Amazonin pelastaminen vaatii poikkeuksellisia toimia

Blogi
05/09/2019

Yritysten välinpitämättömyys metsäkadon edessä on luonut tilanteen, jossa taloudelliset kannustimet ja äärioikeistolaisen presidentti Jair Bolsonaron toiminta kiihdyttävät metsätuhoja ympäri Etelä-Amerikkaa. Brasilian avaruustutkimusinstituutti INPEn arvion mukaan Amazonin metsäpalot ovat lisääntyneet tänä vuonna jopa 85 prosenttia. 

Tilanne Amazonissa on akuutti. Useat tutkijat ovat varoittaneet Amazonin olevan lähellä pistettä, jossa metsäkato alkaa ruokkia itse itseään. Amazon synnyttää itse osan sateistaan ja jos prosessi häiriintyy, sademetsäalue voi alkaa kuivua savanniksi. 

Finnwatch on mukana tänään julkaistavassa kansainvälisessä vetoomuksessa, jossa vaaditaan pankkeja ja pääomasijoittajia puuttumaan kiireellisesti rahoittamiensa Brasiliassa toimivien maatalousyritysten toimintaan metsäkadon pysäyttämiseksi. Jos toiminnan vastuullisuudesta ei saada nopeasti takeita, rahoitus on vedettävä pois.

Vetoomuksen toinen osa puolestaan vaatii vähittäiskaupan kansainvälisiä jättejä kuten Costcoa ja Walmartia lopettamaan välittömästi ostot alihankkijoilta, jotka ovat osallisia sademetsätuhoihin ja maakaappauksiin. Yrityksiä kehotetaan myös siirtämään ostojaan maihin, jotka tukevat metsittämistä ja kunnioittavat alkuperäiskansojen maaoikeuksia. 

Tilanteen haltuun saaminen vaatii ennennäkemätöntä painetta Brasilian hallitukseen.

Ostojen poisvetäminen ja siirtyminen toisiin maihin ovat meille täysin poikkeuksellisia vaatimuksia – tilanteen haltuun saaminen vaatii kuitenkin ennennäkemätöntä painetta Brasilian hallitukseen eikä sitä ole saavutettavissa ilman kovia taloudellisia keinoja. Jos Brasilian politiikka muuttuu ja se sitoutuu Pariisin sopimuksessa lupaamiinsa metsäkadon vastaisiin toimiin, yritykset ja rahoittajat voivat palata takaisin.

Myös Suomella on rooli metsäkadon pysäyttämisessä. Tapasimme maanantaina ulkoministeri Pekka Haaviston esikuntaa ja olemme yhteydessä myös ulkomaankauppaministeri Ville Skinnariin, joka Suomessa vastaa kansainvälisistä kauppasopimuksista. Viestimme ministereille on selvä: Brasilian ja EU:n välisen kauppasopimuksen valmistelu täytyy laittaa jäihin Bolsonaron painostamiseksi.

Finnwatch tekee parhaillaan tutkimusta myös Suomessa toimivien yritysten yhteyksistä Brasilian sademetsätuhoihin. Suomeen päätyvistä tuotteista ja raaka-aineista muun muassa soija ja soijapohjainen rehu, erilaiset kaivannaiset, puu- ja lihatuotteet on voitu liittää sademetsätuhoihin. Yhdessä Brasilian kansalaisyhteiskunnan kanssa selvitämme paikallistasolla mitä arvoketjuissa konkreettisesti tapahtuu, ja tuomme löydökset julkisuuteen.

Amazon ei valitettavasti ole ainoa ongelma – metsäpalot raivoavat parhaillaan myös Keski-Afrikassa ja Indonesiassa. Metsäkatoa kiihdyttävä ilmastokriisi ja ihmisoikeusloukkaukset ovat seurausta pitkään jatkuneesta vastuuttomasta taloudellisen hyödyn tavoittelusta, jonka perässä mediat, kansalaisjärjestökampanjat tai -vetoomukset eivät pysy. Vastuuton toiminta saadaan kuriin vain tiukalla lainsäädännöllä. Hallitusohjelmaan on kirjattu Finnwatchin koordinoiman #ykkösketjuun-kampanjan vaatimus huolellisuusvelvoitteeseen perustuvan yritysvastuulain säätämisestä. Teemme työtä varmistaaksemme, että kirjaus toteutuu ja laista saadaan kunnianhimoinen.

Kuva: Mina Guli, CC BY-NC-ND.

Auta varmistamaan, ettei yritystoimintaa tehdä planeetan kustannuksella. Liity Finnwatchin kuukausitukijaksi ja turvaa tinkimättömän työmme jatkuminen.