Uhrien oikeuksia vastustamassa

Uutiset

Vuosikausia Euroopan unionissa valmistellusta yritysvastuudirektiivistä näytellään Suomessa loppumetreillä järjetöntä farssia. Vielä kaksi viikkoa sitten työ- ja elinkeinoministeriö esitti, että Suomi hyväksyisi kokonaisharkinnan perusteella direktiivistä saavutetun neuvottelukompromissin.

Sitten kaikki kääntyikin päälaelleen. Oikeusministeriö asettui vastustamaan direktiivin hyväksymistä, ja hallitus päätyi ottamaan oikeusministeriön huolet omaan kantaansa sellaisenaan. Nyt Suomi valmistautuu kaatamaan yritysvastuudirektiivin yhdessä muiden maiden kanssa.

Mistä kenkä siis puristaa? Direktiiviä valmistaudutaan vastustamaan siksi, että se parantaa ihmisoikeusloukkauksista kärsineiden uhrien asemaa.

Luit oikein.

Hallitus vastustaa kahta direktiivin kirjausta. Ensimmäinen näistä koskee ryhmäkanneoikeuden laajentamista. Tämä tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöt voisivat ajaa kanteita uhrien puolesta tuomioistuimissa omissa nimissään.

Kuvitellaan, että vaikkapa palmuöljytuotannossa Malesiassa yrityksen huolellisuusvelvoitteen laiminlyönti olisi johtanut satojen siirtotyöntekijöiden vuosia jatkuneeseen pakkotyöhön. Ilman joukkokanneoikeutta uhrien pitäisi itse osata liittyä yhteen ajaakseen oikeuksiaan EU-jäsenvaltion tuomioistuimessa tai jonkun heitä tukevan tahon pitäisi ennen oikeudenkäyntiä etsiä kaikki uhrit ja saada heiltä kirjallinen suostumus kanteen nostamiseen. Mikäli tällaista suostumusta ei onnistuttaisi kaikilta saamaan, jäisivät nämä ilman korvauksia, vaikka tuomioistuin toteaisi yrityksen laiminlyönneistä johtuneet ihmisoikeusloukkaukset näytetyksi. Tilanteessa, jossa kanne ei menestyisi, oikeudenkäynnin kulut jäisivät kanteen nostaneiden uhrien maksettavaksi. Jos kyseessä olisi joukkokanne, kanteen nostava järjestö tai muu vastaava toimija vastaisi hävitessään oikeudenkäynnin kuluista. 

Jokainen ymmärtää, että jos joukkokanneoikeutta ei sallita, varsinkin kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien uhrien mahdollisuudet saada oikeutta heikkenevät huomattavasti. Siksi Euroopan unionin perusoikeusvirasto on suositellut yritysten aiheuttamiin ihmisoikeusloukkauksiin vastaamiseksi joukkokanneoikeutta, ja parlamentti on sitä esittänyt omassa kesäkuussa 2023 valmistuneessa kannassaan.

No entäs sitten väitteet siitä, että ryhmäkanneoikeutta ei vaan voida laajentaa Suomessa, koska laki estää? Muun muassa RKP:n Anders Adlercreutz antoi HBL:lle antamassaan haastattelussa ymmärtää, että hallituksen kannassa ei itse asiassa ole kyse politiikasta ollenkaan vaan vain teknisjuridisesta kysymyksestä – siitä, että hallituksen ongelmallisina pitämiä direktiivin kohtia ei voisi Suomessa säätää tai että se olisi jotenkin mahdottoman vaikeaa tai haitallista.

Höpöhöpö.

Ryhmäkanneoikeus on Suomessa jo olemassa kuluttaja-asioissa, ja sitä on itseasiassa aivan viime aikoina myös laajennettu edustajakannedirektiivillä. Hallituksen yritysvastuudirektiiviä koskevassa taustamuistiossa todetaankin, että yritysvastuudirektiivistä saavutettu “neuvottelutulos vastaa [jo olemassa olevaa] edustajakannedirektiiviä”. Lisäksi todetaan, että “direktiivi ei edellytä yleisten siviiliprosessia koskevien säännösten muuttamista, sillä kansallisesta sääntelystä poikkeavat vanhentumisajat ja todisteiden esittämisvelvollisuus koskevat vain yritysvastuudirektiivin mukaista vahingonkorvauskannetta”. Suomen keskeisenä  tavoitteena neuvotteluissa on ollut, että kansallisesti säädetyn siviiliprosessin keskeisiä säännöksiä ei ole tarpeen muuttaa direktiivin täytäntöönpanon johdosta – tämä tavoite on siis toteutunut.

Ei ole nähtävissä mitään juridisteknistä perustetta sille, etteikö joukkokanneoikeutta voitaisi laajentaa myös yritysvastuudirektiivin alaan kuuluvissa asioissa. Tällaista perustetta ei käy ilmi myöskään hallituksen kannan esittelevästä U-jatkokirjeestä. Perusteet ovat hävettävän niukkoja ja surkeita: “vahingonkorvauksen ryhmäkannetta ei voida pitää Suomen oikeusjärjestelmän kannalta toimivana ratkaisuina, sillä se poikkeaa meillä voimassa olevista yleissäännöksistä ja hajaannuttaa järjestelmää.”

Suomennettuna tämä sivistyneeltä kuulostava lause tarkoittaa kutakuinkin, että uutta lainsäädäntöä ei haluta koska se on uutta lainsäädäntöä eikä ryhmäkanneoikeutta haluta laajentaa koska se laajentaa ryhmäkanneoikeutta.

Mutta pakkohan tätä nyt jollain perusteella on vastustaa! Muutenhan kaiken maailman elokapinat haastavat suomalaisia yrityksiä oikeuteen minkä kerkeävät! 

