Merkkipäivälahjoitus
Kannatusjäsenyys
LASSE LEIPOLA
Maailma on ollut tällä vuosikymmenellä poikkeuksellisessa myllerryksessä, minkä vuoksi ilmastonmuutos on jäänyt päättäjien agendalla ja median otsikoissa vähemmälle huomioille. Valitettavasti ilmaston lämpeneminen ei kuitenkaan hidastu, vaikka siihen kiinnitetään vähemmän huomiota.
Globaalisti päästövähennykset eivät ole edenneet puolentoista asteen edellyttämällä tahdilla. Tämä tarkoittaa sitä, että vuosi vuodelta on yhä todennäköisempää, että lämpeneminen ylittää kriittisenä pidetyn puolentoista asteen rajan. Vuoden 2024 osalta raja jo ylittyi, mutta kymmenen vuoden keskiarvo on jäänyt vielä hieman puolentoista asteen alle.
Ilmastotoimien laahaamisesta johtuen globaali, puolentoista asteen mukainen hiilibudjetti on käymässä vähiin. Sen vuoksi meidän on pitänyt pohtia muutoksia Finnwatchin verkkosivuilla vuosia tikittäneeseen hiilikelloon.
Vielä alkuvuodesta kello näytti jäljellä olevaa aikaa kesäkuun 12. päivään, jolloin puolentoista asteen mukainen hiilibudjetti loppuisi, jos päästöjä ei onnistuttaisi kääntämään ripeään laskuun. Nyt, kun aika kellossa oli loppumassa kesken, meidän piti päättää mitä teemme. Annammeko hiekan kulua tiimalasissa loppuun vai korostammeko, että puolentoista asteen tavoitteen suhteen on vielä toivoa.
Päätimme tinkiä varovaisuudesta ja kääntää kelloon lisää aikaa.
Laskelma perustuu arvioon (Friedlingstein et al., 2025), jonka mukaan ilmakehään voidaan vuoden 2026 alusta laskien päästää enää 170 gigatonnia hiilidioksidia, jotta maapallon lämpeneminen jää 50 prosentin todennäköisyydellä alle turvallisena pidetyn puolentoista asteen verrattuna esiteolliseen aikaan. Vuoden 2026 alusta päästöjen on oletettu pysyvän vuoden 2025 tasolla (42,2 gigatonnia vuodessa).
Mitä käytännössä tarkoittaa, että käänsimme hiilikelloon lisää aikaa? Kellon toimintaperiaate on yksinkertainen: otetaan tutkimukseen nojaava arvio jäljellä olevasta hiilibudjetista ja oletetaan sen pienenevän samalla tahdilla kuin viimeisissä päästötiedoissa. Näin saadaan arvioitua ajankohta, jolloin budjetti loppuu, jos päästöjen määrä ei olennaisesti muutu.
On kuitenkin tärkeä muistaa, että hiilibudjetissa ei ole koskaan kyse yksittäisestä luvusta vaan se on melko epävarma arvio, joka perustuu tiettyihin oletuksiin. Oletukset liittyvät erityisesti kahteen asiaan: millaista lämpötilaa tavoitellaan ja kuinka suurella todennäköisyydellä.
Hiilibudjetti riippuu luonnollisesti lämpötilatavoitteesta. Jos halutaan rajoittaa lämpeneminen puoleentoista asteeseen, budjetti on selvästi pienempi kuin silloin, jos tavoitteena on kaksi astetta. Tässä suhteessa meidän valintamme on selvä, sillä puolitoista astetta on vakiintunut ilmastopolitiikan Pohjantähdeksi. Kansainvälisen ilmastopaneelin arvion mukaan haitat lisääntyvät merkittävästi rajan ylittyessä. Myös kansainvälinen tuomioistuin on kannassaan vahvistanut puolentoista asteen tavoitteen ensisijaisuuden.
Vaikka lämpötilatavoitteesta emme tingi, todennäköisyyksillä on meidänkin pakko pelata. Sellaista budjettia, jolla puolentoista asteen lämpeneminen vältettäisiin varmasti, ei nimittäin ole ollut enää vähään aikaan tarjolla. Tästä syystä Finnwatchin hiilikellossa näkynyt jäljellä oleva aika on jo aiemmin perustunut vain 83 prosentin todennäköisyyteen. Eli jo aiemmin olimme joutuneet hyväksymään riskin, että raja ylittyy samalla todennäköisyydellä kuin yksittäinen nopanheitto antaa ykkösen.
Mutta nyt tämäkin budjetti on nyt loppumassa. Uusin tutkimus aiheesta ei tarjoa enää hiilibudjettia 83 prosentin eikä edes 67 prosentin todennäköisyydelle. Jos haluamme pitää kellon tikittämässä, joudumme siis käyttämään 50 prosentin todennäköisyyteen perustuvaa arviota ja toivomaan, että yksittäinen nopanheitto ei tuo ykköstä, kakkosta tai kolmosta. Tuon tuurin lisäksi tarvitaan tietysti vielä se, että päästöt vedetään nopeasti alas.
Aikaa kellossa on nyt tammikuuhun 2030 asti. Sitten budjetti on taas lopussa.
Hiilikellon kääntäminen taaksepäin on hyvä ajankohta pohtia myös globaalin, puolentoista asteen mukaisen hiilibudjetin loppumista ja uhkaavaa hetkeä, jolloin myös vuosikymmenen mittainen keskiarvo osoittaa puolentoista asteen rajan ylittyneen. Mitä se tarkoittaa yrityksen tai kansallisen ilmastopolitiikan näkökulmasta? Onko puolentoista asteen mukaisella ilmastopolitiikalla tai yritysten puolentoista asteen mukaisilla tavoitteilla enää merkitystä?
Lyhyt vastaus on, että kyllä niillä on merkitystä. Jokainen valtio tai yritys vastaa omista toimistaan ja oman toimintansa haittojen vähentämisestä. Vaikka tavoitteet olisi asetettu tilanteessa, jossa toivoa oli enemmän, ei muiden saamattomuus syö omien tavoitteiden saavuttamisen merkitystä. Puolentoista asteen mukaista toimintaa voi olla ja sitä tarvitaan (kipeämmin kuin koskaan), vaikka globaalisti tavoite olisi toistaiseksi karannut.
Olisi varsin takaperoista, että johtopäätös puolentoista asteen tavoitteen karkaamisesta olisi esimerkiksi siirtyminen kahden asteen tavoitteisiin. Sehän tarkoittaisi sitä, että edistyksellisiä tavoitteita löysättäisiin lähemmäs todellisten päästöjen täysin riittämätöntä kehitystä, kun pitäisi tehdä päinvastoin ja huolehtia siitä, että kaikkien päästöt laskevat riittävän nopeasti.
Puolitoista astetta siis pysyy ilmastotoimien johtotähtenä. Sekä valtioiden että yritysten on huolehdittava entistäkin päättäväisemmin siitä, että fossiiliset päästöt laskevat jyrkästi seuraavien vuosikymmenten aikana. Se, että globaali hiilibudjetti mahdollisesti ylittyy, tarkoittaa, että päästövähennysten rinnalla pitää huolehtia velan takaisinmaksusta kehittämällä sekä teknisiä että luonnollisia nieluja, joilla puolitoista astetta voidaan saavuttaa mahdollisimman lyhyen ylityskauden jälkeen.
