Merkkipäivälahjoitus
Kannatusjäsenyys
Uusi hallitus on palannut kesälomilta ja ensimmäisten verovälttelyyn liittyvien sääntelyhankkeiden joukossa sen pöydällä on rajat ylittävien verojärjestelyjen raportointia koskevan direktiivin kansallinen toimeenpano.
Direktiivin tarkoituksena on laittaa verovälttelyn arkkitehteina toimivat verokonsultit, asianajajat ja muut vastaavat palveluntarjoajat kuriin pakottamalla ne kertomaan suunnittelemistaan järjestelyistä etukäteen verottajalle.
Direktiivi on tärkeä, sillä verovälttelyyn tarkoitettuja järjestelyjä suunnittelevat palveluntarjoajat ovat aggressiivisen verosuunnittelun moottoreita. Ilman näiden kehittämiä monimutkaisia konsernirakenteita, velkajärjestelyjä ja muita toimia, verovälttely olisi monelle yritykselle ja yksityishenkilölle mahdotonta. Samalla kun ne rapauttavat veropohjaa, ne vievät maineen vastuullisesti toimivilta ja veroasioissa välttämätöntä apua tarjoavilta palveluntarjoajilta.
Valitettavasti parhaillaan valmistelussa oleva hallituksen esitysluonnos direktiivin kansallisesta toimeenpanosta sisältää merkittäviä puutteita, jotka uuden hallituksen tulee korjata ennen kuin esitys etenee eduskunnan käsittelyyn. Hallituksella on tässä oiva tilaisuus näyttää, että hallitusohjelmaan kirjatut verovälttelyn vastaiset periaatteet ovat muutakin kuin sanahelinää.
Nyt ehdotetussa direktiivin kansallisessa toimeenpanossa on pari isoa puutetta ja joukko pienempiä puutteita. Tässä muutamia niistä:
1. Direktiivin keskeinen tavoite verolainsäädännön korjaamisesta ei toteudu, jos päättäjät ja suuri yleisö eivät saa tietoa ongelmallisista verojärjestelyistä.
Direktiivin tavoitteena on tuoda aggressiiviset verojärjestelyt päättäjien tietoon, jotta nämä voivat tarvittaessa reagoida muuttamalla lainsäädäntöä. Tavoite on hyvä, mutta siinä on yksi mutta: direktiivi edellyttää raportointia vain verottajalle. Verottaja ei tee lainsäädäntöä, vaan siihen tarvitaan poliitikkoja ja julkisen keskustelun aiheuttamaa painetta.
Tästä hyvä esimerkki on LuxLeaks-skandaali: kansainvälisten yritysten laajamittainen verokikkailu Luxemburgissa oli “alalla” yleisesti tunnettu asia vuosikausia. Verokonsulttien avustuksella yritykset siirsivät verotettavia voittojaan Luxemburgiin, joka myönsi niille massiivisia verohuojennuksia. Tempun avulla Luxemburg sai pienen siivun sille kuulumattomista verotuloista samalla kun muilta EU-mailta kupattiin satoja miljoonia, jopa miljardeja euroja verotuloja.
Vasta vuonna 2014 alkoi tapahtua, kun julkisuuteen vyöryi tietovuodon myötä verokonsulttien laatimia veromuistioita: konsernirakenteita ja nuolia viliseviä taitavien juristien ja veroasiantuntijoiden laatimia monisivuisia dokumentteja, joissa esitettiin suunnitelmia asiakasyritysten verojen minimoimiseksi. Tavalliset kansalaiset saivat äkkiä tietää miten systeemi toimii, eivätkä he olleet tyytyväisiä näkemäänsä.
Lehdet kirkuivat, yritykset muuttivat järjestelyitään ja komissio käynnisti lukuisia uusia sääntelyhankkeita sekä pisti Luxemburgin toimet tutkintaan koskien laittomia valtiontukia.
Toistan vielä: Luxemburgin veroviranomaisten ja konsulttien vuosikausia pyörittämään törkeään verosikailuun ei puuttunut verottaja, eivät poliitikot, ei komissio – ei kukaan, ennen kuin asia nousi julkiseen keskusteluun.
Tämä on se syy, miksi verokonsulttien ja muiden välittäjien raportoimista muistioista tulee saada tietoa julkisuuteen. Finnwatch esittää, että raportoitujen tietojen pohjalta laaditaan vuosittain julkinen anonymisoitu raportti Suomessa käytössä olevista kansallisista ja rajat ylittävistä verojärjestelyistä.
