Finnwatch tukee Vihriälän työryhmän suosituksia vihreästä elvytyksestä ja veropohjan tiivistämisestä

Uutiset
08/05/2020

– Työryhmän raportti vahvistaa tutkijoiden jo vuosikausia päättäjille välittämää viestiä. Listaamattomien osinkoverojärjestelmä tulee korjata pikaisella aikataululla, sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér.

Työryhmä on liittänyt selvitykseen myös Aalto-yliopiston työelämäprofessori Timo Viherkentän muistion, jossa listaamattomien osinkoverotuksen korjaamisen lisäksi esitetään myös korkovähennysrajoitusten kiristämistä. Finnwatch tukee myös tätä tavoitetta.

Ilmastopolitiikka korostuu elvytyksessä

Raportti toteaa, ettei koronakriisi vähennä ilmastopolitiikan tarvetta, ja muistuttaa, että ilmastopolitiikka tarjoaa luontevia kohteita elvytystoimille. Finnwatch yhtyy tähän johtopäätökseen.

– Akuutin kriisin jälkeiset elvytystoimet tulee suunnata päättäväisesti ilmastotoimiin. Visiona tulee olla hiilivapaa yritystoiminta, sanoo Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola.

Raportin mukaan investoinnit esimerkiksi energiatehokkuuteen, sähköiseen liikenteeseen ja tuulivoimaan voivat edistää kriisistä toipumista ja avata mahdollisuuksia suomalaiselle tuotannolle. Työryhmä esittää esimerkiksi turvetuotannon verotuista luopumista ja fossiilisten polttoaineiden verotuksen kiristämistä.

Ilmastotoimissa muistettava sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ulottuvuus

– Turpeen verotusta on syytä tarkastaa, sillä kyseessä on yksi Suomen suurimmista ilmastopäästöjen lähteistä. Kuten työryhmä nostaa esiin, kaikissa ilmastotoimissa on samalla muistettava sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ulottuvuus, Leipola sanoo.

Tänään julkaistiin myös ympäristöministeriön asettaman työryhmän raportti. Siinä esitetään muun muassa tukea energiatehokkuuden parantamiseen ja öljylämmityksestä luopumiseen, tuulivoimaloiden lupaprosessien vauhdittamista, investointeja kevyen liikenteen väyliin sekä kaasu- ja sähköautoja tukevaan infrastruktuuriin.

– Ilmastonmuutosta hillitsevän talouselvytyksen tarpeellisuus koronakriisissä tunnistetaan ja tunnustetaan Euroopan komissiota myöten. Suomella on nyt oiva tilaisuus osoittaa edelläkävijyyttä ja johtajuutta viemällä tänään esitettyjä toimia vauhdilla toteutukseen.