oikeustalo
Tehokkaat oikeudelliset mekanismit yritysten vastuuttamiseksi ihmisoikeusloukkauksista puuttuvat. Kuva: Dauwit Alexander (CC)


Yrityksillä entistä enemmän valtaa mutta vähän vastuuta
Valtioilla on velvollisuus lisätä yritysten vastuuta
Yritysten tulee arvioida riskit ja puuttua ongelmiin koko arvoketjussa
Ekstraterritoriaaliset velvoitteet ja vastuu
Tavoitteena kaikkia yrityksiä koskevat globaalit pelisäännöt


LÄNSIMAISET yritykset ovat globaalitaloudessa ulkoistaneet toimintojaan halpaa työvoimaa tarjoaviin kehittyviin maihin. Samalla ne ovat halunneet ulkoistaa myös vastuun työntekijöiden ihmisarvoisesta kohtelusta paikallisille alihankkijoilleen ja hallintoviranomaisille.

Joskus yritykset kuitenkin tietävät kaukaisten yhteistyökumppaniensa syyllistyvän räikeisiinkin työelämän perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien loukkauksiin. Työolosuhteet voivat olla epäinhimillisiä ja vaarallisia, työntekijöiden järjestäytymisvapautta rajoitetaan, siirtolaistaustaisia syrjitään ja jopa lapsityövoimaa ja pakkotyötä esiintyy.

Toisinaan tuotanto- eli isäntävaltion hallinto voi olla haluton tai kyvytön toteuttamaan ihmisoikeusvelvoitteitaan ja puuttumaan väärinkäytöksiin, minkä seurauksena ihmisoikeuksia loukkaava toiminta voi jatkua ilman rangaistusta. Isäntävaltioon mahdollisesti kohdistuvasta kansainvälisestä painostuksesta huolimatta loukkausten uhrit jäävät vaille oikeussuojaa.

Valtioiden olisi kannustimin ja sääntelyn keinoin määritettävä yrityksille huolellisuusvelvoitteita (due diligence), joita noudattamalla ne varmistaisivat kunnioittavansa ihmisoikeuksia vaikutuspiirissään, myös ulkomailla. Sitovien normien rikkomisesta yritykset tulisi voida viime kädessä saattaa oikeudelliseen vastuuseen tehostamalla erityisesti loukkausten uhrien oikeuskeinoja.

Vuosien odottelun jälkeen globaali yritysvastuusääntely on viimein etenemässä. Esimerkiksi EU-maat valmistelevat parhaillaan suunnitelmaa YK:n ihmisoikeusneuvoston vuonna 2011 hyväksymien yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden toimeenpanemiseksi.


Yrityksillä entistä enemmän valtaa mutta vähän vastuuta

Edellä kuvattu hallintoaukko on seurausta siitä, että globalisaation ja kansainvälisen kaupan vapauttamisen myötä yritysten vaikutusvalta on kasvanut ja hajautunut eri maailmankolkkiin. Samalla yritykset ovat tulleet yhä riippumattomammaksi valtioiden vallasta ja kontrollista.

Yritystoiminnan vaikutukset ovat myös entistä moninaisempia ja koskevat toimintamaiden poliittisia, taloudellisia, ympäristöllisiä, kulttuurisia ja muita yhteiskunnallisia asioita, kuten ihmisoikeuksia. Kun valtiot ovat yksityistäneet aivan keskeisiäkin toimintojaan, esimerkiksi sotilaallisia tehtäviä, valtaa on siirtynyt toimijoille, joiden tavoitteet ja päätökset eivät kulje demokraattisten prosessien läpi ja jotka ovat käytännössä immuuneja kansainvälisen oikeuden vastuunormeille.

Julkinen valta yhdessä liike-elämän, kansalaisjärjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa on yrittänyt puuttua ongelmaan ennen kaikkea kannustamalla kotivaltioiden yrityksiä vastuunottoon vapaaehtoisin sitoumuksin. Yritysten omat vastuullisuusnormistot ovat kuitenkin osoittautuneet yksinään riittämättömiksi, sillä niissä asetetut velvoitteet ovat usein liian väljiä ja niiden noudattamisessa on puutteita, eivätkä kaikki yritykset halua sitoutua lakisääteisiä tiukempiin velvoitteisiin.

Valtioilla on velvollisuus lisätä yritysten vastuuta

Valtioiden velvollisuus yritysvastuun lisäämiseen perustuu voimassaoleviin ihmisoikeussopimuksiin ja kansainvälisen oikeuden normeihin. Valtioiden vastuu ihmisoikeuksien toteutumisesta on ensisijaista, sillä ihmisoikeusvelvoitteet sitovat valtioita suhteessa niiden alaisuudessa toimiviin oikeussubjekteihin ja tulevat yrityksiä sitoviksi vasta valtioiden toteuttamien kansallisten täytäntöönpanotoimien seurauksena.

