Villiä vissyä ja vielä villimpää kompensaatiota

Blogi
Lasse Leipola |

Tänä keväänä lanseerattuun Villi-tuotesarjaan kuuluu maustettuja ja maustamattomia vesiä, jotka on valmistajan mukaan pakattu kierrätysmuovista valmistettuihin pulloihin ja tuotettu uusiutuvalla energialla. Markkinoinnissa on näkyvästi mukana myös lupaus siitä, että valmistusprosessin loput päästöt on hyvitetty.

Villi-juomia valmistava Finn Spring kertoo tuotteen markkinointisivustolla, että tuotannossa pyritään mahdollisimman pieniin päästöihin ja loput kompensoidaan kahdessa Gold Standard -sertifioidussa ilmastohankkeessa. Molemmissa hankkeissa ilmastovaikutus perustuu siihen, että metsää säästyy, kun polttopuuta tarvitaan vähemmän. Ensimmäisessä hankkeessa tähän pyritään Ugandassa paremmilla, vähemmän polttopuuta tarvitsevilla tulisijoilla. Rekisteritietojen perusteella tätä hanketta ovat käyttäneet päästökompensaatiossa myös muun muassa Hesburger, Juustoportti ja Sitra. Vaikka suosituissa hellahankkeissakin on omat haasteensa, on Finn Springin toinen hanke se, joka kaipaa erityistä tarkastelua.

Keniassa toteutettavan hankkeen ilmastovaikutus perustuu sähköttä toimivien Lifestraw-vedenpuhdistimien jakamiseen. Hankkeen toteuttajana on ollut samankaltaisia Lifestraw-suodatinratkaisuja samalla nimellä retkeilijöille ja kotitalouksille myyvä Vestergaard, joten hankeella on helppo nähdä olevan myös markkinoinnillista hyötyä. Hankkeen mainosvideossa vuodelta 2014 tuodaan melko suoraan ilmi, että päätavoite on ollut puhtaan juomaveden saatavuuden edistäminen ja päästökompensaatio on keksitty tavaksi rahoittaa tätä toimintaa.

Päästövähennyksen taustalla on ajatus siitä, että puhdistimien käyttö alueilla, joilla ei ole tarjolla puhdasta käyttövettä, vähentää tarvetta keittää vettä. Lifestraw-suodatinlaitteet toimivat painovoimalla eivätkä siten tarvitse esimerkiksi sähköä toimiakseen. Kymmenvuotiseksi kaavaillun hankkeen oli määrä tuottaa yli 20 miljoonan tonnin päästövähennykset. Määrä on huomattavan suuri ja vastaa yli kolmannesta Suomen vuosipäästöistä. Gold Standard -rekisterin mukaan Finn Spring on käyttänyt hankkeessa syntyneitä yksiköitä kompensaatioon viimeksi pari viikkoa sitten.

Lifestraw-hankkeesta on valitettu useampaan kertaan

Lifestraw-hankkeesta tekee poikkeuksellisen se, että se mainitaan Gold Standard -sertifikaatin valitussivustolla. Vaikka se, että johonkin hankkeeseen liittyy epäselvyyksiä ei suoraan kerro todellisista ongelmista, on huomionarvoista, että reilusti yli tuhannesta Gold Standard -hankkeesta valituslistalle on päätynyt vain viisi. Ja Lifestraw-hankkeesta on vieläpä valitettu useampaan kertaan.

Viimeisin valitus vuodelta perustui Stanfordin yliopiston tutkimukseen vuodelta 2016. Siinä saatujen tuloksien perusteella suodattimia käytettiin vähemmän kuin hankkeen omat luvut antoivat ymmärtää. Myös aiemmat valitukset perustuivat epäilyksiin siitä, että hankkeen tuottamat päästövähennykset olisi laskettu yläkanttiin. Osittain kritiikin taustalla on ollut myös se, ettei projektialueella vettä aina keitetä, vaan vedenpuhdistimen käytön vaihtoehtona voi olla myös likaisen veden juominen.

