Hiiliosinko parantaisi liikenteen päästövähennysten oikeudenmukaisuutta

Uutiset
27/02/2023

Liikenne on noussut yhä vahvemmin ilmastopolitiikan ytimeen, kun siitä aiheutuvat päästöt ovat vähentyneet muita päästöjä hitaammin. Liikennepäästöjen puolittaminen vuoteen 2030 edellyttääkin tulevalta hallitukselta vahvoja lisätoimia. Koska ihmisten ja tavaroiden liikkuminen on tärkeä osa yhteiskuntaa, aiheuttavat siihen kohdistuvat päästövähennykset muutoksia, jotka on tärkeää kokea oikeudenmukaisiksi.

Järjestöjen tänään julkaisemassa toimenpideohjelmassa kannustetaan tulevaa hallitusta vähentämään liikenteen päästöjä. Ohjelmassa käydään läpi viisi toimenpidettä tieliikenteen päästövähennysten vauhdittamiseksi sekä keinot, jolla näiden toimenpiteiden vaikutuksia oikeudenmukaisuuteen voidaan hallita.

Tavoite liikennepäästöjen puolittamisesta voidaan saavuttaa polttoaineen käyttöön kohdistuvalla ja kiristyvällä hintaohjauksella joko nykyisenkaltaisen veron tai uuden päästökauppamekanismin kautta. Samalla on kattavasti huomioitava vaikutukset esimerkiksi vähävaraisiin kotitalouksiin tai toimialoihin, joilla liikennepolttoaineet ovat tärkeä kustannuskysymys. Toinen autoilun hintaa nostava keino, joka nostetaan ohjelmassa esiin, on ruuhkamaksujen käyttöönotto suurimmilla kaupunkiseuduilla.

– Liikenteen päästöjä on perusteltua vähentää yhä tiukemmalla hintaohjauksella, mutta samalla on huomioitava aiheutuva haitta ja tarpeen mukaan kompensoitava sitä. Tämä on kuitenkin tehtävä tavalla, joka ei vesitä ohjausvaikutusta tai kasvata tuloeroja. Hiiliosinko olisi hyvä vaihtoehto tähän, sanoo Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola.

Toimenpideohjelmassa todetaan myös, että esimerkiksi polttoainehintojen noustessa on tarpeen selvittää, miten logistiikka-alan toimintaedellytykset voidaan huomioida, tavoitteiden saavuttamista vaarantamatta. 

Polttoaineen hinnan ja ruuhkamaksujen lisäksi ohjelmassa esitetään muina päästövähennyksiä vauhdittavina keinoina päästöperustaisen autoveron kiristämistä, sähköautojen latausinfran kehittämistä sekä pitkäjänteisiä panostuksia julkiseen liikenteeseen sekä kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuriin.

Ohjelmassa nostetaan esiin myös esimerkiksi sähköautoihin tarvittavien kaivannaisten tuotantoon liittyvät riskit. EU:n akkuasetus ja yritysvastuudirektiivi nähdään keskeisinä keinoina haittojen ennakoimiseen ja minimoimiseen. Varsinkin yritysvastuudirektiivin kohdalla on tärkeää, että tuleva hallitus varmistaa sen kunnianhimoisen toimeenpanon.

– Vihreä siirtymä on kestävällä pohjalla vain, jos siinä tarvittavien mineraalien tuotannossa kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja minimoidaan ympäristölle aiheutuva haitta, Leipola sanoo.

Tänään julkaistun ohjelman ovat Finnnwatchin lisäksi allekirjoittaneet Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK, Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliitto JHL ja ajatushautomo Creatura. Järjestöt ovat mukana Oikeudenmukainen siirtymä nyt! -kampanjassa, joka haastaa kansanedustajaehdokkat sitoutumaan oikeudenmukaisen siirtymän periaatteisiin.