Mitä puutteita yritysvastuudirektiiviin jäi?

Yritysvastuudirektiivi asettaa yrityksille huolellisuusvelvoitteen selvittää toimintaansa liittyvät haitalliset ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutukset sekä puuttua niihin. Direktiivi asettaa yrityksille myös velvollisuuden laatia ja toteuttaa ilmastotoimia koskevat siirtymäsuunnitelmat.

Direktiivi on parhaillaan etenemässä kohti viimeistä parlamentin äänestystä. Toteutuessaan direktiivi on historiallinen askel kohti sitovaa yritysvastuuta. 

Tässä artikkelissa käydään tarkemmin läpi direktiivin keskeisin sisältö sekä merkittävimmät puutteet, jotka siihen jäivät tai neuvottelujen loppumetreillä lisättiin.

1. Mitä yrityksiä direktiivi koskee?

Direktiivi koskee EU-alueelle sijoittuneita suurimpia yrityksiä, joilla on vähintään tuhat työntekijää ja vähintään 450 miljoonan euron liikevaihto. Direktiiviä sovelletaan myös EU:n ulkopuolisiin yrityksiin, kun ne täyttävät tietyt direktiivin raja-arvot EU-alueella syntyvästä liikevaihdosta. Direktiivi pyrkii näin puuttumaan esimerkiksi paljon huomioita saaneiden kiinalaisten verkkokauppojen vastuullisuuteen.

Yritykset eivät voi välttyä direktiivin velvoitteilta pilkkomalla toimintojaan erillisiin, soveltamisrajaa pienempiin yhtiöihin. Kun koko konsernin konsolidoidun tilinpäätöksen raja-arvot ylittävät direktiivin raja-arvot, direktiiviä sovelletaan tietyin reunaehdoin konsernin emoyhtiöön. Myös franchise-yritykset kuuluvat tiettyjen rojaltimaksuja ja liikevaihtoa koskevien raja-arvojen ylittyessä direktiivin soveltamisalaan.

Keskeisimmät puutteet soveltamisalassa: Keskeisin puute on se, että direktiivi koskee vain hyvin suuria yrityksiä. Vaikka direktiivin vaatimukset tulevat valumaan alaspäin yritysten arvoketjuissa, tulee direktiivin suoran soveltamisalan ulkopuolelle jäämään arviolta 99,95 prosenttia kaikista EU-alueen yrityksistä. Suomessa uuden sääntelyn piiriin tulisi arvion mukaan vain noin 140 yritystä. Direktiivin piiriin tulevista EU:n ulkopuolisista yrityksistä ei ole vielä arviota. 

Direktiivin soveltamisalasta poistettiin loppumetreillä alemmat raja-arvot sellaisille yrityksille, joiden toimialaan liittyy erityisiä riskejä. Toisin sanoen direktiiviin ei sisällytetä erillisellä kirjauksella sellaisia yrityksiä, joiden liikevaihdosta yli puolet syntyy riskialoilla ja joilla on vähintään 250 työntekijää ja liikevaihto vähintään 40 miljoonaa euroa. Riskialoiksi direktiivissä oli alunperin katsottu kuuluvaksi tekstiili- ja nahkatuotteiden valmistus, maa- ja metsätalous, elintarvikkeiden ja juomien valmistus ja tukkumyynti sekä kaivannaisteollisuus ja rakennusala.

2. Mitkä yritysten toiminnot ovat direktiivin piirissä?

Direktiivissä asetettava huolellisuusvelvoite koskee yritysten toimintaketjua. Toimintaketju on jaettu kahteen osaan: Ensinnäkin yrityksen tuotteiden ja palveluiden tuotantoon ja niiden markkinoille saattamiseen liittyvään ketjuun (arvoketjun ns. upstream-osa). Ja toisekseen yrityksen arvoketjun loppupään yhteistyökumppaneiden toimintaan (arvoketjun ns. downstream-osa). Jälkimmäinen osa liittyy tuotteen jakeluun, kuljetukseen ja varastointiin. Direktiivin mukainen vastuu kuitenkin loppuu siihen, kun tuote luovutetaan kuluttajalle, eli tuotteen käyttö tai sen käytöstä poisto kuluttajien tai muiden toimijoiden toimesta ei kuulu direktiivissä tarkoitetun toimintaketjun piiriin. Toimintaketju ei myöskään kata vientivalvonnan alaisia tuotteita (esim. aseita ja ammuksia) sen jälkeen, kun tuotteen vienti on hyväksytty muun asekauppaa koskevan sääntelyn nojalla.

