Suomalaiset yritykset vaativat Euroopan komissiolta yritysvastuulakia

Uutiset

– Kansalliset yritysvastuulakihankkeet useissa Euroopan maissa ovat vahva signaali sille, että tarvitsemme EU-laajuista ihmisoikeudet yritystoiminnassa turvaavaa lainsäädäntöä, sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala.

#ykkösketjuun-kampanjassa mukana olevat suomalaiset yritykset S-ryhmä, Paulig-konserni ja Globe Hope vievät kampanjan viestin tänään Brysseliin. Yritykset tapaavat parlamentin Responsible Business Conduct Working Groupin järjestämässä tilaisuudessa EU:n päättäjiä ja virkamiehiä ja kertovat Suomessa lain puolesta käynnistetystä kampanjasta.

Halpojen hintojen takana on asioita, joita ei voi tänä päivänä hyväksyä.

– On hienoa, että myös pieni yritys pääsee puhumaan yritysvastuulain puolesta EU-komissiolle. Vastuuta kestävästä tekstiilien kuluttamisesta pitää siirtää kuluttajilta yrityksille. Halpojen hintojen takana on asioita, joita ei voi tänä päivänä hyväksyä, sanoo Globe Hopen viestintä- ja mediasuhteista vastaava Laura Syrjälä.

– Monet yritykset tekevät jo nyt töitä ihmisoikeuksien edistämiseksi. Yritysvastuulain myötä mukaan saataisiin koko laaja yrityskenttä, sanoo Paulig-konsernin vastuullisuuspäällikkö Seija Säynevirta.

#ykkösketjuun-kampanja kirittää Suomea yritysvastuun edelläkävijäksi. Tulevana EU-puheenjohtajamaana Suomelle tarjoutuu eturivin paikka toimia ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoitteen edistämiseksi myös kansainvälisellä tasolla.

– Toimimme globaalissa kaupassa ja markkinataloudessa. Jotta ihmisoikeudet toteutuvat kaikkialla tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä. Olemme tehneet pitkään työtä vastuullisen hankinnan varmistamiseksi ja parhaimmillaan ajamamme laki tukisi meitä tässä työssä. Olisi hienoa, jos Suomi olisi etunojassa vaikuttamassa mahdolliseen EU-tason sääntelyyn, sanoo S-ryhmän vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen.

Share to Facebook Share to Twitter Share to Pinterest Share to Linkedin Share to Google Plus Share by Email