Kolme veropointtia hallitukselle

Blogi
19/09/2023

Hallitus kokoontuu tänään budjettiriiheen. Taloustilanne on tiukka, ja hallituksen julkilausuttuna tavoitteena on Suomen velka-asteen taittaminen ilmastotavoitteista tinkimättä. 

Näitä tavoitteita silmällä pitäen tarjoamme budjettiriiheen valmistautuvalle hallitukselle kolme pointtia verotuksesta.


1. Osinkoverojen minimointiin tähtääviin holdingyhtiöjärjestelyihin on puututtava

Tuore selvityksemme osoitti uuden valuvian listaamattomien yhtiöiden osinkoverojärjestelmässä: hyvää tulosta tekevien yritysten omistajat voivat keventää osinkoverotustaan merkittävästi yksinkertaisen holdingyhtiöjärjestelyn avulla. Tilanne on lain alkuperäisten tavoitteiden vastainen, ja kannustaa todellisten puskureiden kerryttämisen sijaan keinotekoisten järjestelyjen toteuttamiseen.

Järjestelyihin on puututtava lakimuutoksin. Korjaustoimilla on kiire, sillä tutkitun kaltaiset järjestelyt ovat Verohallinnon mukaan yleistyneet viime vuosina. Teknisesti helpoin tapa ratkaista ongelma on asiantuntijoiden jo pitkään arvosteleman osinkoverohuojennuksen korjaaminen. Mikäli tätä ei haluta tehdä, tulee hallituksen löytää muita keinoja ongelman ratkaisemiseksi. Näitä voisivat olla esimerkiksi muutokset veronkiertopykälään tai nettovarallisuuslaskennan määräytymiseen osakevaihtotilanteissa. Budjettiriihessä on tehtävä päätös asiaa koskevan selvityksen käynnistämisestä.

Lue lisää osinkoverojärjestelmän ongelmista.

Järjestelyihin on puututtava lakimuutoksin.

2. Polttoaineveron alennus on korvattava hiiliosingon käyttöönotolla

Valmistelussa oleva polttoaineveron alennus on huono tapa kasvattaa kotitalouksien ostovoimaa, sillä se lisää päästöjä ja hyödyttää ennen kaikkea suurituloisia, jotka ajavat tutkitusti muita enemmän. 

Polttoaineen hinnannoususta aiheutuvia taloudellisia vaikutuksia on järkevämpää lieventää palauttamalla päästöverotuottoja kansalaisille hiiliosinkona. Hiiliosinko eli verotuottojen tasapalautus on asiantuntijoiden laajasti kannattama malli, jota Suomessa ovat esittäneet muun muassa VATT ja Talouspolitiikan arviointineuvosto

Hiiliosinkomallissa veron asettama kannuste vähentää päästöjä aiheuttavaa ajoa säilyy vahvana, sillä saatu palautus ei vaikuta ajamisen hintaan tai ole ajomääristä riippuvainen. Hiiliosinko myös hyödyttäisi pienituloisia enemmän kuin polttoaineveron alentaminen, eli ostovoiman vahvistaminen kohdistuisi joukkoon, jossa sille on suurin tarve. 

Lue lisää hiiliosingosta sekä lausuntomme polttoaineveron alennuksesta.


3. Osakesäästötilin ylärajaa ei tule korottaa

Hallitus on laittanut pikavalmisteluun osakesäästötilin ylärajan korotuksen. Sijoitustuottojen verovapaan kerryttämisen ja uudelleensijoittamisen mahdollistavan osakesäästötilin talletusraja nostettaisiin 50 000 eurosta 100 000 euroon jo ensi vuoden alusta lähtien. Toimenpide lisää perusteettomia veroetuja pienelle joukolle kaikkein varakkaimpia sijoittajia.

Suomessa sijoitusvarallisuus on vahvasti keskittynyttä: Tilastokeskuksen mukaan varakkain kymmenys omisti vuonna 2019 peräti 82 prosenttia pörssiosakkeista. Vain joka kuudennella Suomessa asuvista oli sijoituksia pörssiosakkeisiin vuonna 2021, ja tästäkin joukosta puolella pörssiosakesijoitusten kokonaismäärä jäi alle 6 600 euroon. Osakesäästötilin suhteen tilanne on samansuuntainen. Keskimääräinen osakesäästötilille talletettujen varojen määrä jää alle 5 000 euroon niillä reilulla 300 000 henkilöllä, jotka ovat osakesäästötilin avanneet. Täyteen 50 000 euroon tai lähelle sitä yltävien tilien osuus on muutaman prosentin luokkaa osakesäästötilien kokonaismäärästä. 

Keskivertosuomalainen ei hyödy millään tavalla osakesäästötilin ylärajan nostosta. Tämä käy myös selkeästi ilmi hallituksen omaan esitysluonnokseen sisältyvistä vaikutusarvioista. Vaikutusarvion mukaan suunniteltu veroetu kohdistuisi vain pieneen osaan kotitalouksista: vaikutuksen piirissä olisi alle viisi prosenttia kaikista pörssiosakkeisiin sijoittavista ja reilusti alle prosentti kaikista Suomessa asuvista. 

Finnwatch vaatii hallitusta luopumaan osakesäästötilin ylärajan korotuksesta. Lue lausuntomme täältä

Jatkaaksemme sinnikästä vaikuttamistyötä tarvitsemme lahjoittajien tukea. Tue työtämme lahjoituksella!