Ekologista ja sosiaalista vastuullisuutta tarkastelevien auditointi- ja sertifiointijärjestelmien määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Vuonna 2016 kun Finnwatch edellisen kerran arvioi¹ erilaisia vastuullisuusjärjestelmiä, oli niitä Maailman kauppajärjestön WTO:n ja YK:n alaisen International Trade Centerin ylläpitämään Standards Map -työkaluun listattu 170 kappaletta. Tänä päivänä järjestelmien määrä Standards Mapissa on noussut yli 300:een².

Erilaisilla riskialoilla tai -alueilla toimivilta yrityksiltä edellytetään entistä enemmän luotettavasti vastuullisuusauditoituja tai -sertifioituja tuotteita tai raaka-aineita. Siinä missä vielä noin kymmenen vuotta sitten yritykset saattoivat erilaisilla vastuullisuussertifioinneilla tavoitella positiivista brändimielikuvaa tai hintapreemiota, ovat sertifioinnit ja auditoinnit tänä päivänä arkipäiväistyneet vastuullisuuden perustasoksi. Monet yritykset ovat siirtyneet tietyissä tuotteissa kokonaan sertifioituihin raaka-aineisiin³ tai ne vaativat kaikkien riskimaaostojensa tuotantolaitosten auditointia⁴. Kuluttajatuotteiden lisäksi vastuullisuusauditoinnit ja -sertifioinnit ovat lisääntyneet myös yritysten välisessä kaupassa käytettävissä raaka-aineissa⁵. Muutoksiin valvontajärjestelmien käytössä on osittain vaikuttanut myös lisääntynyt sääntely⁶.

Vaikka vastuullisuusjärjestelmien käyttö on arkipäiväistynyt, markkinoihin vaikuttavat myös toiseen suuntaan ohjaavat trendit. Luotettavampana pidetylle kolmannen osapuolen sertifioimalle tuotannolle on monissa tuotekategorioissa edelleen enemmän tarjontaa kuin kysyntää, eikä kaikkea sertifioitua tuotantoa saada myytyä markkinoille sertifioituna. Esimerkiksi maataloussektorilla vastuullisuussertifioitujen raaka-aineiden⁷ kattama viljelypinta-ala pieneni 2018 vuoden 8,1 prosentista 2019 vuoden 7,9 prosenttiin. Perinteisten kolmannen osapuolen auditointi- ja sertifiointijärjestelmien kanssa kuluttajamarkkinoilla kilpailevat entistä enemmän yritysten omat vastuullisuusmerkit⁸, joissa ei välttämättä ole ulkopuolisten laatimia kriteereitä eikä minkäänlaista riippumatonta valvontaa. Myös muut, erityisesti ympäristöön liittyvät vastuullisuusväittämät ovat lisääntyneet markkinoilla. Euroopan unionin tilaamassa selvityksessä yli 40 prosenttia tarkastelluista yritysten ympäristöväittämistä olivat liioiteltuja, virheellisiä tai niitä esitettiin ilman todisteita.⁹ Erilaisten väitteiden viidakossa kuluttajien on vaikeaa erottaa toisistaan kirjavia vastuullisuusmerkkejä ja ymmärtää niiden sisältöä, minkä voidaan katsoa heikentävän kolmannen osapuolen valvontajärjestelmien kilpailuasemaa.

Sitovan yritysvastuulainsäädännön lisääntyminen saattaa muuttaa riippumattomien valvontajärjestelmien käyttöä ja markkinoita tulevaisuudessa. Esimerkiksi Euroopan komission helmikuussa 2022 julkaisema yritysvastuudirektiiviesitys asettaisi yrityksille ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoitteen¹⁰. Samalla komissio on kuitenkin kaavaillut yrityksille mahdollisuutta ulkoistaa ihmisoikeuksia koskeva vastuu kolmannen osapuolen valvontajärjestelmille. Ehdotus on saanut vastaansa voimakasta kritiikkiä, sillä vuosikymmeniä käytössä olleet valvontajärjestelmät eivät ole toivotulla tavalla onnistuneet arvoketjujen ihmisoikeusriskien ja -ongelmien kitkemisessä.¹¹

Riippumatta siitä, missä muodossa komission esittämä yritysvastuudirektiivi lopulta hyväksytään, muuttuva sääntely-ympäristö tullee vaikuttamaan siihen, millä tavalla vastuullisuusvalvontaa tulevaisuudessa järjestetään. Yrityksiä koskevat YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet¹² edellyttävät yrityksiltä niiden arvoketjun ja siihen sisältyvien ihmisoikeusriskien tuntemista, riskien vähentämistä ja välttämistä sekä jo tapahtuneiden haitallisten ihmisoikeusvaikutusten korjaamista ja korvaamista. Auditoinneilla ja sertifioinneilla on tässä työssä oma roolinsa. Samalla on kuitenkin huomioitava, että monia perinteisiä vastuullisuuden valvontajärjestelmiä ei ole alunperin rakennettu palvelemaan edellä mainitun vastuukehikon toteutumista.

Tämä raportti on päivitys Finnwatchin vuonna 2016 julkaisemaan raporttiin Kaalimaan vartijat – Näkökulmia työelämän oikeuksia tarkastelevien sertifiointi- ja auditointijärjestelmien laatuun. Tämän raportin tarkastelukulmaa on soveltuvin osin laajennettu kattamaan työelämän oikeuksien lisäksi myös kiertotalouteen, ilmastoon sekä biodiversiteetin suojeluun liittyviä kysymyksiä. Raportissa arvioitavien auditointi- ja sertifiointijärjestelmien määrää on laajennettu, ja erillisenä tapaustutkimuksena (ks. luku 5) tarkastellaan puuvillasertifiointeja. Vastuullisuussertifioitu puuvilla on valittu tarkastelun kohteeksi, sillä sen kysyntä on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Sertifioidun puuvillan viljelypinta-ala on lähes kaksinkertaistunut vuosien 2015–2019 välillä¹³, ja myös puuvillan kiertotaloussertifioinnit ovat yleistyneet markkinoilla. Samanaikaisesti vastuullisen puuvillan markkinat ovat olleet myös vakavissa ongelmissa viime vuosina niin Kiinan kuin Intian markkinoilla esiintyneiden ihmisoikeus- ja ympäristöongelmien vuoksi.

Raportti on tuotettu joukkorahoituksella, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK:n, Kuluttajaosuustoiminnan- ja Palkansaajasäätiön sekä Finnwatchin Ihmisarvoisen työn ohjelman tuella. Finnwatch kiittää kaikkia raporttia rahoittaneita.

Tässä raportissa keskitytään erityisesti Suomessa toimivien yritysten ja brändien käyttämiin kuluttajatuotteiden sosiaalista ja ekologista vastuullisuutta alihankintaketjuissa varmentaviin sertifiointeihin ja auditointeihin, jotka on kuvattu taulukossa 1. Järjestelmien käyttämisellä tarkoitetaan toimintaa, jossa yritys markkinoi varmennusjärjestelmän auditoimia tai sertifioimia tuotteita tai on hyväksynyt järjestelmän auditoinnit tai sertifioinnit osaksi muuta käytännön vastuullisuustyötään.

Vastuullisuussertifiointien ja -auditointien käytöstä ostajayrityksissä ei ole olemassa kattavia tilastoja tai tietokantoja. Vain osa järjestelmistä näkyy kuluttajatuotteissa erilaisina sertifiointimerkkeinä ja vastuullisuusväittäminä, kun taas osaa järjestelmistä käytetään ensisijaisesti yritysten sisäisissä prosesseissa. Monet yritykset käyttävät päällekkäin ja rinnakkain useita erilaisia järjestelmiä tuotteesta, maasta ja ihmisoikeusriskistä riippuen. Taulukko 1 on koostettu käymällä läpi valvontajärjestelmien jäsenluetteloita, ostajayritysten vastuullisuusraportteja sekä toteuttamalla myymäläkartoituksia.

Taulukon 1 pohjalta raportin luvussa 3 tehtävään arviointiin on valittu tarkasteltavaksi lähes samat järjestelmät, joita Finnwatch arvioi myös vuonna 2016 julkaistussa raportissaan. Ainoa pois pudotettu järjestelmä on Global Coffee Platform, jonka käytöstä Suomessa toimivat keskeiset kahvialan yritykset ovat luopuneet¹⁴. Vertailusta on pudotettu pois myös UTZ, joka yhdistyi vuonna 2018 Rainforest Alliance -järjestelmään. Uutena mukaan on otettu viinisertifoinnit WIETA ja Fair for Life, mereneläviä sertifioiva Marine Stewardship Council MSC sekä luomukuiduista valmistettujen vaatteiden ja tekstiilien vastuullisuuteen keskittynyt GOTS. Lisäksi Suomen markkinoilla esiintyviä vaate- ja tekstiilialan luomu- ja kierrätyspuuvilla-
sertifiointeja tarkastellaan erikseen luvussa 5.

Tässä selvityksessä Suomen markkinoilla käytössä olevia sertifiointi- ja auditointijärjestelmiä arvioidaan seitsemässä eri kategoriassa. Kategoriat ovat 1) riippumattomuus ja auditointien laatu, 2) järjestelmien läpinäkyvyys, 3) kriteerien kattavuus ja laatu, 4) raaka-aineiden jäljitettävyys ja kuluttajaviestintä, 5) järjestelmien vaikuttavuus, 6) ilmastotoimia ja biodiversiteettia koskevat kriteerit sekä 7) järjestelmien yhteensopivuus YK-periaatteiden kanssa. Tarkemmat kuvaukset kussakin kategoriassa tarkasteltavista kysymyksistä on esitetty seuraavissa alaluvuissa.

Sertifiointi- ja auditointijärjestelmien antamien vastausten perusteella niiden toimintaa on arvioitu yksinkertaisella värikoodistolla. Punaisella värillä on merkitty kohdat, joissa järjestelmässä on selkeitä puutteita, kun taas vihreällä merkityt kohdat edustavat parhaita olemassa olevia käytäntöjä. Keltaisella on merkitty kohdat, joissa järjestelmä on tehnyt toimenpiteitä, mutta joissa sen on vielä erityisesti syytä kehittää toimintaansa. Yksityiskohtaiset arviointikriteerit värikoodien takana on esitetty raportin liitteessä 1. Kaikkia kysymyksiä ei ole arvotettu, ja tällöin kaikki vastaukset niihin on merkitty harmaalla. Myöskään kaikkia yksittäisiä annettuja vastauksia ei aina ole arvotettu. Näin on esimerkiksi tilanteessa, jossa kysymys ei ole relevantti arvioitavan järjestelmän valvonnan kohteen ja muiden mahdollisten rajausten, eli ns. scopen kannalta.

Ensimmäisenä arvioinnissa tarkasteltavana kysymyksenä on sertifiointi- ja auditointijärjestelmien riippumattomuus, jota tarkastellaan ensin omistajuuden kautta. Omistajuudella on katsottu olevan usein suora yhteys siihen, miten kunnianhimoisia kriteerejä ja valvontamekanismeja järjestelmissä luodaan. Yksinkertaistaen voidaan arvioida, että yritysten itsensä rahoittamat ja luomat järjestelmät soveltavat todennäköisemmin heikompia kriteereitä ja valvontamekanismeja kuin ne, joissa rahoittajat ja päätöksenteosta vastaavat tahot edustavat laajempia intressiryhmiä kuten esimerkiksi ammattiliittoja ja kansalaisjärjestöjä. Yritysten on todettu painottavan teknisiä kriteerejä (esimerkiksi työturvallisuus, työajat, minimipalkka) prosessuaalisten oikeuksien (esimerkiksi ammatillinen järjestäytymisvapaus) sijaan. Prosessuaalisten oikeuksien edistäminen on keskeistä pitkäaikaisten muutosten aikaansaamiseksi työntekijöiden oloissa.⁴⁵ Erityisesti arvioinnissa on painotettu ammattiliittojen mukanaoloa järjestelmien päättävissä elimissä. 

Järjestelmien puitteissa suoritettavien auditointien riippumattomuutta tarkastellaan ensin selvittämällä kenellä on kelpoisuus suorittaa sertifiointi- tai auditointijärjestelmän vastuullisuusvalvontaa. Valvonnan riippumattomuuden kannalta heikoimpana tasona pidetään valvonnan kohteena olevan toimijan itsearviointeja. Valvonnan riippumattomuuden kannalta vahvimpana tasona taas voidaan pitää ISO/IEC 17065 -standardin mukaista prosessia, jossa sekä valvonnan kohteena olevasta toimijasta että valvontajärjestelmästä riippumaton kolmas osapuoli suorittaa auditoinnin ja antaa todistuksen vaatimuksenmukaisuudesta sertifiointi- tai auditointijärjestelmän määrittelemiin kriteereihin perustuen. Valvontajärjestelmillä voi olla käytössään myös ns. proxyauditointeja. Tämä tarkoittaa, että vaatimustenmukaisuuden arviointi suoritetaan jonkin kokonaan toisen valvontajärjestelmän puitteissa, jonka kriteeristön ja valvontaprosessit proxyauditointeja käyttävä valvontajärjestelmä on hyväksynyt. Tässä arvioinnissa mukana olevista järjestelmistä proxyauditointia käyttää MSC⁴⁶.

Auditointien luotettavuuteen vaikuttaa myös se, tunteeko tarkastaja auditoinnin kohteena olevan toimijan ja onko auditointiyrityksen ja tarkastuksen kohteena olevan yrityksen välille syntynyt pitkäaikainen liikesuhde. Tämän kartoittamiseksi arvioimme myös sitä, onko sertifiointi- tai auditointijärjestelmissä rajoitettu sitä, miten monta kertaa peräkkäin sama taho voi suorittaa auditoinnin.

Arviointitaulukossa auditointi- ja sertifiointijärjestelmien valvonnan riippumattomuutta ja laatua arvioidaan myös sillä, akkreditoiko järjestelmä hyväksymänsä auditoijat. Akkreditointi tarkoittaa toimielimen – tässä tapauksessa auditointiyrityksen eli sertifiointi- tai verifiointielimen – pätevyyden ja sen antamien todistusten uskottavuuden luotettavaa todentamista. Akkreditointia käyttävät vastuullisuusjärjestelmät määrittelevät erityiset akkreditointikriteerit, joiden pohjalta riippumaton akkreditointia suorittava taho eli akkreditointielin suorittaa sertifiointi- tai verifiointielinten akkreditoinnin. Akkreditointielimet eivät tee sertifiointi- tai verifiointipäätöksiä, tai suoraan valvo tilojen tai tuotantolaitosten vaatimustenmukaisuutta, vaan niiden toiminta ja valvonta kohdistuu nimenomaan auditointiyrityksiin. Tyypillisesti akkreditointikriteerit sisältävät tai pohjautuvat osittain ISO/IEC 17065 -standardiin, minkä lisäksi ne saattavat sisältää esimerkiksi vaatimuksia auditoijien koulutuksesta ja ammatillisesta kokemuksesta.

