Julkinen maakohtainen veroraportointi etenee

Uutiset
25/02/2021

EU-maiden ministerit keskustelivat tänään järjestetyssä etätapaamisessa julkista maakohtaista veroraportointia (country-by-country reporting, CBCR) koskevasta direktiiviehdotuksesta. Ministeripuheenvuorojen perusteella vaikuttaa selvältä, että komission alunperin vuonna 2016 esittelemälle aloitteelle on viimein löytymässä riittävä EU-maiden enemmistötuki.

– Kyseessä on verotietojen läpinäkyvyyden kannalta erittäin tärkeä edistysaskel. Verotietojen julkisuuden lisääminen kannustaa yrityksiä maksamaan verot todellisiin toimintamaihin ja ennaltaehkäisee aggressiivista verosuunnittelua, toteaa Finnwatchin veroasiantuntija Saara Hietanen.

Kyseessä on verotietojen läpinäkyvyyden kannalta erittäin tärkeä edistysaskel.

Direktiiviehdotusta käsiteltiin EU:n neuvostossa edellisen kerran Suomen puheenjohtajuuskaudella vuoden 2019 lopulla. Tuolloin aloitteen kannatus jäi kuitenkin täpärästi alle vaaditun määräenemmistön. Aloitetta vastustaneet maat vetosivat puheissaan lakiesityksen oikeudelliseen perustaan ja vaativat asian käsittelyä EU-maiden yksimielisyyttä edellyttävänä veroasiana. Sittemmin aiheen käsittelystä raportointiasiana on saavutettu laajempi yhteisymmärrys.

EU-maiden kannoissa on tapahtunut useita muutoksia. Edellisen käsittelykerran jälkeen ainakin Itävalta ja Slovenia ovat siirtyneet tukemaan aloitetta, ja useampi maa on luopunut vaateista käsitellä aloitetta veroasiana. Ministeripuheenvuorojen ja puheenjohtajamaa Portugalin loppupuheen perusteella aloitteen takana seisoo nyt riittävän monta maata. Kaikkien EU-maiden tulee kuitenkin vielä vahvistaa kantansa kirjallisesti puheenjohtajamaa Portugalille.

– Vaikka Portugalin esittelemä direktiiviehdotus on sisällöltään melko kaukana kunnianhimoisesta toteutuksesta, on aloitteen eteneminen kolmikantaneuvotteluihin historiallinen edistysaskel, Hietanen toteaa.

Useat EU-maat ilmaisivat puheenvuoroissaan myös tukensa nyt esitettyä kunnianhimoisemmalle toteutukselle. Tämänhetkisen esityksen keskeisimpiin heikkouksiin lukeutuu se, ettei verotietoja edellytetä raportoitavaksi muiden kuin EU-maiden ja tiettyjen veroparatiiseiksi luokiteltujen maiden osalta. Myös direktiivin soveltamiseen liittyvä liikevaihtoraja on korkea. Direktiivin lopullisesta sisällöstä päätetään EU parlamentin, komission ja neuvoston välisissä kolmikantaneuvotteluissa. 

Kuva: Euroopan unioni