Miten vihreälle siirtymälle saadaan kansalaisten tuki?

Miltä tuorvetuottajasta tuntuu, kun päästökaupassa hiilitonnin hinta nousee niin korkeaksi, että juuri ostettu turvekone käy tarpeettomaksi? Onko reilua, jos oma työpaikka katoaa ilman mahdollisuutta suunnitella tulevaa? Tuntuuko siltä, että ilmastopolitiikkaa tehdään jossain muualla ilman, että kansalaisia kuullaan?

Ilmastokriisin ja luontokadon torjunta tiedetään jo muutenkin vaikeaksi, joten vaatimukset oikeudenmukaisuudesta voivat tuntua tarpeettomalta lisähaasteelta. Kyse on kuitenkin ympäristöpolitiikan hyväksyttävyydestä ja sitä kautta koko siirtymän onnistumisen edellytyksistä. Tämän on todennut raportissaan muun muassa kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC.

Mitä pidemmälle päästöjä vähentävät ja luontoa säästävät toimet menevät, sitä enemmän ne näkyvät kaikkialla yhteiskunnassa. Ja silloin on yhä tärkeämpää, että se, miten hyödyt ja haitat jakautuvat, koetaan oikeudenmukaiseksi. Järjestimme tällä viikolla yhdessä SAK:n ja SOSTE:n kanssa seminaarin, jossa asiantuntijat pohtivat eri näkökulmista, miten ilmastokriisi ja luontokato voidaan ratkaista oikeudenmukaisella tavalla.

Puheenvuoroissa korostui erityisesti kaksi näkökulmaa: ennakointi ja osallistaminen.

Ilmastopolitiikkaa on perinteisesti tehty siten, että kullakin sektorilla on pyritty vähentämään omia päästöjä miettimättä liiemmin laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia esimerkiksi muihin toimialoihin.

Esimerkkinä tästä BIOS-tutkimusyksikön Paavo Järvensivu nosti omassa puheenvuorossaan esiin, että tällä hallituskaudella laadituissa teollisuuden vähähiilisyystiekartoissa päädyttiin käyttämään Suomessa kasvavat puut useaan kertaan. Tämä johtui siitä, että eri sektoreiden suunnitelmat tehtiin ilman keskinäistä koordinaatiota. BIOS:in ehdottama vastaus tähän ja muihin vastaaviin haasteisiin on teollisen murroksen suunnitteluyksikkö, joka tuottaisi vihreää siirtymää koskevaa tietoa sektorirajat ylittäen.

Ennakointia tarvitaan kuitenkin moneen muuhunkin kuin vain luonnonvarojen riittävyyden koordinoimiseen. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestö SOSTE:n Simo Rissanen korosti ilmastopolitiikan sosiaalisten vaikutusten seurantaa ja ennakointia hallinnon rajat ylittäen. Hänen mukaansa politiikkatoimien vaikutusten tunnistaminen mahdollistaisi haittojen huomioimisen esimerkiksi oikea-aikaisilla kompensaatioilla.

Esimerkki siitä, miten hätäisesti tehtävät kompensaatiot on vaikea kohdentaa oikeudenmukaisesti, saatiin viime syksynä, kun Venäjän hyökkäyssodasta aiheutunut energiakriisi iski sähkölaskujen kautta suomalaisten kotitalouksien lompakoihin. Ympäristötaloustieteen apulaisprofessori Lassi Ahlvik Helsingin yliopistosta esitteli tilaisuudessa Datahuoneen julkaisemaa analyysiä. Se osoitti, että maksettavat tuet ovat yhteiskunnalle kalliita ja painottuvat keski- ja suurituloisille asuntokunnille. Hänen mukaansa ongelmana oli, että tukia ei voitu kohdentaa tulojen mukaan, koska se piti tehdä nopeasti eikä vastaaviin kriiseihin oltu varauduttu oikeilla työkaluilla ja seurannalla.

Finnwatch on pyrkinyt nostamaan sosiaalisten vaikutusten ennakoinnin tarpeellisuutta myös yritysten ilmastotoimissa. Esimerkiksi kun vaatebrändien omat ilmastotavoitteet ja EU:n lainsäädäntöhankkeet, kuten yritysvastuudirektiivi ja tekstiilistrategia, johtavat väistämättä päästövähennyksiin, heijastuvat vaikutukset väistämättä myös sinne, missä vaatteita valmistetaan.

Tämän vuoksi yritysten numeeristen päästövähennystavoitteiden taakse tarvitaan konkreettisia suunnitelmia, joiden avulla voidaan osallistaa työntekijät siellä, missä muutoksia on edessä. Kun tiedetään, että päästöjen vähentäminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jostain tehtaasta tehtävät tilaukset tulevat jossain vaiheessa päättymään, tieto siitä pitäisi saada tehtaalle ja sen työntekijöille ajoissa, jotta heillä on aikaa varautua.

