Ilmastokriisi etenee nopeasti, ja kriittisenä pidetyn, puolentoista asteen lämpenemistä kuvaavan rajan arvioidaan ylittyvän jo lähivuosina¹. Vaikka suuri osa ilmastoa lämmittävistä päästöistä syntyy yritystoiminnassa, yrityskohtaisten päästöjen seurantaan ja raportointiin kohdistuva lainsäädäntö on ollut pitkään vähäistä.

Selkeimmin säänneltyjä ja yksittäisten yritysten tasolla valvottuja ovat EU:n päästökauppaan kuuluvat päästöt, mutta muuten yritystoiminnan päästöjen seuraaminen on pääosin yritysten omalla vastuulla ja vaihtelevasti ohjeistettua tai valvottua. Esimerkiksi analytiikkayhtiö MSCI arvioi keväällä 2022, että iso osa suurten yritysten päästöraportoinnista on puutteellista ja epäjohdonmukaista².

Tässä raportissa tarkastellaan yritysten päästölaskennan haasteita ja luotettavuutta keskittyen yritysten niin sanottujen scope 1, 2 ja 3 päästöjen laskentaan. Tällä tarkoitetaan laskentaa, jossa huomioidaan yrityksen omien tilojen ja omien ajoneuvojen päästöjen lisäksi myös hankitun energian, hankittujen tuotteiden, raaka-aineiden ja palveluiden päästöt sekä myytyjen tuotteiden käytön päästöt.³

Raportissa käydään läpi päästölaskennan tekemisen keskeisimpiä syitä (luku 2) ja ohjeistuksia (luku 3) sekä kuvataan sitä, miten laskentaa käytännössä tehdään (luku 4). Raportissa käydään läpi myös suomalaisten yritysten päästölaskennassa kohdattuja haasteita (luku 5) sekä arvioidaan 24 Suomessa toimivan yrityksen julkista päästöraportointia (luku 6). Luvuissa 7 ja 8 esitetään raportin johtopäätökset ja suositukset päästölaskentaa tekeville yrityksille sekä poliittisille päättäjille.

Yrityksissä kasvihuonekaasupäästöjen laskentaa voidaan tehdä sekä sisäisistä syistä, esimerkiksi halusta selvittää oman toiminnan ympäristövaikutuksia, että ulkoisen kysynnän, kuten asiakkaiden vaatimusten vuoksi. Yhä useammin päästölaskentaa tehdään myös lainsäädännön velvoittamana.

Sisäisistä syistä tehtävä päästölaskenta on tarpeellista esimerkiksi silloin, kun halutaan tunnistaa oman liiketoiminnan ilmastovaikutuksia esimerkiksi päästövähennysten saavuttamiseksi tai päästövähennystavoitteen asettamiseksi. Päästölaskennan tarve voi liittyä myös siihen, että halutaan varautua esimerkiksi päästöhinnoittelun käyttöönotosta johtuviin kustannuksiin.

Sisäinen tarve päästölaskentaan voi liittyä myös markkinointiin esimerkiksi silloin, jos markkinointiviestinnässä halutaan käyttää tietoa hiilijalanjäljestä. Myös silloin, kun yritys haluaa olla “hiilineutraali” on omat päästöt laskettava, jotta ne voidaan kumota (eli kompensoida) ilmastoyksiköillä (eli hiilikrediiteillä)⁴. Päästölaskenta ja päästöjen kumoaminen ilmastoyksiköillä voidaan usein ostaa palveluna samalta yritykseltä⁵. Jatkossa hiilineutraaliusväittämien merkitys päästölaskennan perusteena todennäköisesti vähenee, sillä EU päätti syyskuussa 2023 kieltää päästöjen kumoamisella perustellut ympäristöväittämät⁶.

Ulkoinen paine päästölaskentaan voi tulla esimerkiksi kuluttaja-asiakkailta, sijoittajilta tai omilta liikekumppaneilta. Esimerkiksi kun yksi yritys haluaa selvittää koko arvoketjunsa päästöt esimerkiksi CDP- tai GRI-raportointivaatimusten mukaista ilmastoraportointia varten, se voi pyytää tai edellyttää päästölaskentaa myös liikekumppaneiltaan, jolloin myös niiden on ryhdyttävä laskemaan päästöjään. Myös liiketoiminnan ilmastoriskeihin liittyvää avoimuutta edistävä Task Force on Climate-related Financial Disclosures (TCFD) suosittelee yrityksille päästöraportointia osana ilmastoon kytkeytyvää talousraportointia⁷.

Tarve päästölaskennalle ja päästöistä raportoimiselle voidaan johtaa myös YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevista ohjaavista periaatteista (UN Guiding Principles). Yrityksillä on YK-periaatteiden mukainen vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia, mikä tarkoittaa, että niiden on vältettävä loukkaamasta ihmisoikeuksia ja puututtava kielteisiin ihmisoikeusvaikutuksiin, joihin ne ovat olleet osallisina. YK-periaatteiden mukaan yritysten tulee myös raportoida julkisesti kielteisten ihmisoikeusvaikutusten tunnistamisesta ja siihen liittyvästä asianmukaisesta huolellisuudesta⁸. Kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttaminen voimistaa ilmastonmuutosta ja siten sen haitallisia vaikutuksia ihmisiin. Tästä johtuen yrityksillä on siis myös ihmisoikeusperustainen velvollisuus olla selvillä aiheuttamistaan kasvihuonekaasupäästöistä, tehdä toimia niiden ripeäksi vähentämiseksi sekä raportoida näistä toimista sidosryhmilleen. Julkisen päästöraportoinnin tarve nostetaan esiin myös YK:n alaisen Working Group on Business and Human Rights -työryhmän kesäkuussa 2023 julkaisemassa tiedonannossa, joskin se on esitetty valtioille kohdistettuna velvoitteena edellyttää päästöraportointia yrityksiltä⁹.

Vähitellen päästöraportointivelvoitteet lisääntyvät myös lainsäädännön kautta. Suurimmilta EU:ssa toimivilta yrityksiltä on niin sanotulla NFRD-direktiivillä vuodesta 2017 alkaen edellytetty talouslukujen raportoinnin lisäksi selvitystä ei-taloudellisista tiedoista mukaan lukien ympäristöasiat siltä osin kuin ne ovat olennaisia. Käytännössä yrityksillä on ollu melko suuri vapaus tulkita, mitä tietoja lasketaan olennaisiksi ja miten niistä kerrotaan, joskin ilmaston osalta tähän julkaistiin vuonna 2019 erillinen ohjeistus¹⁰.

Aikaisemmat raportointivelvoitteet laajenevat huomattavasti NFRD:n korvaavan EU:n kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) myötä ja samalla päästöraportoinnille asetetaan aiempaa tarkemmat vaatimukset. CSRD astui voimaan vuoden 2023 alussa¹¹. Käytännössä direktiiviin sisältyvät raportointivelvoitteet asetettiin Euroopan tilinpäätösraportoinnin neuvoa-antavan ryhmän EFRAG:in esityksen pohjalta tehdyssä¹² ja heinäkuussa 2023 komission lopullisessa muodossa julkaisemassa ESRS-raportointistandardissa¹³. Standardin soveltaminen aloitetaan suurimmissa yrityksissä vuonna 2025, kun vuotta 2024 koskevista tiedoista raportoidaan. On arvioitu, että kun velvoite laajenee muutaman vuoden kuluttua koskemaan kaikkia suuryrityksiä sekä pörssilistattuja pk-yrityksiä, se koskisi Suomessa noin 600–800 yritystä¹⁴.