Suomessa kuluttaja-asioissa on ollut ryhmäkanneoikeus jo vuodesta 2007 lähtien. Tiettävästi ainuttakaan ryhmäkannetta ei ole nostettu. Lisäksi Suomessa tuomioistuimet arvioivat aivan normaalisti jatkossakin kanteissa esitetyt perusteet: jos riittäviä perusteita ei ole, kannetta ei voi nostaa. Ja jos oikeusjutun häviää, saa maksettavakseen vastapuolenkin oikeudenkäyntikulut. Kukaan järjellinen taho ei siis tehtaile perusteettomia kanteita Suomessa huvikseen.

Entä se direktiivin toinen ongelmallinen kohta todisteiden esittämisvelvollisuutta eli niin sanottua editiovaatimusta koskevista säännöksistä?

Koko yritysvastuudirektiivi rakentuu yritysten huolellisuusvelvoitteen ympärille. Yritys on vastuussa sen toimintaketjussa tapahtuneista vahingoista vain jos sen voidaan todeta toimineen huolimattomasti, eli laiminlyöneen huolellisuusvelvoitetta. Siviilioikeudellisessa prosessissa uhrin pitää siis paitsi näyttää, että vahinko on tapahtunut, myös pystyä osoittamaan, että vahinko on johtunut yrityksen huolimattomuudesta. 

Koska huolellisuusprosessi on pääsääntöisesti yrityksen sisäinen prosessi, uhrin kanteen menestymisen kannalta on tärkeää saada pääsy huolellisuusvelvoitetta koskeviin yrityksen sisäisiin asiakirjoihin. Suomalaisissa tuomioistuimissa käytännöksi muodostunut asiakirjojen tarkkaan yksilöintiin perustuva editiovaatimus voi kuitenkin muodostua oikeustilanteissa ongelmaksi. Suomessa tuomioistuimet nimittäin vaativat, että kantajan tulee tietää varsin täsmällisesti mitä dokumenttia hän vaatii. Uhri ei kuitenkaan voi tietää missä kaikissa yrityksen asiakirjoissa, tai edes missä konsernin osassa, huolellisuusprosessia on kanteen kohteena olevassa tapauksessa käsitelty. On myös mahdollista, että kanteen kohteena olevaa asiaa ei ole käsitelty missään yrityksen asiakirjoissa, mikä olisi osoitus huolellisuusprosessin laiminlyönnistä. Euroopan unionin perusoikeusvirasto onkin suositellut Euroopan unionia laajentamaan uhrien tiedonsaantioikeutta, ja direktiivi vastaa jossain määrin tähän. Tästä huolimatta yritysvastuudirektiivissä asetetaan edelleen monia rajoitteita tiedonsaantioikeudelle ja direktiivi määrää tiedonsaantioikeuden säätämisestä kansallisen prosessioikeuden mukaisesti.

Ylipäätään voidaan todeta, että Suomen oikeusjärjestelmän todisteiden esittämisvelvollisuutta koskevat käytännöt eivät ole sellaisia, ettei niitä voitaisi poliittisella päätöksellä muuttaa. Suomessa editiovaatimuksen laajentamista onkin käsitelty viime vuosina muun muassa tekoälyvastuudirektiiviä koskevassa U-kirjeessä, jossa laajentaminen koski niin sanottua pre-trial discovery -menettelyä. Pre-trial discovery -menettely tarjoaisi vahinkoa kärsineelle mahdollisuuden vaatia mahdollisia todisteita nähtäväksi nykyistä laajemmin jo ennen oikeudenkäynnin vireillepanoa. Suomen kannassa ko. direktiiviin osalta todetaan, että (huomattavasti yritysvastuudirektiivin todisteiden esittämisvelvollisuutta laajempi) jo ennen varsinaista oikeudenkäyntiä sovellettava pre-trial discovery -menettely olisi hyväksyttävissä ja oikeusministeriön eduskunnan lakivaliokunnalle toimittaman selvityksen mukaan myös säädettävissä.

Onko tämä nyt vain näitä Finnwatchin pulinoita? Varmasti joku ihan oikea oikeusoppinut olisi asiasta toista mieltä? Itse asiassa ei. Tänään julkaistussa kattavassa kannanotossaan Yritysvastuuoikeuden yhdistys “katsoo, ettei kumpikaan [edellä käsitelty] tekijä edellytä direktiivin kaatamista. Suomen reaktio on päinvastoin suhteeton, kun otetaan huomioon kriittisten kannanottojen teknisyys ja niiden suppea ala.” Myös Oslon yliopiston oikeustieteen professorit julkaisivat eilen Suomelle ja Saksalle suunnatun vetoomuksen lopettaa direktiivin perusteeton jarruttaminen.

Saksan osalta vetoomus kaikui valitettavasti kuuroille korville. Hallituspuolue FDP:n vaatimuksesta Saksa tulee äänestämään perjantaina tyhjää. ​​”Tämä on väärin ja se tulee herättämään hämmennystä muissa EU-maissa”, kommentoi Saksan työministeri Hubertus Heil tänään Reutersille. Suomen rooli tulevassa äänestyksessä voi siis olla ratkaiseva.

Toivottavasti eduskunnassa EU-asioita käsittelevä suuri valiokunta ottaa järjen käteen ja pyörtää hallituksen kannan. Suuri valiokunta kokoontuu ottamaan kantaa Suomen kantaan ylimääräisessä kokouksessaan torstaiaamuna 8.2. klo 9.00.

Tue Finnwatchin työtä yritysvastuudirektiivin läpiviemiseksi!