Vastuullinen suklaa edellyttää yritysvastuulakia

Kaakaon tuotannon vastuullisuusongelmat lapsityöstä metsäkatoon ovat olleet tiedossa pitkään. Niihin on pyritty puuttumaan erilaisten vastuullisuusohjelmien ja sertifikaattien avulla, mutta todennettavissa olevat tulokset ovat olleet parhaimmillaankin laihoja. Vaikka alan isot yritykset sopivat jo vuosituhannen alussa lapsityön pahimpien muotojen kitkemisestä Ghanan ja Norsunluurannikon kaakaoviljelmiltä vuoteen 2005 mennessä, on näiden kahden kaakaon keskeisen tuottajamaan kaakaoviljelmillä uusimpien tutkimusten mukaan edelleen arviolta 1,5 miljoonaa lapsityöläistä. Kaakaon pienviljelijä, joka ei täytä vastuullisuusjärjestelmien kriteereitä menettää sertifikaattinsa eikä voi myydä kaakaota ostajille, jotka edellyttävät tavarantoimittajiltaan sertifikaatteja osana omaa vastuullisuustyötään. Sen sijaan suklaavalmistajat, jotka eivät saavuta itse itselleen asettamia vastuullisuustavoitteita, eivät joudu lainkaan tilille.

Kaakaotuotannon vastuullisuusongelmia ei ole ratkaistu koska ei ole ollut pakko. Vastuuttomasti, tai jopa laittomasti, lapsityöllä luonnonsuojelualueella tuotettu kaakao löytää edelleen kyllä ostajansa. Suklaavalmistajille ihmisoikeuksista huolehtiminen suklaan tuotantoketjuissa on vapaaehtoista.

Viimeisten vuosien aikana suklaa-ala on alkanut heräillä edistyksen puutteeseen ja ryhtynyt kansalaisjärjestöjen rinnalla vaatimaan itselleen sitovaa sääntelyä eli yritysvastuulakia. Yritysvastuulaki velvoittaisi yritykset välttämään, vähentämään ja korjaamaan niiden toiminnasta aiheutuvia haittoja sekä muuttamaan oman tapansa tehdä bisnestä. Se myös muuttaisi valta-asetelmia suklaan tuotantoketjuissa.

Yritysvastuulaki myös tasoittaisi pelikenttää yritysten välillä, sillä yritykset eivät voisi enää saada kilpailuetua tai taloudellista voittoa polkemalla ihmisoikeuksia. Useimmat suklaatuotannon vastuullisuusohjelmista ja sertifioinneista kohdistuvat osuuskuntiin järjestäytyneisiin viljelijöihin. Suurin osa maailman kaakaoviljelijöistä ei kuitenkaan ole järjestäytynyt millään tavalla. Näiden viljelijöiden kohdalla esimerkiksi riski lapsityöstä on suurin. Kaikkia ostajayrityksiä sitova yritysvastuusääntely auttaisi tuomaan nämäkin viljelijät vastuullisuusohjelmien piiriin.

Ilman kaakaotuotannon köyhyysongelman ratkaisemista vastuullista suklaata ei ole. Kyöhyysrajalla sinnittelevän viljelijän näkökulmasta päätös perheen ruokkimisen tai viljelypinta-alan raivaamisen luonnonsuojelualueelta välillä ei oikeasti ole valinta. Hintaneuvotteluissa yksittäisen kaakaon pienviljelijän tai osuuskunnankin neuvotteluasema on hyvin heikko. Suklaavalmistajat ja vähittäiskauppa, jotka käärivät suklaasta suurimmat voitot, ovat siksi avainasemassa, jotta liian alhaiseen tuottajahintaan voidaan puuttua.

Kestävän hinnan määrittelemiseksi alalla on kuitenkin pulaa julkisesta datasta ja laadukkaista laskelmista. Vaikka kaakaoviljelijöiden elämiseen riittävästä toimeentulosta on tehty laskelmia, perustuvat ne Kaakaobarometrin mukaan yltiöpositiivisiin oletuksiin tilojen paremmasta satoisuudesta, ja johtavat siksi liian alhaisiin päätelmiin tavoiteltavasta hintatasosta. Niissä ei myöskään huomioida sitä, että kaakaosta on jo nyt ylitarjontaa. Yritysvetoiset kaakaon vastuullisuusohjelmat painottavat yleensä parempia viljelytekniikoita, joiden kautta yksittäisten tilojen satoisuutta pyritään parantamaan. Kokonaisuuden kannalta tämä ei ole kestävä ratkaisu. Tarjonnan ylittäessä kysynnän hinnoilla on tapana tulla alas, mikä alentaa suoraan viljelijöiden toimeentuloa.   

