Outokummun alihankintaketjussa Brasiliassa loukataan alkuperäiskansan oikeuksia

Uutiset
23/02/2021

Cateté-joki on pahoin saastunut ferronikkelin tuotannossa vapautuneista raskasmetalleista. Joen pilaaminen on vaarantanut xikrin-kansan terveyden ja kulttuurin. 

Outokumpu ei ole valvonut alihankkijaansa, ja yhtiö on sivuuttanut valtion omistajaohjauksen keskeisiä yritysvastuuta koskevia suosituksia. Outokumpu salaili alihankkijatietojaan eikä antanut niistä Finnwatchille tietoja. Finnwatch kuitenkin selvitti arvoketjun vientitietokantojen avulla. 

– On ollut hämmästyttävää huomata, miten alkeellisella tasolla arvoketjujen valvonta on näin suuressa yhtiössä, jonka suurin omistaja on Suomen valtio, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér sanoo.

Kaikkien hälytyskellojen olisi pitänyt soida ostoja tehtäessä.

Outokumpu on ostanut pahamaineiselta Valelta ferronikkeliä vähintään vuodesta 2016 lähtien. Ferronikkeliä tuotetaan Parán osavaltiossa, Amazonin alueella aivan alkuperäiskansa xikrinien alueen läheisyydessä. Vale on Euroopassa useiden sijoittajien mustalla listalla, sillä sen kaivoksiin liittyneet onnettomuudet ovat vuosien saatossa aiheuttaneet vakavaa ympäristön pilaamista ja kuolonuhreja.

– Ihmisoikeuksien ja ympäristön näkökulmasta kyseessä on oppikirjaesimerkki korkean riskitason toiminnasta. Kaikkien hälytyskellojen olisi pitänyt soida ostoja tehtäessä, Finér toteaa.

Parán yliopiston tutkimusten mukaan metalleja on päätynyt Cateté-jokeen niin kaivoksesta johtuvan metsäkadon aiheuttaman huuhtoutumisen kuin kaivosalueelle luvattomasti asetettujen putkien kautta. 

Xikrinien elimistöön on kertynyt haitallisia aineita, joilla voi olla katastrofaalinen vaikutus kansan terveyteen ja syntyvyyteen. Finnwatchin haastattelemat xikrinit kertovat erilaisten raskasmetalleihin liittyvien sairauksien lisääntyneen alueella. Alkuperäiskansan mukaan vakavaa haittaa aiheuttanut kaivos on käynnistetty ilman riittäviä Brasilian lain mukaisia konsultaatioita.

– Vale on toiminnallaan vaarantanut alkuperäiskansan tulevaisuuden ja kulttuurin. Finnwatch katsoo, että Outokumpu on myötävaikuttanut xikrinien ihmisoikeuksien loukkaamiseen ja laiminlyönyt ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoitteensa. 

Vale kieltäytyi kommentoimasta syytöksiä Finnwatchille. Yhtiön aloitteesta käynnistettiin kuitenkin viime vuoden joulukuussa 12 kuukautta kestävä sovitteluprosessi alkuperäiskansan ja Valen välille. 

– Outokummun on nyt varmistettava, että xikrineille aiheutuneet haitalliset ihmisoikeusvaikutukset korjataan. Alkuperäiskansalle tärkeä joki on puhdistettava, Finér vaatii.

Alkuperäiskansalle tärkeä joki on puhdistettava.

YK:ssa hyväksytyt ihmisoikeuksia ja yritystoimintaa koskevat ohjaavat periaatteet edellyttävät valtioilta erityistä vastuuta valtion omistamalta yritystoiminnalta. Suomessa jo Juha Sipilän hallitus peräänkuulutti yhtiöiltä ihmisoikeuksien huomioimista alihankintaketjuissa YK-periaatteiden mukaisesti, ja vastaavat linjaukset löytyvät myös nykyisestä valtion omistajaohjauspolitiikasta. Omistajapoliittisia linjauksia ei kuitenkaan ole viety Outokummussa käytäntöön. Outokummun osalta omistajaohjauksesta vastaa Solidium.

Finnwatch vaatii YK:n yritysvastuuperiaatteiden toimeenpanoa sitovalla yritysvastuulailla EU-tasolla tai tarvittaessa kansallisesti. Outokumpu on vastustanut lakia ja peräänkuuluttanut itsesääntelyä.

Tapaus on myös esimerkki laajemmista ongelmista luonnonvarojen globaalisti kiihtyvässä käytössä. Brasilian alkuperäiskansat kamppailevat olemassaolostaan kaivosteollisuuden ja muun yritystoiminnan paineessa. Metsäkato, biodiversiteetin häviäminen ja ihmisoikeuksien loukkaaminen linkittyvät alueella hyvin konkreettisesti toisiinsa.

Finnwatch muistuttaa, että alkuperäiskansojen oikeuksien sekä metsien ja elonkirjon suojelussa on kysymys myös tarpeesta vähentää luonnonvarojen käyttöä.