YK:n ihmisoikeusneuvoston hyväksymissä yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevassa viitekehyksessä vuodelta 2008 sekä sen toimeenpanoa ohjaavissa periaatteissa vuodelta 2011 valtioiden ja yritysten vastuujako ihmisoikeuksista kiteytetään seuraavasti: valtioilla on velvollisuus kunnioittaa, suojella ja varmistaa ihmisoikeuksien toteutuminen, kun taas yritysten velvollisuus on kunnioittaa ihmisoikeuksia. 

Ihmisoikeussopimuksissa valtioille annetaan toimeksianto niissä määriteltyjen ihmisoikeusstandardien saavuttamiseksi. Keinovalikoima jätetään artikloissa usein avoimeksi, mikä mahdollistaa niiden tulkinnan ja soveltamisen tarkoituksenmukaisesti muuttuneissakin oloissa. Ihmisoikeussopimuksia kuvataankin eläviksi instrumenteiksi, joiden tulkitaan vaikuttavat voimassa olevat käsitykset, arvostukset ja olosuhteet.

Globalisaation ja ei-valtiollisten toimijoiden kasvaneen ihmisoikeusvaikutuksen johdosta YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien yleissopimuksen toimeenpanoa valvova komitea onkin kehottanut vuonna 2011 sopimusvaltioita – Suomi mukaan lukien – varmistamaan, että niissä kotipaikkaansa pitävät yritykset kunnioittavat ihmisoikeuksia myös ulkomailla. Erityisen tärkeää komitean mukaan on varmistaa loukkausten uhreille tehokas pääsy oikeuksiinsa oikeudellisin, hallinnollisin, lainsäädännöllisin ja muin asianmukaisin keinoin.

Kannanotosta voidaan lukea vahventunut kansainväliseen oikeuteen perustuva velvoite puuttua myös yritysten rajat ylittävien eli ekstraterritoriaalisten toimintojen haittavaikutuksiin lainsäädäntötoimin.

Tällainen valtioiden suojeluvelvollisuus on vahvistettu myös YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevissa periaatteissa, joiden mukaan valtioiden tulee toimia aktiivisesti yritystensä aiheuttamien ihmisoikeusloukkausten ehkäisemiseksi, tutkimiseksi, rankaisemiseksi ja aiheutetun haitan korjaamiseksi. Periaatteissa kuitenkin todetaan, ettei valtioilla tällä hetkellä olisi kansainvälisten ihmisoikeuksien perusteella yleistä velvollisuutta säännellä yritysten ekstraterritoriaalisia toimintoja.

Periaatteita onkin kritisoitu väljästi muotoilluista velvoitteista, jotka eivät huomioi ihmisoikeuksien valvontaelimien tiukentuneita kannanottoja. Kritiikki on aiheellista siitä huolimatta, ettei kyseistä viitekehystä ja periaatteita ole tarkoitettu luomaan uusia velvoitteita kansainvälisessä oikeudessa, vaan ainoastaan täsmentämään ja kokoamaan voimassaolevat normit johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi sekä tunnistamaan nykysääntelyn puutteet ja kehittämistarpeet.

Vaikka lisääntyvää painetta ekstraterritoriaalisen yritysvastuun toteuttamiseksi on olemassa, on syytä muistaa, että tällainen vastuu tulee toteuttaa isäntävaltion suvereniteettia loukkaamatta. Yritysten velvoittaminen ei saa myöskään johtaa siihen, että isäntävaltion sallitaan poikkeavan omista ihmisoikeusvelvoitteistaan.

Yritysten ihmisoikeusvelvoitteet ovat itsenäisiä valtioiden kyvystä tai halusta toteuttaa omia velvoitteitaan, eikä toimintamaan kansallinen lainsäädäntö tai oikeuskäytäntö oikeuta rikkomaan niitä.

Yritysten tulee arvioida riskit ja puuttua ongelmiin koko arvoketjussa 

YK:n periaatteissa täsmennetyt yritysten ihmisoikeusvelvoitteet ovat universaaleja eli koskevat kaikkia yrityksiä kaikkialla maailmassa riippumatta yrityksen koosta, sektorista, toiminnoista, omistajuudesta ja yhtiörakenteesta. Käytännössä velvoitteiden sisältö, luonne ja laajuus kuitenkin vaihtelevat yrityksen koon, toimintaympäristön ja potentiaalisten haittavaikutusten vakavuuden mukaan.

Koska yritykset voivat käytännössä vaikuttaa haitallisesti koko kirjoon erilaisia ihmisoikeuksia, kattaa yritysten ihmisoikeusvastuu lähtökohtaisesti kaikki kansainvälisesti tunnustetut ihmisoikeudet.