Hankkeessa käytetty – ja Gold Standardin hyväksymä – laskentatapa antaakin mahdollisuuden arvioida syntyvät päästövähennykset sillä oletuksella, että vesi olisi keitetty, jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Eli koska puhdas vesi lasketaan perusoikeudeksi, päästövähennys voidaan laskea suhteessa perusuraan, jossa tämä oikeus toteutuisi myös niiden kohdalla, jotka eivät toistaiseksi ole vettään keittäneet. Laskennassa oletetaan siis, että ilman vedenpuhdistinta puhtaan veden tarve ainakin pyrittäisiin täyttämään polttamalla puuta. Laskentatapaa on perusteltu sillä, että tavoitteena on mahdollistaa ilmastoa hyödyttävät hankkeet myös maailman köyhimmillä alueilla jo ennen kuin päästöjä syntyy vähennettäväksi. Lifestraw-hanke oli yksi ensimmäisiä vedenpuhdistushankkeita, jossa käytettiin tätä laskentamenetelmää, ja Gold Standard on kritiikkiä arvioidessaan todennut, ettei kyseinen menetelmä välttämättä ole parhaimmillaan näin suurissa hankkeissa.

Lifestraw-verkkosivuilla ei enää puhuta ilmastovaikutuksesta mitään

Jonkinlainen päästövähennys hankkeessa on ilmeisesti kuitenkin saavutettu, sillä valvontaraportin mukaan polttopuun loppukäyttö on vähentynyt projektiin kuuluvissa kotitalouksissa 24 prosenttia. Hankeen ilmastovaikutuksen laskenta perustuu kuitenkin vedenpuhdistimien käytön yleisyyteen, ja sen perusteella oletettuun keittämistarpeen vähenemiseen. Hanke ehti tuottaa tällä tavalla laskettuna 4,5 miljoonaa kompensaatioyksikköä, joista 4,2 miljoonaa on jo käytetty eli mitätöity.

Hankkeesta valittanut päästökompensaatiota myyvä Atmosfair-järjestö teetti Perspectives Climate Groupilla selvityksen, jossa vertailtiin Stanfordin tutkimuksen ja hankkeen oman raportoinnin tietoja ja keräysmenetelmiä. Selvityksen arvio oli, että 4,5 miljoonasta yksiköstä jopa 2,1–3,2 miljoonaa yksikköä perustuisi siihen, että suodattimien käyttöaste on arvioitu yläkanttiin. Perspectives Climate Group kritisoi selvityksensä johtopäätöksissä Gold Standardia muun muassa siitä, ettei kompensaatioyksiköiden myöntämistä keskeytetty epäselvyyksien ilmetessä. Gold Standard on pitänyt tätä selvitystä puutteellisena.

Kuten aiempien valitusten kohdalla, Gold Standard totesi myös uusimman valituksen kohdalla syksyllä 2017, että hanke on sertifikaatin ehtojen mukainen. Sen mukaan Stanfordin yliopiston tutkimuksen aineisto oli suppeampi eikä muutenkaan vertailukelpoinen, joten pelkkä lukujen eroavaisuus ei riittänyt todisteeksi siitä, että hankkeen hyväksymisessä ja seurannassa käytetyt luvut olisivat olleet virheelliset. Lisäksi Gold Standard nosti esiin mahdollisen intressiristiriidan, sillä Stanfordin tutkimuksen tiedonhankintaa oli tehnyt järjestö, joka oli samanaikaisesti mukana toisessa vedenpuhdistusprojektissa.

Lifestraw-hankkeen siis todettiin jälleen olevan sertifikaatin ehtojen mukainen.

Erityisen kiinnostavaa on kuitenkin se, että päätöstekstissä todetaan, että hanke on lakannut raportoimasta toiminnastaan Gold Standardille eikä sille siten enää myönnetä uusia yksiköitä. Samalla todetaan myös, että jos hanke haluaisi jatkossa vielä saada kompensaatioyksiköitä, sen toimintaan kiinnitettäisiin erityistä huomiota aiempien huolien vuoksi.

Kymmenenvuotiseksi kaavailtu hanke jäi siis vain neljään vuoteen, ja viimeiset kompensaatioyksiköt syntyivät vuonna 2014. Lopulta kompensaatioyksiköitä syntyi kaavaillun yli 20 miljoonan tonnin sijaan vain neljä ja puoli miljoonaa tonnia. Lifestraw-verkkosivuillakaan ei enää puhuta ilmastovaikutuksesta mitään. Hankkeen esittelysivulla taas ainoa viittaus ilmastoon on hankkeen nimessä ”Carbon for water”. Mutta koska Gold Standardin mukaan hankkeessa jo syntyneet yksiköt ovat täysin kunnollisia, voi niitä yhä käyttää kompensaatioon järjestelmän omassa rekisterissä.

