Kansanmurhasta kiistely on turhaa

Blogi
24/09/2025

SONJA FINÉR  

Suomessa on taas jatkettu vänkäämistä siitä syyllistyykö Israel Gazassa kansanmurhaan vai ei. Alkuviikosta Yle istutti A-studioon KD:n kansanedustajan Sari Tanuksen, joka väitti silmät sinisenä, että mitään kansanmurhaa ei ole missään nähtävissä. Seuraavana päivänä saman asian tivaamista jatkettiin ulkoministeri Valtoselta. Jopa Israelin Euroviisuista pois sulkemista on lähdetty pyörittelemään juridisen kansanmurha-käsitteen kautta.

Todetaan nyt vielä kerran, että kaikki puolueettomat asiantuntijat katsovat, että Israel suorittaa Gazassa kansanmurhaa. Tätä mieltä ovat muun muassa Amnesty International, Human Rights Watch, israelilainen B’tselem, Association of Genocide Scholars sekä YK:n itsenäinen tutkimuskomissio

Vänkääminen asiasta tanusten ja muiden kanssa on kuitenkin täysin turhaa. Vähän sama kuin joku heiluisi puukon kanssa kaupungilla listimässä ihmisiä ja mediassa kyseltäisiin päivästä toiseen päättäjiltä vahvistusta siitä, mitä rikoslain nimikkeitä riehumiseen tulisi soveltaa. 

Ihan sama. Ottakaa nyt herranjumala siltä sekopäältä se puukko pois!

Kansainvälinen tuomioistuin tutkii parhaillaan onko Israel syyllistynyt kansanmurhaan. Varmistus Israelin suorittamien rikosten juridisesta muodosta saadaan kun tuomioistuin saa työnsä päätökseen. 

Se mikä tänään on tärkeää, on estää Israelin silmittömän tappamisen ja murhaamisen uudet uhrit. Siihen meillä on suoranainen velvollisuus: joukkotuhonnan estämistä koskeva yleissopimus, johon Suomikin on valtiona sitoutunut.

Sopimuksen mukaan valtion tulee toimia mahdollisen kansanmurhan estämiseksi silloinkin kun varmuutta asiasta ei vielä ole. Riittää, että valtio oli tietoinen tai sen olisi normaalisti pitänyt olla tietoinen kansanmurhan vakavasta vaarasta. Gazan tilanteen kohdalla tämä kynnys on ylittynyt jo kauan sitten.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Tässä yritysvastuujärjestö Finnwatchin to do -lista Suomelle:

  • Suomen on kannatettava komission esittämiä ehdotuksia EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä ja pakotteita koskien.
  • Suomen on ajettava pakotteita myös Israelin miehitykseen ja sotarikoksiin osallisille yrityksille.
  • Yrityksiä on kiireellisesti ohjeistettava välttämään törkeitä ihmisoikeusloukkauksia Israelissa ja sen miehittämillä alueilla. Kaikki konfliktia, miehitystä ja ihmisoikeusloukkauksia tukeva ja ylläpitävä yritystoiminta alueella tulee lopettaa.  
  • Siirtokuntatuotteiden maahantuonti Suomeen on kiellettävä.

Ja jos Suomi oikeasti haluaa pitää kiinni ulkopoliittisesta linjastaan tukea kahden valtion mallia, niin tietenkin Suomen tulisi nyt myös tunnustaa Palestiinan valtio.