2. Main benefit -testin liian suppea tulkinta voi poistaa raportointivelvoitteen aggressiivisilta järjestelyiltä.
Direktiivin toimeenpano perustuu niin sanottuihin tunnusmerkkeihin, joiden avulla raportoinnin piiriin kuuluvat järjestelyt tunnistetaan. Osa tunnusmerkeistä aktivoituu vain jos niiden yhteydessä täyttyy myös pääasiallista hyötyä mittaava ns. main benefit -testi. Verojärjestelyt tulee näissä tapauksissa raportoida vain jos järjestelystä saatava veroetu on pääasiallinen tai yksi pääasiallisista syistä järjestelyyn.
Direktiivissä annettu main benefit -testin muotoilu muistuttaa yleisen veronkiertopykälän soveltamisesta saatua oikeuskäytäntöä: veronkiertopykälää voidaan soveltaa vain jos yksityisoikeudellista tointa on käytetty pääasiallisesti verotuksellisten etujen saavuttamiseksi. Tämä on ongelmallista, sillä direktiivin tarkoittaman raportoinnin ei ole tarkoitus puuttua vain laittomaan veronkiertoon vaan varmistaa, että aggressiivisista (mutta laillisista) järjestelyistä saadaan tietoa ja niihin voidaan puuttua lainsäädäntöä muuttamalla.
Main benefit -testiä olisi hyvä tarkentaa lain perusteluissa esimerkiksi toteamalla, että testiä tulee tulkita yleistä veronkiertopykälää laajemmin ja että pääasialliseksi hyödyksi saataviksi veroeduiksi katsotaan kaikki merkittävät veroedut eikä järjestelyyn liittyvien muiden liiketaloudellisten perustelujen olemassaolo tarkoita, etteikö järjestely kuuluisi raportointivelvollisuuden piiriin.
3. Raportointivelvoite tulee laajentaa kansallisiin järjestelyihin.
Osa direktiiviin sisältyvistä tunnusmerkeistä liittyy yleisesti kansallisesti harjoitettavaan ei-rajat ylittävään aggressiiviseen verosuunnitteluun (esimerkiksi tulon muuntaminen). Yllättäen HE-luonnoksessa ehdotetaan, että raportointivelvoitteita ei laajenneta direktiivin sallimalla tavalla myös kansallisesti toteutettaviin järjestelyihin.
HE-luonnos ei tältä osin vastaa hallitusohjelmaa, jossa päinvastoin pyritään vauhdittamaan aggressiivisen verosuunnittelun ja harmaan talouden vastaisia toimia myös kansallisesti.
4. HE-luonnoksessa esitetyt sanktiot eivät täytä direktiivissä asetettuja vaatimuksia, sanktioita kiristettävä tuntuvasti.
Direktiivi edellyttää jäsenvaltioita säätämään seuraamuksista, joita aiheutuu niiden kansallisten sääntöjen rikkomisesta, joilla tämä direktiivi pannaan täytäntöön. Tällaisten seuraamusten olisi direktiivin mukaisesti oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.
Aggressiivisista verojärjestelyistä saatavat hyödyt lasketaan tavallisesti sadoissa tuhansissa, miljoonissa tai jopa sadoissa miljoonissa euroissa. Esimerkiksi Finnwatch pääsi vuonna 2017 LuxLeaks-tietovuodossa vuodettujen asiakirjojen avulla Suomessa toimivan pienen metsäsijoitusyhtiön verojärjestelyjen jäljille ja ilmoitti löydöksensä verottajalle. Tämän seurauksena yhtiöltä perittiin jälkiveroja yli 200 000 euroa. On hyvin todennäköistä, että ilman harvinaista tietovuotoa ja siitä seurannutta ulkopuolista ilmiantoa järjestely ei olisi koskaan tullut verottajan tietoon.
Kuten edellisestä esimerkistä havaitaan, verojärjestelyjen välittäjillä ja niiden asiakkailla on erityinen intressi olla tiedottamatta verottajalle verojärjestelyistä, mistä johtuen HE-luonnoksessa esitettyjä erittäin matalia 2 000–15 000 euron sanktioita ei voida pitää oikeasuhtaisina tai varoittavina. Sanktioita tulee korottaa.
Lisätietoa edellä mainituista korjausehdotuksista sekä liudan muita Finnwatchin suosituksia löydät valtiovarainministeriöön toimittamastamme lausunnosta.