Keskeisimmät puutteet: Direktiiviin on sisällytetty kansainvälisistä yritysvastuustandardeista poikkeava termi “toimintaketju”, joka rajaa osan yritysten arvoketjuista direktiivin ulkopuolelle kansainvälisten yritysvastuustandardien vastaisesti. Kuluttajakäytön ulos rajaaminen huolellisuusvelvoitteesta on ongelma esimerkiksi fossiiliyhtiöiden ihmisoikeusvastuun edistämisen kannalta: polttoaineiden käytöstä esimerkiksi kuluttajien polttomoottoriautoissa aiheutuvat päästöt heikentävät ilmastonmuutoksen kautta ihmisoikeuksien toteutumista, mutta eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan eivätkä siten sen mukaisen huolellisuusvelvoitteen piiriin (ks. kuitenkin artikkelin kohta “Ilmastonmuutoksen torjuminen”). Kansainvälisissä yritysvastuustandardeissa käytetään toimintaketjun sijaan huomattavasti laajempaa termiä arvoketju, joka kattaa myös yritysten tuotteiden käytön vaikutukset.

Edellämainitusta toimintaketjun määritelmästä johtuen EU:n finanssialan asiakkaat eivät tällaisen liikesuhteen kautta kuulu direktiivin huolellisuusvelvoitteen piiriin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että eurooppalaiset pankit voivat jatkossakin rahoittaa ympäristön ja ihmisoikeuksien kannalta haitallisia hankkeita ilman, että niiden täytyy tunnistaa ja minimoida toiminnan haitalliset vaikutukset ihmisille ja ympäristölle. Toisaalta finanssialan yritysten tulee kuitenkin tehdä ilmastonmuutosta koskevat siirtymäsuunnitelmat ja seurattava niiden toteutumista (ks. kohta “Ilmastonmuutoksen torjuminen”). 

3. Miten haitalliset vaikutukset määritellään direktiivissä?

Haitalliset vaikutukset eli yritysten huolellisuusvelvoitteella ehkäistävät asiat määräytyvät direktiivin liitteissä mainittujen ihmisoikeuksien ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten perusteella. Haitallisia vaikutuksia olisivat muun muassa pakkotyö, vaarallinen tai lapsen kehitystä haittaava lapsityö, järjestäytymisvapauden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden rajoittaminen, riittämätön työterveys ja -turvallisuus. Huolellisuusvelvoitteen piiriin kuuluvat haitalliset ympäristövaikutukset on direktiivissä määritelty ympäristöä koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin liittyvien kieltojen ja velvoitteiden kautta.

Keskeisimmät puutteet: Direktiivin liitteessä mainituista kansainvälisistä sopimuksista puuttuvat ILO:n työturvallisuutta koskevat yleissopimukset (155, 187), jotka lisätään liitteeseen delegoiduilla säädöksillä vasta, kun kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat ratifioineet ne. Direktiivistä on jätetty pois myös YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista ja korruption vastainen YK:n yleissopimus, vaikka korruptio yhdistetään vakaviin ihmisoikeus- ja ympäristöhaittoihin. Nämä asiakirjat kuitenkin mainitaan direktiivin johdannon resitaaleissa standardeina, jotka yritysten voi olla tarpeen ottaa huomioon tilanteesta riippuen. Direktiivissä ei myöskään viitata kansainväliseen humanitaariseen oikeuteen.

