoksi¹³⁷. Brittilehti Telegraphin helmikuussa 2020 esittelemässä tapauksessa madagascarilaisen metsänsuojeluhankkeen alueelta oli kaadettu metsää safiirien etsintään liittyneen laittoman kaivostoiminnan vuoksi¹³⁸. Hankkeessa mukana ollut Conservation International -järjestö korosti¹³⁹, että hanke on onnistunut pitämään alueen metsäkadon pienempänä kuin ympäröivällä alueella. Järjestön mukaan kompensaatiolla saatavat lisätulot riittävät vähentämään painetta hakkuisiin, kun elinkeinona on maanviljelys ja metsää uhka viljelysten laajennus, mutta laiton kaivostoiminta on niin kannattavaa, ettei kompensaatio riitä silloin muuttamaan hakkuiden taloudellista kannattavuutta. Molemmat hankkeet sertifioinut Verra puolestaan vastasi artikkeliin muistuttamalla, että osa jokaisen metsähankkeen kompensaatioyksiköistä säästetään niin sanotussa puskurivarastossa, josta voidaan korvata juuri tällaisia laittomia hakkuita tai metsäpalovahinkoja, ja että puskurissa on huomattavasti enemmän yksiköitä kuin mitä yksittäisissä hankkeissa on syntynyt¹⁴⁰. Toisaalta puskurivarastot toimivat vain siltä osin kuin vahingot tulevat tietoon ja muutenkin lähinnä vain hankkeen ajan eli joitain vuosikymmeniä, eikä esimerkiksi vähintään sadan vuoden ajan, jota pidetään yleisesti uskottavan ilmastovaikutuksen kannalta riittävänä aikana¹⁴¹.

Metsähankkeiden vaikutuksien kattava tunnistaminen voi olla tärkeää myös kokonaisvaltaisten ilmastovaikutusten takaamiseksi. Tammikuussa 2021 alan tutkijat julkaisivat listan kymmenestä kriteeristä, joilla varmistetaan metsittämisen hyödyt ilmastolle, ihmisille ja luonnolle¹⁴². Listassa korostuu muun muassa nykyisten metsien suojelun ensisijaisuus, yhteistyö paikallisen väestön kanssa sekä se, että biodiversiteetin maksimoiminen tuottaa sivuhyötynä myös hiilensidontaa. Kirjoittajat pitävät lyhytnäköisenä ja kestämättömänä nopean hiilensidonnan tai taloudellisen tuoton tavoittelemista yhtä nopeasti kasvavaa puulajia suosivilla plantaaseilla.

Myös metsähankkeissa ilmastovaikutus arvioidaan peilaamalla hanketta niin sanottuun perusuraan, jossa tehdään oletus tilanteesta, jossa hanketta ei toteutettaisi. Koska tämän perusuran määrittäminen vaikuttaa suoraan siihen, kuinka suureksi hankkeen ilmastovaikutus lasketaan, ja siten myös siihen, kuinka paljon kompensaatioyksiköitä hankkeessa syntyy myytäväksi, on hankkeen kehittäjillä taloudellinen kannustin tehdä perusuran suhteen sellaisia oletuksia, jotka kasvattavat hankkeen vaikuttavuutta¹⁴³, eli esimerkiksi olettaa hankkeessa suojeltavaan metsään kohdistuva hakkuu-uhka todellista suuremmaksi. Joulukuussa 2020 uutistoimisto Bloomberg paljasti tapauksen, jossa Blackrock, Disney ja JPMorgan olivat kompensoineet päästöjään yhdysvaltalaisissa hankkeissa, joissa oli suojeltu metsiä, joihin ei edes kohdistunut hakkuiden uhkaa vaan ne olivat esimerkiksi metsänomistajien omatoimisen suojelun piirissä¹⁴⁴. Tapaus johti laajempaan vastaavien hankkeiden arviointiin, joka alkoi huhtikuussa 2021¹⁴⁵.

Toinen tyypillinen metsähankkeisiin liittyvä riski on hiilivuoto, jolla tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa yhden metsän suojeleminen hakkuilta lisää hakkuita muualla. Vuoto voi tapahtua paikallisesti siten, että polttopuiden hankinta siirtyy viereiseen metsään, tai kansallisella tai jopa kansainvälisellä tasolla, jos puun markkinakysyntä ei muutu ja ohjautuu toisaalle. Vuotoriskin suuruus riippuu myös hanketyypistä. Riski on pienin uuden metsän istutuksessa, talousmetsän hoitokäytäntöjen parantamisessa sekä hankkeissa, joissa varsinaisen metsiin kohdistuvan suojelun tai ennallistamisen lisäksi hakkuutarvetta onnistutaan korvaamaan esimerkiksi uusia elinkeinoja kehittämällä. Vastaavasti vuotoriski on suurin hankkeissa, joissa suojellaan yksittäisiä metsäalueita markkinakysynnän aiheuttamilta hakkuilta.¹⁴⁶

Metsähankkeiden ilmastohyödyn kannalta olennaista on myös pysyvyys. Saavutettu ilmastohyöty voidaan menettää, jos tuholaiset, metsäpalot, kuivuus tai hakkuut vahingoittavat metsää hankkeen päätyttyä. Ilmastonmuutoksen eteneminen tekee metsähankkeista entistäkin epävarmempia.¹⁴⁷ Esimerkiksi lämpenemisen ja kuivakausien yhdistelmän arvioidaan tulevaisuudessa aiheuttavan puiden joukkokuolemia¹⁴⁸. Sertifiointijärjestelmillä on eroa siinä, miten ne suhtautuvat metsähankkeiden pysyvyyteen: Gold Standard katsoo, että on realistista edellyttää pysyvyyttä vain siksi aikaa, kun projekti kestää (30–50 vuotta), kun taas Verra edellyttää hankkeilta suunnitelmaa siitä, miten saavutetaan sadan vuoden pysyvyys, vaikka hanke loppuu aiemmin.

Periaatteellisempi ongelma on se, että fossiilipäästöjen kompensoiminen metsityshankkeella siirtää fossiilista hiiltä pysyvästi aktiiviseen eloperäiseen hiilenkiertoon¹⁴⁹. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii, ettei biologisilla hiilinieluilla kompensoida fossiilisia päästöjä¹⁵⁰. Tätä periaatetta noudattamalla luontopohjaisilla ratkaisuilla voitaisiin kompensoida vain rajallista joukkoa päästöjä kuten esimerkiksi maankäytöstä tai karjataloudesta aiheutuvia päästöjä.

Ilmastovaikutuksiin liittyvien epävarmuuksien lisäksi metsähankkeilla on raportoitu runsaasti haitallisia vaikutuksia paikalliseen väestöön ja luontoon. Metsähankkeet voivat esimerkiksi johtaa pakkohäätöihin, loukata paikallisten yhteisöjen oikeuksia maahan tai elinkeinoon, tai vahingoittaa luonnon monimuotoisuutta edistämällä yhteen puulajiin perustuvia metsäviljelyksiä¹⁵¹. Ratkaisuna hankkeissa on pyritty paikallisten pienvieljelijöiden ja metsäyhteisöjen laajempaan osallistamistamiseen hankkeissa¹⁵².

Suuri osa metsähankkeisiin kohdistuvasta kritiikistä on kohdistunut viime vuosina erityisesti REDD :na tunnetun, metsäkatoa ehkäisevän järjestelmän hankkeisiin. Nämä hankkeet jäivät aikanaan puhtaan kehityksen CDM-mekanismin ulkopuolelle, koska säännöistä ei päästy siinä vaiheessa sopuun, ja REDD-mekanismista (engl. reducing emissions from deforestation and forest degradation) neuvoteltiin ja sovittiin vasta vuosina 2007–2013. Nykymuotoisen REDD :n plus-merkki viittaa laajennettuun määritelmään, jossa on mukana myös metsien hiilivarastojen suojeleminen ja kasvattaminen sekä kestävä metsien hoito¹⁵³. Toisin kuin yksityisesti toteutettaviin hankkeisiin nojaavassa CDM:ssä, REDD :n tarkoituksena oli korostaa hallitusten roolia ja maiden vastuuta omista metsistään, jolloin hankkeissa tapahtuva metsäkadon estäminen on ylhäältä johdettua ja esimerkiksi vuotoriski voidaan huomioida kattavammin, alueellisesti tai koko maan tasolla. Toisaalta paikallisista REDD -hankkeista on tullut suosittu tapa tuottaa yksiköitä vapaaehtoisen kompensaation markkinoille myös ilman kansallista ohjelmaa. Sen sijaan, että nämä kaksi tasoa toimisivat toisistaan erillään, on esitetty, että hankkeiden tulisi aina olla osa ja palvella laajempaa kansallista metsiensuojeluohjelmaa¹⁵⁴.

Näyttöä REDD :n ilmastohyödystä on pidetty ohuena tai hyvin vaihtelevana¹⁵⁵. Toisaalta järjestelmän ongelmana on pidetty myös ilmastotavoitteen ensisijaisuutta, minkä vuoksi hankkeissa on tavoiteltu mahdollisimman tehokasta hiilensidontaa esimerkiksi suurilla istutetuilla puuplantaaseilla. Hiilivarastot edellä toteutettujen hankkeiden jalkoihin ovat vaarassa jäädä niin paikallinen väestö kuin luonnon monimuotoisuuskin¹⁵⁶. REDD :n ongelmallisuus nousi esiin myös Norjan viranomaisten ilmastohankkeita koskeneessa selvityksessä, jonka mukaan hankkeiden ilmastovaikutukset ovat olleet epävarmoja ja valvonta riittämätöntä sekä suoranaisten väärinkäytösten että paikallisten sosiaalisten ja ekologisten vaikutusten osalta¹⁵⁷.

Verra sertifioi REDD -hankkeita, ja niissä on syntynyt noin kolmannes kaikista Verran sertifioinnin piiriin kuuluvista kompensaatioyksiköistä¹⁵⁸. Gold Standard sen sijaan ei sertifioi REDD -hankkeita lainkaan, koska se katsoo, että metsien suojeleminen vaatisi kokonaisvaltaisempaa lähestymistä kuin REDD edellyttää¹⁵⁹. REDD -hankkeiden uskottavuuden ja läpinäkyvyyden vahvistamista ja siten metsähankkeisiin kohdistuvien rahoitusvirtojen vahvistamista hahmotellaan parhaillaan ART-hankkeessa, jonka tavoitteena on oma sertifikaatti, omat yksiköt ja oma rekisteri, jotka tunnustettaisiin myös kansainvälisillä kompensaatiomarkkinoilla¹⁶⁰. Suomessa toteutettavien metsähankkeiden erityispiirteitä käsitellään kohdassa 5.1.

Päästöjen kompensoiminen voi perustua myös kaatopaikalla syntyvän metaanin tai erilaisten teollisuus- tai kaivostoiminnasta vapautuvien kasvihuonekaasujen talteenottoon ennen kuin ne pääsevät ilmakehään. Käytännössä kyse on tällöin uuden laitteiston asentamisesta olemassa olevaan laitokseen. Teknisessä mielessä kyseessä on varsin tehokas ja luotettava tapa kompensoida päästöjä, sillä esimerkiksi savupiipun päästä talteenotettavien päästöjen määrä on helpommin ja tarkemmin seurattavissa kuin esimerkiksi uusiutuvan energian hankkeissa tai metsähankkeissa, joissa vaikutus on sidoksissa vaihtoehtoiseen kehityskulkuun.

Myös lisäisyys toteutuu melko luotettavasti niissä hankkeissa, joissa talteenotettavalla kaasulla ei ole kannattavaa käyttöä. Toisaalta esimerkiksi metaanin talteenotto kaivos- tai kaatopaikkatoiminnassa voi olla joissain tapauksissa kannattavaa myös ilman kompensaation mahdollistamaa tukea, koska sitä voidaan käyttää energiantuotantoon. Kaasujen talteenotolla voidaan myös vähentää paikallisia ilmansaasteita tai hajuhaittoja, mutta usein vaikutukset paikalliseen väestöön ovat vähäisiä verrattuna esimerkiksi laajojen maa-alueiden käyttöä muuttaviin uusiutuvan energian hankkeisiin tai metsähankkeisiin. Yhtenä teollisuuskaasujen talteenottohankkeita koskevana haasteena voi olla se, että yleistyessään tällaisesta kompensaatiosta saatavat tulot voivat olla niin merkittäviä, että ne vähentävät kiinnostusta päästöjen rajoittamiseen lainsäädännöllä.¹⁶¹

Kaasujen talteenottoon liittyvät riskit ovat omanlaisiaan. Tämän julkaisun luvussa 2.1. käsiteltiin muun muassa niin sanottujen fluoroformin tuhoamista, josta tuli kompensaation myötä niin kannattavaa, että tuotantoa lisättiin pelkästään kompensaatiotulojen kasvattamiseksi. Myöhemmin hanketyyppien käyttöä rajoitettiin ongelman paljastuttua. Nykyisellään fluorihiilivetyjen päästöjä rajoitetaan vuonna 2016 solmitulla Montrealin pöytäkirjan laajennuksella¹⁶². Tämän ratkaisun myötä tulevien fluorihiilivetyhankkeiden lisäisyyttä pitää siis arvioida suhteessa siihen, mitä vaaditaan kansainvälisten sopimusten myötä muutenkin.

