Kuva: Annina Mannila

Finnwatchin seurantaraportti kertoo työelämän oikeuksien polkemisen jatkuvan sairaalakäsineitä tuottavassa Siam Sempermed -⁠tehtaassa Thaimaassa. Tehtaan valmistamia sairaalakäsineitä käytetään sairaanhoitopiireissä ympäri Suomen.

Työntekijähaastatteluihin perustuva raportti kertoo tehtaan pitävän hallussaan työntekijöiden matkustusasiakirjoja, asettavan pakollisia tuotantotavoitteita sekä vähentävän siirtotyöntekijöiden palkoista suuria asiakirjamaksuja.

– Osa siirtolaisista on ollut tehtaan työoloihin niin tyytymättömiä, että he ovat karanneet tehtaalta paperittomina, sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala.

Osa aikaisemmin havaituista ongelmista on kuitenkin korjattu: työntekijät saavat palkkakuitit ja työsopimukset nyt omalla kielellään, sairaslomien saaminen on helpompaa ja laittomat irtisanomiset on haastateltujen mukaan lopetettu. Finnwatch on seurannut Siam Sempermed -⁠tehtaan työoloja vuodesta 2013.

– Siam Sempermedissä valmistettuja käsineitä Suomessa markkinoiva OneMed on auditoinut aktiivisesti tehdasta ja vaatinut tehtaan itävaltalaiselta osaomistajalta toimenpiteitä. Auditoinneilla ei kuitenkaan ole päästy käsiksi ongelmien syihin. Nyt tarvitaan enemmän vuoropuhelua suoraan thaimaalaisen tehtaan, ostajien ja kansalaisjärjestöjen kesken, Vartiala toteaa.

Finnwatchin raportti kertoo ongelmista myös Berner Medicalin markkinoimien Ansell-⁠yrityksen valmistamien sairaalakäsineiden tuotannossa Malesiassa. Julkiselle sektorille käsineitä tuottava Ansellin tehdas muun muassa takavarikoi työntekijöiden passeja, teettää pakotettuja ylitöitä sekä rajoittaa työntekijöiden liikkumista. Tiedot perustuvat ruotsalaisten julkisten hankkijoiden teettämään auditointiin.

Finnwatch muistuttaa, että sosiaalisesti vastuulliset hankinnat ovat Suomessa vasta alkutekijöissään.

– Julkisten hankintojen vastuullisuuteen tulisi kiinnittää Suomessa paljon enemmän huomiota. Suomessa syyllistämme kuluttajia tuotteiden vastuullisuudesta, mutta unohdamme samalla miljardeilla veroeuroilla tehtävät hankinnat.

Julkisten hankintojen vastuullisuudesta käytävä keskustelu on erittäin ajankohtaista juuri nyt, sillä syksyn aikana eduskunta käsittelee Suomen hankintalain kokonaisuudistusta.

– Suomen tulee säätää EU:n hankintadirektiiveihin sisältyvä sosiaalilauseke sitovaksi niin, että kaikissa julkisissa hankinnoissa huomioitaisiin jatkossa ihmisoikeuksien toteutuminen. Tämä lisäisi myös kotimaisten tuotantoyritysten kilpailukykyä, Vartiala muistuttaa.


Finnwatchin seurantaraportti on ladattavissa täällä >>

Finnwatchin vuona 2014 julkaistu Huolenpitoa käsistä, ei työntekijöistä -⁠raportti on ladattavissa täällä >> 


Lisätiedot

Sonja Vartiala
sonja.vartiala (a) finnwatch.org
044 568 7465
Finnwatch ry



 

 

 

Creative Commons -⁠lisenssi
Tämä teos, jonka tekijä on Finnwatch, on lisensoitu
Creative Commons Nimeä-⁠EiKaupallinen-⁠EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -⁠lisenssillä.

 

stdClass Object ( [image_intro] => images/SiamSempermed_gloves.jpg [float_intro] => [image_intro_alt] => [image_intro_caption] => [image_fulltext] => [float_fulltext] => [image_fulltext_alt] => [image_fulltext_caption] => )

© Finnwatch 2019
Share to Facebook Share to Twitter Share to Pinterest Share to Linkedin Share to Google Plus Share by Email