Akkreditointielimille on myös oma ISO-standardinsa. ISO/IEC 17011 -standardi⁴⁷ määrittää vaatimuksia mm. akkreditointielimien puolueettomuudelle, luottamuksellisuudelle, hallinnolle, asiakirjojen käsittelylle, sisäiselle valvonnalle ja henkilöstölle. Se myös määrittelee itse akkreditointiprosessin. Standardin mukaisesti akkreditointiprosessi koostuu auditointiyrityksen yhtiöjärjestystä ja vaatimustenmukaisuuden arviointiprosesseja koskevien asiakirjojen läpikäymisestä ja sen käytännön toiminnan arvioinnista.

Akkreditointielimien tulee seurata auditointiyritysten toimintaa myös varsinaisten akkreditointien välissä. Akkreditointielimien omien valvontatoimenpiteiden lisäksi niillä on oltava valitusmekanismi, jonka kautta esiin tullut tieto saattaa toimia kimmokkeena erityiselle auditointiyrityksen pätevyyden ja luotettavuuden varmennukselle esimerkiksi ns. vaatimustenmukaisuusauditoinnin kautta. Myös vastuullisuusjärjestelmän omistavat tahot voivat pyytää akkreditointielimiä tutkimaan auditointiyritysten toiminnan vaatimustenmukaisuutta esimerkiksi järjestelmän ulkopuolisten tahojen esittämän kritiikin johdosta. Akkreditointielimet voivat tarvittaessa hyllyttää tai kokonaan peruuttaa auditointiyritysten akkreditoinnin, tai muuttaa akkreditoinnin laajuutta. Eräät vastuullisuusjärjestelmät sallivat sellaisten auditointiyritysten käytön, joita ei ole akkreditoitu ko. järjestelmän vaatimusten mukaan, mutta joilla on osoittaa jonkun muun vaatimuksiltaan samankaltaisen järjestelmän mukainen akkreditointi. Tätä kutsutaan proxyakkreditoinniksi.

Osana auditointiyritysten akkreditointia koskevia kysymyksiä sertifiointi- ja auditointijärjestelmiltä on kysytty myös, edellyttävätkö ne auditointiyrityksiltä omaa ihmisoikeuksia koskevaa asianmukaiseen huolellisuuteen tähtäävää prosessia. YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden⁴⁸ mukaan yrityksillä on oltava käytössään asianmukaisen huolellisuuden prosessi ihmisoikeusriskien tunnistamiseksi, niiden ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi, sekä toimenpiteiden vaikutusten seuraamiseksi ja niistä raportoimiseksi. Auditointiyritysten omat asianmukaisen huolellisuuden prosessit voisivat osaltaan parantaa auditointien laatua ja luotettavuutta.

Jos arvioinnin kohteena oleva auditointi- tai sertifiointijärjestelmä ei käytä erillistä akkreditointipalvelua, järjestelmiltä on pyydetty tietoa siitä, miten auditointien laatu varmistetaan. Esimerkiksi sertifiointi- ja auditointijärjestelmien yhteistyöelin ISEAL ei edellytä, että sen määrittämiä parhaita käytäntöjä noudattavat järjestelmät järjestäisivät auditointiyritysten vaatimustenmukaisuuden arvioimisen yhdellä tietyllä tavalla, mutta se edellyttää, että järjestelmien vaatimustenmukaisuuden arviointiprosessi on ISO/IEC -standardien mukainen ja täyttää seuraavat tunnusmerkit: johdonmukaisuus, täsmällisyys, pätevyys, puolueettomuus, läpinäkyvyys ja saatavuus. ISEAL Assurance Code⁴⁹ edellyttää järjestelmiltä myös sertifiointi- ja verifiointielinten valvontamekanismia (oversight mechanism). ISEAL:n mukaan valvontamekanismin tulee kattaa auditointiyritysten hallinnolliset järjestelyt, henkilökunnan pätevyys ja niiden käyttämät vaatimustenmukaisuuden arvioimisprosessit. Akkreditoinnin lisäksi ISEAL:n hyväksymä valvontamekanismi voi tarkoittaa esimerkiksi vastuullisuusjärjestelmän omistavan tahon suorittamaa auditointiyritysten valvontaa. Tällöin valvontaa suorittavan henkilökunnan on oltava riippumaton vaatimustenmukaisuuden arviointiprosessista.

Tässä raportissa tarkastelun kohteena on myös auditointien frekvenssi ja se, toteuttavatko järjestelmät varsinaisen auditoinnin lisäksi myös seuranta-auditointeja paikan päällä. Kysymme myös, sisältyykö auditointien joukkoon myös ennalta ilmoittamattomia auditointeja. Yllätysauditointien roolia on pidetty tärkeänä, sillä usein auditointien kohteena olevat tuotantolaitokset pyrkivät piilottamaan ongelmia auditointien ajaksi⁵⁰.

Selvitämme myös, edellyttääkö järjestelmä auditointiyrityksiä suorittamaan työntekijähaastatteluja tai muiden vaikutusten kohteena olevien ryhmien haastatteluja. Työntekijähaastattelujen osalta selvitetään myös haastattelujen toteuttamistapaa eli sitä, haastatellaanko työntekijöitä auditoitavan tuotantolaitoksen tai tilan ulkopuolella (ns. off-site-haastattelut). Työntekijöiden näkemysten sivuuttaminen on toistuvasti havaittu ongelmaksi auditointijärjestelmissä⁵¹.

Toisena tarkastelun kohteena arvioinnissa on järjestelmien avoimuus. Keskeisimmät kysymykset liittyvät siihen, onko ulkopuolisilla tahoilla mahdollisuus tarkistaa, mihin kriteereihin auditointi- tai sertifiointijärjestelmä perustuu ja miten sen auditointimanuaalit tulkitsevat usein hyvin ylätasolla olevia kriteereitä.

Selvitämme myös, julkistaako järjestelmä tietoja siitä, mitkä yritykset ovat saaneet sertifikaatin tai läpäisseet auditoinnin hyväksyttävästi. Arvioinnin kohteena on myös, ilmoittavatko järjestelmät auditointien tuloksista auditoidun tuotantolaitoksen tai tilan työntekijöille tai muille sen vaikutuspiirissä oleville keskeisille sidosryhmille (ks. myös luku 3.7). Auditointiraporttien tai edes niiden tulosten julkistaminen on sidosryhmille keskeisin tapa saada tietoa järjestelmien toimivuudesta, puuttua mahdollisiin ongelmiin vaatimustenmukaisuuden valvonnassa sekä nostaa esiin mahdollisia väärinkäytöksiä tai epäjohdonmukaisuuksia yritysten kuluttajaviestinnässä. Sertifiointi- ja auditointijärjestelmien avoimuuden puutetta on jo pitkään pidetty merkittävänä ongelmana sille, että järjestelmissä olevia ongelmia ei ole pystytty osoittamaan ja ratkaisemaan julkisen keskustelun ja esimerkiksi työntekijöiden osallistumisen kautta.⁵⁵

Selvitämme myös, raportoiko järjestelmä tai sen hyväksymät valvojat auditoinneissa esiin tulevia mahdollisia räikeitä laittomuuksia viranomaisille. Kysymys on tärkeä, kun arvioidaan sertifiointi- ja auditointijärjestelmien suhdetta valtioihin ja sääntelyyn. Paikalliset viranomaiset ja tuomioistuimet ulossulkevan yritysten itsesääntelyn on nähty sivuuttavan valtioiden roolin.⁵⁶ Erityisen haitallista viranomaisten ja juridisten oikeussuojakeinojen sivuuttaminen on kehittyvissä maissa, joissa sen voidaan katsoa heikentävän entisestään työsuojeluviranomaisten toimintaa sekä valtion kiinnostusta työlakien tason tai toimeenpanon parantamiseen tai korruption kitkemiseen.

Kuten edellä aikaisemmin todettiin, sertifiointi- ja auditointijärjestelmien kriteeristöissä olevia eroja on paljon, ja erilaisia kriteeristön tiukkuutta ja kunnianhimoa tarkastelevia vertailuja on tehty runsaasti. Finnwatch keskittyy omassa kriteerejä koskevassa arvioinnissaan kahteen työelämän oikeuksien kannalta perustavimpaan kysymykseen, ammatillisen järjestäytymisvapauden aktiiviseen edistämiseen sekä elämiseen riittävän palkan⁵⁷ vaatimukseen. Jälkimmäinen on usein tuloksena edellisestä, so. työehtosopimusneuvotteluista työntekijöiden ja työntekijöiden välillä. Joissain auditointi- ja sertifiointijärjestelmissä elämiseen riittävää palkkaa on pyritty edistämään myös erillisenä ihmisoikeusperusteisena kysymyksenä.

Ammatillinen järjestäytymisoikeus toteutuu auditointien kohteena olevissa riskimaissa vain harvoin⁵⁸, ja se sivuutetaan sertifiointi- ja auditointijärjestelmien kriteereissä usein kevyesti kieltämällä ammatillisen järjestäytymisen aktiivinen estäminen. Työnantajilta edellytetään vain harvoin aktiivisia toimia järjestäytymisvapauden edistämiseksi. Järjestäytymisen vapauteen ja kollektiiviseen neuvotteluoikeuteen liittyvät ongelmat ovat yleisesti tunnettuja, mutta silti valvontajärjestelmän läpäisevät jatkuvasti tehtaat, joiden työntekijöillä ei käytännössä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia järjestäytyä tai neuvotella työehdoista.

Arviointitaulukkomme tarkastelee myös, miten järjestelmät sopeuttavat auditointejaan riskien perusteella esimerkiksi huomioimalla riskimaiden maakohtaisia eroja. Osassa niin sanotuissa riskimaissa on paikallisesta kontekstista nousevia ihmisoikeusriskejä, joiden huomiotta jättäminen voi merkittävästi heikentää auditointien laatua. Tällaisia kysymyksiä voivat olla esimerkiksi kastittomien asema Intiassa, Nepalissa ja Bangladeshissa tai siirtotyöntekijöiden rekrytointi- ja asiakirjamaksut Thaimaassa tai Malesiassa.

Ennen kuin vastuullisuusauditoidut tuotteet saadaan markkinoille, niistä käytävään kauppaan ja logistiikkaan liittyy myös erilaisia jäljitettävyysstandardeja. Jäljitettävyysstandardit, eli nk. chain of custody -standardit ovat yleisiä erityisesti maataloustuotteissa, joissa tuotteilla on vaara sekoittua muuhun, ei-vastuullisuusvalvonnan piirissä olevaan, tuotantoon. Tavallisimmin käytettyjä jäljitettävyysmekanismeja ovat eriasteinen fyysinen seuranta ja massabalanssi. Tietyillä toimialoilla (kuten palmuöljyssä ja soijassa) käytetään myös sertifikaattien erillisostoon perustuvaa ns. book and claim -järjestelmää.

Fyysisessä jäljitettävyydessä (identity preserved) auditoitu tuote voidaan jäljittää kuluttajalta takaisin alkutuottajaan asti. Kevyemmässä erilliskäsittelyssä (segregation) sertifioitu/auditoitu tuote voi sekoittua muiden alkutuottajien sertifioituun/auditoituun tuotantoon, mutta kaikki käsitellyt tuotteet ovat kuitenkin sertifioituja/auditoituja. Massabalanssimekanismissa (mass balance) sertifioitu/auditoitu tuote sekoittuu muihin, myös ei-sertifioituihin/auditoituihin tuotteisiin, mutta tuotteen määrää seurataan sen massan avulla. Sertifikaattien erillisostoon perustuvissa järjestelmissä (book and claim) käydään kauppaa vain sertifikaateilla eikä myyjällä ja ostajalla ole muuta kauppasuhdetta⁶⁵.

Finnwatchin arviointitaulukossa käydään läpi auditointi- ja sertifiointijärjestelmien käyttämiä jäljitettävyysstandardeja silloin, kun ne ovat järjestelmän auditointien ja sertifioinnin kohteen kannalta relevantteja. Voidaan ajatella, että tiukat, fyysiseen jäljitettävyyteen perustuvat mekanismit ovat parhaita kuluttajien oikeuksien kannalta.

Fyysisessä jäljitettävyydessä kuluttaja tietää saavansa tuotteen, joka tai jonka raaka-aineet tosiasiallisesti täyttävät sertifioinnin kriteerit. Tiukkojen jäljitettävyyskriteerien voidaan myös tietyn kriittisen pisteen jälkeen katsoa kannustavan tuottajia ja teollisuutta laajemmin sertifioinnin piiriin. Kun prosessoitavan sertifioidun raaka-aineen määrä on riittävän suuri, ei välttämättä enää ole kannattavaa ylläpitää erillisiä tuotantoprosesseja sertifioidulle ja ei-sertifioidulle raaka-aineelle, vaan kaikki tuotanto kannattaa tehdä sertifioidulla raaka-aineella. Fyysinen jäljitettävyys tai sopimussuhteen jäljitettävyys voidaan katsoa välttämättömäksi myös YK-periaatteiden edellyttämien korjaavien toimenpiteiden mahdollistamiseksi (ks. luku 3.7). Toisaalta tarkka jäljitettävyys voi aiheuttaa tuottajille ylimääräisiä kustannuksia ja vaikeuttaa pientuottajien markkinoille pääsyä erityisesti silloin, kun sertifioidun tai auditoidun raaka-aineen kokonaisosuus markkinoista on pieni. Tässä selvityksessä jäljitettävyysstandardeja ei ole arvotettu, ts. järjestelmät voivat tarjota asiakkailleen sertifioituna myös raaka-aineita, joita ei voida jäljittää takaisin tiloille/tehtaisiin (esimerkiksi massabalanssi) tai joilla ei välttämättä ole mitään fyysistä yhteyttä sertifioituun raaka-aineeseen (sertifikaattien erilliskauppa, book & claim). Tulevaisuudessa voidaan kuitenkin pitää selvänä, että jäljitettävyyden merkittävyys tulee entisestään kasvamaan. On todennäköistä, ja YK-periaatteiden valossa toivottavaa, että sertifioitujen tai auditoitujen raaka-aineiden ja tuotteiden ostajat voivat jäljittää ne takaisin tuotantotasolle ja kantaa näin vastuunsa esimerkiksi sertifioidussa tuotannossa mahdollisesti esiin tulevista haitallisista ihmisoikeusvaikutuksista.

Auditoitujen ja/tai sertifioitujen tuotteiden markkinoille tuloon liittyy myös tuotteista tehtävä markkinointiviestintä. Osa sertifiointi- ja auditointijärjestelmistä antaa luvan käyttää esimerkiksi niiden merkkiä tai logoa yksittäisiä tuotteita koskevassa vastuullisuusviestinnässä. Järjestelmien kriteerit vastuullisuusväittämien käyttöön vaihtelevat kuitenkin suuresti. Koska erilaisilla merkeillä, logoilla ja sanallisilla väittämillä pyritään ohjaamaan kuluttajien ostokäyttäytymistä, on Finnwatch tarkastellut sitä, millaisilla kriteereillä käyttöoikeuksia myönnetään.

