Fazer, Paulig, Fiskars ja tuhannet muut yritykset vapautumassa vastuullisuusvelvoitteista

Uutiset
04/12/2025

Jos soveltamisalan kaventaminen hyväksytään esitetyllä tavalla, yritysvastuudirektiivi koskisi Suomessa vain noin 30 yritystä aiemman noin sadan sijaan. Kestävyysraportointiin velvoitettujen yritysten määrä uhkaa Suomessa tippua noin sataan, kun sen piirissä oli aiemmin pitkälti yli tuhat yritystä.

– Soveltamisalan kaventaminen esitetyllä tavalla tarkoittaa yritysvastuudirektiivin täydellistä vesittämistä. Kestävyysraportoinnin rajaamisen myötä sijoittajien ja muiden sidosryhmien tiedonsaanti vaikeutuu. Hallitus on jälleen ottamassa takapakkia yritysvastuussa, sanoo Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti.

Soveltamisalan kaventamisen lisäksi myös yritysvastuudirektiivin sisältöä esitetään vesitettäväksi. Neuvosto ja komissio haluavat rajata ympäristö- ja ihmisoikeusvelvoitteita pääsääntöisesti vain yritysten suoriin liikekumppaneihin. Suomi on valmis hyväksymään myös tämän. 

– Pääministeri Orpo sanoi eduskunnalle keväällä 2024, että yritysvastuudirektiivi saatiin läpi juuri sellaisena kuin haluttiin. Heti tilaisuuden tullen hallitus on kuitenkin valmis vetämään maton vastuullisesti toimivien yritysten alta ja parantamaan vastuuttoman toiminnan kilpailuedellytyksiä. Eduskunnan tulee korjata Suomen kanta, sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér.

Parlamentti esittää myös ilmastosiirtymäsuunnitelmien poistamista yritysvastuudirektiivistä. Suomi on valmis suostumaan myös tähän. 

– Kun yrityksiltä poistetaan ilmastovelvoitteita kustannukset uhkaavat siirtyä julkisen sektorin kannettavaksi. Samalla heikennetään vihreään siirtymään varautuneiden yritysten kilpailukykyä, sanoo Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola.

Yritysvastuudirektiiviin ja kestävyysraportointidirektiiviin liittyvät muutokset ovat osa komission niin sanottua Omnibus I -esitystä, josta on määrä sopia parlamentin ja jäsenmaiden kesken ensi viikolla.