Yrityksiltä vaadittavan huolellisuusvelvoitteen piirissä ovat vain direktiivissä lueteltujen ympäristösopimusten soveltamisalaan kuuluvat haitalliset ympäristövaikutukset. Tämä on ongelmallista, sillä kansainvälinen ympäristölainsäädäntö on (ihmisoikeuksia koskevaan sopimusjärjestelmään verrattuna) sirpaleista ja epäkoherenttia. Soveltaessaan pelkästään kansainvälisiin sopimuksiin perustuvaa lähestymistapaa ympäristöä koskevan asianmukaisen huolellisuuden määrittelemiseen direktiivi toisintaa kansainvälisen ympäristölainsäädännön heikkouksia ja siinä olevia sääntelyaukkoja. Direktiivin lähestymistapaa olisi voitu täydentää lisäämällä haitallisen ympäristövaikutuksen määritelmään kuvaus haitallisista vaikutuksista, joita asianmukaisella huolellisuudella pyritään estämään. Näin on toimittu esimerkiksi EU:n akkuasetuksessa.

4. Mitä yrityksiltä vaadittava asianmukaisen huolellisuuden velvoite pitää sisällään?

Direktiivin soveltamisalaan kuuluvien yritysten tulee noudattaa riskiperustaista ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevaa huolellisuusvelvoitetta (engl. due diligence), joka on sisällytettävä yrityksen toimintapolitiikkaan ja riskienhallintajärjestelmiin.

Osana huolellisuusvelvoitetta direktiivi sisältää haitallisten ihmisoikeus- ja ympäristövaikutusten tunnistamista, arvioimista, ehkäisemistä, lieventämistä ja pysäyttämistä koskevat velvoitteet. Kun mahdolliset haitalliset vaikutukset on tunnistettu ja tarvittaessa priorisoitu, yritysten on toteuttavat asianmukaiset toimenpiteet niiden ehkäisemiseksi. Mahdollisen priorisoinnin tulee perustua haitallisten vaikutusten vakavuuteen ja todennäköisyyteen.

Direktiivissä luetellut asianmukaiset toimenpiteet mahdollisten haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi ovat:

1. Haitallisten vaikutusten ehkäisemistä koskeva toimintasuunnitelma, johon sisältyy kohtuulliset ja selkeästi määritellyt aikataulut asianmukaisten toimenpiteiden toteuttamiselle sekä laadulliset ja määrälliset indikaattorit parannusten mittaamiseksi. Toimintasuunnitelma voidaan laatia yhteistyössä vastuullisuusaloitteiden (engl. industry/ multi-stakeholder initiatives) kanssa.
2. Sopimusvelvoitteet liikekumppanille yrityksen käytännesääntöjen ja ennaltaehkäisevän toimintasuunnitelman noudattamiseen.
3. Investoinnit ja parannukset esimerkiksi tiloihin ja tuotantoon sekä tarvittaessa tehtävät muutokset yrityksen liiketoimintasuunnitelmaan ja toimintaan, mukaan lukien suunnittelu sekä osto- ja jakelukäytännöt.
4. Tuki pienille ja keskisuurille kumppaniyrityksille, esimerkiksi koulutusta, järjestelmien päivittämistä tai taloudellista tukea.
5. Yhteistyö muiden yritysten kanssa kilpailulainsäädännön sallimissa rajoissa.

Direktiivissä on lueteltu asianmukaiset toimenpiteet myös tosiasiallisten haitallisten vaikutusten lopettamiseksi. Ne ovat:

1. Haitallisen vaikutuksen neutralisoiminen tai sen laajuuden minimoiminen. Toimien on oltava oikeassa suhteessa haitallisen vaikutuksen vakavuuteen ja yrityksen osallisuuteen haitallisessa vaikutuksessa.
2. Mikäli haitallista vaikutusta ei voida välittömästi lopettaa, yrityksen tulee viipymättä laatia ja panna täytäntöön korjaussuunnitelma, johon sisältyy kohtuulliset ja selkeästi määritellyt aikataulut asianmukaisten toimenpiteiden toteuttamiselle sekä laadulliset ja määrälliset indikaattorit parannusten mittaamiseksi. Toimintasuunnitelma voidaan laatia yhteistyössä vastuullisuusaloitteiden (engl. industry/ multi-stakeholder initiatives) kanssa.
3. Sopimusvelvoitteet liikekumppanille yrityksen käytännesääntöjen ja korjaussuunnitelman noudattamiseen.
4. Investoinnit ja parannukset esimerkiksi tiloihin ja tuotantoon sekä tarvittaessa tehtävät muutokset yrityksen liiketoimintasuunnitelmaan ja toimintaan, mukaan lukien suunnittelu sekä osto- ja jakelukäytännöt. 
5. Tuki pienille ja keskisuurille kumppaniyrityksille, esimerkiksi koulutusta, järjestelmien päivittämistä tai taloudellista tukea.
6. Yhteistyö muiden yritysten kanssa kilpailulainsäädännön sallimissa rajoissa.
7. Korjaavien toimenpiteiden tarjoaminen (ks. seuraava luku 5).
   