EU ei etene päästöraportoinnin velvoittamisessa yksin. Myös Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio SEC esitti vuonna 2022, että maan pörssiyritysten tulisi jatkossa raportoida päästöistään¹⁵. Päästölaskenta on tulossa mukaan myös kansainvälisiin raportointistandardeihin, sillä niitä kehittävän IFRS-säätiön vastuullisuuskysymyksiin keskittyvä ISSB-lautakunta julkaisi kesäkuussa 2023 oman ilmastoraportointistandardinsa (IFRS S2), johon kuuluu ilmastoon liittyvien riskien, tavoitteiden ja päätöksenteosta raportoimisen lisäksi myös omien päästöjen raportointi¹⁶.

Näyttää siltä, että vapaaehtoisen päästölaskennan aikakausi on vähitellen päättymässä, ja jo lähitulevaisuudessa lähes kaikki yritykset joutuvat laskemaan omat päästönsä joko vastatakseen kuluttaja- tai yritysasiakkaidensa vaatimuksiin tai täyttääkseen itseään koskevat suorat lakisääteiset velvoitteet.

Kolme keskeistä ohjetta organisaatioiden päästölaskentaan ovat ISO-standardi 14064-1¹⁷, GHG-protokolla¹⁸ sekä EU:n Organisation Environmental Footprint -ohjeistus (OEF)¹⁹. Käytännössä nämä kolme ovat sisällöltään pääosin yhdenmukaisia, mutta niissä on joitakin eroja sekä määritelmissä että vaatimusten tarkkuuksissa. Kaikki edellä mainitut standardit antavat myös ohjeita julkiseen päästöraportointiin. Lisäksi myös esimerkiksi EU:n kestävyysraportointidirektiivi CSRD:n vaatimukset asettava ESRS-standardi sisältää omia raportointivaatimuksiaan.

GHG-protokolla, ISO 14064-1 -standardi ja EU:n OEF-ohjeistus nojaavat kaikki samoihin viiteen periaatteeseen, joita ovat olennaisuus, kattavuus, johdonmukaisuus, täsmällisyys ja läpinäkyvyys. Kaikissa kolmessa tehdään ero organisaation omien suorien päästöjen ja omaan toimintaan liittyvien mutta muiden aiheuttamien niin sanottujen epäsuorien päästöjen välillä. Kaikki kolme ovat yhdenmukaisia myös siinä, että ilmastoyksiköiden käyttöä (eli niin sanottua päästökompensaatiota) ei saa ottaa mukaan itse päästöjen laskentaan, mutta siitä voi kertoa erikseen. Järjestelmien eroja on koottu taulukkoon 1.

Edellä mainitusta kolmesta ohjeistosta tärkeimpänä voidaan pitää GHG-protokollaa, jonka taustalla ovat tutkimusjärjestö WRI ja yritysvastuuverkosto WBCSD. Se on vakiinnuttanut asemansa standardina, jonka ohjeisiin viittaavat tyypillisesti sekä yritykset että monet yrityksille suunnatut vapaaehtoiset tai lakisääteiset raportointivaatimukset. GHG-protokollan tapa jaotella päästöt kolmeen pääluokkaan – scope 1:ssä omat suorat päästöt, scope 2:ssa hankitun energian tuotannosta aiheutuneet päästöt ja scope 3:ssa muut päästöt – on vakiintunut myös laajempaan käyttöön. Tätä kolmijakoa noudatetaan muun muassa EU:n vastuullisuusraportoinnissa (sekä NFRD-direktiivissä että sen korvaavassa CSRD-direktiivissä), SEC:n Yhdysvalloissa esittämässä ohjeistuksessa, joka koskee yritysten ilmastoraportointia, sekä edellä mainituissa TCFD-suosituksessa ja IFRS S2 -standardissa. Myös yritysten vastuullisuusraportointiin kehitetyt järjestelmät, kuten ympäristövaikutusten raportointiin tarkoitettu CDP ja vastuullisuusraportointikehikko GRI edellyttävä raportoitavien päästöjen jaottelua scope 1, 2 ja 3 -luokkiin. Merkittävänä poikkeuksena edellä mainituista on ISO 14064-1 -standardi, jossa scope-terminologiaa ei käytetä. ISO-standardissa päästöt on sen sijaan jaettu kuuteen luokkaan, joista kaksi ensimmäistä vastaavat scope 1:tä ja scope 2:ta ja neljä viimeistä kattavat GHG-protokollan mukaisen scope 3:n. OEF puolestaan luokittelee päästöt vain suoriin ja epäsuoriin.

Käytännössä GHG-protokollan mukainen yritysten päästölaskenta perustuu kahteen standardiin, jotka tunnetaan nimillä Corporate Standard²⁰ ja sitä epäsuorien päästöjen osalta tarkentava Corporate Value Chain (Scope 3) Standard²¹. Varsinaisten standardien lisäksi GHG-protokolla on julkaissut useita ohjeita, joilla avustetaan vaatimusten soveltamisessa käytäntöön²². GHG-protokollalla on parhaillaan käynnissä laaja standardien ja ohjeiden päivityshanke, ja päivitettyjen versioiden luonnokset on määrä julkaista 2024 ja lopulliset versiot 2025²³. GHG-protokollan mukaan²⁴ sidosryhmät ovat toivoneet standardeihin lukuisia parannuksia liittyen muun muassa tarkempaan harmonisointiin muiden raportointikehikoiden ja lainsäädännön kanssa sekä tarkempia toimialakohtaisia ohjeistuksia²⁵.

GHG-protokollan perustason Corporate Standardissa arvoketjua koskevien scope 3 -päästöjen sisällyttäminen on vapaaehtoista. Tästä huolimatta scope 3 -päästöjen sisällyttämistä laskentaan erillisen Corporate Value Chain Standardin mukaisesti voi pitää jo vakiintuneena käytäntönä. Scope 3 -päästöjen laskentaa ja raportointia tyypillisesti edellytetään useimmissa edellä mainituissa raportointikehikoissa, mutta lakisääteiset vaatimukset eivät ole aivan ehdottomia. Esimerkiksi EU:n CSRD:n puitteissa koko ilmastoraportointi on alisteista olennaisuusanalyysille (materiality analysis). Sille mikä on olennaista, ei kuitenkaan ole asetettu tarkkaa määritelmää. Yhdysvaltain SEC:n esittämissä raportointivaatimuksissa puolestaan edellytetään aina scope 1 ja 2 -raportointia ja laskelman hyväksyttämistä ulkopuolisella taholla. Scope 3 -raportointia ei tarvitse hyväksyttää ulkopuolisella taholla, ja sitä edellytetään vain, jos nämä päästöt ovat olennaiset (material) tai jos yhtiöllä on niitä koskeva ilmastotavoite.²⁶

Scope 3 -päästöjen laskentaa koskevassa Corporate Value Chain Standardissa arvoketjun päästöt jaetaan 15 alakategoriaan, joista kahdeksan sijoittuu arvoketjun alkupäähän (upstream) pitäen sisällään esimerkiksi ostettujen tuotteiden ja raaka-aineiden valmistuksen päästöt.  Loput seitsemän sijoittuvat arvoketjun loppupäähän (downstream) kattaen päästöt, jotka aiheutuvat esimerkiksi myytyjen tuotteiden käytöstä. Upstream- ja downstream-päästöjen osalta raportoinnin piiriin saattaa tulla myös päästöjä, jotka ovat tosiasiallisesti syntyneet ennen raportointivuotta tai vasta sen jälkeen, kunhan ne liittyvät raportoivan yrityksen toimintaan raportointivuotena. Esimerkiksi elektroniikkalaitteita valmistavan yrityksen päästöissä voi näkyä scope 3:een kuuluvina upstream-päästöinä komponenttien valmistamisen päästöjä edelliseltä vuodelta ja vastaavasti arvio laitteen käytössä kulutettavan sähkön tuotantoon liittyvistä downstream-päästöistä tulevilta vuosilta.