Vastuullisuusvalvontaa tekeviä sertifiointi- ja auditointijärjestelmiä on arvosteltu voimakkaasti siitä, että ne eivät ole vuosikymmenten saatossa pystyneet merkittävästi muuttamaan työoloja parempaan suuntaan. Kansainvälisen Clean Clothes -kampanjan jo vuonna 2005 julkaistu laajoihin työntekijähaastatteluihin perustunut raportti arvosteli voimakkain sanakääntein auditointeja tehottomiksi⁶⁶. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuoden 2016 tammikuussa julkaistussa raportissaan Sheffield Political Economy Research Institute syytti vastuullisuusvalvontaa suorittavia järjestelmiä siitä, että ne ovat lähinnä vahvistaneet yritysten olemassa olevia, työntekijöiden kannalta haitallisia tuotantomalleja sekä ylläpitäneet ekologisia ja sosiaalisia ongelmia tuotantomaissa⁶⁷. Vuonna 2019 vaate- ja tekstiiliteollisuuden vastuullisuutta tarkkaileva verkosto Clean Clothes -kampanja julkaisi uuden raporttinsa vastuullisuusjärjestelmistä. Raportin johtopäätöksenä peräänkuulutettiin auditointijärjestelmille viranomaisvalvontaa ja vaadittiin niitä vastuuseen laiminlyönneistä⁶⁸. Vuonna 2020 erilaisten järjestöjen ja yritysten yhdessä hallinnoimien sertifiointi- ja auditointijärjestelmiin tarkkailuun keskittynyt Multi-Stakeholder Initiative Integrity -instituutti julkaisi laajan raportin, jonka johtopäätöksenä instituutti esitti, että järjestelmien toiminnassa on vakavia puutteita. Instituutin kritiikki kohdistui muun muassa siihen, että järjestelmien kriteerit ovat heikkoja eivätkä ne ole onnistuneet parantamaan ihmisoikeusloukkausten uhrien asemaa⁶⁹.

Onkin mahdollista, että järjestelmissä on keskitytty vaatimustenmukaisuuden varmistamiseen ilman, että samalla on määritelty ja seurattu toimenpiteiden pitkän aikavälin vaikuttavuutta. Vaikuttavuuden seurantaan on herätty myös osassa vastuullisuusjärjestelmiä, ja esimerkiksi ISEAL laati jo vuonna 2014 Impact Code -ohjeiston järjestelmien vaikuttavuuden arviointiin. Ohjeisto koostuu vaikuttavuuden seurantaan liittyvistä parhaista käytännöistä. Ohjeisto velvoittaa järjestelmät määrittelemään toiminnalleen pitkän aikavälin tavoitteet, toimintastrategiat niiden saavuttamiseksi ja indikaattorit toiminnan vaikuttavuuden mittaamiseksi. Lisäksi vastuullisuusjärjestelmien on kerättävä systemaattisesti dataa sekä analysoitava ja raportoitava toimintansa vaikutuksista säännöllisesti.⁷⁰

Finnwatchin arvioinnissa selvitetään seuraavatko järjestelmät ylipäätään oman toimintansa vaikuttavuutta, ja onko vaikuttavuudelle asetettu julkisia indikaattoreita. Erikseen on mainittu jos järjestelmän on todettu noudattavan ISEAL:n määrittämiä parhaita käytäntöjä eli olevan siten ISEAL:n vaikuttavuutta koskevien vaatimusten piirissä.

Ilmastokriisi ja luontokato ovat edenneet pitkälle, ja ne ovat tulevien vuosikymmenien keskeisiä yritysvastuukysymyksiä. Ilmastonmuutoksen ennakoitavissa olevat haitalliset ihmisoikeusvaikutukset ovat sitä suurempia, mitä enemmän maapallo lämpenee. Vuonna 2016 voimaan astunut Pariisin sopimus⁷¹ on kansainvälinen oikeudellisesti sitova asiakirja maapallon lämpenemisen rajoittamisesta selvästi alle 2 celsiusasteeseen suhteessa esiteollisella kaudella vallinneeseen tasoon. Pariisin sopimuksessa pyritään rajoittamaan lämpeneminen 1,5 asteeseen. Haitallisten vaikutusten osalta turvallisempana pidetyn 1,5 asteen tavoitteen saavuttaminen edellyttää hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n vuonna 2018 julkaistun erikoisraportin mukaan nettohiilidioksidipäästöjen vähentämistä 45 prosentilla vuoteen 2030 mennessä vuoden 2010 tasoon nähden sekä muiden kasvihuonekaasupäästöjen ripeää vähentämistä. Näiden lisäksi globaali hiilineutraalius tulee saavuttaa viimeistään vuoteen 2050 mennessä.⁷² Tämä tarkoittaa, että myös yritysten on vähennettävä päästöjään niin sanottuun nettonollaan vuoteen 2050 mennessä.⁷³

Finnwatchin arvioinnissa auditointi- ja sertifiointijärjestelmiä arvioidaan myös ilmastoa ja luontokatoa koskevien kriteereiden osalta. Ilmaston osalta selvitetään edellyttävätkö järjestelmät auditointien ja sertifiointien kohteilta ilmastopäästöjen raportointia, päästövähennyksiä tai muita ilmastotoimia. Luontokadon osalta selvitetään biodiversiteetin suojelemiseksi edellytettäviä toimia sekä metsäkadon torjuntaa koskevia kriteereitä.

Yrityksillä on velvollisuus kunnioittaa ihmisoikeuksia niiden koko arvoketjussa. Tämä yritysten vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia on määritelty YK:n ihmisoikeusneuvostossa vuonna 2011 hyväksytyissä YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevissa ohjaavissa periaatteissa.⁷⁴ YK-periaatteiden mukaan yritysten vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia tarkoittaa, että yritysten on vältettävä omassa toiminnassaan aiheuttamasta tai myötävaikuttamasta haitallisten ihmisoikeusvaikutusten aiheutumiseen, ja puututtava haitallisiin vaikutuksiin jos niitä esiintyy. Lisäksi yritysten on pyrittävä ehkäisemään tai lieventämään niiden toimintaan, tuotteisiin tai palveluihin liiketoimintasuhteiden perusteella liittyviä haitallisia vaikutuksia silloinkin kun ne eivät ole itse myötävaikuttaneet niiden aiheutumiseen. Haitalliset ihmisioikeusvaikutukset poistavat henkilöltä mahdollisuuden nauttia omista ihmisoikeuksistaan tai heikentävät sitä.

YK-periaatteiden noudattaminen ei vielä toistaiseksi ole yrityksille lakisääteistä, mutta sekä Suomessa kansallisella tasolla että EU-tasolla on käynnissä sääntelyhankkeita, jotka tähtäävät YK-periaatteisiin perustuvien yritysvastuulakien säätämiseen. Yritysvastuusääntelyn myötä sertifiointijärjestelmien rooli tulee todennäköisesti korostumaan entisestään, ja järjestelmien on varmistettava että niiden toimintalogiikka vastaa YK-periaatteiden mukaista prosessia.⁷⁵

Monet auditointi- ja sertifointijärjestelmien työelämän oikeuksia, syrjinnän kieltoa, ilmastonmuutoksen torjuntaa ja muita ihmisoikeuskysymyksiä koskevat kriteerit ja niiden valvonta ovat jo itsessään yksi työkalu YK-periaatteiden mukaisessa huolellisuusvelvoitteessa. Ihmisoikeusperusteisen auditoinnin kohteena olevan tahon toimintaa koskevien kriteerien lisäksi YK-periaatteet ja niiden toimintalogiikka on kuitenkin huomioitava myös valvontajärjestelmien rakenteessa ja prosesseissa.

YK-periaatteet edellyttävät, että yritysten, jotka ovat aiheuttaneet tai myötävaikuttaneet haitallisten ihmisoikeusvaikutusten aiheutumiseen, on ryhdyttävä toimenpiteisiin niiden korjaamiseksi uhreille tai tehtävä yhteistyötä muiden kanssa vaikutusten korjaamiseksi hyväksyttyinä pidettävien prosessien avulla.⁷⁶ Mikäli sertifiointijärjestelmä ei esimerkiksi tarjoa sertifioiduille raaka-aineille jäljitettävyyttä tuotantotehtaaseen tai -tilalle yrityksen on vaikeaa tai mahdotonta osallistua haitallisten vaikutusten korjaamiseen sen arvoketjussa.

Myös vaatimus korjaavien toimenpiteiden ja korvausten tarjoamisesta (remedy) tulisi olla osa sertifiointi- ja auditointijärjestelmien kriteereitä. Korjaavat toimenpiteet sisältyvät YK-periaatteiden niin sanottuun kolmanteen pilariin. Keskeistä on myös, missä määrin negatiivisten ihmisoikeusvaikutusten kohteena olevat uhrit ovat mukana korjaavien toimenpiteiden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Osallistaminen on keskeinen keino varmistaa, että korjaavat toimenpiteet ovat uhrien kannalta hyväksyttäviä ja että ne vastaavat uhrien tarpeita.

Auditointi- ja sertifiointijärjestelmät voivat myös itse omalla toiminnallaan vaikuttaa merkittävästi ihmisoikeuksien toteutumiseen. Järjestelmät esimerkiksi päättävät mihin ihmisoikeuksiin ne keskittyvät ja millaista toimintaa ne omilla auditoinneillaan sallivat tai pyrkivät estämään. Tästä syystä yksi Finnwatchin arvioinnissa kysyttävistä kysymyksistä liittyy siihen, onko järjestelmä arvioinut huolellisuusvelvoitteen mukaisesti omat ihmisoikeusriskinsä ja mitä riskejä se on osana tätä prosessia tunnistanut.

YK-periaatteet käsittelevät auditointi- ja sertifiointijärjestelmiä periaatteiden ei-valtiollisia valitusmekanismeja koskevassa kohdassa. Periaatteet edellyttävät järjestelmissä olevilta valitusmekanismeilta useiden erilaisten kriteerien täyttymistä. Kriteerit ovat perusteltuja, sillä valitusmekanismi voi toimia vain, jos ihmiset, joita varten mekanismi on tarkoitettu, tietävät siitä, luottavat siihen ja kykenevät käyttämään sitä. Huonosti suunniteltujen tai toteutettujen valitusmekanismien vaarana on, että asianosaisten näkemys valituksen tehokkuudesta heikentyy jos asianosaiset eivät luota järjestelmään tai saa sen kautta ääntään kuuluviin.⁷⁷

Tässä raportissa näiden kriteerien (YK-periaate numero 31) täyttymistä on arvioitu erillisessä kysymyksessä. Arvioinnissa on kiinnitetty huomiota muun muassa valitusmekanismin julkiseen saatavuuteen sekä järjestelmän että valvonnan kohteena olevan toimijan tasolla sekä siihen, onko valitus mahdollista tehdä eri kielillä ja tarvittaessa myös esimerkiksi suullisesti sekä monikielisen ohjeistuksen ja muun tuen saatavuuteen. Lisäksi arvioinnissa on huomioitu, perustuuko valitusten käsittely julkisesti saatavilla olevaan prosessiin, pidetäänkö osapuolet informoituna käsittelyn etenemisestä valitusprosessin aikana ja johtaako prosessi kansainvälisten ihmisoikeusstandardien mukaisiin korjaaviin toimenpiteisiin⁷⁸. Järjestelmiltä on myös kysytty onko vaikutusten kohteena olevilla ryhmillä mahdollisuus osallistua valitusmekanismin suunnitteluun ja hyödynnetäänkö mekanismin kautta saatua palautetta järjestelmän kehittämisessä.

Kokonaisuutena järjestelmien suoriutumista on arvioitu karkealla laskutavalla pisteyttämällä parhaat käytännöt ja selkeät puutteet. Parhaista käytännöistä (vihreä) järjestelmille annettiin yksi piste ja selkeistä puutteista (punainen) vähennettiin yksi piste. Keltaisia ja harmaita arvioita ei ole pisteytetty. Tarkemmat arviointikriteerit värikoodien takana on esitetty liitteessä 1. Arvioinnin tulokset on esitetty taulukossa 10.

Parhaiten arvioinnissa pärjäsivät Reilu kauppa- ja Rainforest Alliance -sertifioinnit. Aikaisemmin vuonna 2016 tehdyssä arvioinnissa Reilu kauppa oli ylivoimainen, mutta nyt Utz-sertifioinnin kanssa yhdistynyt Rainforest Alliance on kehittänyt järjestelmäänsä lukuisilla tavoilla: se on muun muassa ottanut käyttöön tuottajille maksettavan vastuullisuuslisän ja investointituen, lisännyt kriteereihinsä vaatimuksen elämiseen riittävästä palkasta sekä tiukentanut sääntöjään merkkiin liittyvästä kuluttajaviestinnästä.

Ilahduttavasti lähes kaikki muutkin arvioinnin kohteena niin nyt kuin vuonna 2016 olleet valvontajärjestelmät olivat kehittäneet toimintaansa. Kehitystä on tapahtunut myös keskeisimpien kriteerien kohdalla: entistä useampi järjestelmä on vahvistanut vaatimuksiaan elämiseen riittävästä palkasta ja kertoo edistävänsä entistä aktiivisemmin järjestäytymisen vapauden toteutumista. Useat arvioinnissa mukana olleista järjestelmistä hyödyntävät Global Living Wage Coalitionin (GLWC) kehittämän Anker-metodologian mukaisia palkkalaskelmia elämiseen riittäviin palkkoihin liittyvän kriteeristön toimeenpanossa, ja tarkastelluista järjestelmistä kolme (Rainforest Alliance, Reilu kauppa ja SA8000) ovat sen jäseniä. FSC on vuoden 2016 jälkeen eronnut GLWC:stä.

Erilaisten valvontajärjestelmiä prosesseja vertailtaessa on otettava huomioon se, että järjestelmien valvonnan kohde ja rajaukset, eli ns. scope, vaihtelee. Finnwatchin arviointi ei arvota järjestelmien valvonnan kohteita ja rajauksia vaan sitä, miten ne suoriutuvat oman scopensa sisällä. Vaikka siis esimerkiksi erilaisia mereneläviä sertifioiva MSC saa kokonaisarvioinnissa enemmän pisteitä kuin työelämän oikeuksia tuotantolaitoksissa valvova Amfori BSCI, ei tästä voida päätellä että MSC valvoisi sosiaalisen vastuun kysymyksiä paremmin kuin BSCI. Päinvastoin: MSC:n scope on hyvin kapea, ja se sivuuttaa sosiaalisen vastuun kysymykset kalastusaluksilla lähes kokonaan ja nojaa tuotantolaitosten tarkastelussa muihin järjestelmiin, ml. Amfori BSCI:hin.

Parhaiten järjestelmien arviointia voi käyttää apuna vertailuun tilanteessa, jossa järjestelmät valvovat tai sertifioivat samaa asiaa. Finnwatchin arvioinnissa sekä viiniä että puuvillaa sertifioivista vastuullisuusvalvontajärjestelmistä parhaaksi nousee Reilu kauppa, tuotantolaitosten työoloja valvovista vastuullisuusjärjestelmistä SA8000 ja palmuöljytuotantoa sertifioivista järjestelmistä RSPO. Yritysten huolellisuusvelvoiteprosesseja valvovat FLA ja FWF osoittautuivat arvioinnissa tasavahvoiksi.