Sekä mahdollisissa että tosiasiallisissa haitallisissa vaikutuksissa toimenpiteiden asianmukaisuuden määrittelemiseksi otetaan huomioon muun muassa se, aiheuttaako tai myötävaikuttaako yritys haitallisen vaikutuksen syntymiseen sekä kyky vaikuttaa haitallisen vaikutuksen aiheuttaneeseen liikekumppaniin. Tältä osin direktiivi seuraa YK-periaatteiden niin sanottua osallisuuskehikkoa (engl. cause, contribute, linked to).

Keskeisimmät puutteet: Direktiivistä neuvoteltaessa kiinnitettiin paljon huomiota siihen, millaiseksi listat asianmukaisista toimenpiteistä muodostuisivat. Listat ovat kompromissi erilaisista toiveista: ne on samalla suljettuja mutta toisaalta sisällön osalta melko avoimia. Täysin suljetut listat olisivat olleet ongelmallisia, sillä ne olisivat saattaneet johtaa tarkastuslistamaiseen toimintaan. Tällöin yrityksillä olisi ollut velvollisuus (ja kannuste) suorittaa vain ja ainoastaan listoilla olevia asioita riippumatta siitä, olisivatko ne järkeviä haitallisten vaikutusten minimoimisen kannalta. Nyt listat ovat osittain suljettuja, eli ne antavat yrityksille selkeät raamit siitä, mitä niiden tulee tehdä. Samalla monet listoilla olevat asiat kuten suunnitelman laatiminen, tukitoimenpiteet ja yhteistyö ovat asiakokonaisuutena riittävän avoimia, jotta ne mahdollistavat aidosti vaikuttavien toimenpiteiden toteuttamisen.

Osana asianmukaisia toimenpiteitä yrityksillä on mahdollisuus toimia vastuullisuusaloitteiden kuten erilaisten auditointijärjestelmien puitteissa, ja todennäköisesti monet yritykset tarttuvat tähän mahdollisuuteen. Direktiivin toimeenpanoa seurattaessa on tärkeää varmistua siitä, että vastuullisuusaloitteiden puitteissa tehtävät toimenpiteet tulevat vastaamaan sekä direktiivin vaatimuksia että sen henkeä. Finnwatchin selvitysten mukaan monet vastuullisuusjärjestelmät eivät tällä hetkellä toimi tehokkaasti haitallisten ihmisoikeusvaikutusten ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi.

5. Haitallisten vaikutusten lopettaminen ja korjaavat toimenpiteet

Jos edellä luetelluilla toimenpiteillä ei pystytä ehkäisemään, lieventämään tai pysäyttämään todellisia haitallisia vaikutuksia, velvoitetaan yritys pidättäytymään uusista liikesuhteista tai olemassa olevien liikesuhteiden laajentamisesta haitallisiin vaikutuksiin liittyvän liikekumppanin kanssa. Vasta viimeisenä toimenpiteenä yrityksen tulee katkaista liikesuhteensa.

Jos yritys on yksin tai yhdessä muiden kanssa aiheuttanut tosiasiallisen haitallisen vaikutuksen, on sen tarjottava korjaavia toimenpiteitä haitallisten vaikutusten korjaamiseksi.

Jos tosiasiallisen haitallisen vaikutuksen aiheuttaa yksin yrityksen liikekumppani, yritys voi tarjota vapaaehtoisia korjaustoimenpiteitä. Yritys voi myös käyttää vaikuttamismahdollisuuksiaan liikekumppaneihinsa korjaavien toimien mahdollistamiseksi.

Keskeisimmät puutteet: Haitallisten vaikutusten tunnistamista, ehkäisemistä, lieventämistä ja lopettamista koskevien velvoitteiden osalta (artiklat 6 (1), 6 (1a), 7 (1) ja 8 (1)) direktiivissä sovelletaan maksimiharmonisointia.