Se, että yrityksen scope 3 -päästöt ovat aina jonkun toisen scope 1 -päästöjä, ei aiheuta kaksoislaskentaan liittyvää ongelmaa, koska laskennan tavoitteena on tyypillisesti saada kuva yksittäisen organisaation päästöistä. Joissain tapauksissa, esimerkiksi silloin kun laskettaviin päästöihin liittyy lakisääteisiä velvoitteita kuten esimerkiksi päästöjen hinnoittelua tai kun päästöjä hyvitetään hiilimarkkinoilta hankittavilla ilmastoyksiköillä, voi päästölaskennan päällekkäisyyksien huomioiminen olla tarpeen.

Scope 3 on tyypillisesti päästöiltään suurin kategoria, joskin toimialojen välillä tässä on suurta vaihtelua²⁷. Esimerkiksi vähittäistavarakaupassa valtaosa päästöistä syntyy scope 3:een kuuluvista tuotteiden valmistuksesta ja niiden käytöstä, kun taas esimerkiksi lentoyhtiön päästöistä suuri osa syntyy suoraan omissa koneissa poltettavasta polttoaineesta, joista aiheutuvat päästöt kuuluvat scope 1 -kategoriaan.

Koska scope 3 -päästöjen laskeminen on huomattavasti monimutkaisempaa, annetaan niiden laskentaan tyypillisesti suurempia vapauksia kuin scope 1 ja scope 2 -päästöjen laskentaan. Organisaatiot voivat GHG-protokollan puitteissa valita itse, millaiset päästöt ovat niiden toiminnalle olennaisia eli mitkä scope 3 -alakategoriat otetaan mukaan laskentaan²⁸. Vastaava periaate on käytössä myös ISO 14064-1 -standardissa. Käytännössä kynnysarvon sille, mikä on olennaista ja minkä voi jättää laskematta, voi siis asettaa itse. GHG-protokollan oppaassa ainoastaan huomautetaan, että kynnysarvoa valittaessa on pyrittävä huomioimaan valinnan vaikutus laskennan tuloksiin. Eli kynnysarvon sille, mikä on olennaista ja mikä ei, tulisi olla niin matala, ettei sen perusteella suljeta ulos mitään sellaista, minkä ottaminen mukaan johtaisi erilaisiin johtopäätöksiin tai vaikuttaisi esimerkiksi siihen, saavutetaanko päästötavoite vai ei.

Itse laskenta kuvataan sekä ISO-standardissa että GHG-protokollassa samaan tapaan: tulee pyrkiä mahdollisimman suureen tarkkuuteen (esimerkiksi toimipaikkakohtaisten tietojen hyödyntämiseen), mutta käytännöllisistä syistä varsinkin scope 3 -päästöjen kohdalla sallitaan myös monenlaisia poikkeamia. Esimerkiksi GHG-protokollassa kuvataan, että alihankintana hankittujen tai kumppanien kautta arvoketjuun kuuluvien kuljetusten osalta ensisijaisena tiedonlähteenä (primary data) tulisi käyttää suoraan kyseiseltä toimijalta saatuja tietoja esimerkiksi ajetuista kilometreistä tai käytetystä polttoaineesta. Silloin jos tällaista tietoa ei ole saatavilla voidaan toissijaisesti (secondary data) käyttää yleisiä arvioita (industry-average data) kyseisen kuljetusmuodon päästöistä.

Pelkkiin kasvihuonekaasupäästöihin keskittyvien GHG-protokollan ja ISO-standardin lisäksi päästölaskentaa ohjeistetaan EU:ssa organisaation ympäristövaikutusten laskentaan kehitetyssä OEF-ohjeistuksessa²⁹. Tätä EU:n omaa ympäristövaikutusten raportointijärjestelmää, joka kattaa kasvihuonekaasupäästöjen lisäksi monia muita vaikutuksia kuten esimerkiksi veden ja maa-alan käyttö, pilotoitiin vuosina 2013–2018³⁰, ja komissio antoi varsinaiset ohjeet ja suosituksen sen käyttämisestä joulukuussa 2021³¹. Suosituksen 192-sivuisessa liitedokumentissa ohjeistetaan organisaatiopäästöjen laskentaan sekä annetaan suositukset toimialakohtaisten päästölaskentaohjeiden kehittämiseen.

OEF perustuu samoille periaatteille kuin ISO:n ja GHG-protokollan päästölaskentaa koskevat ohjeet, mutta käytännön toteutus poikkeaa niistä monilta osin. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että OEF:ssä kyse on kasvihuonekaasupäästöjen lisäksi myös muiden ympäristövaikutusten arvioimisesta. Kolmeen scopeen jakamisen sijaan päästökategorioiden pääluokkia on OEF-ohjeessa vain kaksi: suorat ja epäsuorat päästöt eli scope 2 (ostetun energian tuotannon päästöt) kuuluu epäsuoriin päästöihin. Siinä missä GHG-protokolla ohjeistaa laskemaan sekä markkina- että sijaintiperusteiset päästöt käytetylle sähkölle, OEF:ssä tulee laskea ensisijaisesti hankintaperusteisesti eli sen mukaan, millaista sähköä yritys ostaa. Sijaintiperusteisesti, eli sähköverkon keskipäästöjen mukaan, sähköntuotannon päästöt lasketaan vain silloin, jos hankintaperusteinen laskenta ei ole mahdollista.

Koska OEF:n tavoitteena on koko elinkaaren kattava kuva ympäristövaikutuksista (life cycle impact assessment), se edellyttää GHG-protokollan perustason Corporate Standardista poiketen, että arvoketjun (ns. scope 3) päästöjen laskennan on oltava aina kattavasti mukana.

OEF asettaa myös selkeän rajan sille, mitä yrityksen toimintoja voidaan jättää huomioimatta merkityksettömän pieninä. Koska ohje koskee päästöjen ohella myös useita muita ympäristövaikutuksia, raja on muotoiltu siten, että pois jätettävät toiminnot saavat yhteenlaskettuna muodostaa korkeintaan kolme prosenttia kaikesta energiankäytöstä, materiaalin käytöstä sekä kustakin mitattavasta ympäristövaikutuksesta. GHG-protokollassa on muotoiltu sanallisesti, että olennaisena voidaan pitää sellaisia tietoja, joiden jättäminen pois vaikuttaisi laskennan lopputuloksesta tehtäviin johtopäätöksiin.

Siltä osin kun päästölaskentaa ei tehdä pelkästään yrityksen sisäiseen käyttöön, tulosten julkiselle raportoinnille asetetaan selkeitä vaatimuksia. Sekä GHG-protokollan että ISO-standardin raportointiohjeet edellyttävät laskennan tulosten ja tiettyjen muiden tietojen julkaisemista. GHG-protokollassa sekä Corporate Standard³² että Corporate Value Chain Standard³³ sisältävät omat listauksensa vaadituista (required) tiedoista että vapaaehtoisesti (optional) sisällytettävistä tiedoista. ISO-standardissa vastaavat listat on mainittu vaadituiksi ja suositelluiksi (recommended).

Esimerkiksi GHG-protokollan suppeammassa Corporate Standardissa vaadittuja tietoja ovat muun muassa raportoivan organisaation rajojen kuvaus, scope 1 ja 2 -päästöt yhteenlaskettuina hiilidioksidiekvivalentteina, kuuden tärkeimmän kasvihuonekaasun erittely  sekä käytetyn laskentamenetelmän kuvaus. Arvoketjujen päästölaskennan kattavan Corporate Value Chain Standardin myötä vaadittuja tietoja ovat myös scope 3 -päästöt jaettuna 15 alakategoriaan, perustelut jokaiselle alakategorialle, jota ei ole laskettu, sekä käytetyn menetelmän kuvaus jokaisen lasketun alakategorian kohdalla erikseen.

