Suomen älyttömin poliittinen avaus

LASSE LEIPOLA 

Tositelevision kilpailu siitä, kuka on Suomen älyttömin julkkis, alkaa huomenna MTV-kanavalla. Sen sijaan kilpailu Suomen älyttömimmästä poliittisesta avauksesta vaikuttaa olevan jo hyvässä vauhdissa, kun seuraa keskustelua polttoaineen hinnasta. Samat päättäjät, jotka ovat sitoutuneet sekä ilmastopolitiikan tavoitteisiin että velkasopuun, ovat valmiita ratkaisuihin, jotka lisäisivät päästöjä ja vähentäisivät verotuloja.

On totta, että polttoaineen hinnasta iso siivu on veroa ja että tämän veron tasoa voitaisiin Suomessa muuttaa radikaalisti – samaan tapaan kuin Ruotsissa mentiin väliaikaisesti tekemään. Mutta tämä on aivan valtavan kallista. Orpon hallituksen ohjelmaan kirjattu polttoaineveron alennus sadalla miljoonalla eurolla laski veroa vain muutamalla sentillä per litra. Hintojen painaminen takaisin pariin euroon olisi siis vuositasolla miljardiluokan rasite julkiselle taloudelle. Eikä ole selvää, että alennus päätyisi täysimääräisesti pumppuhintoihin.

Oikeasti järkeviä keinoja, joilla polttoaineen hintaa voisi saada akuutissa tilanteessa näkyvästi alaspäin, ei käytännössä ole. Sellaisia ei pitäisi myöskään luvata äänestäjille poliittisten irtopisteiden toivossa. Vaalien lähestyessä bensapopulismin voi toki odottaa vain yltyvän.

Kaikenkarvaisten näennäisten ratkaisujen heilutteleminen äänestäjien nenien edessä vähättelee todellisia huolia siitä, miten selviytyä tulevaisuudesta, jossa alle kahden euron bensa on historiaa. Vastuullisten päättäjien tehtävä ei ole tällaisessa tilanteessa valaa väärää uskoa erilaisten temppujen tehoon vaan ohjata yhteiskuntaa kestäviin ratkaisuihin.

Tieliikenne on merkittävä päästölähde, ja jo pitkään on ollut tiedossa, että nämäkin päästöt pitää saada melko ripeästi vähennettyä nollaan tai vähintään lähelle sitä. Hyvä uutinen sekä bensan hinnasta että ilmastonmuutoksesta huolestuneiden kannalta onkin se, että fossiilisten polttoaineiden käyttö tieliikenteessä on nykyään enemmän valinta kuin välttämättömyys.

Sekä uusien että käytettyjen autojen ostajista yhä useampi valitseekin jo sähköauton. Silti meillä ollaan vasta puolimatkassa Norjan lukemiin, jossa sähköautojen osuus uusista autoista on jo lähes 99 prosenttia. Tätä kehitystä olisi syytä vauhdittaa, sillä jokainen tänään myytävä polttomoottoriauto pitkittää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista.

Tänä syksynä kalliista polttoaineesta kärsivien yritysten ja yksityisautoilijoiden joukossa onkin jonkinlainen osuus niitä, jotka olisivat jo vapaita fossiiliriippuvuudesta, jos heitä olisi siihen suuntaan hieman vahvemmin ohjattu.

Sen sijaan, että liikennepolitiikassa olisi johdonmukaisesti ohjattu sähköautoiluun, on kannustimia monin paikoin jopa heikennetty. Hallitus on nimittäin laskenut sekä polttoaineveroa että jakeluvelvoitetta. Viimeisimpänä se on esittänyt fossiilisen liikenteen verohelpotuksia ammattidieselin ja ajoneuvoveron muutoksen muodoissa. Ja jakeluvelvoitteen löysääminen on jälleen pöydällä.

Toisinkin olisi voinut toimia.

Vaalien alla tarvitaan malttia ja niiden jälkeen viisautta. Niiden puolueiden, jotka kokoontuvat Säätytalolle muodostamaan hallitusta, tulisi tehdä läpileikkaavaa politiikkaa, joka irrottaa Suomen ja suomalaiset fossiiliriippuvuudesta.

