Vastuullisuus ei vaadi suuria lihaksia – mutta ilmastokysymyksissä niistä on apua

Yritysvastuu nousee usein esiin suurten yritysten kohdalla, mutta käytännössä pienet ja innovatiiviset yritykset ovat tärkeässä roolissa, kun ne kirittävät jäykempiä kilpailijoitaan yhä vastuullisempaan toimintaan. Tämä nähtiin jälleen tänään, kun joukko pienempiä vaatemerkkejä ylsi parhaaseen A-ryhmään Eetin laatimassa Rank a brand -selvityksessä. Parhaiten pärjänneet yritykset FRENN, Globe Hope, Paapii ja Papu ovat kaikki 2000-luvulla perustettuja suomalaisia vaatebrändejä.

Sen sijaan moni suurempi perinteinen vaatebrändi – kuten Halti, Luhta ja Nanso – ei vakuuttanut vastuullisuudellaan. Sama kohtalo oli myös suurten vähittäistavarakaupan ketjujen omilla brändeillä, eli Housella (S-ryhmä), Mywearilla (Kesko) ja Polalla (Tokmanni). Ilahduttavaa oli se, että moni yritys oli pystynyt parantamaan toimintaansa viimevuotisesta. Tällaisia olivat muun muassa B:stä A:han petrannut Papu sekä B-tasolle nousseet BYPIAS, Gugguu, NOSH, Sail&Ski ja Vimma.

Selvityksessä tarkasteltiin brändien toimintaa kolmesta näkökulmasta. Eniten pisteitä sai ihmisoikeuksien riittävän kattavasta huomioimisesta, mikä tarkoitti ennen kaikkea eettistä ohjeistusta ja sen toimeenpanoa ja valvontaa. Toiseksi eniten pisteitä sai ympäristökategoriasta, jossa arvostettiin muun muassa vastuullisten raaka-aineiden käyttöä sekä toimia elinkaaren pidentämiseksi tai kierrätettävyyden parantamiseksi.

Kolmas kriteeri oli brändien ilmastovaikutus. Vain kaksi tuotemerkkiä, FRENN ja BYPIAS, ylsivät täysiin pisteisiin ilmastotoimissaan. Erityisen kiinnostavaa oli se, että muuten vertailussa melko heikosti pärjänneet vähittäistavarakaupan ketjujen omat brändit erottautuivat ilmastokategoriassa edukseen.

Yritysten ilmastotoimien tärkeimpänä mittana pidetään usein Science Based Targets -järjestelmää, jonka taustalla ovat muun muassa maailman luonnonvarainstituutti WRI, ympäristöjärjestö WWF sekä YK:n Global Compact -aloite. Järjestelmässä on mukana 22 suurta suomalaisyritystä, joista suuri osa – muun muassa Elisa, Nokia ja Outokumpu – on jo asettanut itselleen “tieteen mukaiset” päästövähennystavoitteet. Tällaisen tavoitteen tulee olla joko kahden asteen tai puolentoista asteen lämpenemispolun mukainen, taikka näiden välille sijoittuva – Pariisin ilmastosopimuksesta tuttua muotoilua seuraileva – “selvästi alle kahden asteen” tavoite.

Eetin vertailun brändien taustalla olevista yrityksistä tällaisen tavoitteen on asettanut itselleen Kesko, S-ryhmä ja Tokmanni. Kesko oli edelläkävijä, kun se sitoutui jo vuonna 2017 kahden asteen mukaisiin ilmastotoimiin. S-ryhmä ja Tokmanni ovat kirineet myöhemmin ohi sitoutumalla puoleentoista asteen mukaisiin tavoitteisiin. Käytännössä kaikki kolme ovat asettaneet tavoitteet oman toimintansa päästöjen vähentämiseksi 2030 mennessä tai aiemmin.

Science Based Targets -järjestelmän heikkous korostuu, kun kyse on vähittäistavarakaupan ketjuista, joiden suurin ilmastovaikutus ei ole omassa vaan alihankkijoiden päästöissä. Esimerkiksi Keskon myymien tuotteiden tuotannon päästöt ovat noin 51-kertaiset verrattuna yhtiön omiin päästöihin. S-ryhmän vastaava kerroin on 36. Tokmanni ei ole sisällyttänyt vastaavaa arviota myymiensä tuotteiden päästöistä vastuullisuusraporttiinsa, mutta lienee perusteltua olettaa kokoluokka vastaavanlaiseksi.

Jokaisesta päästötonnista on pyrittävä eroon, mutta vähittäistavarakaupassa pelkästään omiin päästöihin keskittyminen olisi aikamoista teeskentelyä. Siksi onkin tärkeää, että yhtiöt edellyttävät alihankitaketjuissaan päästövähennystavoitteita. Kaikki kolme – Kesko, S-ryhmä ja Tokmanni – ovat asettaneet tähän liittyvät tavoitteet osana Science Based Targets -tavoitettaan.

S-ryhmä ja Tokmanni edellyttävät, että valtaosa niiden tavarantoimittajista asettaa itselleen Science Based Targets -tavoitteet. S-ryhmä tavoittelee, että 67 prosenttia ostovolyymilla lasketuista alihankkijoista olisi asettanut tällaisen tavoitteen jo vuoteen 2023 mennessä. Tokmannin tavoitteena on 80 prosenttia vuoteen 2025 mennessä. Keskon tavoite alihankkijoilleen on hieman löysempi, se edellyttää 90 prosentilta alihankkijoistaan jonkinlaista suunnitelmaa päästövähennyksistä – tavoitteiden tieteellisyyttä ei edellytetä.

Alkuvaiheessa jo pelkästään päästötietojen edellyttäminen olisi askel eteenpäin. Nyt tuotantoketjujen päästöt perustuvat suurilta osin laskennallisiin arvioihin. Esimerkiksi S-ryhmä kertoo, että sen myymien tuotteiden tuotannon päästöistä ainoastaan polttoaineen tuotannon päästöt (noin 13 prosenttia tuotteiden tuotannon päästöistä) perustuu alihankkijoilta saatuun tietoon. Samasta kertoi myös Finnwatchin viime vuonna julkaisema raportti, jonka mukaan suuri osa vähittäismyyjistä tai maahantuojista ei tiedä, millaisella energialla tuotteita tuotetaan.

Tuoreen Rank a brand -selvityksen tulokset ovat virkistävä muistutus siitä, ettei vastuullisuus ole pelkästään suurten ketjujen asia vaan kyseessä on välttämätön osa kaikkea yritystoimintaa. Nyt julkaistun raportin tarjoama tieto on tärkeä myös päättäjille, sillä sen paljastamat erot yritysten välillä osoittavat Suomeen ajettavan sitovan yritysvastuulain tarpeen. Laista tulee tehdä paitsi kunnianhimoinen myös soveltamisalaltaan niin laaja, että se koskee niin pk-yrityksiä kuin suuria yrityksiä.

Eetin selvityksessä nähtiin, että pienet ja tuoreet brändit voivat näyttää esimerkkiä yritysvastuussa ja nostaa samalla rimaa myös alan jäteille. Suuret toimijat voivat puolestaan edistää kaikkien ilmastovastuullisuutta vaatimalla tietoja alihankintaketjujensa päästöistä ja tekemällä samalla kattavasta ilmastovastuun raportoimisesta normaalia osaa kaikkea liiketoimintaa. Erityisesti kuluttajamarkkinoilla tuotteiden hiilijalanjälkien laskennassa tarvitaan isoja edistysaskeleita, kun hallitus ryhtyy valmistelemaan päästöihin perustuvaa kulutusverotusta.