YK:n periaatteiden mukaan yritysten on erityisesti varmistettava, että ne eivät rajoita tai loukkaa sellaisten henkilöiden ihmisoikeuksia, jotka ovat yrityksen toiminnasta riippuvaisia tai joihin toiminta vaikuttaa kielteisesti. Käytännössä yritysten pitää tehdä huolellista ennakkoarviointia toimintansa tosiasiallisista ja mahdollisista ihmisoikeusvaikutuksista koko tuotantoverkkonsa osalta. Yritysten tulee pidättyä loukkaamasta suoraan ja epäsuorasti ihmisoikeuksia ja niiden tulee ehkäistä, lieventää ja korvata toimintansa haitallisia vaikutuksia niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Yritysten olisi sitouduttava julkisesti toimintaperiaatteissaan kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja valittava yhteistyökumppaninsa tämän mukaisesti selvittämällä niiden taustat ja toimintatavat. Mikäli yritys havaitsee, että se saattaa myötävaikuttaa ihmisoikeusloukkauksiin, sen tulisi käyttää vaikutusvaltaansa muuttaakseen liikekumppaniensa toimintaa.

Yritysten on myös ehkäistävä tai lievennettävä sellaisia haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia, jotka liittyvät suoraan yrityksen tuotteisiin, liiketoimintaan tai palveluihin niiden liikesuhteiden kautta. Mikäli parannuksia ei saada aikaiseksi, pitää viime kädessä harkita liikesuhteen lakkauttamista.

Yritysten on lisäksi järjestettävä omat tehokkaat valitusjärjestelmät ja menettelyt ihmisoikeusloukkausten havaitsemiseksi ja oikaisemiseksi. Tarvittaessa yhteistyötä on tehtävä tuomioistuinten ja muiden valtiollisten järjestelmien kanssa. Olennaista myös on, että yritykset seuraavat toimiaan väärinkäytöksiin puuttumiseksi sekä tiedottavat toiminnastaan avoimesti.

 

Ekstraterritoriaaliset velvoitteet ja vastuu

Valtiot ja yritykset täyttävät YK:n periaatteissa täsmennetyt ihmisoikeusvelvoitteensa vaihtelevasti ja puutteellisesti.

Nykyjärjestelmä kärsii hajanaisuudesta ja huomattavista kansallisista eroista. Ongelmia ovat erityisesti uskottavan ja kattavan valvonnan, valitusmekanismien ja uhrien tehokkaiden oikaisukeinojen puuttuminen. Kuluttajanäkökulmasta yhteiskuntavastuuta instituutiona leimaa edelleen viherpesuun liittyvä uskottavuusongelma.

Monikansalliset yritykset sitoutuvat vastuullisuusnormeissaan yleensä noudattamaan kansainvälisesti määriteltyjä yhteiskuntavastuun standardeja ja toimintaohjeistoja.

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n toimintaperiaatteisiin monikansallisille yrityksille on sisällytetty valitusmekanismi, jonka perusteella kansalliset yhteyselimet ovat käsitelleet useampia tapauksia, joissa yritys ei ole varmistanut alihankintaketjun vastuullista toimintaa suositusten mukaisesti. Suomessa ongelma on kuitenkin valvontaresurssien ja tiedottamisen puute, minkä vuoksi Suomen kansallisen yhteyselimen, työ- ja elinkeinoministeriön alaisen yhteiskunta- ja yritysvastuun neuvottelukunnan, toiminta on ollut verrattain vähäistä.

Yritysten vastuullisuuslinjauksilla on toki myös kuluttajien perusteltuihin odotuksiin liittyviä oikeudellisia implikaatioita, joihin markkinoita valvovat viranomaiset voisivat tarvittaessa puuttua, mutta näin ne tekevät vain harvoin. Käytännössä yritysten vastuuttomuuksiin ovat puuttuneet lähinnä media ja kansalaisjärjestöt.

Ihmisoikeuksia loukkaava yritys kantaa maineriskien lisäksi myös oikeusseuraamusten riskin – ainakin teoriassa.

Suomen ja useiden muiden maiden kansalliset lait tunnustavat oikeushenkilön rikosoikeudellisen vastuun myös sellaisissa tapauksissa, joissa yritys on ollut rikokseen osallinen ja rikos on tapahtunut ulkomailla. Tällaisten rikossäännösten käyttöala ”hikipajojen” tapauksissa on kuitenkin varsin suppea.

Yritysten uhrit saattavat myös nostaa siviilikanteita yhtiötä vastaan niiden EU-kotivaltioissa. Niin sanottu Bryssel I -asetus (Euroopan neuvoston asetus 44/2001) mahdollistaa tietyissä tapauksissa siviilikanteen tutkimisen riippumatta kantajan kansallisuudesta ja vahingon aiheutumispaikasta.