Toinen merkittävä ja kompensaatiohankkeissa ongelmalliseksi osoittautunut kaasu on muun muassa adipiinihapon tuotannossa syntyvä typpidioksidi. Adipiinihappoa käytetään esimerkiksi nailonin ja polyuretaanin tuotannossa. Typpidioksidipäästöjen talteenotto otettiin mukaan puhtaan kehityksen mekanismiin, minkä seurauksena kompensaatiomahdollisuuteen tarttuneiden adipiinihappotehtaiden tuottavuus parani niin paljon, että ne ajoivat markkinoilta kilpailijoilta teollisuusmaista, jotka olivat määritelmällisesti CDM:n ulkopuolella. EU päättikin fluoroformin tapaan sulkea adipiinihappotehtaiden typpidioksidipäästöillä luodut CDM-yksiköt oman päästökauppajärjestelmänsä ulkopuolelle. Päätöstä perusteltiin sillä, että kyseessä on niin halpa ilmastoteko, että Kiinan kaltaiset maat voivat rahoittaa ne itsekin. On tosin arvioitu, että vähennykset on edullisuudestaan huolimatta jätetty sittemmin tekemättä¹⁶³.

Energiatehokkuushankkeista tyypillisimpiä esimerkkejä ovat energiatehokkaita helloja tai vedenpuhdistimia edistävät hankkeet, joiden ilmastohyöty perustuu yleensä vähenevään puun tai hiilen pienpolttoon. Näiden kohdalla on usein kyse niin sanotuista ohjelmahankkeista, joissa pyritään edistämään joukkoa samantyyppisiä toimia, jotka toteutetaan usein eri kohteissa ja mahdollisesti eri aikoina. Ohjelmahankkeet eivät rajoitu pelkkään energiatehokkuuteen vaan kyse voi olla myös esimerkiksi uusiutuvan energian edistämisestä yhtä tai muutamaa kohdetta laajemmin.

Myös ohjelmahankkeet ovat olleet kritiikin kohteena, ja esimerkiksi hellojen ilmastovaikutus on useasti katsottu epävarmaksi¹⁶⁴. Hankkeissa korostetaan usein muita kehityshyötyjä, ja on arvioitu, että hankkeiden toteutuksessa loppuasiakkaiden mielikuviin vastaaminen saattaa mennä todellisten paikallisten tarpeiden ja ilmastohyötyjen edelle¹⁶⁵.

Yksi perusongelmista on se, että vaikka keittimiä on jaettu, niitä ei välttämättä käytetä oikein tai lainkaan. Ja silloinkin kun keittimet ovat käytössä, tällaisiin hankkeisiin liittyy muista hanketyypeistä tuttuja epävarmuuksia kuten perusuran arvioiminen¹⁶⁶.

Esimerkiksi tanskalaislehti Politiken kertoi tammikuussa 2020 vierailleensa 38 kenialaiskodissa, joissa piti erään hankkeen mukaan olla käytössä energiatehokas puuhella. Yhteensä 38 kotitaloudesta ainoastaan yhdessä muistettiin, että hella oli ollut käytössä, mutta se oli sittemmin hajonnut¹⁶⁷. Hankkeen sertifioinut Gold Standard muistutti vastauksessaan, että hanke oli loppunut jo huomattavasti ennen kuin toimittajat vierailivat kodeissa¹⁶⁸. Se käynnisti kuitenkin arviointiprosessin, jossa päädyttiin keväällä 2021 tarkentamaan liesihankkeiden kriteeristöä, jotta ilmastovaikutusten yliarvioimisen riskiä voidaan pienentää¹⁶⁹. Suomessa kyseistä hanketta ovat käyttäneet kompensaatioon ainakin kauppakeskus Sello¹⁷⁰ sekä Rukan hiihtokeskus¹⁷¹.

Yksi tapa kompensoida päästöjä on poistaa ilmakehästä vastaava määrä kasvihuonekaasuja. Tällöin kyse voi olla esimerkiksi metsistä (joita käsiteltiin edellä kohdassa 3.2), mutta tulevaisuudessa yhä useammin myös niin sanotuista negatiivisten päästöjen teknologioista (NETS, engl. negative emissions technologies) tai hiilidioksidin poistosta (CDR, engl. carbon dioxide removal), joihin kuuluu erilaisia biologisia ja teknologisia menetelmiä. Kompensaatiokäytössä pelkkä hiilensidonta ei riitä vaan kasvihuonekaasu pitää lisäksi myös varastoida pysyvästi tai ainakin pitkäaikaisesti.

Yksi tapa sitoa hiiltä on hyödyntää maatalouskäytössä olevaa maaperää. Niin sanotussa hiiliviljelyssä hiilensidonta tehdään esimerkiksi vähentämällä maanmuokkausta ja suosimalla syväjuurisia kasvilajikkeita¹⁹¹, biohiilen käytössä taas biomassasta valmistetaan pyrolyysillä pitkäikäistä hiiltä, jota voidaan käyttää esimerkiksi maanparannusaineena tai suodatinkäytössä¹⁹². Sekä biohiiltä että maaperän hiilensidontaa eli niin sanottua hiiliviljelyä kehitetään parhaillaan Suomessakin. Muun muassa Valion suunnitelma vuonna 2035 saavutettavasta hiilineutraaliudesta perustuu osin hiiliviljelyyn, ja käytettävälle menetelmälle haetaan Gold Standard -sertifiointia¹⁹³. Biohiilen tuotanto on puolestaan Suomessa jo kaupallisesta toimintaa, sillä Carbofex ja Carbons valmistavat ja myyvät sitä muun muassa maanparannusaineeksi¹⁹⁴. Muita menetelmiä hiilensidontaan ovat muun muassa mineraalien tai rannikkokasvien hyödyntäminen meren hiilensidonnan edistämiseen (engl. blue carbon) ja tiettyjen mineraalien luonnollinen hiiensidonta¹⁹⁵.

BECCS (engl. bioenergy with carbon capture and storage) on menetelmä, jossa biomassan poltossa syntyvät kasvihuonekaasut otetaan talteen ja varastoidaan. Kun esimerkiksi puuhun sitoutunut hiili ei poltossa palaudu enää ilmakehään, pystytään tuottamaan energiaa hiilinegatiivisesti, sillä hiiltä siirtyy toiminnassa biologisesta kierrosta keinotekoisiin varastoihin. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on viimeisimmissä skenaarioissaan laskenut paljon BECCS-teknologia kehityksen ja kasvun varaan, mutta käytännön haasteena on yleisemminkin bioenergian käytön lisäämiseen liittyvä pinta-alan tarve ja vaikutukset esimerkiksi luonnon monimuotoisuuteen¹⁹⁶.

Hiilensidontaa voidaan tehdä myös teknisesti, jolloin puhutaan CCS:stä (engl. carbon capture and storage) tai DACCS:stä. CCS tarkoittaa, että hiilidioksidia otetaan talteen päästölähteen kuten voimalaitoksen luona ennen kuin se pääsee ilmakehään, ja DACCS (engl. direct air carbon capture and storage) puolestaan, että hiiltä poistetaan suoraan ilmasta. Kompensaatiokäytössä näiden menetelmien haasteena on toistaiseksi hinta¹⁹⁷. Kun talteenotettua hiilidioksidia hyödynnetään jollain tavalla, puhuttaan CCU:sta tai BECCU:sta (engl. carbon capture and utilization ja bioenergy with carbon capture and utilization). Vaikka talteenotettavan hiilidioksidin hyödyntäminen kuulostaa järkevältä, on kompensaatiokäytössä huomioitava pysyvyys, eli talteenotetun hiilidioksidin käytön tulee olla sellaista, ettei se palaudu ilmakehään. Kun pysyvyys pystytään takaamaan DACCS-hankkeita voi pitää kompensaation kannalta järkevinä: ne ovat ilman kompensaatiomarkkinoita todennäköisesti kannattamattomia ja siten lisäisiä, minkä lisäksi niiden tukeminen voi nopeuttaa teknologian kehitystä taloudellisesti kannattavaksi.

Negatiivisten päästöjen teknologioiden kohdalla on tärkeää tehdä ero sen välille, mikä voi olla järkevää nykyhetken kompensaatiota ja mikä taas pitkän tähtäimen suunnitelma päästöjen kompensoimiseen. Jälkimmäisessä, eli esimerkiksi yritysten suunnitelmissa hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuosien tai vuosikymmenten kuluttua, ei tulisi nojata liikaa siihen, että DACCS:in kaltaiset teknologiat kehittyvät riittävän nopeasti ja riittävän edullisiksi.

Hiilensidonta erilaisilla menetelmillä sai näkyvyyttä alkuvuodesta 2021, kun Tesla-yhtiön perustaja Elon Musk julkisti hiilensidonnan vauhdittamiseen 100 miljoonan dollarin arvoisen Xprize-innovaatiokilpailun¹⁹⁸ ja teknologiayhtiö Microsoft kertoi tehneensä hiilenpoistohankintoja yli miljoonan tonnin edestä¹⁹⁹, joskin näistä valtaosa oli käytännössä metsähankkeita eikä negatiivisten päästöjen teknologiaa²⁰⁰.

Teknisen hiilensidonnan tarjonta on kuitenkin toistaiseksi varsin marginaalista kotimaisilla markkinoilla. Ainoa selkeästi näihin teknologioihin keskittyvä palvelu on Puro.earth, joka esitellään luvussa 5.3.

Vaikka vapaaehtoinen päästökompensaatio on nykyisin pääosin virallisten YK-prosessien ulkopuolista toimintaa, sitä koskevat periaatteet periytyvät YK:n ilmastoneuvotteluista ja erityisesti puhtaan kehityksen mekanismista (CDM). CDM:ää koskevia sääntöjä voidaan pitää kansainvälisten hankkeiden minimitasona. Myös tätä raporttia varten tehdyn selvityksen (ks. luku 6.4) perusteella suomalaisten yritysten itse hankkimat ja kompensaatiopalveluiden tarjoamat kansainväliset kompensaatioyksiköt ovat vähintään CDM-kriteerien mukaisesti sertifioituja – poislukien kotimaiset hankkeet, joita ei yleensä ole sertifioitu lainkaan.

Valtaosa Suomessa tarjolla olevista hankkeista on sertifioitu joko Verran VCS (Verified Carbon Standard) tai Gold Standard -sertifikaatilla. Muita järjestelmiä kuten American Carbon Registry, Climate Action Reserve tai Plan Vivo ei käsitellä tässä raportissa, sillä niiden sertifioimia yksiköitä ei ainakaan toistaiseksi ole Suomessa laajasti saatavilla tai käytössä²⁰¹. Ajatuspaja Adephin tekemän selvityksen mukaan tässä raportissa tarkastellut kolme järjestelmää (CDM, GS ja VCS) laajennuksineen (mm. VCS-järjestelmän CCB) kattavat yli 90 prosenttia eurooppalaisten suuryritysten käyttämistä kompensaatioista²⁰². Tätä raporttia varten tehdyn 39 kompensaatiota käyttävää yritystä kattaneen kyselytutkimuksen (ks. luku 6.3) perusteella tilanne on Suomessa vastaava: meillä käytetyt ja markkinoidut kansainväliset kompensaatioyksiköt ovat lähes kokonaan sertifiointien piirissä, mutta niiden rinnalla käytetään jonkin verran kotimaista, sertifioimatonta metsäkompensaatiota.

Kaikilla kolmella sertifiointijärjestelmällä on listattuna ja määriteltynä ne hanketyypit, joilla tehdyt ilmastoteot kelpuutetaan järjestelmän piiriin. Järjestelmillä on myös omat prosessinsa uusien hanketyyppien hyväksymiselle. Järjestelmien piiriin hyväksyttäville hankkeille on kussakin sertifiointijärjestelmässä omat hankkeita koskevat vaatimukset ja kriteerit²⁰³. Itse sertifiointiprosessi on kaikissa järjestelmissä pääpiirteittäin samanlainen²⁰⁴.

