Sote-yritysten verovastuullisuusvertailu julkaistu

Uutiset
29/05/2019

Finnwatchin raportti vertailee kuuden sote-yrityksen avoimuutta, julkisia verostrategioita, veroriitoja, kansainvälisiä verojärjestelyjä sekä tulonmuuntoa.

– Täysin kotimaiset yhtiöt pärjäsivät vertailussa hieman kansainvälisten pääomasijoittajien hallinnassa olleita yrityksiä paremmin, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo.

Sote-yritysten aggressiiviset kansainväliset verojärjestelyt ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana vähentyneet. Korkeakorkoisista osakaslainoista on luovuttu kaikissa pääomasijoittajien hallinnoimissa yrityksissä ja yhtiöiden keinotekoista velkaannuttamista on vähennetty. Osa yhtiöistä on silti aivan viime vuosiin asti olleet hyvin velkaisia, mikä vähentää Suomessa verotettavaa tulosta.

– Julkinen keskustelu yhtiöiden verojärjestelyistä on sote-alalla vaikuttanut yritysten valitsemiin rakenteisiin. Myös kiristykset korkovähennysrajoituksia koskevaan verolainsäädäntöön ovat toimineet. Kiristettävää lainsäädännössä riittää kuitenkin vielä, Vartiala muistuttaa.

Finnwatchin selvitys kertoo, että sote-yrityksissä verosäästöjä haetaan nyt työntekijöiden tulonmuunnosta. Useassa tutkitussa yrityksessä jopa yli puolet lääkäreistä toimii palveluntarjoajina palkkatyön sijaan.

Listaamattomien yhtiöiden osinkoverotus mahdollistaa Suomessa verokikkailun korkeapalkkaisilla aloilla.

– Listaamattomien yhtiöiden osinkoverotus mahdollistaa Suomessa verokikkailun korkeapalkkaisilla aloilla. Palkansaajat maksavat tuloveroja huomattavasti enemmän kuin varakkaimmat ja hyvätuloisimmat työntekijät, jotka voivat kierrättää työstä saamansa korvauksen pöytälaatikkoyhtiön kautta, Vartiala sanoo.

Finnwatch vaatii tulevalta hallitukselta toimia verovälttelyn torjumiseksi

– Korkovähennysrajoituksia tulee edelleen kiristää OECD:n suositusten mukaisesti. Tulonmuuntoon tulee puuttua vähintään toteuttamalla valtiovarainministeriön verotyöryhmän suositukset. Tämäkään ei ratkaise osinkoverotuksen perimmäistä ongelmaa: pöytälaatikkoyhtiöitä hyödyntämällä rikkaimmat maksavat ministeriönkin mallissa korkeista tuloistaan matalaa tasaveroa kun palkkaa nostavien verotus on korkeampaa ja progressiivista.

Pitkällä tähtäimellä Finnwatch suosittelee Suomea pohtimaan listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta esimerkiksi Tanskan mallin mukaan. Tanskan mallissa osinkoja verotetaan jyrkästi progressiivisella asteikolla ja palkkatuloa korkeammalla veroprosentilla, mikä poistaa kannustimen tulonmuuntoon.

– Jos yrittäjyyttä halutaan tukea, se olisi järkevää tehdä muilla keinoilla kuin puhkomalla veropohjaa, Vartiala summaa.

Julkaisu
29.5.2019
Vertailu sote-yritysten verovastuullisuudesta

Joukkorahoituksella tuotettu selvitys laittaa suurimmat sote-yritykset verovastuun osalta järjestykseen. Parhaat pisteet saivat Coronaria ja Pihlajalinna, heikoimmin vertailussa pärjäsivät Mehiläinen ja Attendo.



Lataa PDF

Finnwatchin on sinun lobbarisi. Säännöllisellä tuellasi puutumme yritysten verovälttelyyn ja vaikutamme päättäjiin.