Onko meillä oikeus heittää noppaa tulevaisuudella?

Blogi

Ilmastonmuutoksesta johtuvaa maapallon lämpenemistä ja sen tuhoisia seurauksia ei ole vielä kokonaan lyöty lukkoon, ja meillä on vielä mahdollisuus valintoihin. Mitä ne ovat?

Ihmiskunnalle tarjottavat vaihtoehdot ovat selvästi nähtävillä hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) raporteissa. Niistä löytyvät arviot niin sanotuista hiilibudjeteista, joita on laskettu eri todennäköisyyksille pysyä tietyissä lämpötilatavoitteissa. Esimerkiksi 83 prosentin todennäköisyys rajoittaa lämpeneminen puoleentoista asteeseen jättää mahdollisuuden 300 gigatonnin päästöihin. Onnistumisen todennäköisyys on siis sama kuin saada yksittäisellä nopanheitolla joku muu silmäluku kuin ykkönen. Jos tyydytään vähempään ja pyritään rajoittamaan ilmastonmuutos kahteen asteeseen ja ainoastaan 50 prosentin todennäköisyydellä – eli nopalla nelonen tai suurempi – käytettäväksi jää huomattavasti suurempi budjetti, peräti 1 350 gigatonnia.

On olennaista huomioida se, ettei suurempi budjetti ole realistinen, sillä siihen liittyvien vahinkojen riski on kestämätön. Erityisesti IPCC:n vuonna 2018 julkaisema puolentoista asteen raportti osoitti, että ilmastonmuutoksen tuhoisat seuraukset kasvavat voimakkaasti ja mahdollisesti hallitsemattomasti puolentoista asteen lämpenemisen jälkeen. Siksi puolitoista astetta on otettu laajalti ilmastotoimia ohjaavaksi tavoitteeksi.

Hiilibudjettia ja ilmastotoimien kiireellisyyttä voi havainnollistaa laskuharjoituksella. Maailmassa on noin 7,8 miljardia ihmistä, joten tasajaolla jokaiselle heistä riittäisi noin 38 tonnia tiukemmasta budjetista, jotta olisi 83 prosentin todennäköisyys puolessatoista asteessa pysymiseen. Tällainen jako on tietysti vähän hölmö, koska se antaa saman kiintiön vastasyntyneelle ja ilmastoa pitkään jo pitkään kuormittaneelle vanhukselle. Mutta havainnollistuksen ei toki tarvitsekaan olla käytännöllinen.

Mutta kuinka paljon 38 tonnia käytännössä on? Keskivertosuomalainen aiheuttaa vuodessa päästöjä noin kymmenen tonnia, joten meille kyse on noin neljästä vuodesta nykyisellä tahdilla. Tosin kannattaa huomioida, että hiilibudjetit on laskettu vuoden 2020 alkuun, joten Suomessa 38 tonnin kiintiöstä on ehditty jo kuluttaa noin 17 tonnia. 

Kannattaa myös huomioida, että toisin kuin vaikkapa perheen viikoittainen kotitalousbudjetti, hiilibudetti on kertaluontoinen ja kaikkien yhteinen. Eli aina kun joku tuhlaa oman budjettinsa loppuun, ovat hänen loppuelämänsä päästöt pois joltain muulta tai taakkana tulevien sukupolvien niskassa.

Globaalisti budjetin ylittäminen tarkoittaa sitä, että mahdollisuutemme onnistua nopanheitossa heikkenevät.

On erinomaista, että ilmastopolitiikan tavoitteet asetetaan alan tutkijoiden suositusten mukaisesti.

Vaikka todennäköisyyksistä pitää lämpeneminen kurissa ei ole juurikaan käyty keskustelua, niihin liittyviä valintoja tehdään koko ajan. Nyt uudistettavassa Suomen ilmastolaissa ollaan asettamassa vuodelle 2035 osuvan hiilineutraaliustavoitteen lisäksi päästötavoitteita vuosille 2030, 2040 ja 2050. Parhaillaan lausuntokierroksella olevan esityksen perusteluissa viitataan ilmastopaneelin alkuvuodesta julkaisemaan raporttiin, josta pian lakiin kirjattavat tavoitteet ovat peräisin.

On tietenkin erinomaista, että ilmastopolitiikan tavoitteet asetetaan alan tutkijoiden suositusten mukaisesti. Kansallisen ilmastopaneelin analyysi perustuu kansainvälisen ilmastopaneelin, eli IPCC:n vuonna 2018 julkaisemaan puolentoista asteen raporttiin, ja sen arvioon niin sanotuista hiilibudjeteista. Puolentoista asteen rajoissa pysymiseksi raportti antaa kolme budjettia, jotka antavat mahdollisuuden valita: mitä suuremmat päästöt, sitä pienempi todennäköisyys pysyä tavoitteessa. Hiilibudjetit on laskettu 33, 50 ja 67 prosentin todennäköisyyksille, ja ilmastopaneeli valitsi viimeisen eli sen, jossa ilmaston lämpeneminen rajataan puoleentoista asteeseen varmimmin. Siinä tavoitteessa pysytään samalla todennäköisyydellä kuin yksittäinen nopanheitto tuottaa tulokseksi kakkosta suuremman silmäluvun.

