Suomeen tuotavien viinien tuotanto-olot paranivat Etelä-Afrikassa

Uutiset
19/11/2024

Finnwatchin tänään julkaisema selvitys kertoo, että viinialan yritykset ovat ryhtyneet toimenpiteisiin eteläafrikkalaisten viinien vastuullisuuden parantamiseksi. Parannukset on tehty Finnwatchin vuonna 2023 julkaiseman, viinitilojen karut olot julkisuuteen nostaneen raportin jälkeen.

Rypäleitä muun muassa Kuronen red- ja Vappu organic -viineihin tuottaneella W+E Dreyer Boerderyn tiloilla on tehty korjauksia työntekijöiden asuinolosuhteisiin sekä puhtaan juomaveden saatavuuteen. Myös Pearly Bay -viiniin rypäleitä tuottaneella Louisvale Winesin tilalla on parannettu työntekijöiden asuntoja, juomaveden laatua ja sanitaatiota sekä lisätty ohjeistusta torjunta-aineiden ruiskutuksista. Ruiskutuskieltoalueet on nyt merkitty paremmin ja suojavarusteiden säilytystä sekä käyttöä koskevia velvoitteita työntekijöille on lisätty. Myös Welgemoed-tilan, joka tuotti muun muassa Green Nature -viinissä käytettyjä rypäleitä, raportoitiin ryhtyneen korjaaviin toimenpiteisiin esimerkiksi asuinolosuhteisiin liittyen.

– On hienoa, että viinitilat ovat ottaneet asian vakavasti ja ryhtyneet toimenpiteisiin, sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér.

Myös Suomessa toimivat maahantuojat ovat parantaneet vastuullisuustyötään. Finnwatchin selvityksen kohteena maahantuojista olivat Amka, Arvid Nordquist, Hartwall ja Hedon. Kaikilla vuonna 2023 tutkituilla viinin maahantuojilla on nyt käytössään ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi. Lähes kaikki maahantuojat ovat vierailleet Finnwatchin vuonna 2023 tutkimilla tiloilla sekä seuranneet ainakin joltain osin tiloilla tehtäviä korjaavia toimenpiteitä. Yksi maahantuojista, Amka Oy, on lopettanut Finnwatchin tutkiman viinin myynnin. Yrityksen mukaan tämä johtui siitä, että viinin menekki oli ollut jo ennen Finnwatchin raporttia hyvin pientä. 

Monet alan isot ja vaikeat vastuullisuushaasteet tiloilla odottavat kuitenkin edelleen ratkaisua. Yksikään yritys ei esimerkiksi kertonut toimenpiteistä elämiseen riittävän palkan varmistamiseksi. Riittävään toimeentuloon linkittyvä kysymys työntekijöiden ja heidän perheidensä asumisesta on myös edelleen monelta osin ratkaisematta. Monet kausityöntekijät asuvat edelleen hökkeleissä. Koulunsa lopettaneet lapset taas joutuvat lähtemään tilalla sijaitsevasta kodistaan vaikka heillä ei olisi asuntoa, eivätkä esimerkiksi eläköityneet vanhemmat voi enää asua tilojen tarjoamissa asunnoissa. Tilanne on hankala sillä Etelä-Afrikassa kärsitään laajasti asuntopulasta.

Myös Alko on tehnyt muutoksia toimintaansa. Alko vaatii nyt kaikilta volyymitoimittajilta muun muassa osallistumista vastuullisuusaiheisiin koulutuksiin. Alkon tavoitteena on, että kaikki riskialueilta tulevat tuotteet ovat jollakin tavoin vastuullisuusvarmennettuja vuoteen 2030 mennessä. Alko kertoo ottaneensa käyttöön myös uuden tuotehallintajärjestelmän, jonka myötä Alko tulee jatkossa tehostamaan hankintaketjutietojen keräystä. Alkon tavoitteena on jatkossa ylläpitää ajantasaista tietoa kaikista sen niin sanotun vakiovalikoiman tuotteista.

Kaikilla tutkituilla eteläafrikkalaisia viinejä maahantuovilla yrityksillä oli joko jo nyt 100 prosenttinen jäljitettävyys viinirypäleitä tuottaville tiloille asti tai niillä oli tavoite 100 prosenttisen jäljitettävyyden saavuttamiseen lähivuosina.

– On tärkeää, että vastuullisuustyötä aletaan nyt rakentaa jäljitettävyyden ja systemaattisen seurannan pohjalle. Tätä tukee parhaillaan kansallisesti toimeenpantava yritysvastuudirektiivi, mikäli sääntely toteutetaan kunnianhimoisella tavalla, Finér toteaa.

Jotta voimme jatkaa yritysten vastuullisuustyön kirittämistä, tarvitsemme työmme tueksi kuukausilahjoittajia. Ryhdy Finnwatchin kuukausilahjoittajaksi sinulle sopivalla summalla.