Sekä GHG-protokollan että ISO-standardin mukaan yritykset voivat vaadittujen tietojen lisäksi antaa vapaaehtoisesti tietoa esimerkiksi päästöjen kehityksestä suhteessa liikevaihtoon (niin sanottu päästöintensiteetti), omaan toimintaan liittyvästä hiilensidonnasta, mahdollisista päästövähennystavoitteista, päästölaskelmalle teetetystä ulkopuolisesta arvioinnista tai tietoa päästöjen kumoamiseen käytetyistä ilmastoyksiköistä (eli niin sanotusta päästökompensaatiosta). Osa GHG-protokollan ja ISO-standardin vapaaehtoisina tai suositeltuina mainitsemista tiedoista on mukana myös muissa raportointikehikoissa. Esimerkiksi päästöintensiteetistä raportoimista edellytetään sekä CDP:ssä että GRI:ssä.

EU:n raportointidirektiivi CSRD:n vaatimukset asetetaan ESRS-standardissa, joka viittaa laskennan ohjeistamisessa GHG-protokollaan ja ISO-standardiin, mutta antaa lisäksi myös omia ohjeita laskennasta raportoimiseen. Yritysten tulee raportoida scope 1 -päästöt sekä kokonaisuutena että eriteltynä sen mukaan, kuuluvatko ne päästökauppaan vai eivät³⁴. Scope 2 -päästöt tulee raportoida GHG-protokollan tapaan erikseen sijainti- ja markkinaperusteisesti. Markkinaperusteinen päästöraportointi kertoo siitä sähköstä, mistä raportoiva yritys maksaa. Eli nämä päästöt laskevat esimerkiksi silloin, kun raportoiva yritys vaihtaa yleissähkön päästöttömään sähköön. Sijaintiperusteinen päästöraportointi puolestaan kertoo siitä, millaiset ovat paikallisen sähköverkon keskipäästöt. Näihin päästöihin yrityksen vaikutusmahdollisuudet ovat rajatummat ja ne laskevat silloin, kun verkosta poistuu suuripäästöistä sähköntuotantoa tai päästötöntä tuotantoa tulee lisää. Myös CDP-raportoinnissa nämä kaksi raportointitapaa ovat mukana rinnakkain, mutta ISO-standardi sen sijaan pitää vain sijaintiperusteista laskentaa sellaisena, jota edellytetään aina.

ESRS-standardissa scope 3 -päästöjen raportointiin tulee ottaa mukaan kaikki “merkittävät” alakategoriat. ESRS-ohje viittaa sekä GHG-protokollaan että ISO-standardiin tarkempien laskentaohjeiden osalta. Toisin kuin GHG-protokolla, EU:n ESRS edellyttää myös päästöjen raportoimista suhteessa liikevaihtoon (niin sanottu päästöintensiteetti), sekä liiketoiminnan hiilinielujen tai -poistojen ja käytettyjen ilmastoyksiköiden (“carbon credit”) raportoimista³⁵. GHG-protokollassa näiden raportointi on vapaaehtoista. Toisaalta koska komissio heikensi ESRS-ohjeita alistamalla kaikki raportointivaatimukset olennaisuusanalyysille, ei CSRD:kään “edellytä” ehdottomasti mitään tietoja.

Toisin kuin GHG-protokolla, jossa oheistetaan kuvaamaan käytetyn tiedon laatua sanallisesti, OEF-ohje sisältää numeerisen arvioinnin ja vaatimukset käytetyn datan laadun arviointiin. Arviointi perustuu taulukoihin, joissa kuvataan sekä ensisijaisen että toissijaisen datan käyttöön liittyviä laatu-ulottuvuuksia. Esimerkiksi ensisijaista dataa käytettäessä parhaat eli pienimmät pisteet edellyttävät ulkoisella arvioijalla varmennettua laskentaa, jossa käytetään tuoreimpia toimipaikkakohtaisia tietoja, jotka vastaavat käytettävää teknologiaa. Pisteitä käytetään kuvaamaan datan laatua eli ohjeen noudattaminen ei sinänsä edellytä tietyissä pisterajoissa pysymistä.

Koska OEF-ohjeen tavoitteena on kattava kuva organisaation ympäristöjalanjäljestä, sen ensisijaisena tarkoituksena on tuottaa kokonaiskuva, jota voidaan käyttää parannustoimien priorisointiin. Kokonaiskuvan muodostamisessa käytetään painotuskertoimia, joiden myötä tulokseksi saadaan muun muassa kasvihuonekaasujen muodostama osuus organisaation ympäristöjalanjäljestä³⁶.

Vaikka GHG-protokolla on huomattavasti yleisemmin käytössä ja viittaukset OEF:ään ovat yrityskäytössä hyvin harvinaisia, viittaa esimerkiksi Euroopan komission keväällä 2023 julkaisema direktiiviehdotus niin sanotuista vihreistä väittämistä juuri OEF (organisaatiot) ja PEF (tuotteet) -perusteiseen ympäristövaikutusten arviointiin eikä mainitse GHG-protokollaa lainkaan³⁷.

GHG-protokolla on jo niin vakiintunut, että sen voi olettaa jatkossakin olevan tärkein yritysten päästölaskennan ohjeistus varsinkin, jos vuosina 2023–2025 toteutettavassa päivityksessä pystytään vahvistamaan yhteensopivuutta lainsäädännön kehittyvien vaatimusten kanssa. Yhteensopivuus ISO-standardin kanssa on jo varsin hyvä, joten sillä, kumman mukaan laskentaa tehdään ei ole suurta merkitystä. OEF-ohjeistus on luonteeltaan erilainen, koska se kattaa myös muut ympäristövaikutukset, eikä siten huomioi erityisen tarkasti kasvihuonekaasuihin liittyviä erityispiirteitä. Koska OEF ei edellytä raportoinnissa esimerkiksi epäsuorien päästöjen avaamista samalla tarkkuudella kuin GHG-protokollan scope 3 -päästöjä koskevassa ohjeessa vaaditaan, siihen siirtyminen GHG-protokollan tai ISO-standardin mukaisesta päästölaskennasta voisi jossain määrin heikentää päästöraportoinnin läpinäkyvyyttä ja vertailtavuutta. Toisaalta OEF:n mukainen raportointi GHG-protokollan tai ISO-standardin mukaisen päästöraportoinnin rinnalla olisi perusteltua muiden ympäristövaikutusten seuraamiseksi, minkä lisäksi sen edellyttämä laskennan laadun numeerinen arviointi vahvistaisi myös avoimuutta päästölaskennan laadun suhteen.

Päästölaskennassa on nimensä mukaisesti kyse laskutoimituksista. Organisaation päästöjen selvittämiseksi ei siis käytännössä koskaan tehdä päästömittauksia suoraan esimerkiksi tuotantolaitoksen savupiipusta tai ajoneuvon pakoputkesta. Laskennalla päästöistä voidaan saada hyvinkin tarkka kuva, jos käytettävät luvut ja laskukaavat on oikein valittu, mutta vastaavasti myös epätarkkuutta tai suoranaisia virheitä voi syntyä herkästi.

Käytännössä laskeminen tehdään tunnistamalla oman toiminnan päästölähteet, valitsemalla näitä toimintoja kuvaavat tunnusluvut (activity data) sekä hankkimalla päästökertoimet (emission factor), joilla tunnusluvut voidaan muuttaa päästöiksi. Laskennassa käytettävät tunnusluvut voivat olla esimerkiksi ajoneuvojen kuluttama polttoaine litroina tai toimitiloissa käytetty sähkö kilowattitunteina. Kun nämä luvut kerrotaan niin sanotuilla päästökertoimilla, saadaan selville kyseisen toiminnon päästöt.