Seuraavaksi paneeli laski hiilibudjetista pois vuosina 2018 ja 2019 aiheutetut päästöt, päätyen lukuun 336 gigatonnia vuodesta 2020 eteenpäin. Sen jälkeen tästä luvusta laskettiin Suomen osuus hyödyntäen niin sanottua maksukykyperiaatetta eli kirjoituksen alussa käytetyn globaalin tasajaon sijaan, painottamalla maiden osuuksia muun muassa Pariisin ilmastosopimukseen kirjatun periaatteen hengessä siten, että vaurailla mailla on suhteellisesti keskimääräistä suurempi valmius ja velvollisuus päästövähennyksiin. Tämän jälkeen ilmastopaneeli on hahmotellut lasketun budjetin mukaiset polut päästöille ja nieluille, joiden avulla on voitu päätellä, missä pitäisi mennä vuosina 2030, 2040 ja 2050, jotta budjetti ei ylity.

Tuoreimman IPCC-raportin valossa Suomen päästövähennystavoitteita tulisi tarkastella uudelleen.

Hiljattain julkaistu IPCC:n kuudes arviointiraportti tarkentaa hiilibudjetteja. Vaikka suuri kuva siitä, kuinka paljon uusia päästöjä ilmastojärjestelmä vielä kestää, on pysynyt jokseenkin ennallaan, ilmastotiede on edistynyt ilmaston herkkyyden arvioimisessa. Se tarkoittaa karkeasti sitä, että haarukka, johon tiettyjen päästöjen aiheuttama lämpeneminen osuu, on aiempaa pienempi.

Eli kun kansallinen ilmastopaneeli laski alkuvuodesta vuoden 2018 raportin perusteella, että 67 prosentin todennäköisyyteen olisi vuoden 2020 alussa jäljellä 336 gigatonnia, tuore IPCC raportti uskaltaa tarkemman tilannekuvan vuoksi antaa vähän enemmän, yhteensä 400 gigatonnia. Toisaalta se on samalla pystynyt arvioimaan myös aiempaa turvallisemman hiilibudjetin: rajoittamalla päästöt 300 gigatonniin puolentoista asteen rajan alapuolella pysytään 83 prosentin todennäköisyydellä, eli nopanheittovertausta käyttäen ykkösen välttäminen riittäisi.

Tuoreimman IPCC-raportin valossa Suomen päästövähennystavoitteita tulisi tarkastella uudelleen. Ilmastolain luonnos lupailee tällaista tarkastelua vuodelle 2025, mutta kun nykyinen lakiuudistus ei ole vielä edes eduskunnassa, olisi luontevaa tehdä se jo nyt. Tai ainakin käydä keskustelu siitä, millaisiin valintoihin hiilibudjettimme ja tavoitteemme perustuvat: millaisen epäonnistumisen todennäköisyyden hyväksymme tai millaiseksi näemme muiden maiden roolin?

Jos pidetään kiinni aiemmin käytetyistä oletuksista, tavoitteiden mukainen budjetti olisi noin viidenneksen suurempi eli ilmastolain luonnoksen tavoitteita voitaisiin hieman löysätä. Mutta jos halutaan hyödyntää tarkempi ja pienemmän riskin arvio, suomalaisten budjetti olisi noin kymmenyksen aiempaa pienempi ja tavoitteita pitäisi hieman kiristää.

Kyse on siitä, puolitammeko lämpötilatavoitteen ylittämisen riskin, vai luotammeko jatkossakin siihen, että noppa antaa meille ja meidän lapsillemme kolmosen tai sitä suuremman silmäluvun?

Kuva: Rafael Garcia, Flickr (CC-BY)

Globaali hiilibudjettimme on käytetty
26
vuodessa
26
kuukaudessa
26
päivässä
26
tunnissa
26
minuutissa
26
sekunnissa
Hiilibudjettia jäljellä (tonnia)

Kansainvälinen ilmastopaneeli on arvioinut, että ilmakehään voidaan vuoden 2020 alusta laskien päästää enää 300 gigatonnia hiilidioksidia, jotta maapallon lämpeneminen jää 83 prosentin todennäköisyydellä alle turvallisena pidetyn 1,5 asteen verrattuna esiteolliseen aikaan. Vuonna 2020 tuosta budjetista käytettiin 40 gigatonnia. Vuoden 2021 alusta vähenemistahdin on oletettu olevan sama kuin ennen koronakriisiä vuonna 2019.