Vastuuta markkinointilupauksen toteutumisesta ei voi ulkoistaa sertifikaateille

Lifestraw-vedenpuhdistushanke on hyvä esimerkki siitä, miten varsinkin ulkomaisissa hankkeissa päästökompensaatioon liittyy usein myös muita tavoitteita kuin ilmastovaikutus. Tällaiset hankkeet, joissa kyse ei ole pelkästä teknisestä päästövähennyksestä vaan myös tavallisten ihmisten arjen laadun parantamisesta, ovat varsin suosittuja varsinkin kuluttajille tarjottavassa tai kuluttajaviestinnässä käytettävässä kompensaatiossa. Niiden sijaan ilmastovaikutukseltaan kaikkein luotettavinta kompensaatiota olisi Tukholman ympäristöinstituutin selvityksen mukaan tarjolla esimerkiksi tiettyjen teollisuus- ja kaatopaikkakaasujen talteenotossa ja tuhoamisessa. Tällaisia hankkeita ei kotimaisten kompensaatiopalveluiden tarjonnasta juurikaan löydy.

Kompensaatiohankkeessa on yleensä mukana pitkä ketju toimijoita – paikallisyhteisöistä kompensaation loppukuluttajaan – joilla on väkisinkin erilaisia käsityksiä ja tavoitteita. Lifestraw-hankkeessa ketjun alkupäässä on selvästi ollut enemmän kyse puhtaasta juomavedestä, mutta ketjun loppupäässä kokonaisuus on tiivistetty pelkäksi ilmastovaikutukseksi.

Kun kuluttaja ostaa päästökompensoidun tuotteen, hän maksaa myös siitä, että päästöt on oikeasti ja täysimääräisesti kompensoitu. Päästökompensoituja tuotteita markkinoiva yritys on tästä vastuussa kuluttajalle. Harvalla yrityksellä kuitenkaan on resursseja selvittää omatoimisesti hankkeiden vaikutuksia, minkä vuoksi on tavanomaista luottaa ulkopuolisiin sertifikaatteihin – usein juuri Gold Standardiin. 

On myös syytä muistaa, että Gold Standardia pidetään yhtenä vapaaehtoisen päästökompensaation parhaista sertifikaateista. Vaikka Lifestraw-hankkeen kohdalla Gold Standard -sertifikaatin teoreettisiin päästöihin liittyvät kriteerit sekä valitusprosessin lopputulos jättävät kysymyksiä ilmaan, ei tällaista keskustelua tai perkausta olisi nähty lainkaan huonomman järjestelmän piirissä olevasta hankkeesta. Esimerkiksi hiljattain markkinoille ilmaantuneet kotimaiset metsäkompensaatiopalvelut eivät tavallisesti ole minkäänlaisen sertifioinnin, valvonnan tai sääntelyn alaisia.

Vaikka sertifikaatit olisivat kuinka hyviä, ei vastuuta yhtiön oman markkinointilupauksen toteutumisesta voi niille ulkoistaa. Siksi on perusteltua kysyä, minkä verran yritysten pitää itsenäisesti selvittää käyttämiään kompensaatiohankkeita. Esimerkiksi Finn Springin käyttämään Lifestraw-hankkeeseen liittyvät epäselvyydet tulivat esiin yhdellä yksinkertaisella Google-haulla

Finnwatch kysyi asiasta, ja vastauksessaan Finn Spring viittasi siihen, että hankintapäätös Lifestraw-hankkeen yksiköistä tehtiin jo vuonna 2011 eli ennen kritiikin ilmenemistä. Vaikka Villi-juomat ovat uusia, on Finn Spring kompensoinut päästöjään jo paljon ennen niiden lanseerausta. Ja toisin kuin tavalliset päästöjään kompensoivat kuluttajat, yritykset voivat hankkia kompensaatioyksiköitä suuremmissa erissä ja tehdä kompensaatiota – eli näiden yksiköiden mitätöintiä – tarpeen mukaan.

