Finnwatchin verokysely paljastaa puolueiden kannat kuntataloutta rapauttaviin veropohjan aukkoihin

Uutiset
26/05/2021

Vihreiden, vasemmistoliiton, SDP:n ja RKP:n näkemykset verovälttelyn torjuntaan ovat melko yhteneviä. Esimerkiksi korkovähennysrajoitusten ja väliyhteisölain tiukennukset sekä veronmaksun läpinäkyvyyden lisääminen saavat kaikilta jonkinasteista kannatusta. Selkeitä eroja löytyy vain suhtautumisessa yritysten omistajiin kohdistuviin toimiin. RKP suhtautuu varauksella muun muassa listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverojärjestelmän uudistamiseen ja sitä kautta niin sanottuun tulonmuuntoon puuttumiseen. Muut kyselyyn vastanneet hallituspuolueet kannattavat osinkoverotuksen uudistamista.

Keskusta on ainoa eduskuntapuolue, joka kieltäytyi vastaamasta jo toista kertaa toteutettuun Finnwatchin verokyselyyn. 

– Kuntavaalit lähestyvät ja äänestäjillä tulisi olla tieto siitä, miten puolueet aikovat puuttua kuntataloutta rapauttavaan verovälttelyyn. On valitettavaa, että keskusta ei kerro kantojaan, Finnwatchin veroasiantuntija Saara Hietanen sanoo.

On valitettavaa, että keskusta ei kerro kantojaan.

Kunnat menettävät vuosittain jopa satoja miljoonia euroja yhteisöverotuottoja yritysten kansainvälisen voitonsiirron vuoksi. Myös tulonmuunnolla on iso merkitys kuntien taloudelle. 

– Palkkatulojen muuntaminen pääomatuloiksi jättää kunnat kokonaan ilman verotuottoja. Ilmiö juontaa juurensa Suomen poikkeukselliseen listaamattomien yhtiöiden osinkoverotukseen, jota asiantuntijat ovat suositelleet korjattavaksi jo vuosikausia, Hietanen muistuttaa.

Kotimaisten toimien lisäksi Finnwatchin kyselyssä selvitettiin myös puolueiden kantoja kansainvälisiin haitallista verokilpailua suitsiviin toimiin. Yhdysvaltojen aktiivisen roolin myötä keskustelut kansainvälisen yritysverojärjestelmän korjaamisesta ovat viime aikoina ottaneet ison harppauksen eteenpäin.

Suurimmat erot eduskuntapuolueiden välillä löytyvät suhtautumisessa globaalin minimiyhteisöverokannan käyttöönottoon. Käyttöönottoa vastustavat perussuomalaiset, kristillisdemokraatit sekä liike nyt muiden puolueiden suhtautuessa minimiyhteisöveroon myönteisesti. Valtiovarainministeriön tuoreen selvityksen mukaan veroparatiisien toimintaa suitsiva minimiyhteisövero kasvattaisi Suomen yhteisöverokertymää sadoilla miljoonilla euroilla. Tämä helpottaisi merkittävästi myös kuntataloutta.

– Suomen kansainvälisillä foorumeilla ajamalla politiikalla on vaikutuksia kuntatalouteen ja kuntalaisten arkeen. Paitsi, että valtion verotulot heijastuvat kuntien valtionosuuksiin, kunnat saavat myös suoraan kolmanneksen yhteisöverojen tuotoista, Hietanen muistuttaa.

Kuva: Mikko Palonkorpi / Shutterstock.com