Kuten vuonna 2016, myös nyt ylivoimaisesti heikoimmin kokonaisarvioinnissa pärjäsi mehuteollisuuden valvontajärjestelmä SGF Voluntary Control System. Se sai punaisen arvion kaikkiaan 21:ssa arviointikysymyksessä. Edellisen arvioinnin aikana vuonna 2016 SGF selitti kriteeriensä heikkouksia sillä, että järjestelmää ollaan päivittämässä. Päivitykset eivät ole kuitenkaan johtaneet parannuksiin. SGF totesikin Finnwatchille, että se ei pidä järjestelmäänsä sosiaalisen tai ympäristövastuun valvontajärjestelmänä⁸⁰. Tästä huolimatta se viestii julkisesti, että mehuteollisuuden vastuullisuuslinjausten (AIJN CoC⁸¹) noudattaminen on sen sertifioinnin kohteena.

Eniten kehitettävää kaikilla järjestelmillä oli niiden yhteensopivuudessa YK:n ihmisoikeuksia ja yritystoimintaa koskevien ohjaavien periaatteiden kanssa. Esimerkiksi vain hyvin harvoissa järjestelmissä vaikutusten kohteena olevia työntekijöitä osallistettiin korjaavien toimenpiteiden toimeenpanoon. Alle puolet järjestelmistä varmistaa, että haitallisista ihmisoikeusvaikutuksista kärsineille henkilöille tarjotaan korjaavia toimenpiteitä ja korvauksia (remedy). Ainoastaan Reilu kauppa oli itse ottanut käyttöön omaa järjestelmäänsä koskevan huolellisuusvelvoiteprosessin, jossa se arvioi omia ihmisoikeusvaikutuksiaan ja pyrkii lieventämään ja ehkäisemään negatiivisia ihmisoikeusvaikutuksia. Arviointeja laadittaessa kävi myös ilmi, että osa raaka-aineita sertifioivista järjestelmistä, kuten FSC, MSC ja Rainforest Alliance, oli myös ottanut käyttöön sosiaalisen vastuun kriteereitä jäljitettävyyskriteeristöissään (ns. chain on custody -standardit). Tämä tarkoittaa, että ne edellyttävät nyt myös sertifioituja raaka-aineita prosessoivilta sertifioitujen tuotteiden tuotantoketjuun kuuluvilta yrityksiltä jonkinlaisia vastuullisuusvaatimuksia.

Puuvilla on yleisin tekstiilien valmistuksessa käytetty luonnonkuitu. Maailman suurimmat puuvillantuottajamaat ovat Kiina, Intia, Yhdysvallat, Brasilia ja Pakistan⁹². Arviot puuvillan viljelijöiden lukumäärästä vaihtelevat 26 miljoonasta⁹³ 100 miljoonaan⁹⁴. Heistä suurin osa, yli 90 prosenttia, on pienviljelijöitä⁹⁵ kehittyvissä maissa. Edelleen arvioiden mukaan noin 250 miljoonaa ihmistä saa toimeentulonsa puuvillan prosessoinnista.⁹⁶ Ekologisen ja sosiaalisen vastuullisuuden näkökulmasta puuvilla on korkean riskin raaka-aine, sillä sen viljely vaatii runsaasti torjunta-aineita ja kastelua, ja sen tuotanto on keskittynyt maihin, joissa ympäristönsuojelussa ja ihmisoikeuksien toteutumisessa on merkittäviä haasteita.

Koska puuvillantuotantoon liittyy lukuisia vastuullisuusongelmia, on alalle kertynyt joukko erilaisia kolmannen osapuolen valvontajärjestelmiä. Puuvillanviljelyn sertifiointijärjestelmistä merkittävimpiä ovat Better Cotton Initiative BCI, Cotton made in Africa CmiA, luomu ja Reilu kauppa. Vastuullisuussertifioidun puuvillan tuotanto on moninkertaistunut viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana. Kun esimerkiksi vuonna 2013 vastuullisuussertifioitua puuvillaa tuotettiin yhteensä arviolta noin 300 000 tonnia, tuotettiin sitä vuonna 2018 jo yli 5,8 miljoonaa tonnia. Vastuullisuussertifioidun puuvillan tuotannosta noin 90 prosenttia (yli 5,2 miljoonaa tonnia) täyttää BCI:n kriteerit⁹⁷. Lisääntyneen vastuullisuussertifioidun puuvillan tuotannon takana vaikuttavat suurten kansainvälisten brändien kuten H&M:n, Inditexin ja Ikean hankintasitoumukset.⁹⁸

Tuotantoketjujen läpinäkymättömyys ja jäljitettävyyden puute ovat vaate- ja tekstiiliteollisuuden keskeinen vastuullisuushaaste, joka koskee myös puuvillan vastuullisuussertifiointijärjestelmiä. Kun puuvilla on korjattu joko käsin tai mekaanisesti, se prosessoidaan. Prosessoinnin ensimmäisiä vaiheita ovat loukutus (kuidun erottaminen siemenistä), paalaaminen, puhdistus ja kampaus tai karstaus⁹⁹. Kammattu tai karstattu puuvillakuitumassa kehrätään langaksi ja kudotaan tai neulotaan kankaaksi. Sen jälkeen kangas värjätään, leikataan, ommellaan ja viimeistellään vaatteeksi tai tekstiiliksi. Puuvillaa prosessoitaessa eri alkuperää olevaa puuvillakuitua yleensä sekoitetaan esimerkiksi langan laadun varmistamiseksi. Tästä johtuen puuvilla ei yleensä ole jäljitettävissä valmistuotteesta viljelytilalle. Suurin osa puuvillasertifioinneista pyrkiikin keskittymään puuvillakuidun jäljitettävyyden lisäämiseen vaate- ja tekstiilituotteiden prosessoinnissa. Myös muun muassa YK:n talous- ja sosiaalineuvoston alainen Euroopan talouskomissio on käynnistänyt pilottiprojektin puuvillan jäljitettävyyden kehittämiseksi blockchain-teknologian avulla¹⁰⁰.

Vastuullisen puuvillantuotannon markkinat ovat olleet kriisissä vuodesta 2019 lähtien, jolloin Kiinan uiguureilla teettämä pakkotyö nousi laajasti julkisuuteen. Kiinaa epäillään systemaattisesta uiguureilla ja muilla muslimivähemmistöillä teetetystä pakkotyöstä muun muassa puuvillan tuotannossa ja prosessoinnissa sekä vaate- ja tekstiiliteollisuudessa uiguurien autonomisella alueella Kiinan Xinjiangissa. Yhdysvallat kielsi ns. Xinjiang-puuvillan sekä siitä Xinjiangissa jatkojalostettujen tuotteiden maahantuonnin tammikuussa 2021¹⁰¹. Kohun alettua Kiinan puuvillan vienti romahti: kun vuonna 2019 Kiinasta vietiin kampaamatonta tai karstaamatonta puuvillaa maailmalle yli 50 000 tonnia, vuonna 2020 sen vienti oli alle 5 000 tonnia¹⁰². Silti Kiinasta vietiin vuonna 2020 edelleen maailmalle lähes 690 000 tonnia yli 85 prosenttisesti puuvillasta valmistettuja kankaita ja lähes 180 000 tonnia puuvillalankaa, puhumattakaan muista puuvillasta valmistetuista välituotteista tai valmisvaatteista ja -tekstiileistä.¹⁰³

Vuonna 2019 kiinalaisesta puuvillasta peräti 85 prosenttia tuotettiin Xinjiangissa. Se vastaa yli 20 prosenttia kaikesta maailman puuvillasta.¹⁰⁴ Kiinassa tuotetaan myös 12 prosenttia kaikesta maailman luomupuuvillasta¹⁰⁵, ja siitä yli 98 prosenttia tuotetaan Xinjiangissa¹⁰⁶. Erityisesti Etelä-Xinjiangissa tuotettu, pitkäkuituinen puuvilla on tunnettu korkeasta laadustaan.

Kiina kontrolloi tiukasti matkustamista ja tiedonkulkua Xinjiangiin ja sieltä pois. Tietoa Xinjiangin tilanteesta saadaan lähinnä alueelta paenneilta pakolaisilta sekä kiinalaisesta mediasta ja virallisista asiakirjoista. Toukokuussa 2022 laaja tietovuoto toi julki mm. poliisin ottamia valokuvia ja poliisin sisäistä toimintaohjeistusta¹⁰⁷. Eri lähteistä piirtyvä kuva on johdonmukainen, mutta ajantasaisen tiedon saaminen ja yksittäisten tapausten todentaminen riippumattomista lähteistä on haastavaa.

Tutkija Gene A. Buninin perustama tietokanta, Xinjiang Victims Database¹⁰⁸, sisältää tietoa tuhansista ihmisoikeusloukkausten uhreista uiguurien autonomisella alueella pääsääntöisesti vuoden 2017 jälkeen. Sheffield Hallam Universityn tutkijoiden mukaan tietokannassa on yli 500 todistajalausuntoa, jotka viittaavat pakkotyöhön, ja niistä osa liittyy pakkotyöhön puuvillan tuotannossa tai prosessoinnissa tai vaatteiden ja tekstiilien tuotannossa¹⁰⁹. Epäillyllä pakkotyöllä Xinjiangissa on neljä eri muotoa. Pakkotyötä teetetään (usein epäoikeudenmukaisessa) rikosoikeudellisessa prosessissa vankilaan tuomituilla vankeilla tai ns. uudelleenkoulutusleireille mielivaltaisesti suljetuilla tai niiltä “valmistuneilla” henkilöillä. Pakkotyötä esiintyy myös virallisissa kehitys- ja köyhyysohjelmissa, joihin usein liittyy väestönsiirtoja joko Xinjiangin sisällä maaseudulta kaupunkeihin tai Xinjiangista muualle Kiinaan. Lisäksi Xinjiangissa on ollut käytössä uiguurien keskuudessa hasharina tunnettu pakkotyön muoto. Se tarkoittaa käytäntöä, jossa maaseudulla asuvia perheitä sakotetaan jos ne eivät luovuta työvoimaa julkisen sektorin töihin, kuten maataloustöihin tai infrastruktuurihankkeisiin (esim. teiden rakentamiseen). Työstä ei makseta, ja usein perheiden on itse kustannettava työhön liittyvät majoitus- ja matkakulut. On epäselvää, onko hashar edelleen käytössä tai miten laajasti. Myös esimerkiksi koululaisia on lähetetty työskentelemään puuvillapelloille osana järjestelmää.¹¹⁰

Kiina on kiistänyt syytökset uiguureilla teetettävästä pakkotyöstä. Kiinan mukaan esimerkiksi uudelleenkoulutusleireissä oli kyse ammatillisesta koulutuksesta,ja leirejä on suljettu niillä olleiden henkilöiden "valmistuttua". Tutkijoiden mukaan ainakin osa leireistä on kuitenkin vain muutettu nimellisesti esimerkiksi tehtaiksi, ja leireillä olleet ihmiset on suurilta osin joko tuomittu vankilaan (joihin liittyy myös pakkotyön riski) tai heidät on työllistetty pakkotyöhön viranomaisten osoittamaan työpaikkaan “valmistumisensa” jälkeen tai osana virallisia kehitys- ja köyhyysohjelmia¹¹¹. Kiina on myös pyrkinyt osoittamaan väitteet puuvillapelloilla teetetystä pakkotyöstä perättömiksi muun muassa korostamalla puuvillan mekaanisen sadonkorjuun merkitystä. Virallisten tilastojen mukaan yli 90 prosenttia Pohjois-Xinjiangissa kasvatetusta puuvillasta korjataan mekaanisesti. Tämä ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä Etelä-Xinjiangissa mekaanisen sadonkorjuun osuus on huomattavasti pienempi.¹¹²

Huhtikuussa 2022 Kiina ratifioi Kansainvälisen työjärjestö ILO:n pakkotyön kieltoa koskevat perussopimukset¹¹³. Kiinan ratifiointipäätöstä on pidetty yrityksenä edistää EU:n ja Kiinan välistä investointisopimusta¹¹⁴. Sopimuksen viimeisteleminen keskeytyi viime metreillä vuonna 2021 seitsemän vuotta kestäneiden neuvottelujen päätteeksi Kiinan asetettua vastapakoitteita mm. europarlamentaarikkoja vastaan. Kiinan toimet olivat vastaus EU:n ensin asettamille Kiinaa koskeville pakotteille, joita perusteltiin Xinjiangin ihmisoikeustilanteella.¹¹⁵

Xinjiangista hankintoja tehneitä vaatebrändejä vastaan on Euroopassa käynnistetty rikosoikeudellisia prosesseja ainakin Ranskassa, Saksassa ja Alankomaissa¹¹⁶. Vireillepanijoiden mukaan Xinjiangiin ulottuvien hankintaketjujensa kautta yritykset hyötyvät taloudellisesti uiguureilla teetetystä pakkotyöstä, ja ne voivat siten olla osallisina rikoksissa ihmisyyttä vastaan. Ko. prosessit eivät ole toistaiseksi johtaneet tuomioihin vaan niiden käsittely on vielä kesken.

Xinjiangin tilanne on pakottanut myös puuvillan vastuullisuusvalvontajärjestelmät reagoimaan. Maailman suurin puuvillasertifointi Better Cotton Initiative BCI ilmoitti lopettaneensa puuvillatuottajien lisensoinnit Xinjiangissa maaliskuussa 2020, koska Xinjiangin "toimintaympäristö estää uskottavan vaatimustenmukaisuuden valvonnan ja lisensoinnin". Saman vuoden lokakuussa BCI ilmoitti ajavansa alas myös muut tilatason toimintonsa, kuten tuottajille suunnatut koulutukset, alueella, koska "syytökset pakkotyöstä ja muista ihmisoikeusloukkauksista alueella jatkuivat".¹¹⁷ Aiemmin noin 20 prosenttia Better Cotton -puuvillasta oli tullut Xinjiangista¹¹⁸. Kuitenkin vielä ainakin loppuvuodesta 2021 BCI:llä oli edelleen useita Xinjiangissa toimivia yritysjäseniä, ml. kehräämöitä¹¹⁹. Kesällä 2021 Kiinan puuvillantuottajien yhdistys China Cotton Association¹²⁰ ilmoitti valmistelevansa omaa kestävän puuvillan sertifiointijärjestelmäänsä vastalauseena kansainvälisille sertifiointijärjestelmille, erityisesti Xinjiangista vetäytyneelle BCI:lle¹²¹.