Suomessa on jo esimerkki yhdestä tapauksesta, jossa ennakointi epäonnistui, ja merkkejä siitä, ettei se jää ainoaksi. Turvealan toimijoiden näkemyksiä tutkinut Hanna Lempinen Lapin yliopistosta kertoi, ettei siirtymää ole alalla koettu oikeudenmukaiseksi. Kun politiikan suunta on jäänyt tuottajille pitkään epäselväksi, seurauksena on ollut nopeasti tarpeettomaksi käyneitä virheinvestointeja uusiin koneisiin ja uusien tuotantoalueiden avaamiseen. Syypäänä tuottajien ahdinkoon Lempinen pitää erityisesti poliittista järjestelmää, jossa on vuosikausia annettu tuottajille vääriä lupauksia siitä, että turveala voisi jatkaa päästöjen tuottamista entiseen malliin.

Alan yrittäjävetoisuuden vuoksi virheinvestointien kustannuksia on Lempisen mukaan haastavaa korvata yhteiskunnan tuilla. Esimerkiksi EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahasto tukee muiden elinkeinojen kehittämistä, eikä siten tuo sellaista työtä tai koulutusta, josta turvetuottajat olisivat kiinnostuneita tai joka auttaisi velkojen maksamisessa. Onko suomalaisilla päättäjillä viisautta toimia toisin esimerkiksi tehoeläintuotantoa, metsätaloutta ja lentomatkailua koskevissa tulevissa siirtymissä? Lempinen muistutti, että 20 vuoden päästä valmiiden oikeudenmukaisten siirtymien suunnittelu pitäisi aloittaa nyt.

Kotimaisen energiasektorin seuraava haaste oikeudenmukaisessa siirtymässä on hiilivoimaloiden ajaminen alas. JHL:n Anna Korpikoski kertoi, ettei Helsingin hiilivoimaloissa työskentelevillä ole selvää kuvaa siitä, jatkuuko oma työ ja millaisena, kun Helen viimeinen hiilivoimala sulkeutuu kahden vuoden päästä.

Korpikosken mukaan ennakointi ja työntekijöiden osallistaminen auttaisivat muutoksen toteuttamista niin, ettei sen tarvitsisi tapahtua yt-neuvotteluiden ja irtisanomisuhkien kautta, kuten nyt on käynyt. SAK:n Pia Björkbacka yksittäisten yritysten lisäksi työllisyysvaikutusten ja osaamistarpeiden kartoitus pitäisi tuoda vahvemmin osaksi ilmastopolitiikkaa.

Suomen kansallinen ilmastopaneeli on jo muutaman vuoden ajan pohtinut, miten ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuutta voitaisiin kehittää. Hankkeen loppuraportit julkaistiin viime viikolla.

Tilaisuuden viimeisessä puheenvuorossa Suomen ilmastopaneelin jäsen Annukka Vainio muistutti, että oikeudenmukaisuutta tulisi tarkastella kattavasti. Käytännössä huomio on ollut eniten niin sanotussa jako-oikeudenmukaisuudessa, eli esimerkiksi kustannusten jakautumisessa. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet menettelytapojen oikeudenmukaisuus kuten ihmisten osallistaminen päätöksentekoon sekä se, miten hyvin eri osapuolet tunnistetaan ja tunnustetaan osapuoliksi päästöksenteossa. Tilanteen parantamiseksi ilmastopaneeli on kehittänyt arviointikysymyksistä koostuvan työkalun, jonka avulla politiikan tekijät voivat varmistaa, että oikeudenmukaisuus tulee kattavasti huomioitua.

Sen lisäksi, että oikeudenmukaisuuden huomioimista vahvistetaan politiikan nykyisissä rakenteissa, tulisi seuraavan hallituksen ottaa asiakseen myös suuremmat rakenteelliset uudistukset. Tämän tulisi tarkoittaa BIOS:in ja SOSTE:n puheenvuoroissa esiin nostettua poikkihallinnollista päätöksenteon ja tiedonkeruun koordinaatiota, mutta myös esimerkiksi kansalaisten osallistumismahdollisuuksien parantamista esimerkiksi kansalaisraatien avulla. 

Finnwatch julkaisi tällä viikolla yhdessä ay-liikkeen (JHL, Jyty ja SAK) ja järjestöjen (Creatura, Eetti, Natur och Miljö ja SOSTE) kanssa tarkemman esityksen siitä, miten kotimaisen politiikan rakenteita tulisi uudistaa seuraavalla hallituskaudella, jotta ilmastokriisiä ja luontokatoa torjutaan niin, että sille voidaan saada kansalaisten laaja tuki. Finnwatch on tehnyt muiden järjestöjen kanssa esityksiä myös siitä, miten ekologisen siirtymän oikeudenmukaisuutta voitaisiin käytännössä vahvistaa energiapolitiikassa, tieliikenteen päästövähennyksissä ja verotuksessa.

Ilmasto- ja luontopolitiikan oikeudenmukaisuus on noussut yhdeksi näiden vaalien tärkeimmistä teemoista. Jo lähes 400 ehdokasta on sitoutunut oikeudenmukaisen ekologisen siirtymän periaatteisiin, joiden puolesta kansalaisyhteiskunta kampanjoi 86 organisaation voimin.