Liki 10 000 vaati Suomea kieltämään Israelin siirtokuntatuotteiden maahantuonnin

Uutiset
16/09/2025

Ulkoministerille osoitetussa vetoomuksessa vaadittiin Suomen hallitusta kieltämään Israelin miehitystä tukevien siirtokuntatuotteiden maahantuonti. 

–  Järkyttävä tilanne Gazassa vaatii kansainväliseltä yhteisöltä ja Suomelta ripeitä toimia. Suomen hallituksen on lisättävä painetta Israelia kohtaan, sanoo Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti.  

Väkivallan taustalla vaikuttaa vuosikymmeniä jatkunut Israelin kansainvälisen oikeuden vastainen miehitys. Gaza on ollut vuosikausia saarrettuna, minkä lisäksi Israel on perustanut Länsirannalle, Itä-Jerusalemiin ja Golanin kukkuloille satoja laittomia siirtokuntia. Nyt Israelissa suunnitellaan Gazan haltuunottoa ja on myös väläytelty siirtokuntien rakentamista Gazaan.

 – Siirtokunnat ovat keskeinen este rauhalle ja niihin yhdistyy taloudellisia intressejä. Laittomissa siirtokunnissa vastoin kansainvälisen yhteisön selkeitä suosituksia toimivat yritykset mahdollistavat miehityksen jatkumisen. Toiminnan on loputtava, Kultalahti sanoo. 

Kansainvälinen tuomioistuin ICJ otti kantaa yritystoimintaan Israelin miehittämillä alueilla heinäkuussa 2024 annetussa neuvoa antavassa mielipiteessään. ICJ toteaa valtioilla olevan velvollisuus ottaa käyttöön keinoja estääkseen kauppa- ja sijoitussuhteet, jotka avustavat tai tukevat laittoman tilanteen ylläpitämistä, jonka Israel on luonut miehitetyillä alueilla. Velvollisuus koskee myös Suomea.

Suomi on itse esittänyt Euroopan unionille, että sen tulisi kieltää Israelin siirtokuntatuotteiden tuonti EU-alueelle. Suomen ei kuitenkaan tarvitse odotella, että EU toimii. Se voi seurata Irlannin ja Slovenian esimerkkiä ja kieltää itse siirtokuntatuotteiden tuonnin Suomen alueelle. Slovenian hallitus kielsi siirtokuntatuotteiden maahantuonnin elokuussa, Irlannissa maahantuontikieltoa koskevan lakiesityksen käsittely on käynnissä.

Suomen kuluttajamarkkinoille on tuotu siirtokunnista muun muassa kosmetiikkaa, viinejä, hedelmiä ja kasviksia. Siirtokuntatuotteiden tunnistaminen kaupassa on vaikeaa, sillä ne merkitään usein väärin. Siirtokuntatuotteita voi joutua tahtomattaan ostamaan myös esimerkiksi valmisruoissa ja ravintoloissa. Siirtokuntatuotteiden tuonnin kansallinen kielto tukkii laitonta miehitystä ylläpitäviä rahavirtoja. Vielä tärkeämpää kuitenkin on, että Suomen esimerkki lisäisi koko EU:lle painetta toimia ja lähettäisi selkeän viestin laitonta miehitystä tukeville yrityksille.

Finnwatch kiittää kaikkia vetoomukseen osallistuneita.