Finn Spring vetosi liikesalaisuuteen eikä kertonut, kuinka paljon se on yhteensä hankkinut ja kompensoinut Lifestraw-hankkeen kautta. Gold Standard -rekisterissä näkyy ainoastaan kaksi hankkeeseen kohdistuvaa mitätöintiä, joiden yhteismäärä on 2 101 tonnia, mutta tämä on siis vain osa kokonaismäärästä. Yhtiö kertoo käyttäneensä nyt viimeisetkin Lifestraw-hankkeesta hankitut yksiköt. Tekstin alussa mainittu Ugandan keitinhanke on nyt otettu seuraavaksi kohteeksi.

Yhtiö kertoo olleensa tietoinen Lifestraw-hankkeeseen vuonna 2013 kohdistuneesta kritiikistä, mutta vetoaa siihen, että Gold Standard on ”vastannut aina kritiikkiin ja antanut tukensa hankkeelle”. Tuoreempaa vuosina 2016–2017 esitettyä kritiikkiä Finn Spring kommentoi harmilliseksi, mutta korostaa omien yksiköidensä syntyneen hankkeessa jo vuosia aiemmin.

Finn Springin ja Lifestraw-hankkeen esimerkki on myös hyvä muistutus siitä, että toisin kuin moni saattaa ajatella, ilmastoteko on yleensä tehty jo paljon ennen sitä hetkeä, kun yritys tai kansalainen kompensoi päästönsä. Raha ei siten mene suoraan ilmastoteon toteuttamiseen vaan esimerkiksi aiemmin lainarahalla toteutetun ilmastoteon lainojen takaisinmaksuun. Kompensaatiohankkeita ei siis tehdä suoraan päästöjään kompensoivien yritysten ja kansalaisten rahoilla vaan muulla rahoituksella ja luottamuksella siihen, että syntyville yksiköille on aikanaan kysyntää. Tämä mekanismi hämärtyy usein siinä tavassa, jolla kompensaatioista puhutaan.

Kuluttajansuoja ja ilmastovaikutukset ovat vaarassa, jos tavoitteena on vain kompensaation mahdollistaminen nykyistä laajemmin

Päästökompensaatiota koskeva kiinnostus on tällä hetkellä suurta ja alaa ohjaava lainsäädäntö olematonta. Eniten on ollut esillä tarve muuttaa rahankeräyslakia niin, että myös yritykset voivat myydä päästökompensaatiota. Kokoomuksen kansanedustaja Kai Mykkänen teki viime viikolla tästä lakialoitteen.

Ongelman taustalla on poliisihallituksen linjaus, jonka mukaan päästökompensaatio on vastikkeetonta hyväntekeväisyyttä eikä vastikkeellinen palvelu. Linjausta pidettiin ongelmallisena, sillä se rajoittaa yritysten mahdollisuuksia tarjota kompensaatiota lisäpalveluna asiakkailleen. Tästä syystä sisäministeriö käynnisti aiemmin tänä keväänä selvityksen ristiriidan ratkaisemiseksi.

Mykkäsen lakialoitteen tavoitteena on vauhdittaa ministeriön työtä ja nostaa esiin yksinkertainen tapa hoitaa kuntoon muodostunut ongelma lainsäädännössä. Mykkänen kirjoitti blogissaan, että ”nopeasti kehittyvän päästökompensaatiomarkkinan kannalta olisi tärkeää, että muutos voitaisiin säätää voimaan mahdollisimman nopeasti”.

Tällaisen mahdollistavan lainsäädännön lisäksi tarvitaan kuitenkin myös määrittelyä sille, mitä saa myydä kompensaationa ja millä ehdoilla. Kun markkinoiden parhaimmissakin sertifikaateissa ja niitä noudettavissa hankkeissa on ilmastovaikutuksiin liittyvää epäselvyyttä ja epävarmuutta, riski sille, etteivät lupaukset toteudu täysin valvomattomissa tai omatoimisesti määritellyissä hankkeissa, on ilmeinen.

Kuluttajansuoja ja ilmastovaikutuksien uskottavuus ovat vaarassa, jos tavoitteena on ainoastaan kompensaatiopalveluiden mahdollistaminen nykyistä laajemmassa mittakaavassa.


Lasse Leipola

Finnwatchin ilmastoasiantuntija.

Share to Facebook Share to Twitter Share to Pinterest Share to Linkedin Share to Google Plus Share by Email