Sertifiointijärjestelmän piiriin haluava hanketoteuttaja laatii ensin suunnitelman ja sen dokumentaation, ja toimittaa ne haluamaansa järjestelmään. Tässä yhteydessä ulkopuolinen valvoja suorittaa niin sanotun validoinnin eli arvioi, täyttääkö hanke järjestelmän ehdot, jotka sisältävät erilaisin painotuksin tässä raportissa aiemmin esiteltyjä laadukkaan päästökompensaation kriteerejä. Hankkeen toteuttaja valitsee tätä tarkoitusta varten itselleen ulkopuolisen valvojan järjestelmän hyväksymien toimijoiden listalta. Jos hankkeen suunnitelmat katsotaan ehtojen mukaiseksi, se voidaan rekisteröidä järjestelmään. Tässä vaiheessa hanke siirtyy tyypillisesti toteutukseen. Tällöin hankkeen toteuttaja alkaa seurata ja kirjata kriteerien edellyttämiä tietoja, joiden perusteella ilmastovaikutus voidaan laskea. Kun päästövähennyksiä ja hiilensidontaa on alkanut tapahtua, ulkopuolinen valvoja verifioi hankkeen raportoimat tiedot. Jos ulkopuolinen valvoja katsoo, että päästövähennyksiä on syntynyt raportoidulla tavalla, sertifiointijärjestelmä myöntää ilmastovaikutusta vastaavan määrän sarjanumerolla tunnistettavia kompensaatioyksiköitä, joita hanketoteuttaja voi myydä eteenpäin. Hanke voi tuottaa kompensaatioyksiköitä sille rekisteröintivaiheessa myönnetyn keston ajan (tyypillisesti 5–10 vuotta), jonka jälkeen yksiköiden myöntäminen loppuu tai toteuttajan pitää hakea hankkeelle jatkoa.²⁰⁵

Sertifiointijärjestelmien piiriin kuuluvia hankkeita ei pääsääntöisesti valvota tekemällä niihin fyysisiä vierailuja, vaan kolmannen osapuolen tekemä seuranta perustuu ensisijaisesti hanketoteuttajien toimittaman dokumentaation seurantaan. Tässä niin sanotussa monitoroinnissa hankeen tulee raportoida valitsemansa menetelmän kriteerien mukaista dataa. Vierailuja kohteeseen saatetaan edellyttää ulkopuoliselta todentajalta esimerkiksi siinä vaiheessa, kun ensimmäiset rekisteröintikelpoiset vähennykset ovat syntyneet, tai jos hankkeelle haetaan jatkokautta. Vierailua voidaan edellyttää myös ennen hankkeen alkua, jos katsotaan, että sillä voi olla vaatimusten kannalta olennaisia vaikutuksia, joita ei voida arvioida enää myöhemmin²⁰⁶.

Hankkeiden valvonnassa havaittuihin epäkohtiin voidaan reagoida lievimmissä tapauksissa vaatimalla korjaavia toimenpiteitä. Joissain tapauksissa kyseeseen voi tulla myös jatkossa myönnettävien yksiköiden määrän leikkaaminen tai sertifioinnin peruminen. Maankäyttösektorin hankkeissa havaittuja ongelmia voidaan korjata myös käyttämällä niin sanottuja puskurivarastoja (ks. luku 3.2). Finnwatchin sertifiointijärjestelmiltä saamista vastauksista ei ilmennyt, miten toimittaisiin, jos muiden hanketyyppien puutteelliseksi todetuissa hankkeissa syntyneitä yksiköitä olisi jo myyty ja käytetty. Teoriassa tällaista tilannetta ei pitäisikään tulla vastaan, sillä muualla kuin maankäytössä syntyneitä ilmastotoimia pidetään niiden synnyttyä pysyvinä, ja niitä vastaavat yksiköt myönnetään lähes poikkeuksetta vasta toimien dokumentaation jälkeen. Käytännössä riski on kuitenkin olemassa, jos esimerkiksi laskennassa tehdyt oletukset perusurasta osoittautuisivat vääriksi tai ilmastotoimien raportoinnissa olisi puutteita.

Hankkeissa syntyneitä kompensaatioyksiköitä ja niiden käyttöä voidaan seurataan erilaisissa rekistereissä. Kullakin sertifiointijärjestelmällä on oma rekisterinsä²⁰⁷, minkä lisäksi esimerkiksi jotkut lakisääteiset päästökauppajärjestelmät kelpuuttavat mukaan ulkopuolisia yksikköjä, jolloin yksiköt voidaan poistaa käytöstä alkuperäisessä rekisterissä ja siirtää siten toiseen rekisteriin. Kun yksikkö lopulta käytetään joko vapaaehtoiseen päästökompensaatioon tai lakisääteisen tavoitteen saavuttamiseen (kuten esimerkiksi aiemmin EU:n päästökaupassa²⁰⁸), se merkitään poistetuksi kyseisen sertifiointijärjestelmän rekisterissä. Yksiköiden rekisteröinnin ja rekisteristä poistamisen tarkoituksena on varmistaa, ettei samaa yksikköä käytetä useampaan kertaan.

Käytännössä haasteen aiheuttaa se, että kompensaatiokäyttö kirjataan rekistereissä selvästi yksikön poistona, mutta tarkempi merkintä siitä, kenen hyväksi mitätöinti on tehty, jää vapaaehtoisuuden varaan. Tämä tarkoittaa, että joistain mitätöinneistä tieto puuttuu täysin, toisista näkyy kompensaatioyksikön myyneen ja mitätöineen palvelun nimi ja vain osasta ilmenee suoraan se taho, joka yksikön on käyttänyt omien päästöjensä kompensointiin. Yksittäisen kuluttajan tai jopa kompensaatiopalvelua käyttävän yrityksen on siis usein mahdotonta tarkistaa, onko oma kompensaatio viety mitätöintinä järjestelmän rekisteriin. Vastaavasti kuluttajat eivät voi aina halutessaan tarkistaa, miten tuotettaan hiilineutraalina markkinoivan yrityksen kompensaatiot on käytännössä tehty.

Koska sertifiointijärjestelmät kelpuuttavat osittain samoja ja osittain erilaisia hanketyyppejä, sertifiointien suoraviivainen laittaminen paremmuusjärjestykseen on haastavaa. Saksalainen pitkään markkinoilla toiminut kompensaatiopalvelu Atmosfair on julkaissut oman sisäiseen käyttöön tarkoitetun pisteytyksensä, jossa huomioidaan neljä kriteeriä: läpinäkyvyys, ilmastointegritetti, kestävyys ja hallinto. Siinä kokonaisvaikutuksiltaan parhaiksi nousevat hankkeet, joilla on sekä CDM:n että Gold Standardin sertifikaatti. Arviossa kuitenkin korostetaan, ettei mikään järjestelmä yllä kaikissa kategorioissa tai kokonaispisteissä lähelle maksimipisteitä.²⁰⁹ Esimerkki toisenlaisesta vertailusta on Germanwatchin metsähankkeisiin keskittynyt selvitys, jossa Verran VCS todettiin Gold Standardia paremmaksi ilmastointegriteetin osalta, kun taas Gold Standard oli selvästi vahvempi biodiversiteetin ja ihmisoikeuksien huomioimisessa. VCS:n lisäsertifikaattina käytetty CCB riitti biodiversiteetissä Gold Standardin tasolle, mutta jäi ihmisoikeuksissa vähän alemmalle tasolle.²¹⁰

Sertifiointijärjestelmät eroavat selvästi toisistaan siinä, miten ne painottavat muita kuin ilmastovaikutuksia. Esimerkiksi Gold Standard edellyttää ilmastovaikutuksen lisäksi muita kestävän kehityksen hyötyjä ja niiden seurantaa, kun taas CDM ja Verran VCS keskittyvät tiukemmin pelkkään ilmastovaikutukseen. Vaikka puhtaan kehityksen mekanismin CDM:n nimessä on viittaus kehitykseen, erityisiä kestävää kehitystä edistäviä toimia ei käytännössä juurikaan edellytetä. Skaalan toisessa päässä on Gold Standard, jonka hankkeilta edellytetään vähintään kolmen kestävän kehityksen niin sanotun Agenda 2030 -tavoitteen edistämistä ja niistä raportoimista. Verran hankkeissa kehityshyötyjä on huomioitu CCB- ja SD VISta -lisäsertifikaatteissa, joista ensimmäinen koskee tiukempia vaatimuksia maankäyttösektorille ja toinen mahdollistaa kestävän kehityksen hyötyjen todentamisen muissa hanketyypeissä.

Ihmisoikeuksien turvaamiseksi vapaaehtoisten sertifikaattien merkitys ja yritysten oman huolellisuusvelvoitteen noudattaminen korostuu, sillä ylätason vaatimusta ihmisoikeuksien kunnittamisesta ei toistaiseksi ole, ja Pariisin ilmastosopimuksen markkinamekanismien sääntöjä koskevissa neuvotteluissa on ollut auki, miten ihmisoikeuksien kunnioittamiseen viitataan vai viitataanko lainkaan²¹¹. Sertifikaatitkaan eivät tosin ole kovin kehittyneitä ihmisoikeuksien osalta. Käytetyissä kriteereissä on sekä selkeitä puutteita että huomattavia eroja sertifiointijärjestelmien välillä. Yksikään kolmesta tarkastellusta sertifikaatista ei esimerkiksi edellytä hankkeilta sitoutumista YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskeviin ohjaaviin periaatteisiin (UNGPs) tai noudattamaan niissä määriteltyä ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoitetta. Ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoite on keskeinen työkalu, jonka avulla yritykset voivat tunnistaa ja arvioida sekä välttää, ehkäistä ja lieventää haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia. Sertifikaatit eivät myöskään edellytä hankkeilta YK-periaatteiden mukaisesti kaikkien kansainvälisesti tunnustettujen ihmisoikeuksien kunnioittamista vaan valikoivat ja määrittelevät oikeudet itse. Vaatimattomimmalle tasolle jää CDM, jossa edellytetään lähinnä paikallisten osapuolten kuulemista sekä kansallisen viranomaisen allekirjoittamaa tukikirjettä, jolla vahvistetaan, että kyseessä on kestävää kehitystä edistävä hanke²¹². Verran VCS:n vaatimukset ovat hieman tiukemmat ja niissä edellytetään hankkeilta esimerkiksi syrjimättömyyttä ja paikallisen väestön omistusoikeuden kunnioittamista²¹³. Vain Gold Standard puhuu ohjeissaan ihmisoikeuksista ja edellyttää hankkeilta niihin sitoutumista, mutta senkin kohdalla ehdoissa on puutteita.²¹⁴

Vapaaehtoinen päästökompensaatio kohdistui pitkään lähinnä kehittyvissä maissa sijaitseviin hankkeisiin, mutta viime vuosina Suomen markkinoilla niiden rinnalle on ilmestynyt joukko erilaisia kotimaisia hankkeita²⁴². Suuri osa näistä uusista hankkeista keskittyy metsien ilmastovaikutuksen kaupallistamiseen. Kaikkiaan Suomessa on parikymmentä päästökompensaatiota myyvää palvelua, joista osa välittää kansainvälisissä sertifioiduissa hankkeissa syntyneitä yksiköitä ja osa toimii myös hanketoteuttajana teettämällä ilmastohankkeita joko Suomessa tai ulkomailla. Perinteisten kehittyvissä maissa sijaitsevien hankkeiden ja kotimaisten metsähankkeiden lisäksi markkinoilla on myös muun muassa soiden ennallistamiseen tai biohiileen perustuvaa hiilensidontaa sekä EU:n päästökauppayksiköihin perustuvaa kompensaatiota.

Palveluissa kaupattavissa kompensaatiotuotteissa on eroja. Kompensaatiota voidaan myydä tonneittain, yksittäisille tapahtumille (kuten lomamatka lentäen) valmiiksi laskettuna tai esimerkiksi koko vuosipäästöille. Osa suomalaisista metsäalan palveluista myy taas hiilensidontaa yksittäisinä puina tai vuokrattavina metsähehtaareina.

Suuri osa palveluista tarjoaa kompensaatiota sekä kuluttaja- että yritysasiakkaille, mutta jotkut markkinoivat kompensaatiota ainoastaan yrityksille. Monessa palvelussa kompensaatiota myydään yrityksille osana pakettia, johon kuuluu esimerkiksi myös hiilijalanjäljen laskentaa tai muuta ympäristökonsultaatiota. Tässä raportissa ei ole arvioitu palveluita näiden muiden palveluiden vaan ainoastaan tarjotun kompensaation osalta. Kompensaatioon on keskitytty myös niissä tapauksissa, joissa palvelun myymillä hankkeilla on myös muita tavoitteita kuten suoluonnon ennallistaminen tai kehitysyhteistyön tekeminen paikallisyhteisöissä.

Kotimaisiin palveluihin ja hankkeisiin liittyy osittain samoja ja osittain toisenlaisia haasteita kuin perinteisiin kansainvälisiin hankkeisiin. Erityisesti metsähankkeiden kirjavuuteen on kiinnitetty huomiota, ja niitä tai yleisemmin kompensaatiota koskeviin kriteereihin liittyvää työtä on käynnissä sekä maa- ja metsätalousministeriössä että ympäristöministeriössä. Maa- ja metsätalousministeriössä suunnitellaan tammikuussa 2021 julkaistun Gaian ja PTT:n tekemän selvityksen pohjalta jatkotoimia, jotka tähtäävät ”maankäyttösektorin hiilikompensaatiohankkeiden edellytysten parantamiseen, kuten kriteerien selkeyttämiseen sekä tietopohjan ja menetelmien kehittämiseen”²⁴³. Ympäristöministeriössä on puolestaan käynnistynyt hanke, jossa selvitetään alan sääntelyn mahdollisuuksia²⁴⁴. Kotimaisten nieluhankkeiden kompensaatiokäyttöön voidaan saada tulevaisuudessa myös kansainvälisiä pelisääntöjä, sillä Euroopan komission uudessa kiertotalouden toimintasuunnitelmassa aiotaan selvittää sääntelykehystä hiilipoistumien sertifiointia varten²⁴⁵. Työn on alustavien tietojen mukaan määrä valmistua 2023²⁴⁶.

