Ilmastoväitteiden villiä käyttöä paimennetaan nyt monesta suunnasta

Ihmisten kriisitietoisuus ilmastonmuutoksesta on vähitellen edennyt niin pitkälle, ettei pelkkä päästöjen vähentäminen ole enää riittävää. Niinpä yhä useampi yritys haluaakin olla hiilineutraali. WWF Suomen tänään julkaisema selvitys valottaa, miten vaihtelevalla tavalla yritykset tätä termiä ja muita ilmastoväittämiä käyttävät. 

Selvityksessä havaittiin muun muassa, että yritykset eivät esimerkiksi aina kerro riittävän kattavasti hiilijalanjäljestään, päästövähennyksistään tai kompensaatioiden käytöstä. Selvityksen kohteena olleista yrityksistä alle puolet oli valinnut laadukkaan kompensaation kriteerien mukaisen menetelmän. WWF Suomi nosti myös esiin kysymyksen siitä, ymmärtävätkö kuluttajat, ettei tulevaisuutta koskeva hiilineutraaliustavoite kerro mitään tuotteen nykyisestä ilmastovaikutuksesta.

Hiilineutraaliutta koskevien sekavien väitteiden taustalla on osin se, että sanan tarkka määritelmä on toistaiseksi vakiintumaton. Termin merkitys on kirkkaimmillaan, kun esimerkiksi kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC käyttää sitä koko maailman kattavassa merkityksessä. Tällöin globaalit kasvihuonekaasupäästöt ja globaalit nielut (esimerkiksi metsiin ja meriin sitoutuva hiili) ovat yhtä suuret.

Epämääräisyys alkaa kuitenkin heti, kun puhutaan mistään maailmaa pienemmästä. Esimerkiksi kun Suomi aikoo olla hiilineutraali vuonna 2035 tai EU vuonna 2050, puhutaan näiden alueellisista päästöistä tai nieluista. Se tarkoittaa sitä, että jos suomalainen ostaa marketista Bangladeshissa valmistetun t-paidan, kasvavat Suomen (ja EU:n) päästöt vain EU:n sisällä syntyvien, esimerkiksi logistiikasta aiheutuvien, päästöjen verran. Alueellisten päästöjen vaihtoehtona ovat kulutuksen päästöt, jolloin kaikki paidan päästöt – puuvillan viljelyssä käytettävien lannoitteiden ja torjunta-aineiden valmistuksesta lähtien – laskettaisiin Suomen piikkiin. Kansainvälisessä ilmastopolitiikassa on kuitenkin sovittu, että jokainen maa vastaa oman alueensa päästöistä ja nieluista.

Yritysten kohdalla tilanne on aivan oma lukunsa. Koska yrityksillä ei yleensä ole omia nieluja, hiilineutraalius (sen ja ns. nettonollan eroista Finnwatchin aiemmassa artikkelissa) saavutetaan tyypillisesti joko pelkästään ostamalla hiilimarkkinoilta kompensaatiota tai täydentämällä omia päästövähennyksiä kompensaatiolla. Väitteen uskottavuuteen vaikuttaa olennaisesti kompensaation laatu, jota on käsitelty Finnwatchin sivuilla useasti (viimeksi esimerkiksi täällä sertifikaattien osalta ja täällä kotimaisten hankkeiden osalta). Yhtä olennaista on kuitenkin kiinnittää huomiota päästöpuoleen, eli siihen, mitkä päästöt yritys on ottanut laskelmissaan huomioon.

Vakiintunut tapa on jaotella yrityksen päästöt kolmeen luokkaan (ns. scope 1–3): yrityksen oman toiminnan suorat päästöt (esim. logistiikkayrityksen kuorma-autojen pakoputkista tulevat päästöt), ostetun energian päästöt (esim. vaatekaupassa käytettävän sähkön tuotannosta syntyneet päästöt) sekä arvoketjun päästöt (esim. vaatekaupassa myytävän paidan valmistuksen päästöt). Jos arvoketjuja ei suunnitella ja hallita päästöt huomioiden, esimerkiksi alihankinnan päästöjen laskeminen tai arvioiminen voi olla haastavaa. Tällöin yritys voi tyytyä laskemaan vain ne päästöt, jotka on helppo selvittää.

Esimerkiksi päivittäistavarakaupan suuret toimijat Kesko, Lidl, S-ryhmä ja Tokmanni ovat tai aikovat olla hiilineutraaleita – tai S-ryhmä peräti hiilinegatiivinen – siten, että myytävien tuotteiden valmistuksen ja käytön päästöt jätetään huomiotta. Helppouden vastapainona on syytä kysyä, ymmärtävätkö asiakkaat, ettei kauppaketjun oman toiminnan hiilineutraalius juurikaan kevennä ostosten päästötaakkaa.

