Tärkein yritysverojen läpinäkyvyyttä lisäävä uudistus – missä luuraa julkinen maakohtainen veroraportointi?

Yritysten aggressiivista verosuunnittelua pystytään suitsimaan paitsi sitä rajoittavalla verolainsäädännöllä, myös lisäämällä veronmaksun läpinäkyvyyttä. 

Pakollinen – ja riittävän kattava – julkinen maakohtainen veroraportointi toisi kaiken kansan nähtäväksi tiedot yrityksen kussakin toimintamaassa harjoitetun liiketoiminnan laajuudesta ja kuhunkin maahan maksettavista yhteisöveroista. Samalla se tekisi rajat ylittävästä voitonsiirrosta näkyvää, ja nostaisi siten yritysten kynnystä ryhtyä aggressiivisiin järjestelyihin yhteisöverojen minimoimiseksi. Tästä syystä maakohtaisen veroraportoinnin puolesta on kampanjoitu vuosikausia.

Vannoutuneet veronörtit saattavat vielä muistaa, miten Suomi puski EU-puheenjohtajakaudellaan julkista maakohtaista veroraportointia koskevaa direktiiviä eteenpäin syksyllä 2019. Tuolloin asia ei edennyt, mutta vuosien väännön jälkeen direktiivin taakse saatiin lopulta vaadittu jäsenmaiden määräenemmistö. Kun neuvostossa vastaan haranneiden maiden vastustus oli vihdoin selätetty, lakiesitys etenikin vauhdikkaasti, ja neuvoston ja parlamentin väliset trilogit saatiin vietyä maaliin kesällä 2021. Yritysten veronmaksun avoimuutta lisäävä direktiivi oli valmis.

Sitten onkin ollut omituisen hiljaista. Takaraja direktiivin kansalliselle implementoinnille tuli ja meni, mutta lainsäädäntöä ei ole Suomessa edelleenkään hyväksytty. 

Syy poikkeukselliselle viivästykselle on se, ettei edellinen hallitus löytänyt yhteisymmärrystä sääntelyn kansallisesta toteutuksesta. Osa hallituspuolueista halusi vahvistaa EU-neuvotteluissa heikoksi jäänyttä sääntelyä kansallisella tasolla. Toiset kuitenkin vastustivat minimitason määrittävää direktiiviä pidemmälle menemistä kynsin ja hampain. Tästä johtuen keväällä 2022 lausuntokierroksella ollut hallituksen esitysluonnos jätettiin lopulta hyllylle odottamaan seuraavaa hallitusta.

Ehdoton takaraja kansalliselle lainsäädännölle tulee vastaan tämän vuoden kesäkuussa, jolloin sääntelyn on määrä astua voimaan kaikissa EU-maissa. Työ- ja elinkeinoministeriö onkin käärinyt hihansa, ja edellisen hallituksen aikana laaditun luonnoksen pohjalta valmisteltu hallituksen esitys on paraikaa eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä.

Finnwatchin iloksi työ- ja elinkeinoministeriö on tehnyt hallituksen esitykseen pieniä parannuksia keväällä 2022 antamamme lausunnon pohjalta: raportoinnin viivästyttämisen mahdollistavaa poikkeussäännöstä on rajattu aiemmasta. Siinä missä alkuperäinen esitysluonnos olisi sallinut yritysten viivästyttää verotietojensa raportointia viidellä vuodella julkaisemisen aiheuttamiin taloudellisiin haittoihin vedoten, nyt yrityksen omalla ilmoituksella tapahtuva viivästyttäminen on rajattu kahteen vuoteen. Sitä pidemmälle viivästyttämiselle vaadittaisiin hallituksen esityksen mukaan kirjanpitolautakunnan lupa.