Sekä tunnuslukuun että käytettävään kertoimeen voi liittyä epävarmuuksia. Esimerkiksi ympäristöministeriön syyskuussa 2023 julkaisema raportti toteaa, että “yritykset ja organisaatiot voivat melko vapaasti valita päästölaskennassa käyttämänsä päästöjen laskentamenetelmän ja päästökertoimet”, minkä katsotaan hankaloittavan päästöjen vertailtavuutta. Raportti peräänkuuluttaa tehtyjen valintojen läpinäkyvyyttä korjaavana toimena³⁸. Selkeintä laskenta on silloin, kun kyse on yksiselitteisellä tavalla mitattavasta toiminnasta, jolle on saatavissa tarkka ja vakiintunut päästökerroin³⁹. Esimerkiksi kuljetusautojen kuluttamaa polttoainemäärää voidaan seurata suoraan laskutuksen kautta, ja sen käytössä aiheutuneet päästöt voidaan laskea tarkasti tiedettävällä päästökertoimella. Polttoaineen valmistukseen ja kuljetukseen liittyvät päästöt voivat tosin tuoda tähänkin laskelmaan epävarmuutta.

Haastavimpia päästölaskentatapauksia voivat olla esimerkiksi omaan toimintaan alihankkijoilta ostetut tuotteet, joiden valmistusprosessiin voi liittyä lukuisia erilaisia raaka-aineita, prosesseja eri laitoksissa sekä logistiikkaa. Näissä tapauksissa joudutaan usein turvautumaan toissijaiseen dataan. Esimerkiksi Britannian virallisissa päästökertoimissa⁴⁰ yhdestä kilosta IT-laitteistoa voidaan laskea 24,9 kilogramman hiilidioksidiekvivalenttipäästöt, jos esimerkiksi laitetoimittajalta ei ole saatu tarkempaa tietoa. Toissijaiseen dataan pohjautuvat päästökertoimet voivat olla myös europohjaisia eli sidottuja hankitun tuotteen tai palvelun hintaan. Tällöin jo valmiiksi karkealla tasolla oleva tarkkuus voi heikentyä entisestään, jos esimerkiksi inflaatiota ei oteta huomioon tai jos kyseisen tuoteryhmän tuotteiden väliset hintaerot ovat suuria.

GHG-protokolla suosittelee käyttämään yleisten esimerkiksi tietyn tuoteryhmän globaalin keskiarvoon perustuvien päästökertoimien sijaan yksilöidysti räätälöityjä päästökertoimia, koska erilaisten tuotteiden taustalla prosessit tai energiantuotannossa käytettävien polttoaineiden jakosuhteet vaihtelevat muun muassa maantieteellisesti⁴¹. Parhaassa tapauksessa luotettavia päästötietoja saadaan suoraan tavarantoimittajilta. Finnwatchin vuonna 2021 yrityksille teettämän kyselyn mukaan luotettavan tiedon saaminen voi kuitenkin ainakin aluksi olla vaikeaa⁴².

Käytännössä laskentaa tehdään usein rankasti yksinkertaistaen. Esimerkiksi Kesko kertoo erillisessä, vuotta 2022 koskevassa kasvihuonekaasuraportissaan, että sen arvio myytyjen tuotteiden valmistuksesta ja käytöstä aiheutuvista päästöistä perustuu arvioon, jossa on mukana vain 44 tuotetta, jotka on valittu muun muassa myydyimpien tuotteiden joukosta siten, että ne edustaisivat kaikkia myytyjä tuotteita. Eli tämän joukon ulkopuolisia tuotteita ei huomioida laskennassa, vaan riittävä tarkkuus kaikkien tuotteiden osalta oletetaan saavutettavan merkittävimpiin tuotteisiin tai tuoteryhmiin keskittymällä.⁴³

Organisaatiopäästöjen laskentaa voi tukea myös se, jos yksittäisten tuotteiden elinkaaripäästöjä on laskettu. Tällaisen laskennan vaatimukset ovat organisaatiopäästöjen laskentavaatimuksia tiukemmat, minkä ansiosta myös tulokset ovat luotettavampia. Huonona puolena on se, että laskenta on työläämpää, minkä vuoksi sitä on tehty vähemmän. Esimerkiksi päästöperustaisia kulutusveroja arvioinut työryhmä totesi, ettei todellisiin elinkaaripäästöihin perustuva haittaverotus ole nykyisellään mahdollista, koska riittävän tarkkaa tietoa tuotetason päästöistä ei ole saatavilla, ja esimerkiksi EU:n tuoteryhmäkohtaisia PEFCR-laskentaohjeistuksia on toistaiseksi tarjolla vain harvoille tuotteille⁴⁴.

Monet ohjeistukset – esimerkiksi GHG-protokolla ja EU:n kestävyysraportointiohjeet – kannustavat avoimuuteen käytettyjen päästökertoimien suhteen. Toisaalta käytettyjen päästökertoimien julkaisemista on pidetty myös ongelmallisena, koska osa päästökerrointietokannoista on maksullisia eivätkä lisenssit salli lukujen julkaisemista. Päästölaskentaa tarjoava South Pole varoitti komission CSRD-direktiivin lausuntokierroksella, että lukujen julkaisemisen edellyttäminen voi johtaa siihen, että laskennassa päädytään käyttämään parhaiden mahdollisten lukujen sijaan niitä, jotka ovat vapaasti saatavilla⁴⁵.

Koska organisaatiopäästöjen laskenta edellyttää lukuisia valintoja käytettävien tunnuslukujen, päästökertoimien ja laskenta- tai arviointimenetelmien osalta, eivät organisaatiopäästöjen laskelmat ole tyypillisesti suoraan keskenään verrattavissa, vaikka tässä artikkelissa esiteltyjä standardeja noudatettaisiin. Vertailtavuutta heikentää myös se, että laskenta perustuu tyypillisesti vähintään osittain sellaisiin liiketoiminnan tunnuslukuihin, joita ei haluta tuoda julki, sekä se, ettei laskennan perusteita (esimerkiksi käytettyjä päästökertoimia) avata kovinkaan tarkasti.

Laskenta voidaan teettää ulkopuolisella taholla tai siinä voidaan hyödyntää valmiita työkaluja kuten esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen kehittämää Y-HIILARI:a⁴⁶ tai Keskuskauppakamarin laskentatyökalua⁴⁷. Myös GHG-protokollalla on omia työkaluja⁴⁸ laskennan tueksi.

Laskennassa voidaan myös hyödyntää ulkopuolista arvioijaa. Tämä voi olla erittäin merkittävä tekijä laskelman uskottavuuden kannalta, koska kaikkia laskelmassa käytettyjä tunnuslukuja ei tyypillisesti haluta antaa julkisuuteen. Molemmat tässä raportissa käsitellyt GHG-protokollan ohjeistukset opastavat myös sisäisen tai ulkoisen arvioinnin teettämiseen ja sopivan teettäjän valintaan.

Finnwatch kartoitti yritysten päästölaskennan käytännön haasteita kyselytutkimuksella. Tarkasteluun otettiin mukaan kuusi suurinta valtion enemmistöomistamaa yhtiötä sekä 12 muuta Suomen suurinta yritystä⁴⁹. Suurimpien yritysten kohdalla velvollisuus raportoida julkisesti päästöistä voidaan katsoa erityisen perustelluiksi sekä päästöjen suuruuden että raportointiin käytettävien resurssien puolesta. Pääsääntöisesti suurimpien yritysten päästöraportointi olikin kattavaa, joskin monella oli vielä kehitettävää esimerkiksi siinä, miten päästöjen kehitystä suhteutetaan päästövähennystavoitteeseen.