Onneksi väitteitä aletaan pikkuhiljaa suitsimaan. Hiilineutraali ja muut markkinoinnissa käytettävät ilmastoväitteet, joilla pyritään kertomaan yritysten ilmastoteoista – olivatpa ne sitten omia päästövähennyksiä tai muiden tekemien kompensaatiohankkeiden rahoittamista – ovat ensinnäkin saamassa aiempaa selkeämpiä määritelmiä. Pelkästään viime viikolla julkaistiin kolme kansainvälistä linjausta, jotka ottavat kantaa ilmastoväittämien käyttöön.

Kuluttajan kannalta on erityisen kiinnostavaa, miten ne suhtautuvat kahteen kenties eniten epäselvyyttä aiheuttavaan ja ilmastovaikutukseen vaikuttavaan seikkaan, eli huomioitavien päästöjen rajaukseen ja niin sanottuun kaksoislaskentaan. Päästöjen rajauksella tarkoitetaan tässä sitä, edellytetäänkö arvoketjupäästöjen huomioida vai riittääkö pelkkien omien suorien päästöjen kompensoiminen väitteen perusteeksi.

Kaksoislaskenta koskee taas sitä, millaisia vaatimuksia väitteitä koskevat ohjeet antavat käytettävälle kompensaatioille. Kompensaation muita laatukriteereitä ei pidä unohtaa, mutta suhtautuminen kaksoislaskentaan on tällä hetkellä erittäin kriittinen kysymys, koska kyse on siitä, pidetäänkö Pariisin sopimuksen aikakaudella kiinni siitä periaatteesta, että yritysten päästökompensaatio auttaa ilmastoa eikä pelkästään täytä ilmastopolitiikan tavoitteita, jotka pitäisi muutenkin saavuttaa. Perinteisesti kaksoislaskenta on vältetty siten, että hankkeet ovat olleet globaalin etelän maissa, joilla ei ole ollut ilmastotavoitteita. Kun Pariisin sopimuksen myötä myös näillä mailla on kattavia ilmastotavoitteita, kaksoislaskennan ratkaiseminen vaatii erillisen ratkaisun. Käytännössä kyse on siitä, että kompensaatiohankkeen isäntämaa sitoutuu siihen, ettei se laske kompensaatiolla saavutettua ilmastohyötyä itselleen ja hyväksyy sen virallisesti  kompensaatiokäyttöön.

Kansainväliseen VCMI-aloitteeseen on latautunut suuria odotuksia paitsi sen arvovaltaisen ohjausryhmän myös kunnianhimoisen tavoitteen vuoksi. VCMI:n tarkoituksena on määritellä kokonaan uudet väitteet yritysten ilmastotoimille ja siten ohittaa esim. hiilineutraaliutta nykyisin koskeva epämääräisyys. Väitteiden, jotka on lajiteltu vaatimustason perustella kulta-, hopea- ja pronssiluokkaan, käyttö edellyttää sekä päästöjen vähentämistä koko arvoketjussa. Kaksoislaskentaan VCMI, jonka suositukset julkaistiin nyt julkista konsultaatiota varten, ei vielä toistaiseksi ota kantaa vaan aikoo siihen liittyen kuulla vielä sidosryhmien palautetta ja teettää lisäselvityksen.

Toinen viime viikolla sidosryhmien ruodittavaksi julkaistu ohjeistus on Nordic Dialoguen parhaiden käytäntöjen koodi. Kyseessä on pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittama hanke, jonka tavoitteena on koota pohjoismaisten sidosryhmien näkemykset kompensaatioalan kehittämiseksi. Finnwatch on osallistunut aktiivisesti ryhmän työhön ja pidämme nyt julkaistua luonnosta suurilta osin hyvänä. Suomalaiselle lukijalle Nordic Dialoguen ohje on kuitenkin haastava, sillä se käyttää englannin kielen sanoja “compensation” ja “offsetting” merkittävästi toisistaan eroavalla tavalla, vaikka molemmat kääntyvät suomessa luontevimmin “kompensaatioksi”. Ohjeessa “offsetting” viittaa tiettyjen päästöjen kumoamiseen kompensaatioyksiköillä, joten se vastaa paremmin sitä, mitä esimerkiksi Finnwatch kompensaatiolla tarkoittaa, kun taas “compensationia” käytetään yläterminä, joka kattaa myös kompensaatioyksiköiden muun käytön, eli esimerkiksi niiden ostamisen eräänlaisena hyväntekeväisyytenä ilman väitettä joidenkin tiettyjen päästöjen kumoamisesta.

