Finnfundin sijoitusrahaston hallinnointiyhtiö kiersi veroja

Uutiset
21/05/2019

Yhtiön tuoreen tilinpäätöksen mukaan se on maksanut vuosille 2012–2015 kohdistuvia jälkiveroja yli 215 000 euroa. Jälkiverot ovat seurausta Finnwatchin vuonna 2017 paljastamasta veroparatiisijärjestelystä, johon liittyvät ongelmat Dasos Capital, Finnfund ja ulkoministeriö aiemmin kiistivät.

– Finnwatch ilmiantoi järjestelyn verottajalle vuonna 2017. Olemme iloisia siitä, että valtio on saanut sille kuuluvat verotulot, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo.

Finnwatch ilmiantoi järjestelyn verottajalle vuonna 2017.

Finnwatch tutki Finnfundin sijoitusrahaston ympärille rakennetut erittäin aggressiiviset verojärjestelyt vuonna 2017 julkaistussa raportissaan. Rahastoa hallinnoiva suomalainen yhtiö Dasos Capital oli näyttänyt voittoja Luxemburgiin perustetussa matalasti verotettavassa tytäryhtiössään Dasos SA:ssa ja siirtänyt ne verovapaina osinkoina Suomeen.

– Nyt Finnwatchille antamassaan vastauksessa Dasos Capital on vahvistanut verottajan puuttuneen järjestelyyn pöytälaatikkoyhtiöillä tehtävää verovälttelyä varten säädetyllä väliyhteisölailla, Vartiala sanoo.

Finnfund ja ulkoministeriö ottivat vuonna 2017 aktiivisesti kantaa Finnwatchin raporttiin. Raportin löydökset kiistettiin, ja julkisuuteen kerrottiin, ettei Dasos Capitalin hallinnoimaan metsärahastoon liittyen ole löydettävissä edes lain hengen vastaista aggressiivista verosuunnittelua. Finnwatchin raporttia syytetiin Finnfundin ministeriölle toimittamassa virallisessa vastineessa ja mediassa myös suoranaisesta vastuuttomuudesta.

– Odotamme Finnwatchin raportista tehtyihin vastineisiin oikaisua, Vartiala toteaa.

Dasos Capital kertoi pitävänsä verotuspäätöstä virheellisenä, mutta ei kertonut onko se valittanut päätöksestä.

Finnwatch on sinun lobbarisi. Säännöllisellä tuellasi puutumme yritysten verovälttelyyn ja vaikutamme päättäjiin.