Mukana olivat myös suurimmat valtion enemmistöomistamat yhtiöt. Niiden osalta päästöraportointia voi pitää perusteltuna, koska ne ovat edellisen hallituskauden aikana toteuttaneet omistajaohjauksen periaatelinjausta, jonka mukaan “yhtiöiden on tunnistettava oman toimintansa ilmastovaikutukset” ja “valtio-omistaja edellyttää, että yhtiöt raportoivat yritysvastuusta vuosikertomuksessaan tai yritysvastuuraportissaan”⁵⁰.

Lisäksi mukaan otettiin kuusi yritystä, jotka käyttävät tai ovat käyttäneet oman toimintansa tai tuotantonsa hiilineutraaliutta vastuullisuusviestinnässään, minkä vuoksi niiden on voitu olettaa laskeneen päästönsä. Myös valtioneuvoston helmikuussa 2023 julkaiseman ohjeen mukaan tällaisten yritysten tulee raportoida toimintansa päästöistä⁵¹.

Kaikkien selvityksessä olleiden 24 yrityksen julkista päästöraportointia käsitellään luvussa kuusi.

Yrityksiltä kysyttiin, millaisia haasteita ne ovat tunnistaneet päästölaskennassa ja kuinka luotettavana ne pitävät omien päästöjensä laskentaa. Kautta linjan yritykset pitivät scope 1 ja 2 -päästöjen laskentaa vähintään melko luotettavana, mutta näkivät runsaasti kehitystarpeita scope 3 -päästöjen laskennassa.

Scope 1 ja 2 päästölaskennassa yritysten mainitsemat haasteet liittyvät muun muassa päästökertoimien valintaan etenkin sähkön ja lämmityksen kohdalla, erityisesti silloin kun oma toiminta on vuokratiloissa, jonka energiatoimitukset ovat vuokranantajan käsissä. Muita mainittuja haasteita olivat pienempien päästölähteiden tunnistaminen ja tiedonkeruu sekä erilaisten laskennassa tarvittavien mittaustietojen kerääminen manuaalisesti. Haasteena mainittiin myös vuotojen seuranta silloin, kun käsitellään kaasuja, jotka lasketaan suoraan päästöiksi, kuten maakaasu (metaani) tai elintarviketeollisuuden kylmäaineet, ja jotka tulee huomioida laskennassa. Elintarvikealalla kylmäaineiden täyttöjen tiukentuneen seurannan kerrotiin parantaneen tietoa vuotojen määrästä.

Scope 3 -päästöjen laskennan haasteet olivat selvästi yleisempiä. Tyypillisimpiä puutteita oli tunnistettu muun muassa tukeutumisessa europohjaisiin tai muuten epätarkkoihin päästökertoimiin sekä se, ettei hankinnoille ollut saatavilla tuotekohtaisia päästölaskelmia. Useat yritykset, joiden päästöistä valtaosa syntyy scope 3 -kategoriassa, kertoivat, että luotettavan primääridatan saaminen arvoketjun eri toimijoilta on ollut haastavaa. Laskennan rajaaminen mainittiin myös haasteena. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi rajanvetoa sen suhteen, mitkä scope 3 -alakategoriat katsotaan niin olennaisiksi, että ne on huomioitava laskennassa.

Julkisen päästöraportoinnin tulisi mahdollistaa sidosryhmille luotettava keino arvioida yritysten vaikutusta ilmastoon ja seurata niiden päästövähennysten etenemistä. Yritysten päästölaskennassa käytetään kuitenkin usein yrityksen sisäisiä tietoja, joita ei haluta antaa julkisuuteen. Koska päästöraportoinnin taustalla tehdyn päästölaskennan lähtöoletukset ja laskentamenetelmät ovat usein läpinäkymättömiä, on päästöraportoinnin luotettavuuden arvioiminen sidosryhmille haastavaa. Lisähaasteita aiheuttaa, jos yrityksen raportoimia päästötietoja ei ole suhteutettu päästövähennysten toteutumisen arvioinnin kannalta olennaisiin tunnuslukuihin.

Tässä luvussa tarkastellaan Suomessa toimivien yritysten päästöraportoinnin kattavuutta sekä sen takana olevan laskennan avoimuutta. Aineistona selvityksessä on käytetty julkisesti saatavilla olevia yritysten päästöraportointia koskevia tietoja. Mukana on 24 yritystä, jotka valittiin luvussa viisi esiteltyjen kriteerien mukaisesti. Tietojen arvioinnissa käytössä ovat olleet erityisesti yritysten omat verkkosivut sekä vuosi- ja vastuullisuusraportit. Näiden lisäksi on hyödynnetty ilmastotietojen avoimuutta edistävälle CDP-järjestelmälle raportoivien yritysten tietoja CDP:n tietokannasta, josta tietoja voi hakea rajoitetusti maksuttoman rekisteröitymisen jälkeen⁵². Yritykset ovat saaneet kommentoida itseään koskevia tietoja.

Arvioinnissa on kiinnitetty huomiota kolmeen kokonaisuuteen: raportoinnin kattavuuteen, päästöjen vertailtavuuteen sekä laskennan läpinäkyvyyteen. Ensimmäisessä kokonaisuudessa on arvioitu, kuinka kattavaa päästöraportointi on, onko arvoketjupäästöjen laskentaa avattu ja onko kasvihuonekaasut huomioitu kattavasti. Toisessa kokonaisuudessa on tarkasteltu esitetyn päästöluvun suhteuttamista liikevaihtoon tai muuhun toiminnan kokoa kuvaavaan lukuun, aiempiin päästöihin sekä yrityksen itselleen asettamaan ilmastotavoitteeseen. Kolmannessa kokonaisuudessa laskelman uskottavuutta on arvioitu kahdella kriteerillä: miten tarkasti laskentamenetelmiä on esitelty ja onko laskelma teetetty tai arvioitettu ulkopuolisella taholla. Näitä kaikkia kolmea osa-aluetta koskevan tarkastelun perusteella yritykset ovat voineet saada korkeintaan kahdeksan pistettä. Alla esitettyjä taulukoita tarkempi piste-erittely löytyy erillisestä pdf-taulukosta, josta löytyvät myös tarkemmat pisteytyskriteerit.

Alko, Pyhätunturi ja Rakettitukku täydensivät päästölaskennasta antamiaan tietoja Finnwatchin yhteydenoton jälkeen, ja nämä uudet tiedot on huomioitu pisteytyksessä. Alko lisäsi sivuilleen vertailun aiempiin päästöihin, arvion päästöintensiteetistä ja täydensi laskentatavan kuvausta. Pyhätunturi puolestaan lisäsi tiedon laskelman teettämisestä ulkopuolisella taholla. Rakettitukku lisäsi sivuilleen numeerisen tiedon aiemmista päästöistään ja liikevaihtoon suhteutetun päästöintensiteetin. Kouvolan Lakritsi puolestaan poisti Finnwatchin yhteydenoton jälkeen sivultaan julkaisun, jossa kerrottiin yrityksen hiilineutraaliudesta.

Yritysten kasvihuonekaasupäästöt kiihdyttävät ilmastonmuutosta, jolla on jo nyt vakavia vaikutuksia ihmisoikeuksien toteutumiseen. Yrityksillä on YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden mukainen vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia ja raportoida oman toimintansa ihmisoikeusvaikutuksista, minkä voi katsoa koskevan myös kasvihuonekaasupäästöistä raportoimista.

