Veronkierron torjumisessa keskeistä on läpinäkyvyys, läpinäkyvyys ja läpinäkyvyys

Pandoran papereiksi nimetty tietovuoto on puhututtanut tällä viikolla ympäri maailmaa. Tietovuodon keskiössä ovat lukuisten superrikkaiden veroparatiiseja ja anonyymejä holdingyhtiöitä hyödyntävät omistusjärjestelyt, joiden avulla tiedot varallisuuserien tosiasiallisista omistajista on saatu häivytettyä. Erityisen kiinnostavaksi – ja huolestuttavaksi – paljastukset tekee se, että omaisuuttaan piilotelleiden henkilöiden joukossa on satoja poliitikkoja ja virkamiehiä, myös 35 nykyistä tai entistä valtionpäämiestä. Kyse ei siis ole minkään pienen ja tuntemattoman alamaailman rikollisjengin toiminnasta, vaan erittäin laajasta ilmiöstä, joka avaa ovet korruptiolle, harmaalle taloudelle, rahanpesulle ja veronkierrolle.

Uutisia lukiessa herää herkästi kysymys siitä, miten näitä ongelmia ei ole edelleenkään saatu ratkottua – tietovuoto kun ei suinkaan ole ensimmäinen laatuaan. Kyse ei olekaan siitä, etteikö mitään olisi tehty: Panaman paperien jälkeen merkittäviä edistysaskeleita on otettu niin EU:ssa kuin OECD:ssäkin. Keskeisimpiä näistä lienevät OECD:n lanseeraama automaattinen tietojenvaihto sekä monissa maissa perustetut edunsaajarekisterit. Nämäkään toimet eivät kuitenkaan kata kaikkia maita, ja monissa maissa on menty toteutuksen kanssa sieltä, missä aita on matalin.

Tästä hyvä esimerkki ovat edunsaajarekisterit. Jopa Suomessa tosiasiallisten edunsaajien eli käytännössä yritysten omistajien rekisteröintivelvoite koskee vain yli 25 % omistusosuuksia ja on näin ollen helposti kierrettävissä. Vielä isompana ongelmana voi pitää sitä, etteivät edunsaajarekisterin tiedot ole julkisesti kaikkien saatavilla. Toteutuksessa on siis päästy vasta viranomaisläpinäkyvyyden lisäämiseen, laajempi yleisöjulkisuus odottaa vielä vuoroaan. Vastaavia heikkouksia sisältyy muihinkin viime vuosina EU-direktiivillä voimaan saatettuihin säädöksiin, kuten rajat ylittävien verojärjestelyjen raportointiin.

Jotta veronkierto saadaan kuriin, tarvitaan toimia, joilla läpinäkyvyyttä lisätään paitsi viranomaisten myös laajemman yleisön suuntaan. Lisäksi erilaisia veronkiertopalveluita tarjoavat tahot tulee saattaa vastuuseen toiminnastaan. Helppoja ja tehokkaita keinoja läpinäkyvyyden lisäämiseksi kyllä löytyy – aloittaa voi vaikka seuraavista:

• Edunsaajarekisterien edellyttäminen kaikilta mailta ja rekisterien yleisöjulkisuuden vahvistaminen.
• Julkisen koontiraportoinnin laatiminen rajat ylittävistä verojärjestelyistä niitä koskevan raportoinnin alkaessa ja vastaavien raportointivelvoitteiden ulottaminen kotimaisiin järjestelyihin.
• Riittävien sanktioiden asettaminen niin veronkiertoon syyllistyneille kuin järjestelyissä avustaneille tahoille.
• Verotusta koskevien oikeudenkäyntiasiakirjojen saattaminen julkiseksi ja verotietojen julkisuuden lisääminen mm. verotuksen päättymisen jälkeisten muutosten osalta.
  

Lisäksi yksityishenkilöiden veronkiertoa voidaan vaikeuttaa huomattavasti mm. poistamalla veronkiertoa helpottavien sijoitusinstrumenttien, kuten vakuutuskuorien, veroedut, säätämällä budjettiriihessä päätetty arvonnousuvero riittävän laaja-alaisena ja korjaamalla löysäksi muodostunutta yleistä veronkiertopykälää. Luonnollisestikin tärkeää olisi myös varmistaa, että verohallinnolla on käytössään riittävät resurssit veronkiertoepäilyjen tutkimiseen.

Usein läpinäkyvyyden puute nähdään lähinnä kaukaisten saarivaltioiden ongelmana, mutta todellisuudessa iso osa ongelmista liittyy Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian alaisiin alueisiin eikä EU:kaan saa tällä saralla puhtaita papereita. Vaikka komissio on ollut ahkera erilaisten veronkiertoa ehkäisevien aloitteiden tuomisessa, on direktiiveistä muodostunut monessa tapauksessa heikohkoja poliittisia kompromisseja. Toivoa sopii, että Pandoran paperien seurauksena poliittinen paine nousee riittävän korkeaksi ja tuloillaan olevista uusista EU-direktiiveistä saadaan tehokkaita. Uutta sääntelyä on luvassa ainakin holdingyhtiöihin ja varakkaiden yksityishenkilöiden ennakkoveropäätöksiin liittyen.