Ministeri Lintilän argumentit eivät vakuuta

Jutusta syntyi silti pienimuotoinen kohu. Eilen iltapäivällä saatiin aiheesta myös valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) kommentti. Luxemburgista (sic!) asiaa kommentoinut ministeri kertoi Iltalehdelle, että keskusta “ei hyväksy jatkossakaan listaamattomien yritysten osinkojen veroetuun koskemista”. 

Selevä.

Katsotaanpa ministerin perusteluja tarkemmin.

Lintilä: “Listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksen rakenteelle on selkeät perusteet. Kahdenkertainen verotus (yhtiön ja sen osakkaan) täytyy vähintään joiltain osin poistaa, ettei yritystoiminnasta rangaista. Nykyjärjestelmä poistaa kahdenkertaisen verotuksen osittain. Toinen peruste järjestelmälle on se, että osinko jaetaan nettovarallisuuden perusteella ansiotuloon ja pääomatuloon.”

Ennen Lintilän argumentin läpikäyntiä on hyvä katsoa, miten osakeyhtiöiden ja niiden osakkaiden verotus toimii ilman ministerin puolustamia (ja lähes kaikkien asiantuntijoiden vastustamia) huojennettuja osinkoveroja.

Suomessa yrityksille on säädetty yhteisövero, jota osakeyhtiöt maksavat kulujen (kuten palkkojen) jälkeen jäävästä voitostaan. Yhteisövero on 20 %. Verojen jälkeen osakeyhtiöt voivat halutessaan jakaa jäljelle jäävät voitot omistajilleen osinkoina. Osinkoja saavat henkilöt maksavat osingoista osinkoveroa. 

Monissa pienissä yrityksissä yrittäjä ja osingonsaaja ovat sama henkilö, mikä tarkoittaa yksilön näkökulmasta sitä, että häntä verotetaan ensin yhtiön tasolla (yhteisövero) ja sitten osingonsaajana (osinkovero). Lintilän vastauksessaan kuvaamalla kahdenkertaisella verotuksella tarkoitetaan siis edellä kuvattua tilannetta, jossa samaa tuloa verotetaan kahden eri verovelvollisen tulona. 

Edellä kuvattu kahdenkertainen verotus ei kuitenkaan ole mikään rangaistus tai ongelma, joka pitäisi poistaa, vaan Suomen verolainsäädännön tarkoitus. Sama malli on käytössä myös muissa maissa. Olennaista ei nimittäin ole se, kuinka moneen kertaan tuloa verotetaan, vaan se, kuinka korkea sillä saavutettava verotuksen taso on. Se, että samaa tuloa verotetaan sekä yhteisön että osakkaan tasolla on tapa varmistaa, että yrittäjäomistajan verotuksen taso on riittävä suhteessa palkkatuloon. Jos näin ei tehdä, palkkatulojen verotukselta putoaa pohja pois ja entistä useammat ryhtyvät nostamaan korvauksen työstään pöytälaatikkoyhtiön kautta. Tätä ongelmaa kutsutaan tulonmuunnoksi.

Nyt Lintilä kuitenkin sanoo, että tämä ansiotuloverotusta suojeleva verojärjestelmä on perusteltua haastaa nykyisillä huojennetuilla osinkoveroilla siksi, “ettei yritystoiminnasta rangaista”. Ok. Ministeri voi toki olla tätä mieltä, ja sitähän politiikka on: päätetään, miten yhteisiä varoja kerätään ja käytetään. 

Huojennettuja osinkoveroja koskevan kritiikin ytimeen vastaus ei kuitenkaan tuo valaistusta: miksi Lintilän väittämä “yritystoiminnan rangaistus” ja “kahdenkertainen verotus” poistetaan vain kaikkein rikkaimmilta yrittäjiltä? Miksi pienituloiset yrittäjät, joilla on matala nettovarallisuus, joutuvat maksamaan niin täydet yhteisöverot kuin täydet osinkoverot? 

Lintilä: "Periaate pitää olla, että yritystoiminnasta ja yrittäjäriskistä ei saa rangaista, vaan siihen täytyy pikemminkin kannustaa, myös verotuksessa. Kahdenkertaisen verotuksen poistaminen on keskeinen verotuksen periaate."

Kuten edellä kuvattiin, Suomen sisällä tapahtuvaa yhtiöihin ja osingonsaajiin kohdistuvaa kahdenkertaista verotusta ei ole perusteltua poistaa. Kahdenkertaisen verotuksen poistamista koskevasta periaatteesta puhutaankin yleensä täysin erilaisissa kansainvälisissä tilanteissa.