Yhdysvalloissa puolestaan ulkomaalainen voi nostaa kanteen ATCA-lain (Alien Tort Claims Act) nojalla Yhdysvalloissa toimivaa yritystä vastaan kansainvälisen tapaoikeuden vastaisesta ihmisoikeusrikkomuksesta, vaikka yritys ei olisi yhdysvaltalainen ja rikos olisi tapahtunut muualla kuin Yhdysvalloissa. Tämän on saanut kokea myös Nokia Siemens Networks, jota vastaan iranilainen ihmisoikeusaktivisti nosti muutama vuosi sitten Yhdysvalloissa kanteen sillä perusteella, että yrityksen toimittama teknologia mahdollisti häneen kohdistuneet ihmisoikeusloukkaukset Iranissa.

Ihmisoikeusloukkausten uhrien käytettävissä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mitään yleisen strukturoidun mallin mukaisia oikaisujärjestelmiä. Saatavilla on vain maittain vaihteleva viidakko vaikeaselkosia, vakiintumattomia, normisisällöltään kapea-alaisia, raskaita, kalliita ja pitkiä prosesseja, joita mutkistavat monitahoiset näyttökysymykset ja esikysymykset esimerkiksi tuomioistuimen toimivallasta ja sovellettavasta laista.

Korvauskanavista tai valituselimistä on myös saatavilla niukasti tietoa. Hallintoaukkoon pudonneet varattomat vahingonkärsijät elävät usein eristyksissä isäntämaassa ja ovat käytännössä riippuvaisia kansalaisyhteiskunnan tarjoamasta juridisesta avusta.

Toisaalta vaikka kanteiden ja valitusten lopullisesta menestymisestä ei ole mitään takuita, pelkkä oikeusprosessin alkaminen aiheuttaa huomattavia mainekustannuksia ja liiketoimintariskejä vastuuttomille yrityksille.

Vastuulliselle ja menestyvälle yritykselle huolellisesti toteutettu ja hyvin dokumentoitu due diligence -prosessi onkin olennainen osa riskinhallintaa ja tarjoaa sekä markkinoille että oikeusviranomaisille näyttöä siitä, että yritys on tehnyt voitavansa välttääkseen myötävaikutuksensa ihmisoikeusloukkauksiin.

 

Tavoitteena kaikkia yrityksiä koskevat globaalit pelisäännöt

Yritysten omien vastuullisuusmekanismien edistäminen on välttämätön valtion ihmisoikeuksien suojeluvelvoitteen toteuttamiskeino. Ne tarjoavat hyvän politiikkainstrumenttien kokeiluympäristön, jossa toimiviksi osoittautuvia sovelluksia tulee sisällyttää myös lainsäädäntöön oikeudellisesti sitovina velvoitteina.

Tasapuolisen ja oikeudenmukaisemman globaalin kilpailun edistämiseksi on tavoitteeksi asetettava kaikkia yrityksiä yhtäläisesti ja maailmanlaajuisesti koskevat vähimmäisihmisoikeusvelvoitteet, joita vapaaehtoinen vastuullisuusmalli tarpeellisesti täydentäisi. Oikeanlainen kovan ja pehmeän sääntelyn yhdistelmä on tehokkain malli saada aikaan muutoksia.

Suomen nykyisessä hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi suomalaisten yritysten toimiminen edelläkävijänä yritysvastuuasioissa.

Suomi on sitoutunut noudattamaan YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevia ohjaavia periaatteita, ja valtioneuvosto valmistelee parhaillaan suunnitelmaa niiden toimeenpanemiseksi vuoden 2013 aikana.

Valmistelussa on huomioitava myös ihmisoikeussopimusten valvontaelinten tiukentuneet tulkinnat ihmisoikeusvelvoitteiden sisällöstä sekä oikeudellisen ja lainsäädännöllisen keinovalikoiman käytöstä yritysvastuun toteuttamiseksi. Erittäin tärkeää on kehittää lainsäädäntöä niin, että EU:ssa kotivaltiotaan pitävän yrityksen uhrilla olisi käytettävissään nykyistä parempia oikeuskeinoja.  


Henri Telkki, lakimies, OTM

 

 

stdClass Object ( [image_intro] => images/oikeustalo.jpg [float_intro] => [image_intro_alt] => [image_intro_caption] => [image_fulltext] => [float_fulltext] => [image_fulltext_alt] => [image_fulltext_caption] => )

© Finnwatch 2019
Share to Facebook Share to Twitter Share to Pinterest Share to Linkedin Share to Google Plus Share by Email