Seuraavassa käydään ensin läpi kotimaisten hankkeiden erityispiirteitä suhteessa luvussa 2.3 esiteltyihin laadukkaan kompensaation kriteereihin, minkä jälkeen käydään läpi 29 kompensaatiota tai vastaavaa ilmastovaikutusta Suomessa myyvää tai hiljattain myynyttä palvelua.

Suomen maankäyttösektorilla on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia hiilivarastojen ja hiilensidonnan lisäämiseksi ja maaperäpäästöjen vähentämiseksi²⁴⁷. Vapaaehtoinen päästökompensaatio voisi olla yksi keino saada tätä potentiaalia käyttöön, jos laadukkaan päästökompensaation kriteerit täyttyvät.

Kotimaisiin metsähankkeisiin perustuvat kompensaatiopalvelut, joita on perustettu viime vuosina parikymmentä, tarjoavat ilmastovaikutusta, joka perustuu joko muutoksiin talousmetsien metsänhoidossa (lannoitus tai kiertoajan pidentäminen) tai uusien metsien istuttamiseen joutomaille (entiset turve- tai maataloustuotantoalueet). Koska ala on uusi ja siltä puuttuu sääntely, on hankkeissa päädytty hyvin kirjavaan joukkoon erilaisia toteutustapoja. Kotimaisiin metsähankkeisiin liittyykin kysymyksiä kaikkien laadukkaan kompensaation kriteerien osalta. Osa haasteista on ratkaistavissa itse hankkeiden toteutuksessa ja osa tuotteistamisessa tai myynnissä käytettyjä lupauksia täsmentämällä. Hankalimmat haasteet liittyvät kansalliseen tai kansainväliseen sääntelyyn eivätkä ole lainkaan toimijoiden itsensä ratkaistavissa.

Lisäisyys

Kuten luvussa 2.3 todettiin, päästökompensaation lisäisyys-kriteerin toteutuminen tarkoittaa sitä, että kompensaatiotoiminnan seurauksena tapahtuu jotain, mitä ei muuten tapahtuisi. Kuten kansainvälisissä hankkeissa, tämä pitäisi myös suomalaisissa metsähankkeissa toteutua suhteessa laskennalliseen perusuraan, jonka ylittävä osuus toteutuneesta nielusta on lisäistä²⁴⁸. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lisäisyys ei toteutuisi esimerkiksi hankkeissa, joissa kyse on normaalista päätehakkuun jälkeiseen metsän uudistamiseen liittyvistä istutuksista. Sen sijaan lisäisyys voi tapauksesta riippuen toteutua, jos kyseessä on aiemmin puuttoman alueen metsitys tai talousmetsän kiertoajan pidentäminen tai muut hiilensidontaa lisäävät tai hiilen vapautumista ehkäisevät metsänhoidolliset muutokset. Epävarmuuksien vuoksi lisäisyys pitäisi arvioida aina tapauskohtaisesti.

Lisäisyyden varmistaminen edellyttää yleensä myös taloudellista analyysia. Jos esimerkiksi metsää lannoittamalla saatavan hakkuukertymän lisäyksen nykyarvo on suurempi kuin lannoituksen hinta, on lannoittaminen kannattavaa metsänomistajalle myös ilman kompensaatiotoimintaa²⁴⁹. Toisaalta jos lannoituksella saatava puuntuotannon lisäys on vähäinen, on myös ilmastovaikutus vähäinen, eli kompensaatiokelpoisen lannoituskohteen pitäisi osua välille, jossa se ei ole taloudellisesti kannattavaa mutta kuitenkin merkityksellistä. Maa- ja metsätalousministeriön Gaialla ja PTT:llä teettämä selvityksen mukaan laadukkaan kompensaation kriteereistä lisäisyys toteutuu suomalaisissa maankäyttösektorin hankkeissa parhaiten, joskin hyväksi sen huomioiminen katsottiin vain noin joka toisessa hankkeessa²⁵⁰. Ainoana ongelmana lisäisyyden osalta nostetaan esiin tiettyjen hanketyyppien tulevaisuus, kun yksityisten joutomaiden metsitykseen saa jatkossa valtion tukea²⁵¹.

Mitattavuus

Suomessa on kehittyneen metsätalouden ja metsäntutkimuksen ansiosta hyvät edellytykset varmistaa metsäkompensaation mitattavuus kansainvälisten sertifikaattien vaatimuksia tarkemmin²⁵². Käytännössä ongelmaksi nousee se, että mitä tarkemmin hiilensidontaa halutaan seurata, sitä kalliimmaksi se tulee ja riskinä on, ettei itse sidonta ole riittävän arvokasta tarkan seurannan toteuttamiseksi²⁵³. Käytännössä sekä kansainvälisissä että kotimaisissa hankkeissa käytetään siten laskennallisia arvioita, jotka perustuvat esimerkiksi puuston kasvua koskevaan dataan. Tätä selvitystä varten saatujen vastauksien (ks. luku 5.3) sekä edellämainitun Gaian ja PTT:n raportin²⁵⁴ perusteella kotimaisten metsähankkeiden laskentaan liittyvät käytännöt ovat kirjavia ja usein puutteellisia esimerkiksi perusuran eli saman alueen vaihtoehtoisen käytön hiilitaseen arvioinnin suhteen. Esimerkiksi keskimääräisen talousmetsän lukujen soveltaminen uuden alueen metsitykseen on riski, sillä esimerkit ovat näyttäneet, että pellon metsittämisessä puut voivat joskus kasvaa huomattavasti heikommin kuin perinteisessä talousmetsässä²⁵⁵. Moni palvelu viittaa mitattavuuden osalta vain Metsäkeskuksen ylläpitämään Metsään.fi palveluun, johon kerätään puuston tilavuutta koskevia metsävaratietoja muun muassa kaukokartoituksella²⁵⁶.

Ajoitus

Kansainvälisten sertifikaattien mukaisiin hankkeisiin verrattuna suomalaiset metsähankkeet eroavat usein siinä, miten päästövähennys tai hiilensidonta ajoittuu suhteessa kompensaatiohetkeen. Kansainvälisissä kompensaatiohankkeissa ilmastovaikutus tapahtuu ja todennetaan pääsääntöisesti ennen kuin yksikkö syntyy (ks. luku 2.3). Tämän jälkeen yksikkö voi olla markkinoilla vuosia ennen kuin se käytetään kompensaatioon ja mitätöidään.

Monissa kotimaisissa kompensaatiopalveluissa puita sen sijaan istutetaan sitä mukaan kuin kompensaatiota myydään. Tämä on ongelmallista, sillä kun sidottava hiilen määrä lasketaan lähes täysikasvuisen puun mukaan, myytyä päästövähennysyksikköä vastaava täysimääräinen hiilensidonta toteutuu vasta vuosikymmeniä kompensoitavan päästön syntymisen jälkeen. Tällöin hankkeen jatkuminen ei ole pelkästään pysyvyyden vaan myös itse ilmastovaikutuksen syntymisen edellytys. Istutushankkeissa jonkinlaista jatkuvuutta tuo kuitenkin se, että nopeasti kasvavaa metsää ei ole kannattavaa kaataa, vaikka omistus siirtyisikin pois kompensaatiopalvelulta tai sen kanssa sopimuksen tehneeltä metsänomistajalta jollekin pelkkää taloudellista tuottoa tavoittelevalle metsänomistajalle.

Hankkeissa, jotka perustuvat lannoitukseen tai kiertoajan pidentämiseen, ilmastovaikutus syntyy nopeammin, mutta tapahtuu silloinkin tyypillisesti vasta joitain vuosia myyntihetken jälkeen.

Pysyvyys

Pysyvyys on suomalaisissa metsähakkeissa samanlainen haaste kuin kansainvälisissä hankkeissa. Esimerkiksi laittomiin hakkuisiin tai luonnontuhoihin liittyvät riskit ovat Suomessa helpommin hallittavissa, mutta toisaalta Suomessa puiden kasvu – ja siten myös vahinkojen korjautuminen – on taas huomattavasti hitaampaa. Metsä on aina epävarma säilytyspaikka hiilelle, sillä sitä uhkaavat hakkuiden lisäksi muun muassa myrskytuhot, metsäpalot ja tuholaiset. Kansainvälisissä sertifiointijärjestelmissä osa metsähankkeissa syntyneistä kompensaatioyksiköistä otetaan talteen niin sanottuun puskurivarastoon, josta voidaan tarvittaessa korvata aiheutuneet tuhot. Osassa kotimaisissa hankkeissa on pyritty luomaan vastaavia varmistuksia, eli kaikkea hiilensidontaa ei myydä. Jotkut hankkeet taas lupaavat tarvittaessa paikata tuhoja istutuksilla.

Sellaista pysyvyyttä, johon metsähankkeissa voidaan parhaimmillaan päästä, pyrkii tarjoamaan vain muutama palvelu suojelemalla hankekohteensa. Suuressa osassa hankkeita puu päätyy metsäteollisuuden käyttöön eli myytävä metsän hiilensidonta on käytännössä väliaikaista. Hiilivaraston pysyvyyttä voidaan perustella näissä tapauksissa esimerkiksi siten, että puuta päätyy pitkäaikaiseen käyttöön. Puutuotteiden hiilivarastoa ei kuitenkaan yleisesti ottaen pidetä pysyvänä, sillä sahatavaraksi päätyy vain osa puusta, ja siitäkin on käytössä vain vuosia eikä pitkäikäinenkään rakentamiskäyttö ei takaa todellista pysyvyyttä. Tämä huomioidaan kasvihuonekaasujen laskennassa käyttämällä niin sanottuja puoliintumisaikoja, eli yhteisesti sovittuja arvioita siitä, millä tahdilla eri käyttöön päätynyt puu palaa ilmakehään. IPCC:n käyttämä puoliintumisaika sahatavaralle on 35 vuotta²⁵⁷, mikä tarkoittaa, että esimerkiksi 70 vuodessa rakennuskäytössä hyödynnetyn puun hiilivarasto pienenee neljännekseen.

Lannoitukseen perustuvissa hankkeissa voi olla riskinä, että sidotun hiilen vapautuminen ilmakehään jopa aikaistuu, jos lannoittamalla saavutettu kasvulisäys johtaa päätehakkuun aikaistumiseen²⁵⁸.

Vuoto

Suomalaisen metsähankkeen tapauksessa vuoto tarkoittaa sitä, että kiertoajan pidentämiseen keskittyvien hankkeiden kohdalla, vastaava hakkuupaine kohdistuu muualle. Suoran vuodon lisäksi mekanismi toteutuu myös teoriassa: puun tarjonnan vähentäminen nostaa puun hintaa ja kannustaa siten lisäämään hakkuita muualla. Ympäristöministeriön teettämä selvitys metsien hiilensidonnan kaupallistamisesta²⁵⁹ arvioikin kansainvälisen kirjallisuuden perusteella, että hiilensidonnasta tulisi vuotoriskin vuoksi laskea todelliseen vaikutukseen vain pieni osa (13–29 prosenttia), ellei käytössä ole järjestelmää, jossa nielun pienentämisestä hakkuilla pitää maksaa korvaus. Käytännössä suomalaiset hankkeet eivät juurikaan tunnista vuotoriskiä, mutta monessa tapauksessa käytetään jonkinlaista varmistusmarginaalia, jonka voi ajatella kattavan osittain myös vuodon vaikutuksen. Lisäksi vuotoriski kohdistuu merkittävimmin hankkeisiin, joissa suojellaan metsää tai pidennetään kiertoaikaa, sillä uuden metsän istuttaminen vaikuttaa puumarkkinoihin vasta vuosikymmenten päästä.

Kaksoislaskenta

Kaksoislaskennan välttäminen on nykyisellään ongelma, jota kotimaiset metsähankkeet eivät voi täysin välttää²⁶⁰. Nykyisellään ei ole mitään mekanismia, joka mahdollistaisi sen, ettei kompensaatiohankkeessa syntynyttä hiilinielun kasvua laskettaisi sekä hankkeelta tai palvelulta kompensaatiota ostavan tahon että Suomen valtion eduksi. Suomi on sitoutunut EU:n ilmastopolitiikassa ja sen kautta myös Pariisin sopimuksessa tiettyihin tavoitteisiin, jotka koskevat sekä päästöjä että nieluja. Kysymys kaksoislaskennasta tarkoittaa siis sitä, täyttääkö kompensaatiolla saavutettu metsänielu sitä tavoitetta, joka Suomen pitää muutenkin saavuttaa, vai johtaako kompensaatioiden käyttö tavoitetasoa suurempaan nieluun.

