Merkkipäivälahjoitus
Kannatusjäsenyys
Vetäytyminen voi olla ainoa vastuullinen vaihtoehto, mikäli liiketoiminnan ihmisoikeusriskejä ei voi hallita.
Syksyllä lähes 5 000 ihmistä allekirjoitti kahdessa viikossa Finnwatchin vetoomuksen, jossa Suomessa toimivia vaate- ja tekstiilialan firmoja vaadittiin varmistamaan, ettei niiden alihankintaketjuissa sorreta uiguureja ja käytetä pakkotyövoimaa. Vetoomus toimitettiin lähes 200 yritykselle.
Finnwatchin jäsenjärjestö Eetin eilen julkaisema artikkeli kertoo, mihin toimenpiteisiin suomalaiset yritykset ovat sittemmin ryhtyneet. Eetin kyselyyn vastasi 40 yritystä. Niistä 27 kertoi ryhtyneensä selvittämään asiaa. Vastaajista vain vajaa puolet, 17 yritystä, kertoi selvittäneensä erityisesti sitä, onko niiden arvoketjussa puuvillan tai vaatteiden valmistusta Xinjiangissa. Selvityksiä varten yritykset olivat Eetin mukaan keränneet tietoa muun muassa kyselyjen ja auditointien kautta. Selvitysten tuloksista moni yritys on kuitenkin vaitonainen. Tämä ei ole yllätys – vaate- ja tekstiilialan tuotantoketjut ovat suorastaan surullisen kuuluisia läpinäkyvyyden puutteesta. Lisäksi uiguurien kohdalla kyse on Kiinan valtion masinoimasta pakkotyöstä, jota on käytännössä mahdotonta valvoa uskottavasti auditoinneilla ja muilla perinteisillä keinoilla.
Tämä tulee hyvin esiin Ylen viikonloppuna julkaisemassa laajassa jutussa, jossa yritysten mahdollisia kytköksiä pakkotyöhön etsittiin avainsanahaulla kiinalaisista media- ja viranomaislähteistä. Jutussa Yle avaa yksityiskohtaisesti Reiman, Lidlin ja Lindexin alihankkijoiden yhteyksiä uiguurien pakkotyöhön. Ylen jutun julkaisun jälkeen Reima kertoi lopettavansa yhteistyön jutussa mainitun alihankkijansa kanssa. Lidl kertoo katkaisseensa suhteet yhteen tehtaaseen, jonka valmistamia aikuisten toppavaatteita on ollut myynnissä myös Suomessa. Lidl ei kertonut Ylelle, aikooko se jatkossakin ostaa Xinjiangissa valmistettuja tuotteita, mutta sanoi, että mahdolliset epäselvyydet selvitetään tavarantoimittajien kanssa.
On hyvä, että yritykset ovat ryhtyneet toimiin. On kuitenkin selvää, että Xinjiangin tilanteessa uskottava vastuullisuusvalvonta edellyttää paljon nykyistä kattavampaa alihankintaketjujen läpinäkyvyyttä. Tarvittaessa hankintaketjut on järjesteltävä uudelleen niin, että ne mahdollistavat tämän. Se edellyttää myös sitä, että yritykset ymmärtävät, että silloin kun riskejä ei voida hallita, ainoa vastuullinen vaihtoehto on vetäytyä riskialttiista liiketoiminnasta tai liiketoimintasuhteesta – siitäkin huolimatta, että vetäytymisellä voi olla taloudellisia vaikutuksia yritykselle. Tämä pätee erityisesti Xinjiangin tilanteessa, sillä syytökset uiguureihin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista ovat erittäin vakavia, ja jatkamalla toimintaansa ja ostoja Xinjiangista yritykset voivat joutua osallisiksi räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Esimerkiksi Human Rights Watch katsoo uiguurien pakkotyön täyttävän orjuuttamisen tunnusmerkit ja pitää sitä yhtenä osoituksena rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Vielä toistaiseksi yritysten vastuuta uiguureihin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista on jouduttu kirittämään vetoamalla yritysvastuuperiaatteisiin ja nostamalla yrityksiä kiusallisen mediahuomion kohteeksi. Pian vastuuttomiin hankintoihin voidaan toivottavasti puuttua lailla.
Ranska on toistaiseksi ainoa Euroopan maa, jossa on jo nyt voimassa kattava kansallinen yritysvastuulaki. Saksan odotetaan hyväksyvän kansallisen yritysvastuulain vielä ennen parlamentin kesälomia, ehkä jo tällä viikolla. Euroopan komissiolta esitystä EU-laajuisesta yritysvastuulaista odotetaan syksyllä. Yritysten kannattaisi herätä muuttuvaan sääntely-ympäristöön ja alkaa perata arvoketjujaan jo nyt.