Vaikka BCI lopetti puuvillantuottajien lisensoinnit Xinjiangissa jo maaliskuussa 2020 on hyvin mahdollista, että BCI-logolla merkittyjen vaatteiden valmistuksessa on käytetty Xinjiang-puuvillaa. Tämä johtuu siitä, että BCI käyttää ns. massabalanssia sertifioidun puuvillan seurantaan tuotantoketjuissa. Massabalanssi (ks. luku 3.4) mahdollistaa sertifioidun puuvillan sekoittamisen ei-sertifioidun puuvillan kanssa prosessoinnin aikana. Koska sertifioidun ja sertifioimattoman puuvillan sekoittaminen on sallittua, on jopa mahdollista, ettei yksittäisessä BCI-logolla merkityssä vaatteessa ole lainkaan sertifioitua puuvillaa. Xinjiangissa tuotettua puuvillaa voi sekoittua Better Cotton -puuvillaan niin Xinjiangissa toimivissa kehräämöissä kuin Xinjiangin ulkopuolelle sijoittuneissa kehräämöissä, jotka ovat BCI:n jäseniä ja voivat siksi olla osa Better Cotton -tuotantoketjuja.¹²² Sen lisäksi, että kehräämöt voivat käyttää Xinjiang-puuvillaa on myös mahdollista, että ne ovat itse työllistäneet työntekijöitä virallisten kehitys- ja koulutusohjelmien kautta ja altistuneet myös sitä kautta pakkotyölle. BCI:n jäsenten tulee sitoutua muun muassa ihmisarvoisen työn periaatteisiin ja Kansainvälisen työjärjestö ILOn perussopimuksiin¹²³. BCI voi erottaa jäsenen jos jäsen toimii sitoumuksen vastaisesti ja jäsenen toiminta esimerkiksi uhkaa BCI:n mainetta. BCI ei kuitenkaan auditoi sen jäseniä em. sitoumusta vasten¹²⁴. Jäsenten valvonta kattaa vain massabalanssijärjestelmän hallinnointiin liittyviä näkökohtia¹²⁵.

Xinjiangissa teetettävä pakkotyö liittyy keskeisesti myös luomusertifioituun puuvillaan (ks. luomusertifiointien haasteista myös luvut 5.2 ja 5.3). Suomen markkinoilla kuluttaja törmää useasti esimerkiksi GOTS-merkkiin, joka viittaa luomukuiduista valmistettujen tekstiili- ja vaatetuotteiden sertifiointijärjestelmään. GOTS ei itse sertifioi puuvillan tuotantoa¹²⁶ vaan ainoastaan sen prosessointia ja siitä valmistettujen tuotteiden muuta tuotantoketjua “sadonkorjuun jälkeen”. 

Ihmisoikeusjärjestö European Center for Constitutional and Human Rights ECCHR huomautti joulukuussa 2021, että myös useat GOTS-sertifioidut toimijat sijaitsevat Xinjiangissa¹²⁷. GOTS:n mukaan ne ovat kaikki auditoituja ja täyttävät mm. GOTS:n pakkotyön kieltävät kriteerit. Kyseiset toimijat auditoinut auditointiyritys Control Union Certifications CUC on kuitenkin päättänyt lopettaa auditoinnit Xinjiangissa, “koska poliittinen tilanne ei enää ole suotuisa objektiivisille ja riippumattomille auditoinneille”. Tämä tarkoittaa, että Xinjiangissa sijaitsevat GOTS-sertifioidut toimijat eivät voi uusia sertifiointejaan niiden eräytyessä, eivätkä uudet toimijat voi hankkia GOTS-sertifiointia. GOTS:n mukaan Xinjiangissa oli huhtikuussa 2022 enää yksi GOTS-sertifioitu tuotantolaitos, jonka sertifiointi erääntyy elokuussa 2022.¹²⁸ Tämä ei kuitenkaan vielä ratkaise ongelmaa, sillä GOTS hyväksyy edelleen IFOAM-standardien (ks. luku 5.3) mukaisesti luomuksi todennetut kuidut, ml. Kiinan viranomaisten Xinjiangissa valvomat kuidut. Kuten edellä on todettu, lähes kaikki luomupuuvilla Kiinassa kasvatetaan Xinjiangissa. Voidaankin pitää todennäköisenä, että GOTS-sertifioidut kiinalaiset toimijat, jotka prosessoivat puuvillaa muualla Kiinassa, käyttävät ainakin osin Xinjiangissa tuotettua puuvillaa. GOTS:n mukaan sellaisten kuitujen käyttö GOTS-sertifioiduissa tuotteissa on kiellettyä, joiden tuotannossa on todistetusti ja systemaattisesti rikottu Kansainvälisen työjärjestö ILOn perussopimuksissa määriteltyjä oikeuksia¹²⁹. Heinäkuusta 2022 lähtien se myös edellyttää, että tieto tuotteessa käytettyjen kuitujen alkuperästä sisällytetään transaktiosertifikaatteihin¹³⁰. GOTS:n mukaan tämä mahdollistaa sen, että ostajayritykset voivat hankintapäätöksissään ottaa huomioon tiedot kuitujen alkuperästä.¹³¹

GOTS ei kuitenkaan ole kieltänyt kaiken Xinjiangissa tuotetun puuvillan käyttöä, vaan sen mukaan auditointiyritykset voivat kieltää tietyt kuidut GOTS-sertifioiduissa tuotantoketjuissa niiden omien riskiarviointien perusteella. GOTS:n mukaan se tarjoaa auditointiyrityksille kattavat työkalut tätä varten, mutta on epäselvää, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Lukuisat toimijat pitävät pakkotyön käytön uskottavaa valvontaa Xinjiangissa tällä hetkellä mahdottomana¹³².

Xinjiang-puuvillan välttäminen konventionaalisilla puuvilla- ja tekstiilimarkkinoilla onkin käytännössä haasteellista, vaikka ketjua yritettäisiin kontrolloida kielloilla tai yleisimmillä sertifioinneilla. Esimerkiksi toukokuussa 2022 saksalainen julkisrahoitteinen tv-kanava Das Erste osoitti isotooppianalyysin keinoin Adidaksen, Hugo Bossin ja Puman vaatteissa käytetyn Xinjiang-puuvillaa¹³³. Adidas, Hugo Boss ja Puma ovat kaikki BCI:n jäseniä¹³⁴. Ne ovat kaikki myös aiemmin ilmoittaneet, ettei niillä ole suoria tavarantoimittajia tai sopimuskumppaneita Xinjiangissa¹³⁵.

Jotta Xinjiang-puuvillan päätyminen globaaleihin tuotantoketjuihin voitaisiin estää, tulee vaatteiden ja tekstiilien tuotantoketjujen olla fyysisesti jäljitettävissä puuvillan viljelytilalle asti. Puuvillan jäljitettävyydessä on kuitenkin vielä haasteita. Fyysinen jäljitettävyys on esimerkiksi kallista, koska fyysisesti jäljitettävissä oleva puuvilla on käsiteltävä erillään muusta puuvillasta jokaisessa tuotantovaiheessa viljelytilalta lähtien. Puuvillan ja puuvillatuotteiden sertifiointijärjestelmistä sekä BCI että GOTS ovatkin molemmat ilmoittaneet panostavansa järjestelmien jäljitettävyyden kehittämiseen, ja esimerkiksi BCI pyrkii kehittämään seurantajärjestelmiä, jotka tukevat puuvillan jäljitettävyyttä (“full traceability”) tuotteiden koko arvoketjussa. Tällä hetkellä kenties helpoin tapa kuluttajille välttää Xinjiang-puuvillaa on kuitenkin valita Reilun kaupan puuvilla -merkillä merkitty tuote, sillä Reilu kauppa ei sertifioi lainkaan Kiinassa tuotettua puuvillaa eikä se salli massabalanssin käyttöä Reilun kaupan merkillä varustetuissa tuotteissa¹³⁶. 

Luomu tarkoittaa valvotusti luonnonmukaista tuotantotapaa. Tavanomaisesti tuotetun puuvillaan korvaaminen luomupuuvillalla vähentää puuvillantuotannon kasvihuonekaasupäästöjä ja muita haitallisia ympäristövaikutuksia¹⁴³.

EU:ssa luomutuotantoa säädellään asetuksella, joka kattaa tilanhoidon ja elintarviketuotannon sekä luomutuotteiden jakelun ja markkinoinnin. EU:n luomuasetuksen tavoitteena on edistää ympäristönsuojelua ja biologista monimuotoisuutta sekä lisätä kuluttajien luottamusta luomutuotteisiin. EU:n luomuasetuksen piiriin kuuluvat lähinnä maataloustuotteet sekä niistä jalostetut elintarvikkeet ja rehu. Karstaamaton ja kampaamaton ns. raakapuuvilla lisättiin EU:n luomuasetuksen piiriin vuonna 2018.¹⁴⁴ Suomessa luomusääntelyn noudattamista valvovat ​​Ruokavirasto ja muut viranomaiset kuten ely-keskukset, Valvira ja tulli¹⁴⁵. Vain viranomaisvalvonnan piiriin kuuluva toimija voi merkitä luomuasetuksen piiriin kuuluvat tuotteet luomuksi myyntinimessä ja aineosaluettelossa ja käyttää valmiiksi pakatuissa tuotteissa EU:n luomutunnusta eli eurolehteä.¹⁴⁶

EU:n luomuasetus kattaa myös EU-alueen ulkopuolella tuotettujen asetuksen piirin kuuluvien luomutuotteiden kolmansissa maissa tapahtuvan luomuvalvonnan ja tuonnin EU:n sisämarkkinoille. Tuontituotteiden tulee täyttää EU:n asettamat kriteerit, jotta niitä voidaan EU-alueella markkinoida luomuna. Kuluttaja, joka Suomessa ostaa luomumerkityn elintarvikkeen, voikin periaatteessa luottaa siihen, että sekä tuotteen alkutuotanto että sen koko muu valmistus- ja prosessointiketju täyttävät luomutuotannolle asetetut kriteerit. Luomupuuvillaa sisältävien vaatteiden ja tekstiilien globaaleissa tuotantoketjuissa näin ei kuitenkaan aina ole, sillä luomupuuvillasta valmistetut EU-alueelle tuotavat valmisvaatteet ja -tekstiilit eivät ole EU:n luomuasetuksen piirissä.

Tulli osallistuu luomutuotteiden tuonnin valvontaan. Tulli saattaa esimerkiksi ottaa näytteitä tuontituotteista selvittääkseen, onko niiden tuotannossa mahdollisesti käytetty luomutuotannossa kiellettyjä kemikaaleja. Koska luomukuiduista valmistettujen vaatteiden ja tekstiilien tuonti ei kuulu EU:n luomuasetuksen piiriin, ei tulli kuitenkaan testaa niitä systemaattisesti¹⁴⁷. EU:n uuden elintarvikeketjun virallista valvontaa koskevan asetuksen¹⁴⁸ toimeenpanon myötä tullissa on panostettu petosvalvontaan elintarvikkeiden tuotannossa. Tullissa on tunnistettu tarve petosvalvonnan kehittämiselle myös kulutustavaroissa, joissa voi myös esiintyä petoksellista toimintaa (esim. tuoteväärennökset).¹⁴⁹

EU:ssa on käytössä myös tekstiiliasetus, joka määrittää, miten vaatteiden ja tekstiilien kuitukoostumus on ilmoitettava kuluttajalle¹⁵⁰. Luomu-termin käyttö kuitumerkintöjen yhteydessä ei kuitenkaan kuulu tekstiiliasetuksen piiriin. Toisin sanoen, luomu-termiä saa EU:ssa käyttää vaatteiden ja tekstiilien markkinoinnissa ilman vaatimusta osoittaa, että niiden koko tuotantoketjussa on noudatettu luonnonmukaista tuotantotapaa. Kuluttajia ei kuitenkaan saa johtaa harhaan.

Käytännössä niin EU:n luomuasetuksen piiriin kuuluvien kuin sen piiriin kuulumattomien luomutuontituotteiden tuotantoa valvotaan tuotantomaassa yleensä kansallisten viranomaisten (tai viranomaisten hyväksymien tarkastuslaitosten) toimesta¹⁵¹. Luomuasetuksen piiriin kuuluvien luomutuotteiden osalta Euroopan komissio on määritellyt maakohtaisesti ne kolmansien maiden luomustandardit, joiden mukaisesti luomuksi varmennetun tuotannon se katsoo vastaavan EU:n luomuasetuksen vaatimuksia. Lisäksi komissio on julkaissut listan sen hyväksymistä tarkastuslaitoksista, jotka voivat tehdä tuontituotteiden luomuvalvontaa tuotantomaissa.¹⁵² Tiedot käytetystä standardista ja valvontaa suorittavasta tarkastuslaitoksesta on merkittävä kuluttajatuotteeseen.

Yksi komission hyväksymistä luomutuotteita tuottavista kolmansista maista on Intia, joka tuottaa noin puolet kaikesta maailman luomupuuvillasta¹⁵³. Intian kansallisen luomuvalvonnan uskottavuus on viime vuosina joutunut huonoon valoon. Loppuvuodesta 2021 komissio päätyi täytäntöönpanoasetuksella kieltämään viiden¹⁵⁴ tarkastuslaitoksen valvomien jalostamattomien kasvituotteiden tuonnin Intiasta EU:hun¹⁵⁵. Päätöksen taustalla oli kyse etyleenioksidin saastuttamista väitetysti luonnonmukaisista seesaminsiemenistä, mutta tapauksen katsottiin asettavan kyseenalaiseksi koko Intian kansallisen luomuvalvonnan toimivuuden. Komission täytäntöönpanoasetuksessa todetaan esimerkiksi, että “Intian toimivaltaisen viranomaisen valvonnassa olevien tarkastuslaitosten valvontajärjestelmän puutteiden perimmäisten syiden käsittelemättä jättäminen sekä kyseisten tarkastuslaitosten ja toimivaltaisten viranomaisten toteuttamien korjaavien toimenpiteiden epäasianmukaisuus vaarantavat tarkastusten ja valvonnan toimivuuden.”

Toinen luomupuuvillan tuotannon uskottavuutta Intiassa nakertava ongelma liittyy sertifikaattien väärentämiseen (ks. lisää luvussa 5.3). Yhdysvaltojen viranomaiset sanoutuivat jo tammikuussa 2021 irti Intian viranomaisten kanssa solmimastaan luomuvalvonnan tunnustamissopimuksesta. Yhdysvaltojen mukaan Intian luomuvalvontaa tulee tehostaa sen uskottavuuden varmistamiseksi¹⁵⁶.

Kansallisen luomuvalvonnan ongelmat heijastuvat suoraan kaupallisten vaate- ja tekstiilialan luomusertifiointien toimintaan, sillä useat niistä ovat alkutuotannon valvonnan sijaan keskittyneet vain puuvillan jäljitettävyyteen tuotantoketjuissa. Näitä haasteita käsitellään tarkemmin seuraavassa luvussa.

Luomukuiduista valmistettuja vaatteita ja tekstiilejä sertifioivat muun muassa Global Organic Textile Standard GOTS sekä Organic Content Standard OCS, jotka näkyvät yleisesti myös Suomen kuluttajamarkkinoilla. Molemmat sertifioinnit seuraavat luomukuitujen kulkua tuotantoketjussa ja verifioivat luomukuitujen määrän lopullisessa valmistuotteessa. Käytännössä luomusertifioidun raaka-aineen kulkua vaatteiden ja tekstiilien tuotantoketjuissa valvotaan tuote-erille myönnettyjen tarkastus- tai transaktiosertifikaattien avulla, jotka kulkevat tuotantoketjun toimijalta toiselle tuote-erien mukana. Luomutuotteet tulee jokaisessa ketjun vaiheessa käsitellä tavanomaisesta tuotannosta erillään, ja sertifiointijärjestelmät verifioivat toimijoiden prosessit, joilla ne varmistavat erilliskäsittelyn.