Koska kaikki Suomen metsien sitoma hiili lasketaan samalla tavalla riippumatta siitä, onko kyseessä kompensaatiolla saavutettu lisäys vai ei, Suomi voi omassa ilmastopolitiikassaan hyödyntää vapaaehtoisella päästökompensaatiolla sidotun hiilen osana omaa nielutavoitettaan. Ilmastopaneeli on ehdottanut selvityksessään²⁶¹, että jos kotimaisesta kompensaatiosta pidettäisiin tarkkaa kirjaa, Suomi voisi kiristää omaa maankäyttösektorin tavoitettaan kompensaatioiden verran. Toinen vaihtoehto olisi Pariisin sopimuksen mallin mukainen “vastaava mukauttaminen” (engl. corresponding adjustment). Tässä mallissa tavoite säilyy ennallaan ja kompensaatiohankkeissa saavutettu ilmastohyöty lasketaan erikseen²⁶².

Käytännön tasolla kaksoislaskentaa koskeva tilanne on vielä monimutkaisempi. Kansallinen kasvihuonekaasuinventaario perustuu valtakunnallisen metsäinventaarion (VMI) tietoihin, eikä se kata suoraan jokaisella metsähehtaarilla tapahtuvia muutoksia vaan perustuu otantaan. Osa toimijoista viittasikin vastauksessaan siihen, että kaksoislaskenta vältetään sillä, että toiminta on käytännössä niin vähäistä, ettei se heijastu kansalliseen inventaarioon. Tämä tulkinta voi olla toistaiseksi oikeansuuntainen, mutta toimintatavan kestävyyttä on arvioitava siten, ettei lopputulos muutu, vaikka toiminnan laajuus kasvaisi moninkertaiseksi.

Uusien alueiden metsittämisessä nousee kysymys siitä, missä vaiheessa nämä alueet siirtyvät muusta maankäytöstä kasvihuonekaasuinventaarion piiriin. Esimerkiksi yksi palvelu sanoi vastauksessaan istuttaneensa yhdessä hankkeessa uutta metsää entisten voimalinjojen alla olevalla maalle, joka lasketaan maankäytössä rakennetun maan luokkaan, ja joka ei siten olisi mukana kasvihuonekaasuinventaariossa eikä myöskään täyttäisi Suomen kansallista tavoitetta.

Tällainen tähtääminen alueille, joita ei kirjanpidossa huomioitaisi, ei ole laajemmassa mittakaavassa mahdollista, sillä lähtökohtaisesti kaikki metsitys pyritään huomioimaan metsien hiilinielun laskennassa. VMI:n otannassa on mukana alueita, joilla pyritään tilastollisesti kattamaan koko Suomen pinta-ala muutenkin kuin metsien osalta, eli arvioimaan, kuinka suuri osa Suomen pinta-alasta on metsää. Mukana on siten myös niitä alueita, joihin vapaaehtoisen päästökompensaation metsitys kohdistuu eli vanhoja turvesoita ja peltoja sekä rakennetun ympäristön joutomaita. Valtakunnan tasolla metsien hiilinielun tulee laskettua oikein sillä perusteella, että kun esimerkiksi vanhojen turvesoiden kompensaatiometsitystä tapahtuu aiempaa enemmän, osa siitä osuu otanta-alalle, jolloin se huomioidaan trendinä myös muiden vastaavien alueiden kohdalla. Rakennetun ympäristön kohdalla puuston muutoksien yleistäminen on haastavaa, koska kyse voi olla esimerkiksi yksittäisten puiden istuttamisesta teiden varsille tai laajemmasta metsityksestä. Se tarkoittaa rajatapauksissa harkintaa sen suhteen, milloin alueita siirretään laskennassa rakennetusta alueesta metsämaaksi.²⁶³

Kaksoislaskennan haaste voitaisiin ratkaista poliittisesti joko jättämällä kompensaatiolla saavutettu nielujen lisäys huomioimatta kansalliseen tavoitteeseen tähtäävässä tai kiristämällä kansallista nielutavoitetta säännöllisesti vapaaehtoisia kompensaatioita vastaavalla määrällä. Ympäristöministeri Krista Mikkonen vastasi aiheesta jätettyyn kysymykseen maaliskuussa 2021 sanomalla, ettei hän näe mahdolliseksi, että “hiilitaseen laskentajärjestelmää voitaisiin ainakaan lähitulevaisuudessa muuttaa”²⁶⁴. Jos poliittista tahtoa asian ratkaisemiseksi ei löydy, kotimaiset metsähankkeet eivät voi jatkossakaan välttää kaksoislaskentaa.

Valvonta ja läpinäkyvyys

Kotimaisten hankkeiden valvonta, sekä niihin liittyvä läpinäkyvyys ja vastuullisuus, ovat pääosin hankkeiden omalla vastuulla, koska ne eivät ole hankkineet ulkopuolista sertifiointia kompensaatiotoiminnalle. Osa palveluista teettää kuitenkin jonkinlaisia tarkastuksia ulkopuolisilla toimijoilla.

Gaian ja PTT:n raportin²⁶⁵ mukaan useat toimijat toivovat valtiolta tukea kotimaisten metsähankkeiden ilmastovaikutuksen todentamiseen tai todentamisjärjestelmän kehittämiseen. Raportti myös toteaa, että nykyisellään todentamisen toteuttaminen on haastavaa, sillä kun hankkeet eivät ole minkään sertifikaatin tai standardin piirissä, todentamiselle ei ole selkeitä kriteerejä. Gaian ja PTT:n raportti nosti esiin myös puutteita avoimuudessa laskentaperusteiden suhteen.

Finnwatchin selvityksessä tätä raporttia varten nousi esiin myös verkkosivujen puutteelliset tiedot käytetyistä menetelmistä, kohteiden sijainneista sekä kompensaatioiden käytöstä (ks. luvut 5.3 ja 5.4). Kansainvälisiä sertifiointijärjestelmiä vastaavaa ulkopuolista rekisteriä ei ole olemassa, eivätkä palvelut pääsääntöisesti ole tätä puutetta paikanneet omilla verkkosivuillaan.

Avoimien rekisterien ja ulkopuolisen valvonnan puute jättää mahdollisuuden sille, että syntyvää ilmastovaikutusta myytäisiin useampaan kertaan (ns. double selling) ilman, että se kävisi ilmi.

Vastuu ihmisistä ja ympäristöstä

Vastuullisuuden osalta voi ehkä olettaa, että suomalainen työelämää, luonnonsuojelua ja metsien käyttöä koskeva lainsäädäntö tarjoaa tietyn pohjatason vertailussa kansainvälisiin sertifioituihin hankkeisiin. Hankkeiden omat toimet näiden kriteerien suhteen ovat hyvin vaatimattomat tai täysin olemattomat.

Gaian ja PTT:n selvitys arvioi hankkeiden vaikutuksia ympäristöön ja työllisyyteen. Vaikutukset ympäristöön arvioitiin pääsääntöisesti melko pieniksi ja positiivisiksi, ja mahdollisia ongelmia nähtiin lähinnä metsälannoituksen mahdollisissa vesistövaikutuksissa sekä vanhojen peltojen metsityksessä, jos ne uhkaavat niin sanottuja perinnebiotooppeja. Lisäksi kiertoajan pidentämiseen perustuvien hankkeiden kohdalla nostettiin esiin mahdollinen työllisyyttä heikentävä vaikutus.²⁶⁶

Vaikka valtaosa suomalaisista kompensaatiopalveluista keskittyy joko kansainvälisiin sertifioituihin yksiköihin tai kotimaisiin metsiin on niiden rinnalla kolme toisenlaista palvelua. Suomen luonnonsuojeluliiton käynnistämä ja syksyllä 2020 erilleen yhtiöitetty Hiilipörssi ennallistaa metsäojitettuja soita. Hiilensidonta on vain osa heidän myymäänsä tuotetta, sillä soiden ennallistaminen tukee luonnon monimuotoisuutta ja auttaa suojelemaan vesistöjä. Muun muassa Fortumin ja muiden yritysten perustama, mutta sittemmin itsenäistynyt Puro.earth-palvelu puolestaan myy erilaisten Suomessa ja ulkomailla toimivien yritysten tuottamaa hiilensidontaa. CO2Esto taas tarjoaa päästökompensaatiota ostamalla päästöoikeusyksiköitä pois EU:n päästökaupasta. Edellä mainitut kolme menetelmää esitellään seuraavaksi yleistasolla, mutta yksittäisten palveluiden erityispiirteet käydään läpi luvussa 5.3.

Soiden ennallistaminen

Soiden ennallistamisen ilmastovaikutus perustuu siihen, että esimerkiksi metsätalouden vuoksi ojittamalla kuivatettujen soiden ojat tukitaan, jolloin veden pinta nousee ja pysäyttää vähitellen kuivuvasta turpeesta aiheutuvan hiilidioksidipäästön. Ennallistettu suo alkaa vähitellen myös sitoa itseensä uutta hiiltä.²⁶⁷

Hiilipörssin vuonna 2019 tekemien asiantuntijahaastattelujen²⁶⁸ perusteella soiden ennallistamisen ilmastovaikutuksiin katsotaan liittyvän suuria epävarmuuksia – liittyen muun muassa siihen, millaiseen perusuraan ennallistamista verrataan ja miten erilaisia hiilivarastoja (hiili sitotuneena puuhun vai hiili sitotuneena turpeeseen) tai kasvihuonekaasuja arvotetaan keskenään. Selkeää yksimielisyyttä ei löytynyt myöskään parhaista ennallistamismenetelmistä tai siitä, millaisille soille ennallistamistoimia kannattaisi ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta kohdistaa. Myös kansallisen ilmastopaneelin raportti samalta vuodelta toteaa, että soiden ennallistamisen ilmastovaikutukset vaihtelevat suuresti kohteesta riippuen²⁶⁹.

Soiden ennallistamisen erityisenä varjopuolena on ilmastoa voimakkaasti lämmittävät metaanipäästöt, jotka kasvavat väliaikaisesti ojien tukkimisen jälkeen. Se, kuinka nopeasti ennallistettu suo kääntyy kokonaisuutena jälleen nieluksi, riippuu kohteesta, mutta aikajänne voi olla vuosia tai vuosikymmeniä²⁷⁰. Luonnonvarakeskus²⁷¹ on arvioinut, että ilmastohyöty toetutuu lähinnä ravinteikkaissa kohteissa. Hiilipörssi nosti omassa vastauksessaan Finnwatchille esiin myös sen, että ojat menisivät ajan myötä tukkoon myös luontaisesti, jolloin metaanipäästö on joka tapauksessa väistämätön, eli hanke ainoastaan aikaistaan sitä.

Metsähankkeiden kohdalla viitattu kaksoislaskennan haaste koskee myös soiden ennallistamista vuodesta 2026 lähtien, kun EU:n maankäyttösektoria koskevat päästötavoitteet laajenevat kosteikkoihin²⁷².

Teknologinen hiilensidonta

Erilaisiin teknologioihin perustuvaa hiilensidontaa myy Suomessa erityisesti Puro.earth-palvelu. Kyseessä on Fortumin ja 22 muun yrityksen keväällä 2019 käynnistämä ja sittemmin itsenäistynyt markkinapaikka vapaaehtoiselle hiilidioksidin poistolle ilmakehästä²⁷³. Toistaiseksi tarjolla on hankkeita kolmessa eri kategoriassa: biohiili, puurakentaminen ja karbonoidut rakennuselementit. Biohiili on kasvibiomassasta pyrolyysillä valmistettua maanparannusainetta, jonka käytöllä hiiltä saadaan varastoitua maaperään pitkäaikaisesti²⁷⁴. Pyrolyysin vuoksi biohiili ei hajoa normaalin biomassan tapaan, jolloin hiilensidonta on pitkäkestoista. Puurakentamisen ilmastohyöty taas perustuu siihen, että rakennusmateriaalina käytettävän puun hiili pysyy rakenteissa eikä vapaudu takaisin ilmakehään kuten lyhytaikaisemmassa käytössä. Kolmas hanketyyppi, joskaan tällä tavalla tuotettua hiilensidontaa ei ollut tarjolla kirjoitushetkellä helmikuussa 2021, on rakennuselementit, joihin on sidottu valmistusvaiheessa hiilidioksidia. Yleisesti ottaen teknologisia hiilensidontamenetelmiä yhdistää vielä toistaiseksi toimintamallien vakiintumattomuus, mikä liittyy esimerkiksi laskentaan ja ilmastohyödyn jyvittämiseen. Esimerkiksi ilmastopaneelin raportti vuodelta 2019²⁷⁵ pitää sekä biohiiltä että puurakentamista ongelmallisina kompensaatiomenetelminä päästövaikutuksen arvioinnin haastavuuden vuoksi.

Kompensaatio EU:n päästökaupassa

Päästöjen kompensoiminen käyttämällä EU:n päästökauppajärjestelmää on teoreettisesti hyvin suoraviivainen ja tehokas menetelmä, sillä se kytkeytyy tarkasti määriteltyyn ja valvottuun EU:n päästökauppajärjestelmään, jonka puitteissa yli 11 000 voimalan tai teollisuuslaitoksen tulee hankkia päästöjään vastaava määrä päästöoikeuksia. Siten järjestelmästä puuttuu monia epävarmuustekijöitä, jotka heikentävät muiden kompensaatiomenetelmien luotettavuutta. Toimintaperiaate on hyvin yksinkertainen: kun kompensaatiopalvelu ostaa EU:n päästömarkkinoilta päästöoikeusyksikön, se ei ole enää voimalaitosten tai teollisuuden käytettävissä, jolloin päästöt jäävät tuon yksikön verran alemmas kuin järjestelmälle määritelty katto eli EU:n poliittisesti päästökauppasektorille asettama tavoite.

