Kansainvälinen verosääntely tulisi koota ehyeksi kehitysmaita kuunnellen. Kuva: Flickr Creative Commons/Pablo Rios

Ulkoasianministeriö kertoi eilen julkaistussa tiedotteessaan Suomen toimivan laajalla rintamalla globaalien verotussääntöjen aikaansaamiseksi ja kehitysmaiden veronkantokyvyn vahvistamiseksi. Ministeriö mainitsee keskeisenä OECD:n johdolla tehtävän työn veronvälttelyn ja voitonsiirtojen hillitsemiseksi (ns. BEPS-hanke, Base Erosion and Profit Shifting). Ministeriö muun muassa tukee Afrikan verohallintojen yhteistyöjärjestö ATAFin osaamisen vahvistamista BEPS-työssä ja Afrikan maiden verohallintojen verotarkastajien kouluttamista.

On kuitenkin yksi asia, missä ministeriön Suomelle antamat kehut ja todelliset teot eivät kohtaa. Kyse on Suomen kehitysmaiden kanssa solmimista tuloverosopimuksista. Monenkertaisen verotuksen poistamiseksi solmitut verosopimukset johtavat usein tarkoitustaan vastaan nollaverotustilanteisiin ja rapauttavat kehitysmaiden veropohjia. OECD:n BEPS-hankkeessa pyritään kyllä puuttumaan verosopimustenkin väärinkäyttöön, mutta hankkeessa ei ole huomioitu kehitysmaiden erityisintressejä.

Finnwatch kävi viime vuonna läpi Suomen tuloverosopimukset ja selvityksen johtopäätökset olivat huolestuttavia. Suomi on sopinut joidenkin kehitysmaiden kanssa alhaisistakin lähdeverokannoista ilman perusteluita ja vaikutusarviointeja, mikä on epäedullista kehitysmaille. Tämä johtuu siitä, että pääomatuloja ja rojalteja maksetaan enimmäkseen kehitysmaista teollisuusvaltioihin sijoittautuneisiin kansainvälisiin yrityksiin ja niiden veroparatiiseissa sijaitseviin väliyhtiöihin, ei vastaavasti toisin päin. Yritysten kotivaltion verotusoikeuden painottaminen sopimuksissa suosii siten teollisuusvaltioita suhteessa pääomaköyhiin kehitysmaihin.

Kehitysmaiden veropohjien rapauttamista pahentaa se, että Suomi on solminut tuloverosopimuksia myös veroparatiisien kanssa. Verosopimuksista puuttuvat pääsääntöisesti keskeiset sopimusten väärinkäyttöä estävät sopimusmääräykset ja joidenkin tulotyyppien osalta sovelletaan nollan prosentin lähdeverokantaa. Tämä avaa mahdollisuuksia ja kannustimia sopimusshoppailuun ja voittojen siirtoihin perustuvaan aggressiiviseen verosuunnitteluun. Tämän seurauksena Suomessa toimivat monikansalliset yritykset voivat välttyä maksamasta vain vähän veroja kehitysmaissa, joissa niillä on tuotannollista toimintaa.

Hallitus julkaisi runsas vuosi sitten kansainvälisen veronkierron vastaisen toimintaohjelman, jonka painopistealueita ovat veropohjan turvaaminen ja haitallisen verokilpailun ehkäiseminen. Toimintaohjelmassa mainitaan myös verosopimusten nollaverotilanteet, mutta viitataan ainoastaan ns. subject to tax -määräykseen, jonka todetaan olevan tarpeeton Suomessa sovellettavan hyvitysmenetelmän vuoksi.

Toimintaohjelman kirjaus on täysin riittämätön, sillä verosopimuksista johtuvien nollaverotustilanteiden estämiskeinot ovat moninaisia ja osa niistä myös vaikuttavia. Näitä ovat esimerkiksi veroasiantuntijoiden viljelemä viisaus laajoista veropohjista, mikä tarkoittaa vähintään pientä lähdeveroa verosopimuksissa – kehitysmaiden osalta suhteellisesti suurempaa lähdeveroa. Lisäksi tulee kehittää muun muassa BEPS-hankkeessakin mainittuja väliyhteisösääntöjä ja sopimuskeinottelua estäviä säännöksiä. Näiden lisäksi verosopimuksiin tulee sisällyttää aineellista vero-oikeudenmukaisuutta kuvaava periaatesäännös. Se tarkoittaa sitä, että verot maksetaan sinne, missä yrityksellä on varsinaista liiketoimintaa ja taloudellista aktiviteettia ja missä arvonlisäys muodostuu.

Finnwatch on ulkoasiainministeriön kanssa samaa mieltä siitä, että veronkeruun tehostaminen on kestävin tapa kasvattaa kehitysmaiden omaa rahoituspohjaa ja vähentää maiden riippuvuutta kehitysavusta. Kuten ministeriö mainitsee, usein globaalien verotussääntöjen potentiaalinen vaikutus kehitysmaille on monikymmenkertainen kehitysapuun verrattuna. OECD:n selvitysten mukaan onnistuneilla verotuskykyyn suunnatuilla kehitysapuinvestoinneilla on vähintään nelinkertainen tuotto. Ministeriön asettamissa virallisissa tavoitteissa ja todellisissa teoissa on kuitenkin edellä kuvattu puute.

Finnwatch on julkaissut selvityksensä lokakuussa 2014 ja tavannut sen tiimoilta verosopimuspolitiikasta vastaavia virkamiehiä sekä valtiovarainministeriössä että ulkoasiainministeriössä. Tapaamisten perusteella oli ilmeistä, etteivät ministeriöt ole koordinoineet yhteistyötä verosopimusten osalta. Ulkoasiainministeriön eilisen tiedotteen perusteella mikään ei myöskään näytä muuttuneen runsaassa puolessa vuodessa. Finnwatch vaatii edelleen, että verosopimukset yhdistetään Suomen ihmioikeusperustaiseen kehityspolitiikkaan. Valtiovarainministeriön ja ulkoasiainministeriön tulee yhdessä laatia Suomelle verosopimuspoliittinen linjaus ja neuvotteluperiaatteet, joiden mukaan Suomi oma-aloitteisesti huomioi sen kehitysmaakumppanien erityisedut.

Lisäksi Suomen tulee edellyttää kaikilta monikansallisilta suuryrityksiltä maakohtaista veroraportointia sekä vaikuttaa YK:n roolin vahvistamiseksi kansainvälisten verosääntöjen kehittämisessä. YK on ainoa globaalijärjestö, jossa myös kehitysmailla on tasavertainen edustus. Ministeriön tiedotteessa mainittu kehitysmaiden edustajien ”osallistujan status” OECD:n BEPS-hankkeen kokouksissa on hyvä asia, mutta vielä kaukana tasaveroisesta kumppanuudesta pääosin teollisuusmaita edustavassa OECD:ssä.

Finnwatchin lokakuussa 2014 julkaisema tutkimus ”Rikkinäinen veroparapeli – Oikeudenmukaisuuden toteutuminen Suomen solmimissa verosopimuksissa” saatavilla täällä >>>

Tämä teos, jonka tekijä on Finnwatch, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-⁠EiKaupallinen-⁠EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -⁠lisenssillä.