Suomalaisia yrityksiä kannustetaan selvittämään elämiseen riittävä palkka

Uutiset
16/02/2018

– Asiakirjan merkittävimpiin saavutuksiin kuuluvat elämiseen riittävästä palkasta annettavat suositukset. Ensimmäisenä askeleena yrityksiä kannustetaan laskemaan elämiseen riittävä palkka toimintamaissaan ja käyttämään laskelmien tekoon uskottavia kansainvälisesti tunnustettuja menetelmiä, kertoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala.

Finnwatch uskoo asiakirjan vievän yritysvastuukeskustelua Suomessa eteenpäin, vaikka dokumentti onkin pitkällisten neuvottelujen tuloksena saavutettu kompromissi. Asiakirja käsittelee elämiseen riittävän palkan lisäksi niin työterveys ja -turvallisuuskysymyksiä, syrjintää, pakkotyötä, ylipitkiä työaikoja, maaoikeuksia sekä järjestäytymisvapautta.

Suomessa on laaja yhteisymmärrys yritysten ihmisoikeusvastuusta.

– Neuvottelun tuloksena hyväksytty asiakirja osoittaa, että Suomessa on laaja yhteisymmärrys yritysten ihmisoikeusvastuusta, ja monet yritykset tekevät jo paljon toimenpiteitä vastuunsa kantamiseen.

Asiakirjan laadinnassa ovat Finnwatchin lisäksi olleet mukana Fortum, Stora Enso, Fazer-konserni, Metso, Neste, Valmet, Pelastakaa lapset, Teknologiateollisuus, Ammattiliitto Pro, FIBS ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK.

Asiakirja ja sen taustalla oleva vuoropuhelu ovat osa Suomen kansallista toimeenpanosuunnitelmaa YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien periaatteiden (2011) toimeenpanemiseksi.

Aikaisempi, ihmisoikeusvastuuta päivittäistavarakaupan hankintaketjuissa koskeva yhteinen näkemys julkaistiin vuonna 2015.

Kuva: Hitsaaja intialaisessa terästehtaassa. Jay Hariani / Flickr, CC 2.0 BY-SA