Viestintävinkkejä yrityksille, jotka haluavat saada kritiikkiä kansalaisjärjestöiltä.

Kirjoittanut Janne Sivonen

Sanotaan, että vastuullisuusasioiden huolellinen hoitaminen on muuttumassa yrityksille lisäarvosta markkinoillepääsyn ehdoksi. Yrityksiltä vaaditaan vastuullisuutta siinä kuin hyvää tulostakin, sillä vastuuttomuus voi viedä maineen mukana myös voitot. Vaikka vastuuttoman liiketoiminnan yrityksille aiheuttamista ongelmista saa lukea lehdistä miltei päivittäin, toistaiseksi väite pitää paikkansa vain osittain. Varsinkin sosiaalinen vastuullisuus on suurimmalle osalle yrityksiä vielä uusi asia. Samoin se, että asiasta pitäisi viestiä julkisesti. 

Aihe on noussut julkiseen keskusteluun lähinnä kansalaisjärjestöjen kampanjoinnin tuloksena. Koska merkittävä osa yrityksistä ei ole vielä herännyt asian olemassaoloon, ne eivät ole tottuneet aiheesta käytävään sidosryhmäkeskusteluun järjestöjen kanssa. Moni yritys yllättyy, kun aiemmin ehkä tuntematon järjestö ilmoittautuu sidosryhmäksi, jonka kanssa pitäisi keskustella oman yritystoiminnan vaikutuksista. Kun asiasta keskustellaan julkisuudessa, osapuolet puhuvat usein toistensa ohi. Aiheesta kirjoittaville toimittajille tämä sopii hyvin, sillä riitelevistä osapuolista saa rakennettua jutulle myyvän ja journalistisesti kiinnostavan konfliktin. 

Mallivastauksia epäonnistuneeseen dialogiin 

Alla listataan kahdeksan yleisintä tapaa, joilla yritykset ohipuhuvat itsensä kansalaisjärjestöjen hampaisiin. Vaikka lista on laadittu puhtaasti järjestönäkökulmasta, se auttaa toivottavasti yrityksiä ja järjestöjä ymmärtämään toisiaan paremmin. Myös yritysten näkökulmasta kirjoitettu vastaava listaus edistäisi varmasti samaa asiaa. 

1. "Olemme vastuullisia, sillä noudatamme paikallisia lakeja." 

Jos laissa on säädetty sen laiminlyönnistä rangaistus, lain huomioimatta jättämistä kutsutaan rikokseksi. Se, ettei yrityksen toiminta ole rikollista, on itsestäänselvä lähtökohta. Se ei ole erityisponnistus, jonka ansiosta yritys voi kutsua toimintaansa vastuulliseksi. 

Esimerkiksi minimipalkat ovat monessa maassa niin pieniä, että laillisen minimipalkan maksaminen tarkoittaa nälkäpalkan tarjoamista. Vastuullisen yrityksen työntekijät tulevat työllään toimeen. 

2. ”Meitä vastaan kampanjoivat kansalaisjärjestö/aktivistit eivät noudata lakia.” 

Aina laki ei pysy yhteiskunnan todellisten odotusten perässä. Yrityksille pelikenttä on sikäli epäreilu, että yrityksiltä voi vaatia lain ehdotonta noudattamista, mutta kansalaisyhteiskunnan edustajat voivat tietyissä tapauksissa asettua jopa lain yläpuolelle. 

Se, onko kansalaistottelemattomuus tuomittavaa, ei perustu lakiin vaan moraaliseen pohdintaan. Suuri osa suomalaisista tuominnee  turkisminkkien vapauttamisen ympäröivään luontoon, mutta samojen turkistarhojen salakuvaaminen hyväksytään luultavasti paljon laajemmin. Vihreää liittoakaan ei kai kutsuta rikollisjärjestöksi, vaikka se sai alkunsa Koijärvi-liikkeen kansalaistottelemattomuudesta. Kansalaisyhteiskunnan kuuluisimpia lainrikkojia ovat Gandhi, Nelson Mandela ja Aung San Suu Kyi.

3. ”Olemme vastuullisia, sillä tuemme orpolapsia ja paikallista juniorijalkapalloseuraa.” 

Kaikenlainen hyväntekeväisyys on tervetullutta, mutta sillä ei voida mitätöidä varsinaisen bisneksen aiheuttamia haittoja. Jos yrityksen tai sen alihankkijoiden työntekijöiden omat lapset kärsivät vanhemmille maksetuista nälkäpalkoista, orpojen tukeminen on vastuullisuuden ja siitä viestimisen näkökulmasta lähinnä maineriski. 

4. ”Emme ole missään vastuussa alihankkijamme toiminnasta.” 

