Merkkipäivälahjoitus
Kannatusjäsenyys
Pääomien ansiotuloja matalampi verotus on globaalisti yksi merkittävimmistä syistä eriarvoisuuden ja varallisuuserojen kasvuun. Suomi ei muodosta tästä poikkeusta: iso ero työhön ja pääomiin kohdistuvan verotuksen tasossa ruokkii niin varallisuuserojen kuin absoluuttisten tuloerojen kasvua. Ongelmien korjaamisen sijaan jotkut haluavat lisätä niitä entisestään.
Suomessa on käyty viimeisen parin viikon aikana aktiivista julkista keskustelua pääomatuloverotuksesta, ja erilaisissa puheenvuoroissa on esitetty sekä pääomiin kohdistuvan verotuksen kiristämistä että keventämistä. Sittemmin keskustelu on laajentunut myös tuloeroihin ja talouskasvuun.
Erikoisimpia kontribuutioita pääomatuloverotusta koskevaan keskusteluun oli tohtori Janne Juuselan Helsingin Sanomiin kirjoittama mielipidekirjoitus (1.12.), jossa vastattiin samaisessa lehdessä julkaistuun professoreiden Minna Halmeen ja Lassi Linnasen kirjoittamaan vieraskynään. Kirjoituksessaan Juusela kritisoi vieraskynässä esitettyä ehdotusta pääomatulojen progressiivisesta verotuksesta ja esitti sen sijaan radikaaleja omistamiseen kohdistuvia veronkevennyksiä. Juuselan mukaan pääomatuloverotus on jo nykyisellään Suomessa ankaraa.
Onko Suomen pääomatuloverotus ankaraa? Ankaruutta on helpointa arvioida suhteessa johonkin relevanttiin vertailuryhmään. Juusela vertaa valikoitujen pääomatuloryhmien, luovutusvoittojen ja korkotulojen, verotusta EU:n keskiarvoihin. Jos vertailuun otetaan näiden “sattumalta” Juuselan vertailuun sisällytettyjen tulotyyppien verotuksen sijaan kaikki pääomiin kohdistuvat verot, on Suomen verotus lähellä EU:n keskitasoa – ei kärkeä. Kansantalouden kokoon suhteutettuna pääomiin kohdistuvat verot jäävät puolestaan alle EU-maiden keskiarvon: Suomessa pääomaverojen suhde BKT:een oli vuonna 2018 7,1 prosenttia, ja EU-maissa keskimäärin 8,2 prosenttia. Kerättyjen verojen kokonaismääriin suhteutettuna tilanne näyttää samanlaiselta.
Nämä EU:n viralliset tilastot toki niputtavat yhteen kaikki pääomiin kohdistuvat verot pelkän pääomatuloveron sijaan. Juuri tästä syystä ne antavatkin paljon kattavamman kuvan omistamiseen kohdistuvasta verotuksesta kuin yksittäisen tulotyypin – kuten Juuselan mainitsemien korkotulojen – verotuksen tarkastelu, joka näyttäytyy lähinnä tarkoitushakuiselta.
Jos taas halutaan tarkastella yksinomaan pääomatuloveroa, on tarkastelussa huomioitava nimellisen pääomatuloverokannan ohella myös pääomatulojen verotukseen kohdistuvat huojennukset. Juuselan mukaan tällaisia ei Suomessa ole. Todellisuudessa isoon osaan pääomatuloista kohdistuu erilaisia verohuojennuksia, mistä johtuen yleisen pääomatuloverokannan mukaista veroa maksetaan vain pienestä osasta pääomatuloja.
Listayhtiön osingosta 85 prosenttia on veronalaista tuloa, mutta listaamattoman yhtiön kohdalla veronalaisen tulon osuus saattaa jäädä vain 25 prosenttiin maksettavasta osingosta. Isoin verohuojennus tarjotaan varakkaimpien yhtiöiden omistajille.
Myös myyntivoittojen kohdalla osa voitosta voi jäädä verottamatta. Niin kutsuttua hankintameno-olettamaa käytettäessä myytävän omaisuuserän hankintamenoksi katsotaan omistusajan pituudesta riippuen joko 20 tai 40 % myyntihinnasta. Tällöin pääomatuloveroa ei siis peritä todellisesta myyntivoitosta, vaan laskennallisesta myyntivoitosta, joka voi jäädä merkittävästi todellista myyntivoittoa alhaisemmaksi. Mitä suurempi arvonnousu, sitä suuremman verohyödyn hankintameno-olettamasta voi saada.
Pääomatulojen verotukseen kohdistuvia huojennuksia siis löytyy, ja ne on Suomessa räätälöity hyödyttämään eniten jo valmiiksi varakkaita sekä suurituloisimpia. Talouskasvun tukemisella valintoja on vaikea perustella, koska tutkimusten mukaan esimerkiksi yllä mainitulla listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverohuojennuksella on negatiivinen vaikutus kasvuun ja investointien tehokkaaseen kohdentumiseen.
Juuselan mukaan Suomen pääomatulo- ja yritysverotusta tulisi kuitenkin korjata ihan muilla keinoin kuin pääomatulojen veroprogressiota lisäämällä. Elinkeinoelämän valtuuskunnalle (EVA) laatimansa pamfletin mukaisesti Juusela esittää yhteisöverokannan laskemista 15 prosenttiin, osinkoverotuksen kevennyksiä sekä korkeammasta pääomatuloverokannasta luopumista. Niin Juuselan kirjoituksessa kuin EVA:n raportillakin sivuutetaan lähes kokonaan se, että Suomen yhteisöverokanta on matalampi kuin EU:n ja OECD:n keskiarvot, ja em. listaamattomien osinkoverotusta tuetaan jo nykyisellään yli 400 miljoonan euron vuosittaisella verotuella. Lisäksi verotus kääntyy Suomessa kaikista isotuloisimpien kohdalla regressiiviseksi, johtuen pääomatulojen keskittymisestä ylimpiin tuloluokkiin.
EVA:n ehdottama pääomiin kohdistuvan verotuksen merkittävä alentaminen keventäisi entisestään varakkaimpien verotusta, kiihdyttäisi tulonmuuntoa sekä lisäisi taloudellista eriarvoisuutta ja haitallista valtioiden välistä verokilpailua. Samalla se pienentäisi Suomessa niin valtion kuin kuntienkin verotuloja eli edellyttäisi leikkauksia tai veronkiristyksiä muilla alueilla. Raportilla näitä vaikutuksia ei käsitellä käytännössä lainkaan.
Verotuksen kolmiloikaksi nimetty esitys tuskin saa merkittävää tukea yhteiskunnan rahoittamiseen vastuullisesti suhtautuvilta asiantuntijoilta. Ainakaan se ei ole millään tavalla linjassa viime vuosina verotuksen tulevaisuutta pohtineiden työryhmien suositusten kanssa. EVA:n ei toki tarvitse pohtia laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia, onhan kyse elinkeinoelämän ajatushautomosta, jonka pääasiallinen tavoite on edistää elinkeinoelämän etua. Esitetyistä muutoksista tosin voisi koitua elinkeinoelämällekin enemmän haittaa kuin hyötyä, koska toteutuessaan ne heikentäisivät yritysten toimintaympäristöä, lisäisivät eriarvoisuutta ja voisivat johtaa melkoiseen yhteiskunnalliseen turbulenssiin.
