Hallitus sitoutui yritysvastuulakiin – mitä tapahtuu seuraavaksi?

Blogi
05/06/2019

Olemme ajaneet yrityksille sitovaa ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoitetta Suomeen jo vuodesta 2014, ja hallitusohjelman kirjaus yritysvastuulaista on meille tärkeä välietappi. Kiitämme kaikkia kirjauksen puolesta toimineita järjestöjä, yrityksiä ja päättäjiä.

Vaikka maanantaina täällä meidän toimistolla kilisteltiin, jatkuivat työt heti sen jälkeen. Yritysvastuulain maaliin saattamiseen on vielä matkaa.

Yritysvastuulain maaliin saattamiseen on vielä matkaa.

Hallitusohjelmakirjauksessa luvataan laatia selvitys, jonka tavoitteena on laatia yritysvastuulaki. Me haluamme varmistaa, että lain toteuttamisesta laadittava selvitys tehdään kunnianhimoisesti ja sen pohjaksi asetetaan YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet.

Hallitusohjelmassa lakia koskeva selvitys luvataan laatia yhteistyössä  elinkeino-, yrittäjä- ja palkansaajajärjestöjen kanssa. Toivomme, että myös yritysvastuujärjestöt ja yritysvastuussa edelläkävijänä toimivat yritykset otetaan mukaan valmisteluun. Meillä yritysvastuutyötä käytännössä tekevillä toimijoilla on paljon tietoa siitä, miten laki kannattaa toteuttaa.

Yritysvastuulain tulee keskittyä ihmisoikeusloukkausten ennaltaehkäisemiseen. Lainsäädännön on syytä kattaa mahdollisimman laajasti erilaiset yritykset, sen tulee asettaa yrityksille konkreettisia velvoitteita huolellisuusvelvoitteen noudattamiseen sekä sisältää riittävät toimeenpanokeinot. Ihmisoikeusloukkauksien uhrien oikeussuojaa tulee vahvistaa ja poistaa tarpeettomat juridiset esteet oikeuteen pääsyn tieltä.

Julkisen kampanjoinnin ohella olemme Finnwatchissa valmistautuneet huolellisesti lain yksityiskohdista käytävään keskusteluun. Julkaisimme lain toteuttamista koskien vertaisarvioidun artikkelin Liikejuridiikka-journaalissa keväällä. Artikkelissamme vertailimme Ranskan ja Sveitsin lakien hyviä ja huonoja puolia YK:n yritysvastuuperiaatteiden ideaaleihin peilaten. Kevään aikana olemme laatineet oikeusoppineita konsultoiden myös valmiin ehdotuksen yritysvastuulain sisällöstä.

Tavoittelemme maailman parasta yritysvastulakia.

Vaikka Ranska, Alankomaat ja Sveitsi ovat monella tavalla toimineet edelläkävijöinä sitovan yritysvastuusääntelyn edistämisessä, on näiden maiden valmiissa laeissa tai lakihankkeissa vielä paljon puutteita. Me Finnwatchissa tavoittelemme – emme enempää emmekä vähempää – maailman parasta yritysvastuulakia. Kun saamme kunnianhimoisen kansallisen lain valmiiksi Suomeen, voimme viedä sen eteenpäin koko EU-tasolle.

Vapaaehtoisen yritysvastuun aika on nyt virallisesti ohi.