Tällainen harmonisointi tarkoittaa, että jäsenvaltiot eivät näiden artikloiden osalta voi kiristää sääntelyä kansallisesti. Maksimiharmonisointia koskevat kohdat tulivat direktiiviin erityisesti yritysten etujärjestöjen lobbauksen seurauksena. 

6. Sidosryhmien osallistaminen merkityksellisellä tavalla

Sidosryhmiä on konsultoitava haitallisten vaikutusten tunnistamisen ja priorisoimisen aikana, ennaltaehkäisy- ja korjaussuunnitelman teon aikana, tehtäessä päätöstä liikesuhteen päättämisestä, asianmukaisia korjaavia toimia hyväksytttäessä sekä kehitettäessä mittareita huolellisuusvelvoitten seurantaan. Yritysten on myös tunnistettava ja poistettava esteitä sidosryhmien osallistumiselle ja annettava sidosryhmille asiaankuuluvaa ja kattavaa tietoa, jotta kuuleminen olisi tehokasta ja avointa. Yritysten on myös varmistettava, että osallistujat eivät joudu kostotoimenpiteiden tai rangaistusten kohteeksi, muun muassa huolehtimalla luottamuksellisuudesta tai anonymiteetistä. 

Yrityksillä on mahdollisuus täyttää sidosryhmäkuulemisia koskevia vaatimuksia myös vastuullisuusaloitteiden kautta, jos ne täyttävät direktiivin mukaiset vaatimukset. Aloitteet eivät kuitenkaan riitä täyttämään velvollisuutta kuulla yrityksen omia työntekijöitä ja heidän edustajiaan.

Yritysten tulee tarjota laajalle joukolle luonnollisia henkilöitä ja organisaatioita mahdollisuus tehdä valituksia yrityksen tai sen liikekumppaneiden aiheuttamista haitallisista ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutuksista. Valitusmahdollisuus tulee tarjota muun muassa vaikutusten kohteena oleville henkilöille sekä ammattiliitoille ja kansalaisjärjestöille.

7. Toimenpiteiden seuranta ja niistä raportointi

Yritysten tulee seurata toimenpiteidensä vaikutuksia säännöllisesti (vähintään 24 kuukauden välein), aina merkittävien muutosten jälkeen ja aina, kun on perusteltu syy olettaa, että on syntymässä uusi merkittävän haitallisen vaikutuksen riski. 

Niiden yritysten, jotka eivät kuulu kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) raportointivaatimusten piiriin, tulee myöskin raportoida julkisesti huolellisuusvelvoitteen toimeenpanosta, toimintansa ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutuksista sekä niihin liittyen tehdyistä toimenpiteistä. Komissio tulee asettamaan delegoidun asetuksen raportoinnin sisällöstä ja kriteereistä.

8. Tukitoimet yrityksille

Yritysvastuudirektiivin tulo on herättänyt huolta siitä, että isot yritykset vain vyöryttävät omat velvoitteensa alihankkijoilleen sopimusehdoilla. Tästä syystä direktiiviin on kirjattu, että komissio tulee antamaan jäsenvaltioita ja sidosryhmiä kuullen ohjeistusta vapaaehtoisista mallisopimuslausekkeista, joilla pyritään helpottamaan yrityksen ja sen liikekumppaneiden tehtävänjakoa ilman, että direktiivin mukainen vastuu siirtyy liikekumppaneille. Direktiiviin on myös kirjattu, että huolellisuusvelvoitetta ei voi täyttää pelkästään sopimusehtoja käyttämällä.

Komissio, yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa, tulee laatimaan myös käytännön opastusta huolellisuusvelvoitteen noudattamiseen. Yritysten avuksi tarjotaan muun muassa eri sektoreille suunnattuja oppaita, ohjeistusta ilmastonmuutosta koskevan siirtymäsuunnitelman (ks. seuraava luku) tekemiseen, ohjeistusta riskien arvioimiseen, tietoa olemassa olevista työkaluista ja tietolähteistä, ohjeistusta yritysten väliseen tietojen jakamiseen sekä sidosryhmien kanssa tehtävään yhteistyöhön. Komissio tulee myös perustamaan yrityksiä varten neuvontapisteen kansallisten viranomaisten avulla.