Tietysti politiikassa voidaan päättää poistaa vaikka mitä veroja, olivat ne “kahdenkertaisia” tai ei. Mutta edelleenkään ministeri ei kuitenkaan selitä miksi näitä “kahdenkertaisia veroja” poistetaan vain kaikkein rikkaimpien yrittäjien kohdalla? 

Yrittäjäriskiin kannustaminen osinkohuojennuksen kaltaisella veropohjaa puhkovalla lainsäädännöllä on toinen kysymys, ja siitä voidaan olla montaa mieltä. Osinkohuojennus on kannustin, josta saatava hyöty saadaan vasta silloin, kun yrittäjä menestyy (tai saa perinnön) ja saa isot tulot ja varallisuuden. Tämä kannustin on vähän sama kuin valtio antaisi ilmaisen terveydenhuollon niille, jotka ovat kaikkein terveimpiä. Voisiko meillä olla järkevämpiä kannustimia kuten tukea sairaspoissaoloista selviytymiseen tai parempi yrittäjien eläketurvaa? Tai oikeudenmukaisesti erilaisia yrittäjiä kohteleva verojärjestelmä?

Lopuksi toimittaja kysyy ministeriltä, miksi listaamattomien yritysten osinkoja verotetaan kevyemmin kuin keskituloisten ansiotuloja. Tällä viitataan jo edellä mainittuun ilmiöön nimeltä tulonmuunto.

Lintilä vastaa: “Osinko jaetaan pääomatulo-osuuteen ja ansiotulo-osuuteen. Ansiotulo-osinkoa verotetaan ansiotulona ja pääomatulo-osinkoa pääomatulona. Kun ansiotulo-osinkoa verrataan keskituloisen ansiotuloverotukseen, taitaa osingon kokonaisverotus olla yhteisövero huomioon ottaen itseasiassa ankarampaa. Tämän vuoksi yrittäjät maksavat monesti itselleen myös palkkaa.” 

Väite johtaa harhaan. Kun yrittäjä on varakas, eli hän on kerryttänyt yhtiöönsä paljon ns. nettovarallisuutta, hänen osinkonsa on yleensä pelkkää pääomatuloa ja 150 000 euroon asti vain 25 %:sti veronalaista sellaista (TVL 33 b § 1 momentti). Lintilä siis unohtaa mainita, että “pääomatulona verotettava” pääomatulo-osinko on 75 prosenttisesti verovapaata. Hups. Tätä suuremmistakin pääomatulo-osingoista vain 85 prosenttia on veronalaista.

Entäpäs ne Lintilän mainitsemat ansiotulo-osuudet? Jos yrittäjä nostaa osinkoja enemmän kuin mihin hänen kerryttämänsä nettovarallisuuden matemaattiselle arvolle laskettu tuotto riittää, kutsutaan ylimenevää osuutta ansiotulo-osingoksi. Tätä ei ole pakko nostaa lainkaan, eivätkä kaikkein varakkaimmat verosuunnittelunsa osaavat yrittäjät niin teekään. Ansiotulo-osinkojakaan ei kuitenkaan veroteta kuten Lintilä väittää. Ansiotulo-osingosta vain 75 prosenttia on veronalaista ansiotuloa ja 25 prosenttia verovapaata tuloa (TVL 33 b § 2 momentti). 

Ja mitä tulee osingon kokonaisverotuksen ankaruuteen, ministeri puhelee ihan höpöjä. Riittävän yrityksen nettovarallisuuden omaava varakas ja hyvätuloinen yrittäjä voi nostaa vuodessa 150 000 euroa osinkoja 26 prosentin tasaverolla, kun lasketaan yhteen sekä yhteisövero että huojennettu osinkovero. Suurituloisella palkansaajalla veroaste voi samasta tulosta nousta lähes 50:een prosenttiin.

Se on kuitenkin totta, että yrittäjät maksavat silti usein itselleen myös palkkaa. Rikkaimpien kannattaa tehdä tätä tiettyyn rajaan asti ja painaa siten veroaste vielä himpun verran edellä mainitun 26 prosentinkin alle.

Pieni- ja keskituloiset yrittäjät nostavat yleensä ison osan tulostaan osingon sijaan palkkana, jota verotetaan pienituloisella progressiivisen veroasteikon mukaan kevyemmin. Palkan nostaminen alleviivaa sitä, että pienituloiset yrittäjät eivät hyödy keskustan kannattamasta osinkoveromallista juuri lainkaan.

Kuva: Laura Kotila/Valtioneuvoston kanslia.