OCS ei aseta kriteereitä luomukuitujen prosessoinnille¹⁵⁷. GOTS-standardi¹⁵⁸ puolestaan sisältää luomukuiduista valmistettujen tuotteiden prosessoinnin ja tuotannon sosiaalista ja ekologista vastuullisuutta koskevia kriteereitä, jotka kattavat tuotteiden koko arvoketjun “sadonkorjuun jälkeen”. Näiden kriteerien täyttymistä valvotaan auditoinnein. GOTS tai OCS eivät kuitenkaan kumpikaan valvo lainkaan tekstiilikuitujen alkutuotantoa. Alkutuotannon osalta molemmat järjestelmät hyväksyvät jonkin Kansainvälisten luomujärjestöjen yhteenliittymän IFOAM:n¹⁵⁹ (ks. alla) tunnustaman luomustandardin mukaisesti tuotetun kuidun, tai luomuviljelyyn siirtymisen aikana tuotetun ns. siirtymävaiheen kuidun, luomuksi. Sekä GOTS:n omistava Global Standard että OCS:n omistava Textile Exchange¹⁶⁰ ovat myös itse IFOAM:n jäseniä.

Vuonna 2020 GOTS havaitsi Intian luomuvalvonnassa “systeemista vilpillisyyttä” (ks. myös EU-komission havainnoista luku 5.2.)¹⁶¹. GOTS:n mukaan sen omassa tutkinnassa oli käynyt ilmi, että ainakin noin 20 000 tonnia väitetysti luonnonmukaisesti tuotettua puuvillaa (yksi-kuudesosa Intian koko tuotannosta) oli myyty eteenpäin väärennettyillä tarkastussertifikaateilla. Petoksen tultua ilmi GOTS peruutti väärennettyihin tarkastussertifikaatteihin liittyvät transaktiosertifikaatit estääkseen niiden myynnin GOTS-merkin alla sekä peruutti 11 toimijan GOTS-sertifioinnin ja lopetti yhteistyön yhden auditointiyrityksen kanssa. Myös OCS asetti petokseen osallistuneet toimijat kieltoon¹⁶².

Vastaavan vilpin riski on kuitenkin edelleen suuri. Tähän vaikuttaa mm. luomupuuvillan tarjontaa suurempi kysyntä ja luomupuuvillasta maksettava hintapreemio¹⁶³. Esimerkiksi Intiassa luomupuuvillan tuotanto kasvaa vauhdilla, mutta joidenkin asiantuntijoiden mukaan kasvusta jopa puolet tai sitäkin enemmän johtuu vilpistä. Ongelmia luomupuuvillan tuotannon valvonnassa on asiantuntijoiden mukaan havaittu myös esimerkiksi Turkissa ja Kiinassa.¹⁶⁴ Vilpillistä toimintaa ruokkii se, että transaktiosertifikaatteja ei rekisteröidä kaikille toimijoille yhteiseen tietokantaan, mikä helpottaa niiden väärentämistä tai saman sertifikaatin käyttämisestä uudelleen ja uudelleen. GOTS:n mukaan se on kehittämässä tietokantaa, jonka tarkoitus on parantaa GOTS-sertifioitujen tuotteiden jäljitettävyyttä.¹⁶⁵

Sitä ennen puuttuakseen vilpilliseen toimintaan GOTS edellyttää, että kaikki loukuttamaton puuvilla (seed cotton; puuvilla, jossa kuituja ei ole erotettu siemenistä) testataan sen varmistamiseksi, että se ei sisällä geenimuunneltuja organismeja. Riskiperusteiset lisätestit esimerkiksi kemikaalijäämien varalta ovat mahdollisia, ja auditointiyrityksillä on täydet valtuuden kieltää sellaisten kuitujen käyttö, jotka eivät täytä GOTS:n vaatimuksia. GOTS myös edellyttää, että auditointiyritykset arvioivat väitettyjen kuituvolyymien uskottavuutta, ja että tiedot viljelytilasta (farm transaction certification number) sisällytetään ensimmäiseen GOTS-transaktiosertifikaattiin.¹⁶⁶

Markkinoilta löytyy myös luomupuuvillasta valmistettuja vaatteita ja tekstiilejä, jotka eivät ole minkään tuote- tai jäljitettävyyssertifikaatin valvonnan alaisia. Niiden osalta jää yleensä epäselväksi, minkä luomustandardin mukaisesti niissä käytetyt kuidut on tuotettu sekä se, kuka luomutuotantoa valvoo. Tällaisten tuotteiden kohdalla kuluttaja ei voi päätellä, miten luomusertifioidun raaka-aineen kulkua tuotantoketjuissa on seurattu. Epäselväksi jää usein myös se, mitä vaatimuksia, jos mitään, raaka-aineen prosessoinnille tuotantoketjun eri vaiheissa on asetettu.

Työelämän oikeudet eivät ole läheskään aina luomuvalvonnan piirissä

Vuonna 1972 perustettu International Federation of Organic Agricultural Movement IFOAM on laatinut niin sanotut COROS-vaatimukset¹⁶⁷ erilaisille luomustandardeille. Jos jonkun luomustandardin kriteerit vastaavat riittävällä tavalla COROS-vaatimuksia, IFOAM tunnustaa ne osaksi luomustandardien perhettä (IFOAM Family of Standards)¹⁶⁸. COROS-vaatimukset on jaettu kahdeksaan osa-alueeseen, joita ovat mm. ekosysteemit, tilanhoito, gmo-kielto ja luomumerkin käyttö tuotteissa.

Alkuvuodesta 2022 IFOAM:n tunnustamia luomustandardeja oli noin 50. Viimeisen vuoden aikana noin 5–6 luomustandardia haki IFOAM:ilta niiden tunnustamista osaksi luomustandardien perhettä. IFOAM:in mukaan yleisimmät syyt olla tunnustamatta uusia standardeja osaksi luomustandardien perhettä liittyvät esimerkiksi luomutuotannossa kiellettyjen torjunta-aineiden käyttöön.¹⁶⁹ IFOAM:n tunnustamien luomustandardien perheeseen kuuluu sekä sääntelypohjaisia että yksityisen sektorin omistamia luomustandardeja. EU:n luomuasetus on yksi IFOAM:n tunnustamista sääntelypohjaisista luomustandardeista. IFOAM on tunnustanut myös edellä käsitellyn Intian kansallisen luomustandardin osaksi luomustandardien perhettä. Saksalainen EcoWellness taas on esimerkki IFOAM:n tunnustamista yksityisen sektorin luomustandardeista.

Yksi IFOAM:n COROS-vaatimusten osa-alueista on “sosiaalinen oikeudenmukaisuus”. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden osa-alueen kriteerit liittyvät järjestäytymisvapauteen, syrjimättömyyteen, työssäkäyvien alaikäisten hyvinvointiin ja säädyllisiin työoloihin. Niissä myös kielletään pakkotyö. IFOAM:n mukaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksia sovelletaan yleisesti yksityisen sektorin omistamissa luomustandardeissa mutta ei sääntelypohjaisissa standardeissa¹⁷⁰. Yksittäinen luomustandardi voidaan hyväksyä osaksi IFOAM:n luomustandardiperhettä vaikka siinä ei olisi lainkaan huomioitu sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kriteereitä.

IFOAM kuitenkin hyväksyi vuosikokouksessaan syyskuussa 2021 aloitteen, jonka mukaan IFOAM tulee tulevaisuudessa edistämään mm. Kansainvälisen työjärjestö ILOn työelämän oikeuksia koskevan julistuksen kanssa linjassa olevien sosiaalisten kriteerien sisällyttämistä luomustandardeihin¹⁷¹. Käytännössä on kuitenkin epäselvää, missä määrin IFOAM voi ainakaan nopealla aikavälillä vaikuttaa sääntelypohjaisten standardien kriteereihin, jotka pohjautuvat valtioiden poliittisiin päätöksiin, ja jotka esimerkiksi puuvillan tapauksessa muodostavat suurimman osan kaikesta markkinoilla myytävästä luomupuuvillasta. Aloitteen toi Xinjiang-kohun aikana maaliskuussa 2021 vuosikokouksen käsiteltäväksi GOTS:n omistava Global Standard.

Erilaisten vastuullisuusjärjestelmien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti markkinoilla. Alunperin vapaaehtoiset ja usein kuluttajamarkkinointiin suunnatut sosiaalista ja ekologista vastuullisuutta valvovat sertifiointi- ja auditointijärjestelmät ovat kietoutumassa entistä tiukemmin osaksi julkista sääntelyä, ja niiden käytöstä on monin paikoin muodostunut markkinoillepääsyn ehto. Tästä huolimatta ala itse toimii pitkälti itsesääntelyn varassa. Valvontajärjestelmien toiminta on kirjavaa, ja niiden avoimuudessa, kriteerien kattavuudessa ja auditointien laadussa on isoja eroja.

Tässä raportissa Finnwatch arvioi 18:aa Suomen markkinoilla käytössä olevaa auditointi- ja sertifiointijärjestelmää 37 eri kysymyksen kautta. Kysymykset on jaoteltu seitsemään eri kategoriaan, ja ne tarkastelevat järjestelmien riippumattomuutta ja auditointien laatua, läpinäkyvyyttä, kriteerien kattavuutta ja laatua, raaka-aineiden jäljitettävyyttä ja kuluttajaviestintää, vaikuttavuutta, ilmastotoimia ja biodiversiteettiä koskevia kriteereitä sekä järjestelmien yhteensopivuutta YK-periaatteiden kanssa. Arviointi on laajennettu päivitys vuonna 2016 julkaistuun arviointiin, ja se perustuu järjestelmien tarjoamiin julkisiin dokumentteihin sekä järjestelmien kanssa käytyyn dialogiin.

Parhaiten arvioinnissa pärjäsivät Reilu kauppa- ja Rainforest Alliance -sertifioinnit. Utz-sertifiointijärjestelmän kanssa yhdistynyt Rainforest Alliance on kehittänyt järjestelmäänsä lukuisilla tavoilla: se on muun muassa ottanut käyttöön tuottajille maksettavan vastuullisuuslisän ja investointituen, lisännyt kriteereihinsä vaatimuksen elämiseen riittävästä palkasta sekä tiukentanut sääntöjään merkkiin liittyvästä kuluttajaviestinnästä.

Ylivoimaisesti heikoimmat pisteet arvioinnissa sai jälleen mehuteollisuuden valvontajärjestelmä SGF VCS. Edellisen arvioinnin aikana vuonna 2016 SGF VCS selitti kriteeriensä heikkouksia sillä, että järjestelmää ollaan päivittämässä. Päivitykset eivät ole kuitenkaan johtaneet parannuksiin. Ilahduttavasti kuitenkin lähes kaikki muut arvioinnin kohteena niin nyt kuin vuonna 2016 olleet valvontajärjestelmät olivat kehittäneet toimintaansa. Kehitys on myös tapahtunut keskeisimpien kriteerien kohdalla: entistä useampi järjestelmä on vahvistanut vaatimuksiaan elämiseen riittävästä palkasta ja kertoo edistävänsä entistä aktiivisemmin järjestäytymisen vapauden toteutumista.

Valvontajärjestelmiä voidaan ja niitä tulee arvioida niiden julkilausuttujen prosessien ja kriteerien kautta, kuten tässä selvityksessä on tehty. Valvontajärjestelmien toiminta käytännössä on kuitenkin toinen kysymys. Tässä raportissa esitetyt tapausesimerkit vuosilta 2018–2020 osoittavat, että valvontajärjestelmien kriteereissä esiintyy porsaanreikiä eikä kriteerien noudattamista aina valvota kunnolla. Finnwatchin tutkimuksessa Intiassa SA8000-järjestelmä epäonnistui elämiseen riittävän palkan valvonnassa, eikä ongelmien korjaamisesta saatu tätä raporttia varten vakuuttavaa näyttöä. Palmuöljysertifioinneista Finnwatchin arvioinnissa parhaiten pärjänneessä RSPO-järjestelmässä auditointi sivuutti vuonna 2020 vakavalla tavalla työntekijöiden oikeutetut huolet työelämän oikeuksien loukkauksista. Finnwatchin vuonna 2018–2019 tutkimilla teetiloilla Intiassa ja Sri Lankassa suurin osa plantaasien työntekijöistä ei edes tiennyt työskentelevänsä vastuullisuusertifioidulla tilalla, eikä siten osannut kertoa mitä hyötyä järjestelmistä oli ollut. Ainoa järjestelmä, jonka tuomista eduista pieni osa työntekijöistä osasi kertoa, oli Reilu kauppa.

Tässä raportissa erilliseen tarkasteluun valittiin puuvillan erilaiset vastuullisuusertifioinnit, joiden volyymit markkinoilla ovat lisääntyneet voimakkaasti viime vuosina. Erityisesti markkina-asemaansa on kasvattanut Better Cotton Initiative BCI, jonka yleistyminen on ollut seurausta isojen kansainvälisten yritysten kuten H&M:n ja Ikean tekemistä ostolinjauksista. Finnwatchin sertifiointivertailussa BCI sai heikot arvosanat, ja se pärjäsi toista puuvillasertifiointia Reilua kauppaa heikommin lähes kaikilla vertailun osa-alueilla. BCI:n kriteerit eivät esimerkiksi edellytä elämiseen riittävää palkkaa. Better Cotton -puuvilla ei myöskään ole jäljitettävissä, joten ostajayritykset eivät voi osallistua mahdollisten ongelmien korjaamiseen omissa toimitusketjuissaan.

BCI:n merkittävimmät haasteet liittyvät sen hyväksymään massabalanssiin sekä lukuisiin Kiinassa toimiviin jäsenyrityksiin. Massabalanssissa sertifioitua puuvillaa saa sekoittaa sertifioimattomaan puuvillaan, ja sertifioidun raaka-aineen määrää ketjussa seurataan vain sen massan kautta. Tästä seuraa, että kuluttajalle päätyvässä lopputuotteessa ei välttämättä ole lainkaan sertifioitua puuvillaa. Edellä mainituista syistä johtuen BCI ei tällä hetkellä pysty takaamaan, että sen merkillä merkityissä vaatteissa ei olisi käytetty Kiinan Xinjiangista tulevaa puuvillaa. Xinjiang on noussut otsikoihin, sillä Kiinan epäillään teettävän alueella uiguureilla ja muilla muslimivähemmistöillä systemaattista pakkotyötä niin puuvillapelloilla kuin puuvillan prosessoinnissa ja vaate- ja tekstiiliteollisuudessa. Myös Reilu kauppa sallii massabalanssin Fairtrade Sourced Cotton -ohjelmassaan. Reilu kauppa -sertifioiduissa puuvillatuotteissa massabalanssin käyttö ei kuitenkaan ole sallittua.