Erilaiset vaatimukset päästöjen julkiseen raportointiin ovat lisääntyneet ja tulevat vähitellen myös lainsäädännön tasolle niin EU:ssa kuin Yhdysvalloissa. Tämä tarkoittaa, että päästölaskennan nykyiset haasteet ja puutteet on pyrittävä korjaamaan mahdollisimman pian. Laadukkaan päästölaskennan periaatteet on kuvattu hyvin aihetta käsittelevissä koskevissa ohjeistuksissa, ja ne perustuvat muu muassa periaatteeseen siitä, että laskennassa tulee pyrkiä parhaaseen mahdolliseen tarkkuuteen. Samaan aikaan esimerkiksi alan standardiksi vakiintunut GHG-protokolla on varsin käytännöllinen ja sallii myös melko epäluotettavat menetelmät silloin kun raportoiva yritys katsoo, että niille ei ole vaihtoehtoa.

GHG-protokolla, päästölaskennan ISO-standardi 14064-1 ja EU:n organisaatioiden ympäristöjalanjäljen seurantaan tarkoitettu OEF-ohje ohjeistavat kaikki päästölaskennan tulosten julkiseen raportointiin. Ohjeistuksissa on eroja, joten kattavimpaan ja siten laadukkaimpaan raportointiin päästään ottamalla kattavasti mukaan sekä ohjeissa julkaistaviksi vaaditut että suositellut tiedot. OEF-ohjeen tapa pisteyttää esitetyn tiedon laatua lisäisi huomattavasti nykyisen päästöraportoinnin avoimuutta.

Ulkopuolisten on lähes mahdotonta arvioida, missä määrin laskennan laadusta tingitään sen vuoksi, että parhaan laadun saavuttaminen on mahdotonta, ja missä määrin taas sen vuoksi, että se on kallista tai työlästä. Päästölaskennan ulkopuolinen arviointi on haastavaa, koska laskelmat perustuvat osittain sellaisiin tunnuslukuihin, joita yritykset eivät anna julkisuuteen, ja koska laskentaohjeistukset sallivat monenlaisia vapauksia eivätkä edellytä laskelmien ulkopuolista tarkastusta.

Tätä raporttia varten käytiin läpi tapoja, joilla 24 Suomessa toimivaa yritystä raportoi päästöistään julkisuuteen. Tarkasteltavien yritysten joukossa olivat Suomen suurimmat yritykset, suurimmat valtionyhtiöt sekä otos selvästi pienempiä yrityksiä. Pienemmät yritykset valittiin tarkasteluun siksi, että ne olivat käyttäneet viestinnässään väitteitä hiilineutraaliudestaan.

Suurimpien yritysten päästöraportointi oli pääsääntöisesti kattavaa. Monella oli kuitenkin vielä kehitettävää esimerkiksi siinä, miten päästöjen kehitystä suhteutetaan yrityksen itselleen asettamaan päästövähennystavoitteeseen. Pisteytyksessä käytetyillä kriteereillä (katso liite) ainoa täysiin pisteisiin yltänyt yritys oli Nokia. Muutkin ilmastotietojen avoimuutta edistävän CDP-järjestelmän mukaisesti raportoivat yritykset, esimerkiksi valtonyhtiöt Finnair ja Fortum, pärjäsivät hyvin. Valtionyhtiöt Posti ja VR olivat puolestaan selvityksen parhaat yritykset, jotka eivät julkisesti raportoi CDP:lle. Alko olisi jäänyt raportointinsa osalta melko vaatimattomalle tasolle, ellei se olisi täydentänyt tietoja Finnwatchin yhteydenoton jälkeen.

Hiilineutraali-termiä viestinnässään käyttäneiden pk-yritysten päästöraportointi oli heikkoa ja päästölaskenta pikemminkin kertaluontoista kuin jatkuvaa, mikä tarkoittaa, ettei raportointi tarjoa päästöjen kehityksestä selvää kuvaa. Vaikka valtioneuvoston helmikuussa julkaiseman ohjeen mukaan hiilineutraaliusväittämä edellyttää arvoketjun huomioimista, ainoastaan yksi kuudesta yrityksestä (Sinituote) oli huomioinut kattavasti ja eritellyt raportoinnissaan arvoketjussaan syntyvät päästöt.

Kautta linjan suurin puute päästöraportoinnissa liittyy päästöjen ja päästövähennystavoitteiden suhteeseen. Tällainen vertailu on aivan keskeinen, jotta yrityksen ilmastotoimien riittävyydestä saa selkeän kuvan. Suurin osa tarkastelluista yrityksistä esitti kyllä tuoreiden päästölukujen rinnalla edellisen tai jonkin muun aiemman vuoden päästöluvut, jolloin raportista kävi ilmi päästöissä tapahtuvan muutoksen suunta ja suuruus. Se ei kuitenkaan kerro sitä, onko päästövähennysten tahti riittävä suhteessa asetettuun tavoitteeseen. Ainoastaan Nokia esitti suoran numeerisen vertailun raportoitujen päästöjen ja päästötavoitteesta raportointivuodelle johdetun välitavoitteen kesken. Muutamat yritykset esittivät joko sanallisen tai graafisen arvion. Päästökehityksen raportoinnin puutteiden taustalla voi olla ainakin osittain se, että kokonaispäästöihin vaikuttava scope 3 -laskenta kehittyy jatkuvasti. Esimerkiksi Posti kertoi vastauksensa yhteydessä, että kun laskennan ja siinä käytetyn datan laatu paranee, raportoidut luvut eivät enää ole suoraan vertailukelpoisia aiempien vuosien kanssa.

Hieman yli puolet tarkastelluista yrityksistä ilmaisi päästönsä suhteessa johonkin liiketoiminnan suuruutta kuvaavaan lukuun eli niin sanottuna päästöintensiteettinä. Päästöintensiteetin raportoiminen päästötonnien rinnalla auttaa hahmottamaan, missä määrin päästöt ovat muuttuneet liiketoiminnan laajentumisen tai supistumisen myötä ja missä määrin taas varsinaisten päästöihin vaikuttavien toimien seurauksena.

Selvin yksittäinen kattavaa päästöraportointia selittävä tekijä oli CDP-järjestelmään kuuluminen, vaikka näilläkin yrityksillä on vielä jonkin verran parannettavaa. Esimerkiksi monella yrityksellä kattavimmat tiedot olivat saatavilla vain CDP:n järjestelmän kautta, ja vuosi- tai vastuullisuusraporteissa esitettyjen tietojen kattavuus vaihteli suuresti. CDP:lle annettujen vastausten julkaiseminen omilla sivuilla (kuten Fortum on tehnyt⁵³) on yksi tapa lisätä läpinäkyvyyttä ja ajantasaisuutta, sillä CDP:n sivuilla ne ovat saatavilla vasta arvioinnin jälkeen eli käytännössä kuukausia myöhemmin ja silloinkin vain rekisteröityneille käyttäjille.

Vaikka moni suuri yritys sai tarkastelussa täyden pisteen laskentametodologian kuvauksesta, on lähes kaikilla vielä huomattavasti parannettavaa, jotta raportoinnista voisi aidosti saada tarkan ja kattavan kuvan. Keskon ja S-ryhmän erilliset kasvihuonekaasuraportit antavat hyvän esimerkin siitä, miten laskentaa ja siinä käytettyjä lähteitä avataan tarkemmin kuin esimerkiksi CDP:n puitteissa yleensä tehdään⁵⁴. Molemmat kertoivat avoimesti, minkälaisiin toiminnan tunnuslukuihin ja päästökertoimiin laskenta perustuu. Vaikka tällainen raportoiminen olisi mahdollista myös CDP:n puitteissa, antoivat tarkastellut yritykset sinne huomattavasti yleisluontoisempia kuvauksia laskennastaan.

