Budjettiriihen historialliset veropäätökset puuttuvat verovälttelyyn

Uutiset
09/09/2021

Hallitus on juuri julkaissut tiedotteen budjettiriihessä tehdyistä veropäätöksistä. Finnwatchin pitkään vaatimat parannukset yritysten voitonsiirtoa rajaaviin korkovähennysrajoituksiin sekä toimet yksityishenkilöiden verovälttelyn kitkemiseksi ovat etenemässä. Hallitus on myös päättänyt sitovasti kaivosveron käyttöönotosta ja kiinteistösijoitusrahastoihin kohdistuvista veropohjan tiivistämistoimista.

– Kansalaisyhteiskunnan vuosien kampanjointi tuottaa tulosta, ja hallitus paikkaa vuotavaa veropohjaa. Muutosten myötä verotulot lisääntyvät ja verojärjestelmämme on oikeudenmukaisempi niin yrityksille kuin yksityishenkilöille, iloitsee Finnwatchin veroasiantuntija Saara Hietanen.

Finnwatch on jo vuosien ajan pitänyt esillä elinkeinoverolakiin sisältyvien korkovähennysrajoitusten heikkouksia ja vaatinut niin kutsutun tasevapautuksen poistamista elinkeinoverolaista. Tasevapautuksessa on kyse säännöksestä, jonka nojalla voitonsiirtoa kitkeviltä korkovähennysrajoituksilta voi vapautua tietyissä tilanteissa kokonaan. 

Nyt hallitus esittää tasevapautuksen rajaamista siten, että verotettavan tuloksen siirtäminen Suomen rajojen ulkopuolelle pystytään estämään pääomasijoitusrakenteissa.

Carunan nykymuotoiselle verovälttelylle laitetaan näillä näkymin piste.

– Esitetyn muutoksen seurauksena korkojen avulla tapahtuva voitonsiirto vaikeutuu, ja esimerkiksi sähkönsiirtoyhtiö Carunan nykymuotoiselle verovälttelylle laitetaan näillä näkymin piste, sanoo Hietanen.

Finnwatch kiittää myös hallituksen päätöksiä arvonnousuveron ja kaivosveron käyttöönotosta. Arvonnousuvero kitkee yksityishenkilöiden mahdollisuuksia välttää omaisuuden arvonnoususta luovutuksen yhteydessä perittäviä veroja.

– Kaikista varakkaimmat voivat tällä hetkellä välttyä omaisuuden arvonnousuihin liittyviltä veroilta muuttamalla verotuksellisesti sellaiseen maahan, joka ei verota omaisuuden luovutuksia, selventää Hietanen.

Finnwatchin selvityksen perusteella varakkaiden muutot ovat suuntautuneet muita useammin veroparatiiseihin, jotka eivät peri luovutusvoittoveroja. Verohallinnon alainen Harmaan talouden selvitysyksikkö on puolestaan raportoinut vakuutuskuorien lisääntyneestä hyödyntämisestä verovälttelyssä sekä keinotekoisten maastamuuttotilanteiden lisääntymisestä. Molemmat havainnot puhuvat arvonnousuveron tarpeen puolesta.

Sekä arvonnousuveron että kaivosveron kohdalla on kyse veroista, joita peritään useimmissa verrokkimaissa. Muutokset seuraavat siis verotuksen kansainvälistä kehitystä. 

– Suomi on jo pitkään ollut yksi harvoja maita, joissa erillistä kaivosveroa ei peritä. Kansallisomaisuutta olevat arvokkaat luonnonvarat on käytännössä luovutettu ilmaiseksi kaivosyhtiöiden käyttöön, sanoo Hietanen.

Kiinteistötulojen veropohjaa tiivistetään saattamalla ulkomaisten rahastojen kiinteistösijoituksista saadut voitot veronalaisiksi Suomessa. Kaikki muutokset luvataan toteuttaa niin, että muutokset astuvat voimaan vuosien 2022–2023 aikana.

Veropäätösten lopullinen tehokkuus riippuu vielä toteutuksen yksityiskohdista. Finnwatch jää seuraamaan päätösten toimeenpanoa. 

Auta meitä jatkamaan työtämme oikeudenmukaisen verojärjestelmän puolesta. Liity Finnwatchin kuukausilahjoittajaksi.