Toinen markkinoilla kasvanut puuvillasertifiointi on luomu. Vaikka iso osa luomutuotteista kuuluu tiukan EU-sääntelyn piiriin, on luomupuuvillasta tehtyjä vaatteita ja tekstiileitä ostava kuluttaja markkinoilla sekalaisten väitteiden armoilla. EU-alueelle tuotavat valmiit vaatteet ja tekstiilit eivät ole EU:n luomuasetuksen piirissä. Luomuvaatteissa ja -tekstiileissä näkyvät yksityiset sertifioinnit eivät valvo alkutuotantoa, vaan se on usein tuottajamaan kansallisten viranomaisten vastuulla. Viranomaisvalvonta luomupuuvillan isoimmissa tuottajamaissa Kiinassa ja Intiassa ei kuitenkaan herätä luottamusta eivätkä sääntelypohjaiset luomustandardit yleensä sisällä sosiaaliseen vastuuseen, kuten työelämän oikeuksiin, liittyviä kriteereitä. Kiinassa lähes kaikki luomupuuvilla tulee pakkotyöhön liitetyltä Xinjiangin alueelta. Intian luomuvalvonnassa taas on EU:n toimesta havaittu vakavia puutteita, ja luomusertifikaattien väärentäminen on iso ongelma. Suomen Tulli kertoi Finnwatchille tunnistaneensa tarpeen petosvalvonnan kehittämiselle vaatteiden ja tekstiilien kaltaisissa kulutustavaroissa.

Yrityksille

• Yritysten tulee olla selvillä käyttämiensä vastuullisuusjärjestelmien valvonnan kohteesta ja valvontakriteerien rajoitteista.
  
  
• Valvontajärjestelmät ovat yksi työkalu, joilla yritykset voivat välttää ja vähentää ympäristö- ja ihmisoikeusriskejään. Ulkopuoliset valvontajärjestelmät eivät kuitenkaan voi koskaan korvata yritysten omaa ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevaa huolellisuusprosessia. Yritysten tulee esimerkiksi kartoittaa niiden koko arvoketju ja kerätä tietoa niihin liittyvistä riskeistä myös muista lähteistä kuin audiointiraporteista ja kehittää haitallisten vaikutusten korjaamiseen ja korvaamiseen (remedy) liittyviä prosessejaan.
  
  
• Vaikka markkinoilla olevissa valvontajärjestelmissä on puutteita, yritysten tulee suosia riippumattomia kolmannen osapuolen valvontajärjestelmiä sen sijaan, että ne tukeutuisivat pelkkään omaan valvontaansa. Yritysten omaa valvontaa tulee lisätä sertifiointi- ja auditointijärjestelmien päälle, ei sen sijasta. Yritysten omat kolmannen osapuolen valvontaa korvaavat järjestelmät vaikeuttavat kuluttajien ja muiden sidosryhmien mahdollisuuksia ymmärtää ja arvioida vastuullisuusväittämiä. Yritysten on tässä yhteydessä hyvä huomioida myös EU:n tuleva niin sanottuja vihreitä väittämiä koskeva lainsäädäntö¹⁸⁴, jonka yhteydessä komissio on esittänyt markkinointikieltoa vastuullisuudesta kertoville merkeille, jotka eivät perustu ulkopuolisten sertifikaattien tai viranomaisten asettamiin kriteereihin.
  
  

Valvontajärjestelmille

• Valvontajärjestelmien tulee kehittää toimintaansa vastaamaan entistä paremmin YK:n ihmisoikeuksia ja yritystoimintaa koskevia ohjaavia periaatteita. Järjestelmien tulee kehittää haitallisista ihmisoikeusvaikutuksista kärsineille henkilöille tarjottavia korjaavia toimenpiteitä ja korvauksia (remedy). Käytännössä tämä tarkoittaa, että auditoinneissa ei tule valvoa vain epäkohtien korjaamista sertifiointi- tai auditointivaatimusten mukaiseksi vaan myös varmistaa ja kriteerien tasolla edellyttää, että uhrien jo kärsimät vahingot tai muut negatiiviset vaikutukset korjataan ja korvataan. Myös vaikutusten kohteena olevien henkilöiden kuten työntekijöiden ja yhteisöjen osallistumista korjaavien toimenpiteiden valvontaan on lisättävä.
  
  
• Järjestelmien tulee aktiivisesti pyrkiä lisäämään ammattiyhdistysliikkeen ja vaikutusten kohteena olevien ryhmien roolia järjestelmien kriteerien laadinnassa ja niiden noudattamisen valvonnassa.
  
  
• Valvontajärjestelmien tulee aktiivisesti viestiä omista rajoitteistaan ja auttaa asiakkaitaan ymmärtämään, mitä niiden valvonnan kohteeseen kuuluun (ja mitä jää sen ulkopuolelle) ja miten tämä tukee, ei korvaa, yritysten oman huolellisuusvelvoitteen noudattamista. Järjestelmien tulisi myös toimittaa asiakkailleen enemmän tietoa sertifioituihin ketjuihin liittyvistä vastuullisuushaasteista. Järjestelmiltä saatu tieto voi auttaa asiakasyrityksiä kehittämään omia huolellisuusvelvoiteprosessejaan sertifiointeja täydentäviksi.
  
  
• Valvontajärjestelmien tulee ottaa käyttöön oma ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi, jonka osana ne arvioivat oman toimintansa vaikutuksia ympäristöön ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Keskeisenä osana tätä arviointia tulee olla järjestelmän oman kriteeristön ja valvonnan tarkastelu ihmisoikeuskehikossa: järjestelmien tulee pohtia miten niiden kriteerit ja niihin pohjautuva valvonta edistävät tai estävät ihmisoikeuksien toteutumista. Myös järjestelmien systemaattista vaikutusten arviointia on tarpeen kehittää.
  
  
• Osana järjestelmien muuttamista vastaamaan entistä paremmin YK-periaatteiden kehikkoa, raaka-ainesertifiointien tulee kehittää jäljitettävyysstandardejaan ja luopua asteittain sertifioitua ja ei-sertifioitua raaka-ainetta sekoittavasta massabalanssista ja sertifikaattien erilliskaupasta. Raaka-aineiden sekoittuessa ostajayrityksillä ei ole mahdollisuutta osallistua korjaaviin toimenpiteisiin, jota niiltä edellytetään YK-periaatteiden nojalla. Raaka-aineiden sekoittuminen myös estää valvontajärjestelmiä puuttumasta laajempiin markkinoilla esiintyviin ympäristö- ja ihmisoikeusongelmiin kuten esimerkiksi pakkotyöhön Kiinan Xinjiangissa. Sallimalla sertifioidun ja ei-sertifioidun raaka-aineen sekoittumisen vastuullisuusjärjestelmät päätyvät tukemaan myös vastuuttoman tuotannon markkinoillepääsyä. Toisaalta on tärkeää huomioida, että massabalanssi ja sertifikaattien erilliskauppa voidaan joissain tapauksissa myös nähdä keinona tukea esimerkiksi heikossa asemassa olevia pientuottajia, joilla ei olisi mahdollista päästä markkinoille jos fyysistä jäljitettävyyttä vaadittaisiin kaikissa tuotantoketjuissa. Tästä syystä sertifioituja ja ei-sertifioituja raaka-aineita sekoittavat jäljitettävyysstandardit voivat edelleen joissain tapauksissa olla perusteltuja, mutta niiden käytön on perustuttava huolelliseen ihmisoikeusarviointiin. Mikäli raaka-aineita sekoitetaan, myös ei-sertifioituun raaka-aineeseen tulisi pyrkiä kohdistamaan perustason vastuullisuusvaatimuksia.
  
  
• Useiden valvontajärjestelmien kriteeristöissä on edelleen merkittäviä puutteita, jotka vähentävät niiden mahdollisuuksia edistää ihmisoikeuksia. Merkittävimpiä näistä ovat puutteet järjestäytymisen vapauden edistämisessä sekä elämiseen riittävän palkan vaatimisessa. Kaikkien työelämän oikeuksia valvovien järjestelmien tulee sisällyttää elämiseen riittävä palkka sitovana vaatimuksena kriteeristöihinsä samalla kun niiden tulee edistää kollektiivisia neuvotteluja palkkatason määrittämiseksi. Elämiseen riittävä palkka ei ole lopullinen tavoite, vaan se on alin hyväksyttävä ihmisoikeusvaatimukset täyttävä palkan taso, joka riittää kattamaan työntekijän ja hänen perheensä välttämättömät perustarpeet. Referenssinä elämiseen riittävän palkan laskemiseen tulee käyttää uskottavia, läpinäkyviin metodologioihin ja sidosryhmäkonsultaatioihin perustuvia laskelmia. Finnwatch suosittelee järjestelmille Global Living Wage Coalitionin Anker-menetelmällä laskettuja elämiseen riittävän palkan laskelmia.

Päättäjille

• Sekä Suomessa että koko EU:n tasolla tulee säätää huolellisuusvelvoitteeseen perustuva yritysvastuulaki. Yritysvastuulain tulee velvoittaa yritykset (ml. auditointiyritykset) noudattamaan ympäristöä ja ihmisoikeuksia koskevaa asianmukaista huolellisuutta niiden koko arvoketjussa. Lainsäädäntöön tulee sisältyä paitsi mahdollisuus ennaltaehkäiseviin korjaaviin toimenpiteisiin myös mahdollisuus uhreille sen nojalla nostaa vahingonkorvauskanteita niin Suomessa kuin Euroopan unionin jäsenvaltioissa emo- tai johtoyrityksiä vastaan.
  
  
• Mikäli kolmannen osapuolen valvontajärjestelmillä tulee olemaan jonkinlainen direktiivissä määritelty rooli yritysvastuulakien vaatimusten täyttämisessä, järjestelmiä tulee valvoa viranomaisten toimesta läpinäkyvin ja laadukkain kriteerein ja sidosryhmiä konsultoiden. Järjestelmien käyttö ei tällöinkään voi yksinään riittää osoitukseksi huolellisuusvelvoitteen täyttämisestä.
  
  
• Suomen tulee tukea komission kiertotalouden toimintasuunnitelmaan¹⁸⁵ kuuluvia lainsäädäntöäaloitteita EU:ssa. Sertifikaattien ja muiden pakkauksissa ja markkinoinnissa käytettävien väitteiden kannalta tärkeä osa uudistuspakettia on sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin uudistaminen siten, että perustelemattomat ympäristöväittämät ja vastuullisuusmerkinnät, jotka eivät perustu kolmannen osapuolen tai viranomaisen asettamiin kriteereihin, kielletään.¹⁸⁶
  
  
• Suomen tulee edistää ekosuunnittelua koskevan direktiivin ripeää uudistamista soveltamisalaltaan laajemmaksi EU-asetukseksi. Uuden asetuksen on määrä kattaa aiempaa huomattavasti laajempi tuotejoukko, ja asettaa näille muun muassa kestävyyteen, korjattavuuteen ja kierrätettävyyteen liittyviä vähimmäisvaatimuksia. Asetukseen kuuluvat myös digitaaliset tuotepassit, joiden käyttöönotto parantaa lukuisten ympäristövaikutuksiltaan potentiaalisesti haitallisten tuotteiden kuten vaatteiden ja tekstiilien arvoketjun läpinäkyvyyttä.

Ammattiyhdistysliikkeelle

• Ammattiyhdistysliikkeen rooli kansainvälisissä vastuusertifioinneissa ja -auditoinneissa ei ole parantunut. Tässä raportissa tehdyssä valvontajärjestelmien vertailussa kävi ilmi, että ammattiliitoilla on päätöksenteossa rooli vain viidessä tutkitusta 18:sta valvontajärjestelmästä. Ammattiliittojen tulisi pyrkiä osallistumaan aktiivisesti sertifiointi- ja auditointijärjestelmien kehittämiseen.
  
  
• Ammattiliitot voisivat myös pyrkiä haastamaan auditointi- ja sertifiointijärjestelmiä strategisesti. Konkreettisena toimintakeinona voitaisiin esimerkiksi käyttää sertifiointi- ja auditointijärjestelmien julkisia auditointitietokantoja hyväksi, ja pyrkiä aktiivisesti järjestämään työntekijöitä auditoinnit hyväksyttävästi läpäisseissä tehtaissa, jotka ovat valvontajärjestelmien kriteerien mukaisesti sitoutuneet ammatillisen järjestäytymisvapauden kunnioittamiseen.
  
  
• Nykyisten auditointi- ja sertifiointijärjestelmien keskeisimmät ongelmat liittyvät ammatillisen järjestäytymisvapauden varmistamiseen. Ammattiliitoilla voisi olla oma rooli sertifioinneissa, jos ne voisivat varmentaa, että tehtaalla tai muussa tuotanto yksikössä toimii demokraattinen ja vapaa ammattiliitto.

Kuka omistaa auditointijärjestelmän/sertifioinnin?
Keltaisia ja punaisia arvioita ei jaeta.
Vihreä: Järjestelmän omistajina on laajasti erilaisia sidosryhmiä eikä se ole vain yritysten omistama.

Ovatko ammattiliitot edustettuina järjestelmän päättävissä elimissä?
Punainen: Ammattiliitoilla ei ole päätäntävaltaa tai muuta pysyvää roolia järjestelmässä. Niitä saatetaan kuitenkin kuulla esimerkiksi järjestelmien kriteereitä laadittaessa tai uudistettaessa.
Keltainen: Ammattiliitot ovat mukana pysyvissä neuvoa-antavissa elimissä, mutta eivät päättävissä elimissä.
Vihreä: Ammattiliitot ovat mukana järjestelmän päättävissä elimissä.

Miten järjestelmä rahoitetaan?
Tätä kysymystä ei arvoteta.

Kuka kriteeristön täyttymistä koskevaa valvontaa suorittaa?
Punainen: Auditoinnin kohteena oleva yritys suorittaa valvontaa itsearviointina (ensimmäisen osapuolen valvonta).
Keltainen: Auditoinnit toteutetaan toisen osapuolen valvontana (valvojana toimii esimerkiksi järjestelmässä mukana oleva yritys tai kansalaisjärjestö tai järjestelmä itse; ks. luku 3.1). Vihreä: Auditoinnit suoritetaan kolmannen osapuolen palveluntarjoajat.

Tekeekö kolmas osapuoli päätöksen auditoitavan kohteen* vaatimustenmukaisuudesta?
Punainen: Järjestelmä tai auditoinnin kohteena oleva taho tekee itse päätöksen auditoinnin kohteena olevan tahon vaatimustenmukaisuudesta.
Keltainen: Järjestelmästä ja auditoinnin kohteesta erillinen kolmas osapuoli tekee osittain päätöksen auditoitavan kohteen vaatimustenmukaisuudesta.
Vihreä: Järjestelmästä ja auditoinnin kohteesta erillinen kolmas osapuoli tekee päätöksen auditoitavan kohteen vaatimustenmukaisuudesta ISO-standardin mukaisesti.
* Kaikissa järjestelmissä valvonta ei kohdistu viljelytilojen tai tuotantolaitosten toimintaan vaan esimerkiksi järjestelmän jäsenyrityksen huolellisuusvelvoiteprosessien valvontaan.

Edellyttääkö järjestelmä auditointiyritysten akkreditointia?
Punainen: Järjestelmä ei käytä akkreditointia, eikä sillä ole kattavaa auditointien laadunvalvontaa.
Keltainen: Järjestelmä ei käytä akkreditointia, mutta sillä on kattava lista muita auditointien laadunvarmistukseen tähtääviä valvontatoimenpiteitä.
Vihreä: Järjestelmällä on käytössään auditoijien akkreditointi tai proxy-akkreditointi.