Käytännössä asia on monimutkaisempi, sillä päästökauppajärjestelmässä on historiansa aikana ollut puutteita, joita on paikattu erilaisilla korjaustoimilla. Esimerkiksi vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin ja sitä seuranneen taantuman seurauksena päästöt jäivät kaavailtua pienemmiksi, minkä seurauksena tarjolla olleita päästöoikeuksia jäi käyttämättä ja hinta jäi vuosiksi alle kymmeneen euroon²⁷⁶. Päästökauppa toimi siis siinä mielessä, että päästöt pysyivät tavoitellun tason alapuolella, mutta päästökaupan toinen tavoite – vähäpäästöisyyteen kannustaminen hintaohjauksella – jäi toteutumatta, kun päästöoikeuksia oli liikaa ja niitä sai ilmaiseksi tai hyvin halvalla. Samalla syntyi ylijäämää, joka tarkoittaa sitä, että osa yritysten ostamista tai ilmaiseksi saamista yksiköistä siirtyy myöhemmin käytettäväksi.

Ensimmäisen vaiheen korjaus oli niin sanottu backloading, jossa käyttämättömiä päästöoikeuksia siirrettiin myöhemmin käytettäviksi. Toinen, laajempi uudistus oli niin sanotun markkinavakausvarannon (MSR) perustaminen²⁷⁷. Käytännössä kyse on varannosta, jonne siirretään käyttämättömiä päästöoikeuksia silloin, kun markkinoilla on merkittävästi ylitarjontaa. Päästöoikeuksia voidaan tarvittaessa palauttaa markkinoille tarjonnan vähentyessä tai sitten ne mitätöidään pois käytöstä. Uudistus asettaa siis käytännössä ylärajan ylijäämälle, ja se on ollut yksi syy sille, että päästöoikeuksien hinta on noussut selvästi viime vuosina.²⁷⁸

Ennen koronakriisiä ja tietoa EU:n ilmastotavoitteiden kiristämisestä markkinoiden ylitarjonnan arvioitiin jatkuvan MSR-mekanismista huolimatta koko 2020-luvun ajan, joten todellista niukkuutta ei ollut näköpiirissä²⁷⁹. EU on kuitenkin kiristämässä vuotta 2030 koskevaa päästövähennystavoitettaan 40 prosentista 55 prosenttiin²⁸⁰. Vaikka on vielä avoinna, miten tämä kiristys viedään päästökauppasektorille, eli kuinka paljon markkinoille tulevien yksiköiden määrää lasketaan, on hintataso kiivennyt alkuvuodesta 2021 uusiin ennätyslukemiin²⁸¹. Hintataso on myös pysynyt korkeana huolimatta siitä, että koronakriisi vähensi päästöoikeuksien kysyntää ja kasvatti markkinan ylijäämää²⁸².

On melko selvää, että päästökaupan katto tulee laskemaan, mikä nopeuttaa markkinoilla olevan ylijäämän poistumista. Markkinavakausvarannon käyttöönotto ja EU:n päästötavoitteen kiristäminen parantavat päästökaupalla tehtävän kompensaation uskottavuutta, sillä ne pienentävät ylitarjontaa, jolloin oikeuksien hankkiminen kompensaatioon vaikuttaa suoremmin myös päästöihin eikä ainoastaan markkinatarjontaan. Alkuvuoden 2021 korkea hinta kielii siitä, että päästöoikeuksia omaan toimintaansa tarvitsevat yritykset arvioivat nyt, että myös aiemmin käyttämättä jääneille yksiköille tulee olemaan tulevaisuudessa tarvetta.

Toisaalta kun päästökauppajärjestelmää ei ole tarkoitettu tällaiseen kompensaatiokäyttöön, on epäselvää, miten komissio suhtautuisi toiminnan merkittävään laajenemiseen. Esimerkiksi kun ilmastotavoitteiden kiristyminen alkoi nostaa päästökaupan hintatasoa alkuvuodesta 2020, alkoi nousta epäilyjä siitä, että Euroopan komissio saattaisi pyrkiä rajoittamaan päästöoikeuksien käyttöä sijoitusinstrumenttina²⁸³. Tämänkaltainen lainsäädäntö voisi vaikuttaa päästökaupassa tehtävän päästökauppakompensaation käyttöön. Myös ilmastopaneeli on raportissaan arvioinut, että EU:n päästökaupan kautta tehtävän kompensaation lisäisyys on markkinoilla olleen ylijäämän ja markkinavakausreservin vuoksi epävarma, jos kompensaatioon hankittuja päästöoikeuksia mitätöidään²⁸⁴. Teoriassa oikeuksien hankkiminen mitätöitäväksi voisi vähentää päästöjen sijaan markkinavakausreserviin siirtyvien oikeuksien määrää. CO2Esto päätyi uudistuksen myötä lopettamaan yksiköiden mitätöimisen, jolloin ne eivät vähennä markkinavakausreserviin siirtyvien yksiköiden määrää vaan vähentävät aidosti markkinatarjontaa²⁸⁵.

Päästökaupassa tehtävän kompensaation haasteeksi jää edelleen se, ettei päästökaupasta hankitulla yksiköllä tehtävää kompensaatiota pystytä kytkemään tai ajoittamaan tiettyyn päästövähennykseen.

Seuraavassa on esitelty kotimaiset kompensaatiopalvelut ja arvioitu, miten hyvin ne täyttävät laadukkaan kompensaation kriteerit (ks. luku 2.3). Palvelut on kartoitettu verkon hakukoneita käyttämällä sekä vertaamalla muissa selvityksissä käytettyihin aineistoihin. Mukaan otettiin palvelut, jotka myyvät joko kompensaatiota tai muuta sellaista ilmastovaikutusta, joka on esitelty tavalla, joka rinnastuu kompensaatioon. Aktiivisesti toimivien palveluiden lisäksi kartoituksessa on mukana palveluita, jotka ovat vasta käynnistymässä, sekä palveluita, jotka ovat keskeyttäneet toimintansa esimerkiksi rahankeräyslakiin liittyvän epävarmuuden vuoksi (ks. luku 2.2).

Päästöjen mitätöiminen, hyvittäminen ja muut vastaavat termit on tulkittu kompensaatioksi, mutta jos palvelussa käytetään ja myydään johdonmukaisesti jotain muuta, se on kerrottu esittelytekstissä. Käytetyistä termeistä riippumatta vertailuun on otettu mukaan palvelut, joissa on tarjolla tonneiksi muutettua tai muutettavissa olevaa ilmastovaikutusta, koska sellaisia saatetaan päätyä käyttämään kompensaationa riippumatta varsinaisista tuotelupauksista.

Palveluita lähestyttiin sähköpostikyselyllä syksyllä 2020, ja niillä oli maaliskuussa 2021 mahdollisuus kommentoida tehtyjä arvioita. Kysymyksillä pyrittiin kartoittamaan toiminnan laatua ja laajuutta. Saatujen vastauksien perusteella koostettiin palvelukohtaiset esittelytekstit sekä arviointitaulukot.

Taulukoissa käytetyistä kategorioista lisäisyys ja mitattavuus arvioivat, miten ilmastovaikutus eroaa tilanteesta, jossa hanketta ei olisi olemassa, sekä sitä, miten tämän vaikutuksen suuruus on arvioitu. Ajoitus ja pysyvyys arvioivat, milloin ilmastovaikutus käytännössä syntyy ja kuinka pitkään se kestää. Kaksoislaskennan ja vuodon kohdalla arvioidaan epäsuoria ilmastovaikutuksia eli sitä, miten kuvattu toiminta heijastuu muualle: täyttääkö se kansallista ilmastotavoitetta tai aiheuttaako hanke vuotoa, eli esimerkiksi hakkuupaineen lisääntymistä muualla? Valvonnan ja läpinäkyvyyden kohdalla arvioidaan sitä, kohdistuuko toimintaan ja erityisesti sen ilmastovaikutukseen ulkopuolista valvontaa, sekä sitä, miten avoimesti toiminnasta kerrotaan tai on saatavilla tietoa julkisissa lähteissä. Viimeiset kaksi laatikkoa arvioivat, miten hyvin toiminnassa huomioidaan ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä vaikutukset paikalliseen ympäristöön.

Palveluiden kohdalla esitetyt hinnat on pyritty yhdenmukaistamaan tonnihinnoiksi, vaikka myytävä tuote olisi esimerkiksi istutettu puu. Hintatiedot ovat suuntaa-antavia, sillä ne ovat olleet ajan tasalla maaliskuun 2021 alussa, mutta ovat voineet sittemmin muuttua. Tiedot on kerätty palveluiden Finnwatchille syksyllä 2020 antamista vastauksista ja palveluiden verkkosivuilta. Palveluilla on ollut mahdollisuus kommentoida ja päivittää esitettyjä tietoja maaliskuussa 2021.

Act4Planet

Keväällä 2019 perustettu yritys myy yksityisille kuluttajille ja yrityksille metsän hiilinielua kuukausivuokralla. Kohteiden kasvua seurataan Metsään.fi -palvelussa, ja toteutuvaa hiilensidontaa vuokrataan yksiköissä, jotka vastaavat neljän tonnin hiilensidontaa vuodessa. Tavoitteena on tarjota metsänomistajille mahdollisuus saada tuloa siitä, että metsä kasvaa ja sitoo hiiltä. Toiminnan ei siis ole tarkoitus suoraan lisätä. hiilensidontaa verrattuna tilanteeseen, jossa toimintaa ei olisi. Tämä voi palvelun mukaan tapahtua kuitenkin välillisesti, jos kompensaatiotulo auttaa rahoittamaan metsän kasvua edistävää metsänhoitoa. Hiilinielun kuukausihinta on 12,4 euroa sisältäen arvonlisäveron, eli 148,8 eurolla vuodessa saa neljä tonnia hiilidioksidin sidontaa, jolloin yhden tonnin hinnaksi voi laskea 37 euroa. Toistaiseksi myyntiä ei ole ollut.

Bluewhite Bioforest

Vuonna 2019 käynnistynyt palvelu, joka keskittyy kotimaisten metsien hiilinieluihin maksamalla metsänomistajalle korvausta siitä, ettei metsää hakata viiden vuoden sopimuskaudella. Yritys kertoo, että taimikot tai pelkää kuitupuuta kasvavat palstat eivät kelpaa kohteiksi, mutta toisaalta metsiltä edellytetään vain ”muutaman kymmenen vuoden” ikää. Päijät-Hämeessä ja Uudellamaalla sijaitsevien hankkeiden laskennassa käytetään kymmenen prosentin turvamarginaalia. Hiilensidontaa myydään yhtä hiilidioksiditonnia vastaavina Metsäkolikoina, jotka maksavat 25,74 euroa kappale sisältäen välityspalkkion ja arvonlisäveron.

Carbon Deed

Syksyllä 2019 perustettu palvelu, joka istuttaa sekametsää suomalaisille joutomaille, jotka ovat poistuneet turvetuotanto- tai maatalouskäytöstä. Yrityksellä on yksi 33 hehtaarin hanke Kärsämäellä. Tavoitteena siirtää metsät lopulta myöhemmin perustettavan säätiön omistukseen ja suojeltavaksi. Arvioi ilmastovaikutuksen olevan selvästi suurempi kuin myyty määrä, koska istutusala on kaksi kertaa suurempi kuin mitä myytyyn hiilensidontaan lasketaan tarvittavan Myöskään maaperän hiiltä ei huomioida ja hiilensidonnan lasketaan päättyvän 60 vuoden jälkeen, vaikka todellisuudessa metsän kasvu jatkuu sen jälkeenkin. Myynti vain yrityksille, ei kuluttaja-asiakkaille. Hinta noin 25 euroa tonnilta. Myynti vuonna 2020 arviolta tuhat tonnia.

CO2 Compensate Finland

Vuonna 2019 käynnistynyt palvelu, joka istuttaa uutta metsää käytöstä poistuneille pelloille ja turvetuotantosoille, ja myy kompensaatiota sekä yksityisille kuluttajille että yrityksille. Yrityksellä on tarjolla myös talousmetsän hiilinielua aareittain viiden vuoden vuokrasopimuksilla, jonka ilmastovaikutus perustuu ilmeisesti kiertoajan pidentämiseen. Istutuksien kompensaatio myydään erilaisina paketteina noin tai hieman alle kymmenen euron tonnihinnalla. Esimerkiksi 30 euroa maksavien viidentoista puuntaimen luvataan sitovan noin 3,3 tonnia hiilidioksidia 55 vuodessa, jolloin hinnaksi tulee vajaa yhdeksän euroa.