Jos joku vielä ajattelee näin, niin ympäröivä yhteiskunta alkaa olla suhteellisen yksimielisesti eri mieltä. Se, paljonko yritys maksaa alihankkijoilta ostamistaan tuotteista, vaikuttaa osaltaan suoraan siihen, minkälaisissa työoloissa ne valmistetaan. Siksi alihankkijoilta tulee vaatia eettisyysasioiden huomioimista, ja vaatimusten noudattamista tulee myös valvoa. 

5. "Löysimme yhteistyökumppanimme tehtaalta ongelmia, joten katkaisemme välittömästi kaiken yhteistyön heidän kanssaan." 

Vetäytyminen ja käsien peseminen vain pahentaa uhrien asemaa. Todellista vastuullisuutta on se, että löytyneet ongelmat korjataan. 

6. ”Olemme vastuullisia, sillä hankintaketjussamme ei esiinny lapsityövoiman hyväksikäyttöä.” 

Lapsityövoiman hyväksikäyttö on vastuullisuurikkomuksista vakavimpia, ja esimerkiksi kaakaontuotannossa ongelma on yleinen. Lapsityövoiman hyväksikäyttökielto on kuitenkin valitettavan monelle yritykselle ja julkiselle hankkijalle ainoa vastuullisuuden mittari. Sen kitkeminen on tärkeä muttei riittävä tapa varmistaa oman toiminnan vastuullisuus. 

Kun lapsityövoiman hyväksikäyttöä esiintyy, perusongelma on yleensä siinä, ettei perhe tule pelkästään isän ja äidin palkalla toimeen. 

7. "Emme tarvitse vastuullisuusasioiden hoitamiseen ulkopuolista auditointia, sillä pystymme itse valvomaan omia tehtaitamme ja toimittajiamme." 

Omavalvonta on hyvä asia, mutta sen avulla on vaikea todistaa ulkopuolisille, että asiat ovat kunnossa. Uskottavasti tuotannon eettisyys voidaan varmistaa vain rippumattomalla ja ulkopuolisella valvonnalla. 

8. ”Emme kommentoi.” 

Tämä saattaa olla varmin tapa saada järjestöiltä kriittistä palautetta julkisuudessa. Mitä avoimemmin yritys toimii, sitä paremmat suhteet sillä on useimmiten ympäröivään kansalaisyhteiskuntaan. 

Avoimuus toimii 

Miten yrityksen tulisi viestiä, jos se haluaa välttää ohipuhumista? Ensimmäinen edellytys on avoimuus myös sellaisissa asioissa, jotka ovat yrityksen kannalta vaikeita. Maailmalta löytyy esimerkkejä suuryrityksistä, jotka ovat onnistuneet paikkaamaan muun muassa hikipajatuotannosta tulleita imagotappioita aiempaa merkittävästi avoimemmalla viestinnällä. 

Ongelmien avoin käsittely ei ole ennennäkemätöntä Suomessakaan, mutta harvinaisempaa se on. Voisiko syynä olla se, että täällä keskeneräisten asioiden esittely koetaan ylipäätään vaikeaksi? Siinä missä toisesta maasta tuleva yritys saattaa kertoa suureen ääneen tulevista vastuullisuussuunnitelmistaan, suomalainen avaa suunsa vasta sitten, kun kaikki on saatu viimeistä piirtoa myöten valmiiksi. 

Avoimuuden lisäksi yrityksen on tietysti osoitettava, että se pyrkii tosissaan ratkomaan kohtaamiansa vastuullisuushaasteita. Pyrkimysten osoittaminen on uskottavaa, kun koko tuotantoketjulle laaditaan tiukimpien normitasojen mukaiset eettiset vaatimukset, joiden noudattaminen on ulkopuolisessa valvonnassa. 

Kun työntekijöillä on oikeus järjestäytyä ja neuvotella työehdoistaan kollektiivisesti, heillä on mahdollisuus valvoa omia etujaan ja työolojaan itse. Tästä näkökulmasta on valitettavaa, ettei yksikään suomalainen yritys ole solminut vielä niin sanottua puitesopimusta kansainvälisesti tunnustetun ay-liikkeen kanssa. Maailmalla ollaan tässäkin asiassa pidemmällä. 

Parhaiten järjestöjen kanssa pärjää yritys, jolle eettisyys ja vastuullisuus ei ole pelkästään maineen- ja riskinhallintaan liittyvää sääntöjen noudattamista. Jos eettisyys nähdään aidosti strategian ja bisneksen ytimessä olevana kilpailuvalttina, myös siitä viestiminen on todennäköisesti helpompaa.

Janne Sivonen

Kirjoittaja on Finnwatchin toiminnanjohtaja. Artikkeli on ilmestynyt ProComma-kausikirjassa 2/2011. 

Tämä teos, jonka tekijä on Finnwatch, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-⁠EiKaupallinen-⁠EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -⁠lisenssillä.