9. Ilmastonmuutoksen torjuminen

Huolellisuusvelvoitteen noudattamisen lisäksi yritysten tulee tehdä ja ottaa käyttöön siirtymäsuunnitelma, jolla yrityksen liiketoimintamalli ja strategia mukautetaan Pariisin ilmastosopimuksen puolentoista asteen tavoitteen kanssa sekä kestävään talouteen siirtymisen ja ilmastoneutraaliuden saavuttamisen kanssa. Suunnitelmassa on, kohtuudella saatavilla olevien tietojen perusteella, erityisesti yksilöitävä yrityksen ilmastotavoitteet keskipitkälle aikavälille ja vuoden 2050 ilmastoneutraaliudelle, sekä kuvattava yrityksen olennainen osallisuus hiileen, öljyyn ja kaasuun liittyvään toimintaan.

Siirtymäsuunnitelman tulee sisältää:

1. ilmastonmuutokseen liittyvät aikasidonnaiset tavoitteet vuodelle 2030 sekä siitä viiden vuoden välein vuoteen 2050 saakka ja soveltuvin osin kasvihuonekaasujen absoluuttiset päästövähennystavoitteet scope 1, 2 ja 3 -päästöjen osalta; 

2. kuvaus tunnistetuista hiilidioksidipäästöjen vähentämiskeinoista ja keskeisistä toimista, jotka on suunniteltu tavoitteiden saavuttamiseksi, tarvittaessa mukaan lukien yrityksen tuote- ja palveluvalikoiman muutokset ja uusien teknologioiden käyttöönotto;

3. selvitys siirtymäsuunnitelman investoinneista ja rahoituksesta;

4. kuvaus hallinto-, johto- ja valvontaelinten asemasta suunnitelmassa.

Siirtymäsuunnitelmaa on päivitettävä 12 kuukauden välein ja päivityksen tulee sisältää kuvaus siitä, miten yritys on edistynyt tavoitteiden saavuttamisessa. 

Kestävyysraportointidirektiivin piiriin kuuluvien yritysten ei tarvitse tehdä erillistä suunnitelma, vaan suunnitelman laatimista koskeva velvoite katetaan raportointidirektiivin vaatimuksilla, joiden sisältö on yhdenmukainen yritysvastuudirektiivin kanssa. 

Keskeisimmät puutteet: Direktiivin siviilioikeusprosessia koskevat säännökset rajoittuvat koskemaan vain huolellisuusvelvoitetta, eikä siirtymäsuunnitelmaa koskevista laiminlyönneistä siten voi joutua direktiivin perusteella siviilioikeudelliseen vastuuseen. Artiklasta poistettiin neuvottelujen viime metreillä myös kohta, joka olisi velvoittanut yritykset sitomaan johdon taloudellisia kannusteita ilmastosuunnitelman täytäntöönpanoon.

10. Seuraamukset

Jäsenvaltiot säätävät direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista, myös rahamääräisistä seuraamuksista, ja toteutettavat tarvittavat toimenpiteet seuraamusten täytäntöönpanon varmistamiseksi.

Valvontaviranomainen toimii siinä Euroopan unionin jäsenmaassa, jossa yrityksellä on rekisteröity toimisto. Mikäli yrityksellä on useassa jäsenmaassa rekisteröity sivukonttori, tai ei rekisteröityä sivukonttoria yhdessäkään jäsenmaassa, valvontaviranomainen toimi siinä EU-maassa, jossa yrityksellä on syntynyt eniten liikevaihtoa edellisellä raportointikaudella.  

Yrityksille voidaan määrätä taloudellisia seuraamuksia perustuen yrityksen maailmanlaajuiseen nettoliikevaihtoon. Rahamääräisten seuraamusten enimmäismäärä on viisi prosenttia yrityksen maailmanlaajuisesta nettoliikevaihdosta sakkopäätöstä edeltävältä tilikaudelta. Valvontaviranomaisten välistä yhteistyötä ja käytäntöjen yhteensovittamista varten perustetaan eurooppalainen verkosto.

