Koronatuet ovat vain kirsikka kakussa

Blogi
23/04/2020

Epäillään, että yritystuet eivät ole löytäneet koronarajoituksista pahiten kärsineitä toimialoja ja tukia on myönnetty holtittomasti, jopa moninkertaisia määriä yritysten liikevaihtoon nähden. Närkästystä ovat herättäneet myös tukimyönnöt yrityksille, joilla on vahva kassa, ja joista on lähiaikoina maksettu ulos isoja osinkoja.

Iltalehti uutisoi Postin toimitusjohtajan Turkka Kuusiston konsulttiyhtiö Idego Consulting Oy:n saamasta 100 000 euron Business Finland -tuesta. Lehti nosti esiin, että Kuusisto saa valtionyhtiöstä 37 500 euroa kuukausipalkkaa, hänen konsulttiyhtiönsä liiketoiminta on pienimuotoista ja yhtiöllä on satoja tuhansia euroja voitonjakokelpoisia varoja. Meillä Finnwatchissa silmään pisti kuitenkin toinen yksityiskohta.

Iltalehti kertoi Idego Consultingin maksaneen pienehköstä tuloksestaan huolimatta omistajilleen tasaista osinkovirtaa: osinkoja on nostettu vuosittain noin 30 000 euroa. Yhtiön julkisten tilinpäätösten perusteella summa vastaa noin 8 prosenttia yhtiön nettovarallisuudesta, mikä ei liene sattumaa: listaamattomasta yhtiöstä nostettavan ns. huojennetun osingon yläraja on nimittäin 8 prosenttia yhtiön nettovarallisuudesta eli osinkoja voi nostaa tämän verran hyvin alhaisella 7,5 prosentin verotuksella. Idego Consultingin kohdalla näyttäisi siltä, että myös yhtiön maksamat yhteisöverot ovat jääneet hyvin vähäisiksi. Tämä johtunee siitä, että iso osa yhtiön tuloksesta on muodostunut sen tytäryhtiön Irpola Oy:n maksamista osingoista, jotka ovat emoyhtiölle verovapaata tuloa.

Irpola Oy näyttäisi maksaneen tuloksestaan asiaankuuluvat yhteisöverot. Yhtiön omistaminen ja osinkojen kierrättäminen Idego Consulting Oy:n kautta voi silti olla Kuusistoille kannattavaa, koska Idego Consultingin nettovarallisuus ylittää Kuusistojen omistusosuudelle kohdistuvan nettovarallisuuden Irpola Oy:ssä, mikä mahdollistaa suuremman huojennetun osingon nostamisen. Kierrättämällä osinkotuotot konsulttiyrityksen kautta, osingoista maksettavat verot voivat siis joissakin tapauksissa jäädä alhaisemmiksi. Huojennetut osingot ovat nostajalleen 75 prosenttisesti verovapaita.

Idego Consultingista vuosittain nostettavat huojennetut osingot ovat pieni pisara isojen tyttöjen ja poikien pelissä

Idego Consultingista vuosittain nostettavat huojennetut osingot ovat pikantti yksityiskohta, mutta pieni pisara isojen tyttöjen ja poikien pelissä. Suomessa verovapaita osinkoja listaamattomista yhtiöistä nostetaan 1,5 miljardia euroa ja ne menevät isoilta osin kaikkein varakkaimmille ja hyvätuloisimmille. Kyseessä on valtion hyväosaisille tarjoama yhteensä yli 400 miljoonan euron verotuki – joka ikinen vuosi, oli koronaa tai ei.

Monet koronakriisissä toimeentulonsa menettäneet ovat ymmärrettävästi käärmeissään Idego Consultingin, huutokauppakeisarin, bloggareiden tai IT-konsulttien saamista sadan tuhannen euron korona-avustuksista. Paljon isommat rahavirrat liikkuvat kuitenkin koko ajan niille, joilla on jo valmiiksi eniten.

Iltalehden politiikan toimittaja Tommi Parkkonen manasi eilisessä kolumnissaan suomalaisten yritysjohtajien moraalittomuutta. “Hei, nyt me saadaan ihmisten hädällä ilmaista rahaa!”, Parkkonen tykitti ja kertoi koronavirusepidemian näyttäneen kaikessa raadollisuudessaan suomalaisten bisnespomojen häikäilemättömän ahneuden.

Tilanteesta ja järjestelmästä hyötymään pyrkijöitä varmasti löytyy, mutta poliitikot vastaavat niin Business Finlandin käyttämistä rahanjakokriteereistä kuin verolainsäädännön yksityiskohdista. On hyvä, että Business Finlandin rahanjaosta vastaava ministeri Mika Lintilä on käynnistänyt selvityksen koronatuista – ehkä rahanjakoperusteita voidaan tulevaisuudessa muuttaa, jos aihetta löytyy. Osinkoverotuksen ongelmat on sen sijaan selvitetty jo moneen kertaan, ja ne ovat kaikkien tiedossa. Nyt odotellaan enää poliittista tahtoa osinkoverojärjestelmä korjaamiseen.

Kuva: Team Finland