Toistaiseksi vain harva yritys arvioi julkisesti antamiensa tietojen laatua tai niihin liittyvää epävarmuutta, vaikka tähän kannustetaan GHG-protokollassa, ja sitä jopa edellytetään ISO:n ja EU:n OEF-ohjeessa. Avoin epävarmuuksien avaaminen parantaisi huomattavasti esitettyjen laskelmien luotettavuutta. Tässä suhteessa hyviä esimerkkejä olivat Keskon ja UPM:n erilliset kasvihuonekaasuraportit, joissa esitettiin sanalliset arviot kunkin scope 3 -alakategorian laskennassa käytetyn tiedon laadusta⁵⁵.

Eri kasvihuonekaasujen erittely oli myös melko harvinaista, vaikka se on yksi GHG-protokollan perusvaatimuksista. Useampi yritys korosti vastauksensa yhteydessä, että näitä kyllä lasketaan ja seurataan erikseen, mutta niistä ei raportoida erikseen vaan esimerkiksi olennaisuuteen vedoten julkisessa raportoinnissa keskitytään hiilidioksidiin tai hiilidioksidiekvivalentteihin. Eri kasvihuonekaasujen erottelu voi olla haastavaa myös siksi, että päästökertoimet ovat joskus saatavilla vain hiilidioksidiekvivalenteina, joihin eri kaasut on niputettu jo valmiiksi.

Parhaillaan käynnissä oleva GHG-protokollan päivitys ja kehittyvä lainsäädäntö koskien sekä suurimpien yritysten raportointivelvoitetta että kaikkien yritysten ympäristöväittämiä, aiheuttavat aivan uudenlaista painetta yritysten päästölaskennan tekemiseen ja kehittämiseen. Päästöjään laskevien yritysten kuten myös päästölaskentaa tai sen arviointia palveluna myyvien tulisi olla nykyistä tarkempia sen suhteen, että sekä lainsäädännön että erilaisten vapaaehtoisten järjestelmien vaatimukset täyttyvät kattavasti. Merkittävimmät puutteet liittyvät tämän selvityksen perusteella eri kasvihuonekaasujen erittelyyn, laskennan ulkopuolelle jätettyjen päästöjen perustelemiseen sekä laskentametodologiasta annettavan tiedon kattavuuteen. GHG-protokollan uudistuksessa kerätyn palautteen perusteella laskentatyökalujen ja päästökertoimien laatu ja saatavuus ovat yksi päästölaskentaa hankaloittava tekijä. Britannian ympäristöministeriö Defra julkaisee vuosittain maan viralliset päästökertoimet. Kun päästölaskenta laajenee yhä suurempaan yritysjoukkoon ja sen laadulle asetetaan yhä korkeampia vaatimuksia, olisi perusteltua, että päästökertoimista olisi myös Suomessa tarjolla laadukasta, ajantasaista ja maksutonta tietoa helppokäyttöisessä muodossa, sekä valmiita tätä tietoa hyödyntäviä Y-HIILARI:n kaltaisia laskentatyökaluja.

Useat Finnwatchille vastanneet yritykset kertoivatkin, että päästölaskennan ja siitä raportoimisen kehittäminen on parhaillaan työn alla. Muutamat tekivät parannuksia jo Finnwatchin yhteydenoton myötä, kun taas osa kertoi, millaisia parannuksia on luvassa seuraavalla raportointikierroksella.

• Kaikkien yritysten tulee olla selvillä arvoketjunsa kasvihuonekaasupäästöistä.
• Päästölaskennassa tulee pyrkiä mahdollisimman hyvään tarkkuuteen ja kattavaan läpinäkyvyyteen. Raportoinnin minimitasona tulee pitää niiden tietojen raportoimista, jotka GHG-protokollan Corporate Standard ja Corporate Value Chain (Scope 3) Standard listaavat vaadituiksi.
• Jos jotain tietoa ei pystytä tarjoamaan, siitä tulee perusteluineen kertoa avoimesti. Päästölaskenta on hyvä mieltää kehittyväksi prosessiksi, jonka kehittämiseen liittyvistä tavoitteista on hyvä kertoa myös julkisuuteen. Avoimuus laskennan haasteiden suhteen lisää painetta myös yhteisten ratkaisujen löytämiseksi.
• Kattava päästöraportointi tulee suhteuttaa päästövähennystavoitteen etenemiseen. Selkein tapa tehdä tämä on konkretisoida oma lyhyen tai pitkän aikavälin ilmastotavoite vuosikohtaisiksi välitavoitteiksi, joihin kunkin vuoden päästöjä voidaan verrata.
• Yritysten toimintaa kuvaavien ei-taloudellisten, esimerkiksi materiaalivirtoihin liittyvien tietojen kirjanpitoa tulee kehittää siten, että päästölaskennassa tarvittavaa tietoa on kattavasti, luotettavasti ja ajantasaisesti saatavilla.
• Päästölaskentaa palveluna tarjoavien yritysten tulee pitää kiinni siitä, että päästölaskenta ja siitä raportoiminen tehdään kattavasti ja avoimesti. Tarjottavien päästölaskenta- ja raportointipalveluiden tulee täyttää vähintään GHG-protokollan minimivaatimukset.
• Päästölaskennan laatua arvioivien tahojen tulee tarkastella laskennan laatua ja raportointia suhteessa GHG-protokollan vaatimuksiin ja edellyttää läpinäkyvyyttä laskennan puutteiden osalta.

• Julkisuuteen esitettävien hiilijalanjälkitietojen laskennalle tulee määritellä minimivaatimukset esimerkiksi valtioneuvoston ohjeistuksella⁵⁶.
• Sopimattomien kaupallisten menetelmien direktiiviin ja viherväitteitä koskevaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa tulee varmistaa, että siltä osin kuin esitettävät ilmastoväittämät edellyttävät päästölaskentaa, tulee tämän laskennan täyttää myös kansallisesti määritettävät (ks. edellinen suositus) minimivaatimukset laskennalle.
• Päästölaskennan ja siitä raportoimisen kehittämiseksi tulee käynnistää selvityshanke, jossa kartoitetaan yhdessä yksityisen sektorin kanssa tapoja tukea erityisesti PK-yritysten päästölaskentaa. Tätä voidaan tehdä esimerkiksi tarjoamalla suomenkielistä ja kansallisiin olosuhteisiin soveltuvaa, tarvittaessa toimialakohtaista ohjeistusta sekä kehittämällä olemassaolevia ja uusia, vapaasti saatavilla olevia laskentatyökaluja, jotka vastaavat kansainvälisten standardien (esimerkiksi GHG-protokollan päivityksen myötä) kehittyviä vaatimuksia.
• Luotettavien ja ajantasaisten päästökertoimien saatavuutta tulee kehittää laajentamalla Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämän co2data.fi-sivuston päästökerrointietopankki pelkästä rakennusalasta kattamaan myös muut toimialat ja antamalla riittävät resurssit aineiston ylläpitoon. Samojen päästökertoimien käyttäminen parantaisi myös eri yritysten päästölaskelmien vertailukelpoisuutta.
• Kansallisessa päästölaskennassa tulee lisätä alueperäisten päästöjen laskennan rinnalla tapoja laskea ja seurata kulutusperäisiä päästöjä ja tunnistaa mahdollisuudet yhteistyöhön, jossa yritysten päästökirjanpidon ja kansallisen kulutuspäästöjen kirjanpidon kehittäminen tukevat toisiaan.
• Yritysten vastuullisuusraportointia ohjaavan ESRS-standardin käyttöönottoa tulee edistää myös niissä pienemmissä yrityksissä, joita CSRD-direktiivi ei suoraan koske. Tätä voidaan tehdä esimerkiksi virallisella suosituksella tai ohjeistuksella. Työtä tukee myös tuleva, PK-yrityksille soveltuva versio ESRS-standardista, joka EFRAG:in on määrä julkaista⁵⁷.