Toisin kuin VCMI:n julkaisema ohje Nordic Dialoguen luonnos ottaa suoraan kantaa hiilineutraali-termin käyttöön ja katsoo, että se edellyttää kaksoislaskennan välttämistä. VCMI:n tapaan Nordic Dialoguen ohje neuvoo huomioimaan kaikki päästöt ja jättämään kompensaatiot tieteen mukaisten päästövähennysten täydennykseksi. Molemmat ohjeistukset edellyttävät myös päästöjen läpinäkyvää raportointia.

Myös kompensaatiohankkeita sertifioiva Gold Standard päivitti viime viikolla omat ohjeensa siitä, miten kompensaatioita voi käyttää markkinointiväittämissä. Gold Standard ei ota kantaa siihen, miten laajasti kompensoijan tulisi laskea päästöjään mukaan vaan keskittyy enemmän kompensaation laatuun. Kaksoislaskentaa ohjeistus kehottaa välttämään, kun tarkoituksena on tehdä väite tiettyjen päästöjen kompensoimisesta tai esimerkiksi hiilineutraaliudesta. Samalla ohje jättää pienen varauksen sellaisiin tapauksiin, joissa kompensaatiohanke ei todennäköisesti syrjäytä muita toimia. Tällaisia voivat käytännössä olla kehittyvien maiden hankkeet, jotka tapahtuvat ilmastotavoitteiden kattamien sektorien ulkopuolella tai täyttävät niin sanottua ehdollista osaa tavoiteesta. Siten kaksoislaskentaa ei tarvitsisi huomioida esimerkiksi metsähankkeessa, jos isäntämaalla ei ole metsät kattavaa nielutavoitetta tai jos metsätavoitteen saavuttaminen on ilmoitettu ehdollisena kansainväliselle ilmastorahoitukselle.

Kuten Finnwatch on jo aiemmin suositellut, myös WWF Suomen mukaan yritysten tulisi hiilineutraaliuden sijaan käyttää Science Based Targets -järjestelmän kehittämää nettonollastandardia. Tuotteiden ja palveluiden osalta korostetaan, että väitteitä tehdessä tulisi huomioida koko elinkaaren päästöt. WWF:n suosituksissa ei oteta suoraan kantaa kaksoislaskentaan, mutta käytettävän kompensaation laadun suhteen viitataan Carbon Credit Quality -hankkeeseen, jossa kaksoislaskennan välttämistä pidetään yhtenä laatukriteerinä. Myös Finnwatch pitää kaksoislaskennan välttämistä yhtenä kompensaation laatukriteereistä, joiden täyttyminen on edellytys sille, että markkinoinnissa voi esittää väitteen hiilineutraaliudesta tai päästöjen kompensoimisesta.

Kaikki neljä edellämainittua linjausta ovat suosituksia, joilta puuttuu lain voima. Astetta tiukemmin asiaan tullaankin puuttumaan EU:n tulevassa vihreitä väittämiä koskevassa lainsäädännössä. Myös sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin uudistuksessa viitataan vihreiden väitteiden suitsimiseen ja todetaan, että epämääräiset tai yleiset ilmastoväittämät tulisi kieltää, jollei uskottavaa näyttöä väitteen tueksi esitetä samassa yhteydessä itse väitteen kanssa eli esimerkiksi samassa tuotepakkauksessa tai mainoksessa.

Toistaiseksi on kuitenkin epäselvää, kuinka tarkasti tuleva lainsäädäntö ottaa ilmastoväitteiden kohdalla kantaa päästöjen huomioimiseen tai kompensaatioiden käyttöön. Sana “hiilineutraali” mainitaan kuitenkin esimerkkinä termistä, jonka käyttöön tullaan puuttumaan. Muita annettuja esimerkkejä ovat muun muassa ilmastoystävällinen ja hiilipositiivinen.

EU:ssa on tekeillä muutakin kompensaatioon liittyvää lainsäädäntöä. Ehkä merkittävin hanke tässä suhteessa on niin sanottua hiiliviljelyä koskeva aloite, jonka tavoitteena on luoda sertifiointijärjestelmä EU-alueella tapahtuvalle hiilensidonnalle. Kaksoislaskentaan otettiin taas kantaa viime viikolla europarlamentissa, kun se päätti, että yritysten päästökompensaatiota ei tulisi huomioida unioinin maankäyttösektoria koskevien nielutavoitteiden saavuttamisessa.

Päästökompensaatioiden kenttä on ollut villi ja vapaa, ja ongelmia on nostettu useasti esiin. Monella rintamalla nyt etenevä työ antaa kuitenkin toivoa, että ala – sekä kompensaatiohankkeet että kompensaatioiden käyttö yrityksissä – saadaan kuriin ja toiminnasta voi olla aitoa hyötyä ilmastolle.