Kaakaontuotannon köyhyysongelmaa ei myöskään tule ulkoistaa muille sektoreille. Viljelijöiden tuotannon ja toimeentulolähteiden monipuolistaminen on kaunis ajatus, ja moni viljelijä on jo niin tehnytkin. Liian alhainen tuottajahinta ja köyhyys vainoavat kuitenkin monia kaupallisia hyödykkeitä, joita kaakaontuotantoalueilla voidaan kasvattaa. Vähintäänkin ostajayritysten, jotka kannustavat viljelijöitä monipuolistamaan tuotantoa, tulisi varmistaa, että viljelijöiden kasvattamille muille hyödykkeille on olemassa markkina. Tässä myös näiden ostajayritysten omilla hankinnoilla on tärkeä rooli. 

Vaikka laskelmat elämiseen riittävän toimeentulon takaavista kaakaon tuottajahinnoista ovatkin osin ongelmallisia, vielä suurempi ongelma on se, että niihin on sitoutunut vain hyvin harva suklaavalmistaja. Ghanan ja Norsunluurannikon käyttöönottama elämiseen riittävän toimeentulon lisä on kuluvalla satokaudella taannut viljelijöille 21–28 prosenttia paremman hinnan jokaisesta kaakaotonnista, mutta se jää Kaakaobarometrin arvioiden mukaan edelleen kauas riittävästä. Silti kahden keskeisen tuottajamaan yksipuolisesti käyttöönottama kaikille pakollinen hintalisä on hyvä esimerkki siitä päättäväisyydestä, jota tarvitaan.

Sertifiointijärjestelmätkään eivät vaadi elämiseen riittävän toimeentulon mahdollistavan hinnan maksamista sertifioidun kaakaon tuottajille. Reilulla kaupalla on käytössä takuuhinta, joka suojaa viljelijöitä maailmanmarkkinahintojen vaihtelulta. Sen lisäksi Reilu kauppa on laskenut myös elämiseen riittävän toimeentulon referenssihinnan. Tämän hinnan maksaminen ei kuitenkaan ole ostajille pakollista. Uudistunut Rainforest Alliance ei monien toiveista huolimatta ottanut käyttöön minkäänlaista takuuhintaa vastaavaa vähimmäishintaa sertifioidulle kaakaolle, mikä vetää mattoa järjestelmän muiden viljelijöiden toimeentulon parantamiseen tähtäävien tavoitteiden alta. Se myös kiihdyttää riippumattoman kolmannen osapuolen sertifiointijärjestelmien ja yritysten omien vastuullisuusohjelmien välistä kamppailua markkinaosuuksista ja kilpajuoksua pohjalle. Kaakaobarometrin mukaan Reilu kauppa -sertifioidun kaakaon volyymit tippuivat 11 prosenttia vuonna 2019, jolloin järjestelmä nosti takuuhintaansa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Vaikka takuuhinnan korotusta voidaan inflaatio huomioonottaen pitää maltillisena, epäilee Kaakaobarometri, että suurempi hinnan korotus olisi vähentänyt Reilun kaupan markkinaosuuksia vieläkin enemmän.

Puutteista huolimatta Finnwatch suosittelee yrityksille kunnianhimoisten riippumattoman kolmannen osapuolen sertifiointijärjestelmien käyttöä. Sertifiointi on perustaso, jonka päälle on hyvä rakentaa muuta vastuullisuustyötä. Sertifioinnit ovat myös keskeinen jo olemassaoleva järjestelmät, jonka avulla muun muassa erilaisten elämiseen riittävän toimeentulon ja sosiaalisiin hankkeisiin tarkoitettujen lisien maksaminen viljelijöille on mahdollista. Samaan hengenvetoon Finnwatch suosittelee sertifiointijärjestelmille kunnianhimon tason nostamista ja tiukempia vastuullisuusvaatimuksia myös sertifioidun kaakaon ostajayrityksille.

Vierailin hiljattain Orklan podcastissa keskustelemassa kaakaontuonnon vastuullisuudesta. Voit kuunnella podcastin täältä. Keskustelussa nousee esiin monia edellä mainituista ongelmista, joihin Orkla kertoo myös omassa vastuullisuustyössään panostavansa. Orkla on oikealla tiellä painottaesssaan viljelijöiden toimeentuloa ja kaakaoketjujen läpinäkyvyyttä. Jäämme kuitenkin kaipaamaan sitoutumista viljelijöille kaakaosta maksettaviin hintoihin, jotka takaavat elämiseen riittävän toimeentulon tason sekä julkisia, yksityiskohtaisia tietoja kaakaon toimitusketjusta. Joulun suklaasesongin kunniaksi heitämme vielä saman haasteen muillekin Suomessa tuotteitaan markkinoiville suklaavalmistajille!  

Suklaata ostaville kuluttajille viestimme on sama kuin kaikkina aiempinakin vuosina: sertifioimattomat suklaatuotteet tulee jättää kauppaan. Sertifioitujen tuotteiden joukossa tulee suosia Reilua kauppaa, joka on puutteista huolimatta ainoa järjestelmä, joka edes yrittää nostaa kaakaotuottajille maksettavia vähimmäishintoja.

Artikkelia muokattu 31.3.2021: päivitetty uusi kuva.
Kuva: Cifor, Flickr.