Jatkovalmistelussa lakiluonnokseen tehty muutos on erittäin tervetullut, sillä objektiivisten kriteerien ja lupaprosessien puuttuessa alkuperäinen muotoilu olisi käytännössä antanut yrityksille täysin vapaat kädet julkaista tiedot vasta vuosien päästä siitä, kun tilikausi on päättynyt. Voidaan olettaa, että tätä mahdollisuutta olisi myös hyödynnetty laajasti ja mitä erilaisimpiin syihin vedoten. Ongelmaton viivästyttämismahdollisuus ei tosin ole nytkään, ja paras ratkaisu olisi ollut jättää se kokonaan pois kansallisesta lainsäädännöstä.

Muilta osin hallituksen esitys vastaa hyvin pitkälti harmillisen hampaatonta direktiiviä, ja sisältää useita perustavanlaatuisia ongelmia, jotka olisi voitu korjata implementoinnin yhteydessä:

• Raportoinnin piiriin on tulossa vain pieni osa kaikista maista. Yritysten ei siis jatkossakaan tarvitse raportoida verotietoja kaikkien niiden maiden osalta, joissa yrityksillä on toimintaa. Maakohtaisesti eriteltyä raportointia edellytetään vain EU-maiden ja EU:n niin kutsutulla mustalla tai harmaalla listalla olevien maiden osalta. Tämä jättää ulkopuolelle yli kolme neljäsosaa maailman maista.
  
  
• Raportointivelvoite koskee vain niitä kansainvälisiä suuryrityksiä, joiden konserniliikevaihto ylittää 750 miljoonaa euroa. Tämä ei rajaa ulos pelkkiä pk-yrityksiä, vaan raportointivelvoitteen ulkopuolelle jää myös iso joukko EU-alueella toimivia kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavia suuryrityksiä.
  
  
• Mahdollistaakseen verojärjestelyjen arvioinnin, raportoitavien tietojen tulisi sisältää olennaiset yrityksen toiminnan laajuutta kuvaavat tilinpäätöserät sekä tiedot niistä eristä, joiden muodossa voitonsiirtoa useimmiten tapahtuu. Nyt näin ei ole, vaan listalta puuttuu monia olennaisia tietoja.
  
  
• Suomessa ei myöskään olla ottamassa käyttöön keskitettyä rekisteriä, josta maakohtaiset veroraportit olisivat kaikkien saatavilla. Sen sijaan tietoja joutuu metsästämään erikseen kunkin yrityksen verkkosivuilta.

Lakiesityksen ongelmakohtia sekä Finnwatchin ratkaisuehdotuksia on kuvattu tarkemmin talousvaliokunnalle 15. helmikuuta toimittamassamme lausunnossa.

Talousvaliokunnan jälkeen meitä kuullaan seuraavaksi valtiovarainvaliokunnan verojaostossa 28. helmikuuta. Vaikka suuria muutoksia lienee tässä vaiheessa enää turha odottaa, on erittäin tärkeää pyrkiä varmistamaan, ettei esimerkiksi raportoinnin lykkäämismahdollisuutta päädytä enää pidentämään. 

Ja vaikka sääntelyn toteutus tuleekin jäämään kauas täydellisestä, on hyvä pitää mielessä, että julkista maakohtaista veroraportointia koskeva raportointivelvoite on puutteistaan huolimatta ehkä merkittävin yleisöjulkisuutta lisäävä läpinäkyvyysuudistus, mitä yritysverotuksen saralla on koskaan saavutettu. 

Jatkossa yritysten voitonsiirto toisiin EU-maihin – joihin suurin osa Suomesta ulos suuntaavasta voitonsiirrostakin ohjautuu – tulee olemaan huomattavasti nykyistä näkyvämpää. Tämän voi perustellusti olettaa hillitsevän kansainvälisten suuryritysten halua siirtää Suomessa syntyneitä voittoja maan rajojen ulkopuolelle, koska tästä aiheutuvat mainehaitat voivat nousta moninkerroin saavutettua verohyötyä suuremmiksi.