CO2Esto

Vuonna 2016 perustettu yritys myy päästökompensaatiota palveluna ostamalla päästöoikeuksia EU:n päästöoikeuksia välittäviltä tahoilta, jolloin järjestelmän mukaisesta päästökiintiöstä jää CO2Eston haltuunsa hankkima osuus käyttämättä. Yksiköt jätetään käyttökelpoisina yhtiön päästöoikeustilille, jolloin ne eivät heikennä päästökaupan korjausmekanismina toimivan markkinavakausvarannon toimintaa. Tämä aiheuttaa teoreettisen riskin sille, että CO2Eston hankkimat päästökauppayksiköt voisivat palautua markkinoille, jolloin niitä voitaisiinkin jälleen käyttää päästöjen aiheuttamiseen. Käytännössä CO2Esto sitoutunut estämään yksiköiden käytön, mikä voidaan äärimmäisessä tapauksessa kuten konkurssin uhatessa tehdä mitätöimällä yksiköt. Tällaisessa tilanteessa todellinen ilmastovaikutus voisi heikentyä jonkin verran, jos yksiköiden mitätöiminen vähentäisi markkinavakausvarannon kautta poistuvien yksiköiden määrää.

Toinen seuraus siitä, että hankitut yksiköt jäävät käyttökelpoisina CO2Eston tilille, liittyy verotukseen. Koska rahanarvoiset päästöoikeudet jäävät käyttämättä ja kasvattavat yhtiön tasetta, katsotaan sen tekevän toiminnallaan voittoa, josta sen tulee maksaa yhteisöveroa²⁸⁶. Kun huomioidaan myös arvonlisävero, palvelun kuluttajahinnasta menee noin 44 prosenttia päästöoikeuden hankintaan ja noin 44 prosenttia veroihin. Loput 12 prosenttia käytetään järjestelmän hallintoon ja

ylläpitoon. Hinta on noin 61–63 euroa tonnilta riippuen hankitusta määrästä. Palvelu myy kompensaatiota vuosittain noin
2 700 tonnia.

Compensate

Keväällä 2019 käynnistynyt palvelu, joka ylikompensoi yritysten päästöjä kokoelmalla erilaisia hiilensidontahankkeita ja -menetelmiä. Käyttää asiantuntijapaneelia hankkeiden arviointiin. Reilulla ylikompensaatiolla pyritään varmistamaan, että ilmastovaikutus on aina selvästi suurempi kuin kompensaationa eteenpäin myyty tonnimäärä. Ilmastotoimiin käytetyssä rahassa mitattuna Gold Standard- tai Verra-sertifioitujen metsähankkeiden osuus toiminnasta on 80 prosenttia. Viimeiset 20 prosenttia käytetään niin sanottujen innovatiivisten hiilensidontahankkeiden edistämiseen hankkimalla esimerkiksi Puro.earthin välittämiä yksiköitä biohiilihankkeesta.

Kompensaatioasiakas ei valitse tuotevalikoimasta haluamaansa hanketta vaan kaikki myydyt kompensaatiot katetaan samalla hankkeiden yhdistelmällä. Perinteisen yksityisille ja yrityksille tarjottavan kompensaation lisäksi yrityksillä on mahdollisuus tarjota Compensaten kompensaatiota erilaisten omien tuotteidensa kylkiäisenä. Myynyt yhteensä noin 100 000 tonnia kompensaatiota, joka on ylikompensoitu ostamalla yhteensä noin 380 000 tonnin edestä yksiköitä noin 1,6 miljoonalla eurolla. Myyntihinta 28 euroa per tonni.

Evergreen Finland Oy

Vuonna 2019 perustettu yritys myy hiilidioksidipäästöjen kompensointia yrityksille hankkimalla vanhoja peltoja metsitettäväksi sekä tarjoaa hiilidioksidipäästöjen laskentaa. Käytössä varovainen arvio puuston hiilensidonnasta eikä maaperän hiilensidontaa huomioida. Kompensoidun hiilidioksidin on määrä sitoutua puustoon ensimmäisen 40 vuoden aikana, minkä jälkeen loput on ylikompensaatiota. Metsät on tarkoitus myös suojella. Toistaiseksi toimintaa yhdessä kohteessa Pihtiputaalla. Yhden tonnin kompensaatio maksaa noin 12 euroa. Toiminta on vasta alussa ja myynti syksyllä 2020 oli ollut noin viisi tonnia kuukaudessa.

FFD-Hope

Food and Forest Development Finland (FFD) on suomalainen kehitysyhteistyöjärjestö, jonka perustivat vuonna 2012 maataloustuottajajärjestöt MTK ja SLC, osuustoimintakeskus Pellervo-seura sekä maatalouden asiantuntijapalvelu ProAgria. FFD-Hope on FFD vuonna 2019 alkanut ohjelma, jossa yritykset ja yhdistykset voivat kompensoida päästöjään lahjoittamalla rahaa vietnamilaisten pienviljelijöiden kasvattamien metsäpalstojen hiilensidontaan. Toistaiseksi mukana on vain puuston hiilensidonta, mutta tavoitteena huomioida tulevaisuudessa myös maaperä. Hankkeiden tavoitteena on samalla tukea viljelijöiden elinkeinojen tuottavuutta ja sopeutumista ilmastonmuutokseen.

Pilotointikaudella 2019–2020 kompensaatiota oli tarjolla vain FFD:n perustajajäsenille, jotka ovat siten tukeneet ohjelman perustamiskustannuksissa. Vuoden 2021 alussa mahdollisuus kompensaatioon avattu myös muille organisaatioille. Hinta on ollut perustamis- ja pilotointivaiheesa 100 euroa tonnilta, mutta laskentaperusteet on määrä uudistaa toiminnan laajentuessa tänä vuonna. Vuosittainen hiilensidonta ollut noin 3 000 tonnia.

Finnair (Push for Change)

Finnair lanseerasi tammikuussa 2019 Push For Change -kompensaatiopalvelun, jossa oli mahdollista kompensoida lentopäästöjä tai ostaa omaa matkaa vastaava osuus biopolttoainetta Finnairin käyttöön. Kompensaatiohankkeena oli Nefcon välittämä Gold Standard -sertifioitu hellahanke Mosambikissa. Palvelun toiminta keskeytettiin keväällä 2020 Poliisihallituksen linjattua vapaaehtoinen päästökompensaatio vastikkeettomaksi toiminnaksi, eli rahankeräykseksi, jota yritykset eivät voi tehdä. Toiminnan palauttamista harkitaan, jos lakimuutos sen tulevaisuudessa mahdollistaa. Kompensaation hinta oli yhden euron edestakaisilta kotimaan lennoilta, kaksi euroa Euroopan sisäisiltä lennoilta ja kuusi euroa mannertenvälisiltä lennoilta. Hinnat perustuivat kuuden euron tonnihintaan.

Gasum

Energiakolmio ja Skapat Energia ostivat vuonna 2015 Greenstreamin päästökompensaatioiden välityspalvelun ja myöhemmin nämä päätyivät yrityskaupoissa osaksi kaasuyhtiö Gasumia. Nyt Gasum välittää yritysasiakkaille Verran ja Gold Standardin sertifioimia yksiköitä. Hankeportfoliota ei ole rajattu vaan Gasum toimii välittäjänä ja asiakkaille pyritään löytämään heidän toiveidensa mukainen hanke. Kompensaation hinta ja myydyt määrät vaihtelevat.

Green Carbon

Keväällä 2019 käynnistetty palvelu, joka myy kompensaatiota yrityksille sekä omissa kotimaisissa hankkeissa toteutettuna että ulkomailta hankittuina yksiköinä. Kotimaisten hankkeiden ilmastovaikutus perustuu metsänomistajien kanssa tehtäviin sopimuksiin siitä, että puunkasvua lisätään lannoittamalla. Toisin kuin monissa muissa kotimaisissa metsähankkeissa kompensaatio myydään vasta, kun hiilensidonta on jo tapahtunut.

Lisäksi tarjolla on ulkomaisten hankkeiden yksiköitä Gold Standardin tai Verran
sertifikaateilla. Käytössä on ollut muun muassa REDD -metsähankkeita, liesihanke Perussa ja kaivohanke Madagaskarilla, jossa vähennetään tarvetta puhdistaa vettä keittämällä ja pyritään siten säästämään puustoa.

Kotimaisten hankkeiden kautta tehdyn kompensaation hinta ilman arvonlisäveroa on 28 euroa tonnilta, ulkomaisten 12–20 euroa tonnilta. Arvonlisäveron kanssa hinnat olisivat noin 35 euroa ja noin 15–25 eroa.

Havulatva Oy

Myy yrityksille kompensaatiota, joka perustuu kotimaisten talousmetsien hiilinielun kasvattamiseen lannoittamisella, josta metsänomistaja maksaa noin 60 prosenttia ja loput noin 40 prosenttia katetaan kompensaatiomaksulla. Metsänomistajan kanssa tehdään sopimus siitä, ettei metsää hakata kahdeksan vuoden sopimuskaudella. Lannoitus lisää tukkipuuta, joka käytetään sahatavarana rakentamiseen tai muihin pitkäikäisiin puurakenteisiin. Laskennan epätarkkuuksiin ja mahdollisiin metsätuhoihin varaudutaan puskurilla, eli arvioidusta hiilensidonnasta myydään vain 80 prosenttia. Kompensaatio maksaa noin 8–15 euroa tonnilta, suuremmat erät myydään edullisemmin. Arvonlisäveron kanssa hinta olisi noin 10–19 euroa tonnilta. Ei toistaiseksi toteutettua kompensaatiota.

Hiilikompensaatio Oy

Kuluttajille ja yrityksille suunnattu vuonna 2019 aloittanut kompensaatiopalvelu, joka keskeytti toimintansa, kun poliisihallitus katsoi päästökompensaation vastikkeettomaksi toiminnaksi, jota yritykset eivät voi harjoittaa. Menetelminä ennestään puuttomien peltojen metsitys sekä metsän kasvun nopeuttaminen lannoittamalla yhteistyössä maanomistajien kanssa. Toiminnan tavoitteena saada hiilinieluja tuottamalla järeämpää puuta sahatavarakäyttöön. Laskennallisesta hiilensidonnasta ei myydä täyttä määrää, vaan noin viidennes jätetään marginaaliin. Hankkeet Suomessa, ja niissä syntyvien yksiköiden hinnaksi kaavailtiin noin 30 euroa tonnilta, mutta yhtään tonnia ei ehditty myydä ennen toiminnan keskeyttämistä.

Hiilinieluntuottajat HNT

Kehitysvaiheessa olevan palvelun tarkoituksena on tarjota kotimaisten metsänielujen hiilensidontaa yhteistyössä maanomistajien kanssa “ilmastopainotteisella metsänhoidolla”, joka tarkoittaa muun muassa lannoitusta ja kiertoajan pidentämistä. Tavoitteena on toiminnan läpinäkyvyys ja kolmannen osapuolen valvonta. Toiminnan suunnittelu käynnistyi 2019 ja myynti aloitettu vuoden 2021 alussa. Hinta 32 euroa tonnilta sisältäen arvonlisäveron.

Hiilipörssi

Hiilipörssi sai alkunsa Koneen säätiön tuella Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) hankkeena vuonna 2018. Syksyllä 2020 toiminta yhtiöitettiin erilleen SLL:stä ja suunnattiin tarjoamaan palvelua pelkästään yrityksille ja yhteisöille. Ei puhu päästöjen kompensoimisesta vaan suokompensaatiosta, johon kuuluu hiilensidonnan lisäksi muita hyötyjä esimerkiksi monimuotoisuudelle ja vesistöille. Toiminnassa ennallistetaan suota, mikä pysäyttää hiilidioksidin vapautumisen ilmakehään, mutta lisää metaanipäästöjä lyhyellä aikavälillä. Ilmastohyöty perustuukin osittain oletukseen siitä, että suo palautuisi (ja metaanipäästö syntyisi) muutenkin ja ennallistaminen ainoastaan aikaistaa tätä päästöä pysäyttäen samalla hiilidioksidin vapautumisen luonnollista kehitystä nopeammin. Koska soiden ennallistamisen ilmastovaikutusta koskeva tutkimus on kehittymätöntä, palvelu myy vain alle puolet arvioidusta ilmastovaikutuksesta. Yhden hehtaarin ennallistaminen maksaa 1 100 euroa, ja sen lasketaan estävän 750 kilon verran hiilen vapautumista ilmakehään, joka vastaa noin 2,8 tonnia hiilidioksidia. Vaikutus kuitenkin toistuu vuosittain ja laskennallisesti tuotteeseen kuuluu 15 vuoden sidonta, jolloin yhden hiilidioksiditonnin hinnaksi ilman arvonlisäveroa muodostuu noin 26 euroa eli arvonlisäverollisena tonnihinta olisi 32 euroa.

Ilmastoapu

Vuonna 2017 käynnistynyt palvelu välittää kuluttajille ja yrityksille Gold Standard -sertifioitua kompensaatiota sekä mahdollisuutta kasvattaa kotimaisia hiilinieluja. Jälkimmäisen kohdalla verkkosivujen muotoilut ovat epämääräisiä, sillä hiilensidontaa ei varsinaisesti myydä kompensaationa, mutta paikoin sen kohdalla puhutaan kuitenkin kompensaatiosta tai päästöjen hyvittämisestä, joka lasketaan tässä raportissa kompensaatioksi.