Liikenteen osalta tämä tarkoittaa sitä, että fossiilisten polttoaineiden käytön hinta on pidettävä korkeana, mutta samalla varmistettava, ettei sähköistymisen edessä ole turhia esteitä. Tämä tarkoittaa muun muassa sen varmistamista, että tavallisilla kotitalouksilla on halutessaan mahdollisuus vaihtaa sähköautoon. Tätä voidaan edistää esimerkiksi valtion lainatakauksilla. Ammattiliikenteessä yksi mahdollinen pullonkaula liittyy raskaan liikenteen latausinfrastruktuuriin, jonka edistämistä muun muassa kansallinen ilmastopaneeli on esittänyt.

Samalla kohdataan se epämiellyttävä tosiasia, että siirtymä sähköiseen autoiluun syö jatkossakin polttoaineverotuksen varaan laskettuja verotuottoja. Tämä puolestaan pahentaa osaltaan julkisen talouden kestävyysvajetta, jonka ratkaiseminen on tietysti pelkkää liikennepolitiikkaa suurempi kysymys. Jos autoilijoiden halutaan kuitenkin osallistuvan ratkaisuun – kuten varmasti olisi kohtuullista – tulisi välttää sellaisia veroratkaisuja, jotka vähentävät sähköautoiluun ohjaavia kannustimia. 

Sekä polttoaine-, auto- että ajoneuvovero kuten myös jakeluvelvoite ohjaavat nykyisellään vähentämään päästöjä nostamalla fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan autoilun hintaa. Sen sijaan, että niiden ohjaavuutta vähennettäisiin, tulisi uusien toimien olla teknologianeutraaleja. Tällaisia keinoja voisivat olla esimerkiksi ruuhkamaksut tai kilometriperusteiset verot, jotka kohdistuisivat uusina rasitteina samalla tavalla kaikkiin autoilijoihin käyttövoimasta riippumatta.

Ja vaikka on perusteltua edellyttää autoilijoilta osallistumista liikenteen kustannuksiin, on myös hyvä muistaa, että Suomessa aivan kaikki tarvitsevat tieliikennettä elämässään tavalla tai toisella. 

Helsingin Sanomien pääkirjoitus pohti maanantaina, että polttoaineen hinnan kompensoiminen voisi olla viisasta ilmastopolitiikan hyväksyttävyyden näkökulmasta, mutta tämä tulisi tehdä tukemalla haavoittuvia ihmisiä eikä purkamalla päästöjä vähentävää sääntelyä. Tästä on helppo olla samaa mieltä ja Finnwatch on jo pitkään pitänyt esillä hiiliosinkoa yleisenä ratkaisuna tähän haasteeseen: tasasuuruinen tai tietyille väestöryhmille kohdennettu palautus helpottaisi kiristyvästä päästöhinnoittelusta kärsiviä kotitalouksia, mutta ei kuitenkaan vesittäisi hinnoittelulla tavoiteltua ohjausta.

Pieniä askelia ilmastopolitiikan hyväksyttävyyden edistämiseksi ollaan ottamassa EU:n pakottamana. Hallitus on joutunut valmistelemaan toimia, joilla suojataan haavoittuvimmassa asemassa olevia polttoaineiden hintojen nousulta, kun jakelijoiden päästökauppa käynnistyy vuonna 2028. Liikenteen osalta esitettyjä keinoja ovat muun muassa joukkoliikenteen kehittäminen, pienituloisille kohdennettu romutuspalkkio sekä pienyrityksille tarkoitettu tuki raskaan kaluston sähköistämiseen. Suurin osa rahoituksesta tulee uuden päästökaupan tuotoista. 

Pidemmällä aikavälillä olisi hyvä huolehtia siitä, että hyvinvointivaltion perustukset ja turvaverkot ovat kunnossa. Mitä vähemmän meillä on fossiilisten polttoaineiden hinnoille alttiita tai muuten haavoittuvassa asemassa olevia yrityksiä tai kotitalouksia, sitä suurempi vapaus poliitikoilla on toteuttaa rohkeasti päästöjä vähentävää ilmastopolitiikkaa, jolla on kansan vankka tuki.