Edellyttääkö järjestelmä akkreditointikriteerinä, että auditointia suorittavilla tahoilla on käytössä oma ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi?
Tätä kysymystä ei arvoteta.

Jos järjestelmä ei edellytä auditointiyritysten akkreditointia, mitä muita toimenpiteitä sillä on käytössä auditointien laadun varmistamiseksi?
Tätä kysymystä ei arvoteta.

Rajoitetaanko saman tahon tekemien peräkkäisten auditointien määrää?
Punainen: Sama palveluntarjoaja ja yksittäinen auditoija voi tehdä auditointeja ilman, että sitä rajoitetaan.
Keltainen: Saman palveluntarjoajan tekemiä auditointeja ei rajoiteta, mutta saman yksittäisen auditoijan tekemien peräkkäisten auditointien määrää rajoitetaan.
Vihreä: Sama palveluntarjoajan ja auditoijan tekemiä perättäisiä auditointeja rajoitetaan.

Kuinka kauan auditointi/sertifiointi on voimassa?
Tätä kysymystä ei arvoteta.

Teetetäänkö paikan päällä tehtäviä seuranta-auditointeja?
Tätä kysymystä ei arvoteta.

Onko seuranta-auditointien joukossa yllätysauditointeja?
Tätä kysymystä ei arvoteta.

Kuuluuko auditointiprosessiin työntekijöiden tai muiden vaikutusten kohteena olevien ryhmien haastatteluja? Toteutetaanko työntekijähaastatteluja on-site vai off-site?
Punainen: Työntekijöiden tai muiden vaikutusten kohteena olevien ryhmien (silloin kun se on relevanttia järjestelmän scopen kannalta) kuuleminen ei ole pakollinen osa auditointeja.
Keltainen: Työntekijöitä tai muita vaikutusten kohteena olevia ryhmiä tulee kuulla auditointien osana, mutta haastatteluja voidaan tehdä tuontantotiloissa.
Vihreä: Työntekijöitä tai muita vaikutusten kohteena olevia ryhmiä tulee kuulla auditointien osana. Haastattelut tai osa haastatteluista tulee järjestää tuotantotilojen ulkopuolella.

Ovatko järjestelmän kriteerit julkisia?
Punainen: Järjestelmän kriteerit eivät ole julkisia.
Keltainen: Osa järjestelmän kriteereistä on julkisia.
Vihreä: Kaikki järjestelmän kriteerit ovat julkisia.

Onko auditointien teknisiä vaatimuksia koskeva implementointimanuaali julkinen?
Punainen: Auditointien implementointimanuaalit eivät ole julkisia.
Keltainen: Auditointien implementointimanuaalit ovat osittain julkisia.
Vihreä: Auditointien implementointimanuaalit ovat julkisia.

Onko kriteerien tulkinnan sisältävä auditoinnin implementointimanuaali julkinen?
Punainen: Auditointien implementointimanuaalit eivät ole julkisia.
Keltainen: Auditointien implementointimanuaalit ovat osittain julkisia.
Vihreä: Auditointien implementointimanuaalit ovat julkisia.

Jaetaanko auditointien tulokset työntekijöiden ja muiden vaikutusten kohteena olevien ryhmien kanssa?
Punainen: Ei
Keltainen: Vaihtoehto 1) Auditointien tuloksia saatetaan jakaa satunnaisesti tai esimerkiksi työnantajan erillisellä päätöksellä työntekijöille tai muille vaikutusten kohteena oleville ryhmille. Vaihtoehto 2) Auditointiraportit ovat julkisesti saatavilla järjestelmän verkkosivuilla.
Vihreä: Kyllä, järjestelmä vaatii, että työntekijöille ja muille vaikutusten kohteena oleville ryhmille annetaan tietoa auditointien tuloksesta.

Ovatko auditointiraportit tai auditointien tulokset julkisia?
Punainen: Auditointiraportit tai auditointien tulokset eivät ole julkisia.
Keltainen: Auditointiraportit eivät ole julkisia, mutta niistä on saatavissa yleisellä tasolla oleva tiivistelmä ja/tai auditointien tulokset ovat julkisia.
Vihreä: Auditointiraportit ja auditointien tulokset ovat julkisia.

Ovatko tiedot auditoinnin läpäisseistä yrityksistä/tuottajista julkisia?
Punainen: Tiedot eivät ole julkisia.
Keltainen: Järjestelmä tarjoaa alustan tietojen julkaisemiseen vapaaehtoisesti.
Vihreä: Tiedot ovat julkisia.

Julkaiseeko järjestelmä vuosittain numeerista tietoa siitä moniko auditoinnin kohteena ollut yritys/tuottaja on läpäissyt ja ei-läpäissyt auditoinnit?
Punainen: Tietoa ei julkaista.
Keltainen: Tietoa julkaistaan epäsäännöllisesti tai vain joiltain osin.
Vihreä: Tieto on julkista.

Onko auditoijille selkeät ohjeet siitä miten heidän tulee toimia jos he havaitsevat auditointivierailun aikana laittomuuksia tai rikokseen viittaavaa toimintaa? Ilmoitetaanko tällaisesta toiminnasta aina viranomaisille?
Punainen: Auditoijille ei ole olemassa ohjeita siitä miten heidän tulee toimia tilanteessa.
Vihreä: Auditoijille on olemassa ohjeet siitä miten heidän tulee toimia tilanteessa.
Keltaisia arvioita ei jaeta. Tietoja viranomaisilmoituksia koskevista käytännöistä ei arvoteta.

Edellytetäänkö auditointien kohteena olevilta yrityksiltä omaa, niiden arvoketjuun suuntautuvaa ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoitetta? Kysymys ei koske alkutuotantoa.
Punainen: Auditoinnin kohteena olevilta yrityksiltä ei edellytetä ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoitetta.
Keltainen: Auditoinnin kohteena oleville yrityksille suositellaan ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoitetta, mutta suosituksen toteuttamista ei valvota.
Vihreä: Auditoinnin kohteena olevilta yrityksiltä edellytetään ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoitetta ja velvoitteen toteutuminen on auditoinnin kohteena. Vihreä arvosana on annettu järjestelmille myös silloin jos huolellisuusvelvoitetta on rajattu, vaikka tätä ei voidakaan pitää YK-periaatteiden mukaisena.

Suositteleeko tai edellyttääkö järjestelmä auditointeja/sertifiointeja käyttäviltä yrityksiltä vastuullisia ostokäytäntöjä (esimerkiksi pidempiä ostosopimuksia, erilaisia takuuhintamekanismeja tai sertifioitujen/auditoitujen raaka-aineiden käytön lisäämistä)? 
Punainen: Järjestelmä ei ota kantaa yritysten ostokäytäntöihin.
Keltainen: Vaihtoehto 1) Järjestelmä tekee suosituksia yritysten ostokäytännöistä, mutta suositusten noudattaminen ei ole pakollista. Vaihtoehto 2) Järjestelmän edellyttämät ostosuositukset ovat ylätasolla, ja ne liittyvät esimerkiksi vain järjestelmän omien sertifioitujen raaka-aineiden osuuden kasvattamiseen tuotteissa.
Vihreä: Järjestelmä edellyttää yrityksiltä vastuullisia ostokäytäntöjä.

Edistetäänkö järjestäytymisvapautta aktiivisesti?
Punainen: Järjestäytymisen vapautta ei edistetä aktiivisesti.
Keltainen: Järjestäytymisen vapautta edistetään aktiivisesti joillakin yksittäisillä toimenpiteillä. Vihreä: Järjestäytymisen vapautta edistetään monilla erilaisilla tavoilla.

Edellytetäänkö elämiseen riittävää palkkaa? Jos kyllä, miten kriteeriä implementoidaan?
Punainen: Elämiseen riittävää palkkaa ei edellytetä.
Keltainen: Elämiseen riittävää palkkaa edellytetään, mutta kriteerin implementoimiseksi ei ole riittäviä työkaluja tai niitä ollaan vasta kehittämässä.
Vihreä: Elämiseen riittävää palkkaa edellytetään ja kriteerin implementointiin on olemassa riittävät työkalut.

Mukautetaanko kriteereitä/auditointeja riskiperusteisesti esimerkiksi maakohtaisten riskien perusteella?
Punainen: Kriteereitä tai auditointeja ei mukauteta vastaamaan riskeihin. Keltainen: Auditointien määriä mukautetaan esimerkiksi maan riskiluokan mukaisesti.
Vihreä: Kriteereitä tai auditointeja mukautetaan vastaamaan riskeihin.

Onko järjestelmällä auditoitujen/sertifioitujen raaka-aineiden seurantaa koskeva chain of custody -standardi?
Tätä kysymystä ei arvoteta.

Kuinka suuri osa raaka-aineista on oltava kriteerien mukaisia, jotta tuotteesta voidaan tehdä vastuullisuusväittämiä?
Punainen: Kuluttajatuotteessa voidaan käyttää järjestelmän logoa tai siihen viittaavaa tekstiä vaikka sertifi ointi/ auditointiaste on alle 10 prosenttia.
Keltainen: Kuluttajatuotteessa voidaan käyttää järjestelmän logoa tai siihen viittaavaa tekstiä kun sertifiointi/auditointiaste on vähintään 30 prosenttia.
Vihreä: Kuluttajatuotteessa voidaan käyttää järjestelmän logoa tai siihen viittaavaa tekstiä kun sertifiointi/auditointiaste on vähintään yli 90 prosenttia.

Mitä tukitoimenpiteitä järjestelmällä on käytössä niille auditoiduille yrityksille/tuottajille, jotka eivät ole läpäisseet auditointia tai joilla on ongelmia järjestelmän yksittäisten kriteerien täyttämisessä?
Punainen: Järjestelmällä ei ole tukitoimintoja yksittäisille yrityksille/tuottajille.
Keltainen: Järjestelmän tukitoimintoja ollaan vasta kehittämässä tai ne ovat suppeita.
Vihreä: Järjestelmällä on tukitoimintoja yksittäisille yrityksille/tuottajille.

Seuraataanko järjestelmän aikaansaamia laajempia vaikutuksia systemaattisesti? Onko vaikutusten arviointiin asetettu mittareita?
Punainen: Järjestelmä ei itse seuraa systemaattisesti järjestelmän aikaansaamia laajempia vaikutuksia.
Keltainen: Järjestelmä seuraa vaikutuksia, mutta mittareita ei ole asetettu ja/tai mittarit ovat puutteellisia ja/tai vaikutuksia ei arvioida systemaattisesti.
Vihreä: Järjestelmä seuraa vaikutuksia laadukkailla mittareilla.

Onko järjestelmässä päästöraportointia, päästövähennyksiä tai muita ilmastoa koskevia vaatimuksia?
Punainen: Järjestelmässä ei ole ilmastoa koskevia vaatimuksia.
Keltainen: Järjestelmässä on ilmastoa koskevia vaatimuksia mutta ne eivät ole pakollisia.
Vihreä: Järjestelmässä on pakollisia ilmastoa koskevia vaatimuksia.

Onko järjestelmässä biodiversiteetin suojelua ja/tai metsäkadon torjuntaa koskevia vaatimuksia?
Punainen: Järjestelmässä ei ole biodiversiteettia ja/tai metsäkadon torjuntaa koskevia vaatimuksia.
Keltainen: Järjestelmässä on biodiversiteettia ja/tai metsäkadon torjuntaa koskevia vaatimuksia mutta ne eivät ole pakollisia.
Vihreä: Järjestelmässä on pakollisia biodiversiteettia ja/tai metsäkadon torjuntaa koskevia vaatimuksia.

Jos haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia havaitaan voivatko ostajat osallistua korjaaviin toimenpiteisiin, ts. tarjoaako järjestelmä esimerkiksi jäljitettävyyden takaisin auditoiduille/sertifioiduille tiloille/tuotantolaitoksille?
Punainen: Ei
Keltainen: Vaihtoehto 1) Järjestelmä tarjoaa osittain jäljitettävyyden takaisin auditoiduille/sertifioiduille tiloille/tuotantolaitoksille. Vaihtoehto 2) Järjestelmä tarjoaa osittain tai kokonaan jäljitettävyyden takaisin auditoiduille/sertifioiduille tiloille/tuotantolaitoksille, mutta ei mahdollista osallistumista korjaaviin toimenpiteisiin.
Vihreä: Kyllä

Vaatiiko järjestelmä, että haitallisista ihmisoikeusvaikutuksista kärsineille ihmisille tarjotaan korjaavia toimenpiteitä ja korvauksia (remedy)?
Punainen: Ei
Keltainen: Vaihtoehto 1) Kyllä, mutta ei kaikkien järjestelmän piiriin kuuluvien ihmisoikeuskysymysten osalta. Vaihtoehto 2) Kyllä, jos haitallinen ihmisoikeusvaikutus on tullut järjestelmän tietoon erillisen valitusmekanismin kautta (ts. auditointeihin sisältyviä systemaattisia korjaavia ja korvaavia toimenpiteitä ei ole käytössä).
Vihreä: Kyllä

Mikä rooli työntekijöillä tai muilla vaikutusten kohteena olevilla ryhmillä/ihmisillä on korjaavia toimenpiteitä koskevan suunnitelman toimeenpanon varmentamisessa?
Punainen: Ei roolia.
Keltainen: Työntekijöillä voi tapauskohtaisesti olla jokin rooli korjaavia toimenpiteitä koskevan suunnitelman toimeenpanon varmentamisessa.
Vihreä: Työntekijöillä on vakiintunut prosesseihin kirjattu rooli korjaavia toimenpiteitä koskevan suunnitelman toimeenpanon varmentamisessa.

Onko järjestelmällä itsellään käytössä ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoiteprosessi?
Punainen: Ei
Keltainen: Järjestelmällä on käytössään joitain huolellisuusvelvoiteprosessin kaltaisia prosesseja, esimerkiksi ISEALin vaatimusten kautta.
Vihreä: Kyllä

​​Mitä ihmisoikeusriskejä järjestelmä on havainnut toimintaansa liittyen osana huolellisuusvelvoiteprosessiaan?
Tätä kysymystä ei arvoteta.

Onko järjestelmällä käytössä valitusmekanismi, joka täyttää YK-periaatteissa asetetut kriteerit ei-juridisille valitusmekamismeille (ks. UNGP-periaate 31)?
Punainen: Järjestelmällä ei ole käytössään valitusmekanismia.
Keltainen: Järjestelmällä on käytössään valitusmekanismi, mutta se ei täytä YK-periaatteissa asetettuja kriteereitä ei-juridisille valitusmekamismeille.
Vihreä: Järjestelmällä on käytössään valitusmekanismi, joka kattaa suurimman osan tai kaikki YK-periaatteissa asetetuista kriteereistä.

 
Jos järjestelmällä on ollut esittää määräaika, mihin mennessä jokin uudistus astuu voimaan tämä on tulkittu arviota tehtäessä järjestelmän eduksi. Uudistuksia, joille ei ole asetettu selkeää määräaikaa ei ole huomioitu arvioinnissa.