11. Siviilioikeudellinen vastuu ja oikeus kompensaatioon

Direktiivin myötä yritys voidaan saattaa vastuuseen luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle aiheutuneesta vahingosta edellyttäen, että yhtiö on tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyönyt huolellisuusvelvoitteen noudattamisen. Siviilioikeudellinen vastuu on rajattu vahinkoon, jonka sääntelyn kohteena oleva yritys yksin tai yhdessä toisen tahon kanssa on aiheuttanut.

Direktiivi edellyttää vähintään viiden vuoden vanhentumisaikaa vahingonkorvauskanteiden nostamiselle. Vanhentumisaika alkaa kulua vasta, kun loukkaus on päättynyt ja kantaja tietää tai hänen voidaan kohtuudella olettaa tietävän hänelle vahinkoa aiheuttaneesta loukkauksesta ja sen aiheuttajasta. Direktiivi antaa kantajille mahdollisuuden hakea myös kieltomääräyksiä, joiden avulla vahinkoa aiheuttava toiminta voidaan määrätä lopetettavaksi asian selvittämisen ajaksi. Vahinkoa kärsinyt osapuoli voi valtuuttaa ammattiyhdistyksen, riippumattoman ihmisoikeus- tai ympäristöjärjestön nostamaan kanteen hänen puolestaan.  

Keskeisimmät puutteet: Direktiivi ei määrää siviilioikeudelliseen vastuuseen sovellettavaksi käänteistä todistustaakkaa, mikä olisi helpottanut heikommassa asemassa olevan uhrin mahdollisuuksia oikeuden saamiseen. Artiklan 22 kohdasta 2a (d) jätettiin Suomen vaatimuksesta pois sanat “in its own capacity”, mikä olisi tarkoittanut  ihmisoikeusloukkauksen uhreille mahdollisuutta valtuuttaa järjestö ajamaan kannetta omissa nimissään ja olemaan siten oikeudenkäynnissä asianosainen. Nyt sekä henkinen että taloudellinen taakka oikeudenkäynnin läpiviennistä lepää uhrien harteilla (vaikka järjestöt voivatkin toimia uhrin valtuuttamana), eikä direktiivi tältä osin edistä uhrien aseman parantamista.

12. Direktiivin huomioiminen julkisissa hankinnoissa 

Direktiivin mukaisten velvoitteiden noudattaminen voidaan asettaa ehdoksi julkisille hankinnoille. Direktiivin mukaisia vaatimuksia voidaan käyttää julkisissa hankinnoissa soveltuvuutta koskevina vaatimuksina. Hankintaviranomaiset voivat asettaa direktiivien mukaisia ehtoja julkisten hankintojen ja käyttöoikeussopimusten sopimusehtoihin.

13. Direktiivin täytäntöönpano 

Direktiivi pannaan jäsenmaissa täytäntöön kahden vuoden kuluessa siitä, kun se on astunut voimaan. Jäsenvaltiot aloittavat säädösten soveltamisen:

• kolmen vuoden kuluttua direktiivi voimaan astumisesta yrityksiin, joissa on yli 5 000 työntekijää ja joiden liikevaihto on yli 1 500 miljoonaa euroa;
• neljän vuoden kuluttua yrityksiin, joilla on yli 3 000 työntekijää ja joiden liikevaihto on oli 900 miljoonaa euroa;
• kolmen vuoden kuluttua Euroopan unionin ulkopuolisiin yrityksiin, joiden liikevaihto EU:n alueella on vähintään 1 500 miljoonaa;
• neljän vuoden kuluttua Euroopan unionin ulkopuolisiin yrityksiin, joiden liikevaihto EU:n alueella on vähintään 900 miljoonaa;
• viiden vuoden kuluttua loput direktiivin piiriin kuuluvat yritykset.

Keskeisimmät puutteet: Direktiivin mukaiset siirtymäajat ovat liian pitkät.

Kuten artikkelin alussa todettiin yritysvastuudirektiivi ei ole vielä voimassa. Seuraavaksi direktiiviteksti etenee Euroopan parlamentin äänestyksiin. Jos kaikki sujuu hyvin, direktiivin kansallista toimeenpanoa päästään valmistelemaan jo syksyllä.

Finnwatch tekee vaikuttamistyötä direktiivin etenemisen varmistamiseksi sekä siihen jääneiden puutteiden korjaamiseksi.