Kansainvälisissä hankkeissa pyritään välttämään energiatehokkuus- ja metsityshankkeita ilmastovaikutuksen suuruuteen liittyvien epävarmuuksien vuoksi. Alkuvuodesta 2021 kuluttaja-asiakkaille tarjolla on kaksi Gold Standard -sertifioitua hanketta: bioenergia Kiinassa ja tuulivoima Turkissa. Yrityksille tarjolla on toiveiden mukaan myös muita hankkeita, muun muassa metsähanke Panamassa ja liesihanke Ugandassa. Gold Standard -rekisterin perusteella käytössä on ollut myös aurinkoenergiaa Intiassa ja metsänhoitoa ja -uudistusta Panamassa.

Kotimaisissa hankkeissa, joita toistaiseksi vasta yksi Etelä-Pohjanmaalla, metsitetään turpeen tuotannosta tai muusta käytöstä vapautuneita turvemaita joko yhteistyössä maanomistajan kanssa tai hankkimalla alueet itselle. Istutettavat metsät sertifioidaan PEFC-standardin²⁸⁷ mukaisesti ja kasvatuksessa edistetään ilmastovaikutusta, käyttämällä lannoitusta sekä jatkuvaa kasvatusta eli kyseessä on talousmetsä, jossa ei kuitenkaan tehdä avohakkuita.

Gold Standard -sertifioitu kompensaatio maksaa arvonlisäveron sisältäen noin 24 euroa/tonni ja hiilinielujen kasvattaminen 6,8 euroa per taimi, eli palvelun käyttämällä arviolla noin 11 euroa per tonni. Myynti vuonna 2020 oli noin 8 000 tonnia, josta noin 65 prosenttia kansainvälisiä hankkeita ja noin 35 prosenttia kotimaan metsitystä.

Ilmastokummit

Järjestö tarjoaa verkkosivuillaan päästöjen hyvittämistä, joka perustuu turvetuotannosta poistuneiden alueiden hankintaan ja metsitykseen. Ensimmäiset kohteet Haapavedellä ja Pieksämäellä. Jatkossa tarkoituksena tarjota mahdollisesti myös soiden ennallistamista kohteissa, jotka eivät sovellu metsittämiseen. Yhdistys kerää varoja myös lahjoituksina, joilla määrä hankkia uusia alueita metsitettäväksi. Verkkokaupan valmiiksi tuotteiksi paketoiduissa hyvityksissä myydään puiden istutuksilla saatavaa hiilinielua vain puusto huomioiden. Ilmastovaikutukselle ei anneta yhtä arvoa vaan skaala, jossa yksi kuusi euroa maksava puu sitoo 0,6–1,0 tonnia hiilidioksidia. Tällöin tonnihinnaksi muodostuu 6–10 euroa, johon ei sisälly arvonlisäveroa, koska kyseessä on yhdistyksen rahankeräyslain alainen toiminta. Hinta koskee tavanomaisia kompesaatiomääriä, suuremmissa hankkeissa hinta katsotaan erikseen, jos tarvitaan esimerkiksi uusien maa-alueiden hankintaa. Myynti vuonna 2020 noin 15 000 puuta, joka vastaa noin 9–15 000 tonnia hiilensidontaa.

Istutapuita.fi

Vuonna 2018 toimintansa aloittanut palvelu, joka tarjoaa turvetuotannosta poistuneiden alueiden metsittämiseen perustuvaa päästökompensaatiota yrityksille. Palvelun taustalla on Q-Trading Oy, jonka toimintaan kuuluu myös Havunen-joulukuusipalvelu. Myy erityisesti puiden istutusta, mutta verkkosivuilla puhutaan myös kompensaatiosta. Yhden puun istutuksen hinta on 4–8 euroa tilauksen suuruudesta riippuen. Kun ilmastovaikutuksen suuruudeksi arvioidaan sadan vuoden aikana noin 600 kilogrammaa hiilidioksidia, on tonnihinta ilman arvonlisäveroa noin 7–13 euroa, eli arvonlisäverollisena noin 8–16 euroa. Istutuksia tähän mennessä yhteensä
7 347 tonnin edestä.

Karbonautti (ei vastannut kyselyyn)

Myi verkkopalvelussaan CDM- ja Gold Standard -sertifioitua kompensaatiota kuluttajille ja yrityksille vuosina 2018–2020. Keskeytti toimintansa Poliisihallituksen linjattua, että päästökompensaatio on vastikkeellista toimintaa, johon tarvitaan rahankeräyslupa. Hankkeet uusiutuvaa energiaa Intiassa ja Kiinassa. CDM-yksiköitä mitätöitynä YK:n palvelussa noin 2 400 tonnia vuonna 2019.

Ei vastannut Finnwatchin kyselyyn, joten toimintaa arvioitu julkisten lähteiden perusteella.

Loiste

Loiste on myynyt 2019 lähtien yrityksille CO2Eston välittämää päästökompensaatiota EU:n päästökauppajärjestelmän kautta ilman omia lisäkriteerejä. Omana palveluna tuotteeseen kuuluu kompensoitavien päästöjen laskenta. Katso tarkemmat tiedot kohdasta CO2Esto.

Lähetysseuran päästökompensaatiopalvelu (ent. Hope Fund)

Puiden istuttaminen ja metsätuhojen ehkäiseminen on ollut pitkään osa Suomen Lähetysseuran toteuttamia yhteisökehittämisen hankkeita. Vuonna 2016 se alkoi hyödyntämään näissä hankkeissa saavutettua puiden ja maaperän hiilensidontaa sekä metsäkadon estämisellä vältettyjä päästöjä omien lentopäästöjensä kompensoimiseksi. Vuodesta 2019 lähtien samaa kompensaatiota on myyty ulkopuolisille Hope Fund -palvelussa. Nepalissa ja Tansaniassa sijaitsevat hankkeet ovat sertifioimattomia, koska sertifikaatteja on pidetty liian kalliina toiminnan kokoon nähden. Laskennassa käytetään kansainvälisiä sertifikaatteja vastaavia menetelmiä, ja laskentatapa on arvioitu myös ulkopuolisen konsultin puolesta. Istutusten lisäksi painetta puunkäyttöön vähennetään kehittämällä kestäviä elinkeinoja kuten hedelmien kasvatusta ja hunajantuotantoa.

Tällä hetkellä palvelun toiminta on keskeytetty sisäisen kehitystyön ja rahankeräyslain uudistamiseen liittyvän epävarmuuden vuoksi. Vuonna 2021 hankkeissa arvioidaan syntyvän noin 300–350 tonnia myyntikelpoista kompensaatiota, mutta toiminta on laajentumassa molemmissa maissa. Yhden tonnin hinta palvelussa oli 20,49 euroa ja kyseessä on rahankeräyslain mukainen arvonlisäveroton lahjoitustoiminta.

Suomen Lähetysseura on Finnwatchin jäsenjärjestö.

NGS Finland Oy

Vuonna 2019 perustettu palvelu, joka toteuttaa yrityksille myymäänsä kompensaatiota kahdenlaisissa hankkeissa: maksamalla metsänomistajille korvausta kiertoajan pidentämisestä sekä metsittämällä joutomaita. Kohteet toistaiseksi Lohjalla ja Turussa. Erikseen tarjolla myös hoitamattoman metsän hoidolla saavutettu hiilinielun lisäys. Hiilensidontaan lasketaan vain tukkipuun osuus. Ilmastovaikutuksen varmistamiseksi käytetään 20 prosentin ylikompensaatiota. Kompensaatiotonnin hinta 41,87 euroa ilman alv:tä, eli arvonlisäveron kanssa hinta olisi noin 52 euroa. Myynti vuonna 2020 yhteensä 4 200 tonnia.

Nordic Offset

Aloitti päästökompensaatioiden myynnin yrityksille jo vuonna 2008. Valtaosa hankkeista Gold Standard -sertifioituja, satunnaisesti joukossa muitakin sertifikaatteja. Valikoi hankkeita, joissa on erityisen hyvä lisäisyys ja joiden toteuttajaan on suora kontakti. Viime vuosina priorisoinut hiilinieluja säilyttäviä tai kasvattavia hankkeita. Myynti noin 150 000 tonnia vuodessa. Hinta määräytyy markkinoilla ja arvonlisäverottomat hinnat ovat olleet välillä 6–15 euroa per tonni, jonka lisäksi veloitetaan Nordic Offsetin työn kustannukset.

Puro.earth

Fortumin ja 22 muun yrityksen toukokuussa 2019 käynnistämä²⁸⁸ ja tänä vuonna Fortumista itsenäistynyt palvelu, jossa välitetään hiilen sidontaa ilmakehästä. Hankkeet ovat Suomessa ja muissa kehittyneissä teollisuusmaissa ja perustuvat kolmeen aiemmin hyväksyttyyn menetelmään, jotka ovat biohiilen valmistus, hiilensidonta puisiin rakennuselementteihin sekä hiilensidonta rakentamisessa käytettäviin niin sanottuihin karbonaattikivielementteihin. Näiden rinnalle neljänneksi menetelmäksi on tulossa hiilidioksidin kaappaus geologisiin varastoihin suoraan ilmasta (DACCS) tai biomassaan perustuvasta energiantuotannosta (BECCS).

Eri menetelmien tuottama hiilensidonta on yhteismitallistettu omaan CORC-kompensaatioyksikköön (CO2 Removal Certificate), joka vastaa yhtä ilmakehästä sidottua hiilidioksiditonnia niin sanotusti netotettuna, eli tuotannon päästöt vähennetään myytävän hiilensidonnan osuudesta. Menetelmät ovat Carbon Plan -ajatuspajan arvioimia²⁸⁹ ja toimittajat DNV GL:n auditoimia hiilensidonnan osalta. Tämä auditointi koskee kuitenkin vain hiilensidontaa eli laadukkaan kompensaation kriteereistä käytännössä ainoastaan mitattavuutta, pysyvyyttä ja kaksoislaskentaa, eli se ei ota kantaa esimerkiksi lisäisyyteen tai paikallisiin ympäristö- tai ihmisoikeusvaikutuksiin. Sen sijaan järjestelmän painopisteinä ovat olleet mitattavuus, varmennettavuus, pysyvyys ja kasvupotentiaali. Kelpuutettiin alustavasti mukaan Microsoftin ilmasto-ohjelmaan²⁹⁰, jonne välitettiin yhteensä 1 900 tonnia hiilensidontaa kolmesta hankkeesta. Hiilensidonnan epävarmuudet huomioitu 2,5–10 prosentin varmistuspuskureilla. Hinnat arvonlisäverottomat hinnat 20–150 euroa tonnilta, eli arvonlisäverollisina hinnat olisivat noin 25–186 euroa. Myyty määrä vuonna 2020 hieman yli 20 000 tonnia.

Puuni Oy

Vuonna 2019 perustettu Puuni tarjoaa päästökompensaatiota yrityksille istuttamalla lehtipuuvaltaisia sekametsiä kuntien omistuksessa oleville heinämaille, jotka eivät luonnollisesti metsity. Syntyvän metsän ylläpitämisestä sovitaan sadaksi vuodeksi. Kompensaation tonnihinta 25 euroa ilman arvonlisäveroa, eli arvonlisäverollinen hinta olisi 32 euroa.

Reforest

Keväällä 2020 käynnistynyt palvelu metsittää kaupunkien ja kuntien joutomaita kuten käytöstä poistettuja peltoja. Reforest hoitaa istutuksen ja taimikon hoidon ensimmäiset kolme vuotta, minkä jälkeen metsänhoitovastuu siirtyy maanomistajalle, joka sitoutuu sopimuksella kasvattamaan metsää vähintään 60 vuotta. Sen jälkeisestä käytöstä ei ole takuita, mutta oletuksena on, että metsät usein pysyisivät metsinä. Yritys kertoo, ettei se pidä kaksoislaskentaa ongelmana, koska toiminta on sen verran pientä, ettei se näy maankäyttösektorin hiilitaseessa. Myy kompensaatiota vain yrityksille, jotta voi varmistaa, että ostaja ymmärtää toiminnan luonteen ja riskit. Hiilitonnin hinta noin 31 euroa ja myynti tavoitteena noin 4 000 tonnin myynti vuonna 2021.

Skoggi

Pilottivaiheen jälkeen tuotekehittelyyn vetäytynyt Skoggi kaavailee välittävänsä vähintään hakkuukypsän metsän hiilinielua kuukausimaksullisena vuokrapalveluna niin yksityisille kuluttajille kuin yrityksille. Metsänomistajat sitoutuvat toiminnassa jatkamaan metsien kasvatusta 20 vuoden ajan. Yritys ei puhu kompensaatiosta, hyvittämisestä tai muusta vastaavasta vaan hiilinielun vuokraamisesta. Myynnin määrä käynnistyä vuoden 2021 aikana.