Ministerin mopo karkasi käsistä

Työelämän oikeuksista kiinnostuneille on Malesiassa tarjoiltu viikonloppuna surullista farssia. Sairaalakäsinetehtaisiin liittyvässä pakkotyöskandaalissa rypevä ministeri, Kula Segaran, on esittänyt viikonloppuna siirtotyöntekijöille pakollista “säästämisohjelmaa”.

Kulan ideoiman lain idea on yksinkertainen: sen myötä työnantajilla olisi lupa takavarikoida viidennes siirtotyöntekijöiden palkoista siihen asti, että nämä poistuvat maasta työlupansa umpeutuessa. Kulan mukaan lain tarkoituksena on estää työntekijöitä karkaamasta työpaikoiltaan. Mikä innovaatio!

Kaikki sai alkunsa joulukuun alussa kun Reuters, Guardian ja ABC News julkaisivat lukuisia juttuja törkeän huonoista työoloista malesialaisten sairaalakäsinevalmistajien Top Gloven ja WRP:n tehtailla. Työntekijöiden passit on takavarikoitu, ammatillinen järjestäytyminen kielletty, heiltä peritään valtavia rekrytointimaksuja ja he asuvat surkeissa oloissa. Finnwatch kertoi tuolloin, että käsineitä näiltä tehtailta tuodaan myös Suomeen.

Pahiten kohussa ryvettyi Top Glove. Yritys on yksi Malesian suurimmista, ja maan eläkelaitokset omistavat ison osan sen osakkeista. Pakkotyösyytösten noustessa julkisuuteen yhtiön pörssikurssi syöksyi alaspäin. Syntyi paniikki, ja Kula yritti rientää hätiin.

Ministeri piti vaivaannuttavan lehdistötilaisuuden heti seuraavana päivänä hymyillen samassa rintamassa Top Gloven johdon kanssa. Paikalla olleille median edustajille vakuutettiin ettei tehtailla ole mitään ongelmia. Kula kutsui kansainvälisen median toisistaan riippumatta julkaisemia, lukuisiin kirjallisiin dokumentteihin ja työntekijähaastatteluihin perustuvia juttuja valheiksi. “Fake news”, hän sanoi.

Kulan esiintyminen tuomittiin paikallisessakin mediassa, ja häntä arvosteltiin kokemattomuudesta. Ministeri koetti tyynnytellä kaaosta kokoustamalla työnantajajärjestöjen kanssa ja keksimällä näiden kanssa onnettoman säästämisohjelmansa.

Säästämisohjelma muistuttaa, ettei orjuus ole hävinnyt maailmasta mihinkään. Siinä missä 1700-luvulla orjat tuotiin kaleereilla kahleissa, he matkustavat tänä päivänä orjuuteen lentokoneella. Kahleiden sijaan työntekijät sidotaan työpaikkoihinsa takavarikoimalla passit tai velkaannuttamalla työntekijät rekrytointimaksuilla. Jos Kula saa tahtonsa läpi, keinovalikoima laajenee entisestään.

Onneksi Kulan ideassa on yksi pieni mutta: se on laiton niin Malesian nykyisen lain kuin kansainvälisten Malesian ratifioimien sopimusten nojalla. Kula voisi toki irtautua kansainvälisistä sopimuksista, mutta palkkojen panttaaminen Kulan ehdottamalla tavalla voitaisiin tulkita pakkotyön indikaattoriksi. Tällä voisi olla seurauksia Malesian viennille esimerkiksi Yhdysvaltoihin, joissa tullilainsäädäntö kieltää pakkotyövoimalla tuotettujen tuotteiden maahantuonnin.

Osa julkisista hankkijoista Euroopassa on raivoissaan Malesian tilanteesta ja pohtii tällä hetkellä sopimussakkojen käyttöönottoa. Malesialaisten tehtaiden työoloista syntynyt kohu kertoo, että useat sairaalakäsineitä teettävät firmat eivät ole ottaneet menneistä kohuista opikseen, vaan jatkavat edelleen halvimman hinnan metsästämistä ihmisoikeuksista piittaamatta. Kulan sekoilu ei auta yhtään – sen sijaan, että hän olisi luvannut Malesian puuttuvan työriistoon, hän alkoi kehitellä uusia ongelmia maan lainsäädäntöön. Nyt ongelma siirretään ostajalle, ja sairaanhoitopiireissä olisi toden totta muutakin tekemistä kuin kiertää auditoimassa tehtaita toisella puolella maailmaa.

Kulan touhut alleviivat nykysysteemin ongelmia. Maailmassa on lukuisia valtioita, jotka eivät kanna omaa vastuutaan ihmisoikeuksien suojelemisesta. Samaan aikaan ihmisoikeuksien loukkaaminen on edelleen monelle yritykselle bisneskeissi. Jos saat siirtotyöntekijät rekrytointimaksuilla työskentelemään monta kuukautta ilmaiseksi, onnistut majoittamaan 24 työntekijää 53 neliön huoneeseen ja pitämään työntekijän näissä oloissa vuosikausia, tienaat huomattavasti enemmän kuin yritys, jonka työntekijä tekee kahdeksan tunnin työpäivää ja asuu inhimillisesti omassa huoneessaan. Julkisissa hankinnoissa tämä bisneskeissi korostuu, sillä kilpailutuksia tehdään edelleen lähes aina vain pelkkää hintaa ja teknisiä laatuvaatimuksia painottaen.

Ratkaisut ovat olemassa. Euroopassa ei voida suoraan pakottaa Malesiaa kunnioittamaan ihmisoikeussopimuksia. Sen takia vaikuttamista tulee tehdä epäsuorasti varmistaen samalla omalta osaltamme reilut pelisäännöt markkinoilla. Euroopassa toimiville yrityksille tulee säätää sitova ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoite, eli yritysvastuulaki. Samaan aikaan tulee varmistaa, että yhteisillä verovaroillamme ei tueta orjuutta – lakiin julkisista hankinnoista olisi syytä sisällyttää sosiaalisen vastuun kysymysten huomioiminen pakollisena.

Kuva: Koala83920, Wikimedia Commons. CC BY-SA 4.0