Miten pakkotyö pysäytetään

Xinjiangin hälyttävä ihmisoikeustilanne on viime aikoina saanut paljon julkisuutta – eikä syyttä. Raportit mielivaltaisesti ilman oikeudenkäyntiä “uudelleenkoulutusleireille” suljetuista uiguureista ja muista vähemmistöjen edustajista, pakkosterilisaatioista ja kaikkialle ulottuvasta joukkovalvonnasta ovat äärimmäisen karua luettavaa. Uiguureihin kohdistuva sorto ei ole uutta, mutta se on vuoden 2016 jälkeen kiihtynyt. Tuolloin kommunistisen puolueen johtoon alueella nimitettiin aiemmin Tiibetissä vaikuttanut Chen Quanguo.

Xinjiangin kauhujen katalogissa pakkotyö on oma lukunsa. Alueen puuvillapelloilla uskotaan esiintyneen rikostuomiotaan suorittavilla vangeilla teetettyä pakkotyötä jo pitkään, mutta nyt pakkotyön epäillään lisääntyneen myös teollisissa tuotantolaitoksissa, joihin uiguureita on työllistetty valtion tuella ammatillisen- ja uudelleenkoulutuksen nimissä. Ongelma ei ole rajoittunut tekstiili- ja vaateteollisuuteen, mutta koska juuri puuvilla tuo pakkotyöepäilyt jokaista länsimaista kuluttajaa lähelle, on huomio keskittynyt siihen. Yksityiskohtaisemmat tapaustutkimukset “koulutuksessa” olevilla uiguureilla teetetystä pakkotyöstä ovat toistaiseksi myös keskittyneen tekstiili- ja vaateteollisuuteen.

Xinjiangin tilanteesta julkisuuteen tihkuneiden tietojen vahvistaminen on jo pitkään ollut äärimmäisen vaikeaa tiukan kontrollin ja sen luoman pelon ilmapiirin ja itsesensuurin vuoksi. Uiguuridiaspora on jo vuosikausia vältellyt “sensitiivisiä” asioita kanssakäymisissä Xinjiangissä edelleen asuvien sukulaistensa ja tuttaviensa kanssa, nyt osa on lopettanut yhteydenpidon kokonaan sillä yhteydet ulkomaille ovat yksi tekijä mikä saattaa viedä läheiset “uudelleenkoulutukseen”. Ulkomailla asuviin uiguureihin kohdistuu painetta olla puhumatta alueen ihmisoikeustilanteesta. Matkustamista alueelle ja sieltä pois rajoitetaan. YK neuvottelee Kiinan kanssa ihmisoikeustarkkailijoiden pääsystä alueelle. Pakkotyön laajuudesta Xinjiangista on siis vaikea esittää kunnollista arviota. Yrityksille, joilla on toimintaa alueella tai joiden tuotantoketjut ulottuvat Xinjiangiin, pakkotyöepäilyt yhdistettynä tiedonkulun haasteisiin ja muihin sortotoimenpiteisiin muodostavat omanlaisensa haasteen.

YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden mukaan yritysten on “tiedettävä ja osoitettava kunnioittavansa ihmisoikeuksia”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yritysten on tunnistettava niiden toimintaan liittyvät ihmisoikeusvaikutukset, vältettävä ja vähennettävä haitallisia vaikutuksia ja tarvittaessa ryhdyttävä korjaaviin toimeenpiteisiin, seurattava toimenpiteiden vaikutuksia ja tiedotettava niistä. Tämä niin sanottu asianmukaisen huolellisuuden prosessi perustuu huolelliseen tuotantoketjujen ja ihmisoikeusriskien kartoitukseen. Yritys, joka ei tunne sen tuotantoketjuja, ei voi tietää sen paremmin kuin osoittaakaan, että se kunnioittaa ihmisoikeuksia.

Tekstiili- ja vaateteollisuudessa tuotantoketjujen jäljittäminen on tunnetusti vaikeaa, koska ketjut ovat pitkiä ja moniportaisia, niihin liittyy erilaisia välikäsiä ja koska eri lähteistä peräisin olevaa puuvillaa ja lankaa on tapana sekoittaa keskenään toivotun lopputuloksen takaamiseksi. BCI:n vetäytyminen Xinjiangista tarkoittanee, että vastuullisuussertifioitua puuvillaa on Kiinassa jatkossa aiempaa vähemmän saatavilla. Hiljattain myös joukko auditointiyrityksiä, jotka tarjoavat palveluitaan paitsi suoraan yrityksille myös myöntävät eri vastuullisuusjärjestelmien mukaisia sertifikaatteja tai muita todistuksia tuotantolaitoksille, ilmoitti lopettavansa toimintansa Xinjiangiassa. Yritysten omat auditoinnit puolestaan eivät ideaaliolosuhteissakaan ole uskottava vastuullisuusvalvonnan työkalu saatikka sitten Xinjiangin nykyoloissa. Lisäksi koska pakkotyö alueella on systemaattista ja valtion sponsoroimaa, olisi yritysten vaikea ryhtyä YK-periaatteiden edellyttämiin tehokkaisiin korjaaviin toimeenpiteisiin tilanteessa, jossa ne tunnistaisivat pakkotyötä tuotantoketjuissaan. Monet brändit, kuten Patagonia, ovatkin ilmoittaneet vetäytyvänsä alueelta eräänlaisena varotoimenpiteenä.

Yhdysvalloissa toimiville yrityksille Xinjiangin tilanne on paitsi eettinen ongelma, enenevässä määrin myös laillinen kysymys. Yhdysvaltojen kongressin edustajainhuone on nimittäin hyväksynyt lain, joka kieltäisi Xinjiangissa kokonaan tai osittain valmistettujen tuotteiden maahantuonnin, jollei pystytä osoittamaan ettei niitä ole tuotettu pakkotyöllä. Ennen mahdollista lain voimaanastumista senaatin ja presidentin tulee vielä hyväksy se. Jo nyt Yhdysvaltojen rajavalvonta on pysäyttänyt tiettyjen, uiguureilla teetettyyn pakkotyöhön yhdistettyjen yritysten tuotteiden maahantuonnin erillisen tullilainsäädännön nojalla. Rajaviranomaisten asettamien maahantuontikieltojen taustalla on yleensä ollut kansalaisjärjestöjen selvitykset. Todistustaakka pakkotyöstä vapaista tuotantoketjuista kuuluu kuitenkin yrityksille.

Suomessa toimiville yrityksille ihmisoikeuksia koskevan asiamukaisen huolellisuuden noudattaminen on vielä toistaiseksi vapaaehtoista. Hallitus on kuitenkin jo teettänyt oikeudellisen selvityksen niin sanotusta yritysvastuulaista, joka tekisi ihmisoikeuksien kunnioittamisesta globaaleissa tuotantoketjuissa yrityksille pakollista. Finnwatch kannustaa hallitusta etenemään lain valmistelussa ja tuomaan sen eduskunnan käsiteltäväksi pikaisella aikataululla. Tekemällä ihmisoikeuksien kunnioittamisesta yrityksille pakollista, pakkotyö voidaan pysäyttää. Ennen kuin yritysvastuulaki säädetään, voimme vedota yrityksiin vapaaehtoisuuden pohjalta, ja vaatia niitä varmistamaan ettei niiden tuotantoketjuissa esiinny pakkotyötä ja sorreta uiguureja. 

Kuva: Uiguurivähemmistöön kuuluvia naisia vaatetehtaalla Xinjiangissa. Azamat Imanaliev / Shutterstock.com.