Uutiset

 Kuva: Kalle Bergbom/Swedwatch

Finnwatchin ruotsalainen sisarjärjestö Swedwatch tutki timanttikaivosten työoloja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Lasten oikeuksiin keskittyvä selvitys on karua luettavaa. Se kertoo laajamittaisesta lapsityövoiman hyväksikäytöstä, seksuaalisesta väkivallasta ja olemattomasta työturvallisuudesta. Timanttikaivosten ihmisoikeusloukkauksien taustalla on äärimmäistä köyhyyttä.

Finnwatch kysyi suomalaisilta timanttien maahantuojilta, tukkureilta, koruvalmistajilta ja kultasepänliikkeiltä, miten ne varmistavat timanttien sosiaalisen vastuullisuuden. Yritysten vastausten perusteella niiden sosiaalisen vastuullisuuden valvonnassa on suuria puutteita. Alan tunnetuin vastuullisuussertifiointijärjestelmä ns. Kimberleyn prosessi ei tarjoa maahantuojille, koruvalmistajille ja kultasepänliikkeille riittävää tietoa niiden ostamien timanttien alkuperästä, jotta ne voisivat valvoa alihankintaketjujensa vastuullisuutta.

Laajamittaista lapsityövoiman hyväksikäyttöä ja lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa

Swedwatchin joulukuussa 2016 julkaisema raportti Childhood Lost: Diamond mining in the Democratic Republic of the Congo and weaknesses of the Kimberley Process perustuu syksyllä 2016 Kongon demokraattisessa tasavallassa Kasain ja Keski-Kasain maakunnissa tehtyyn kenttätutkimukseen, jonka aikana Swedwatch haastatteli lähes 50 henkilöä.

Kongo on yksi maailman suurimmista sekä teollisuustimanttien että korukäyttöön soveltuvien raakatimanttien tuottajista. Muita merkittäviä timanttien tuottajamaita ovat mm. Angola, Australia, Botswana, Etelä-Afrikka, Venäjä ja Zimbabwe. Suurista timanttivarannoistaan ja muista luonnonresursseistaan huolimatta Kongon demokraattinen tasavalta on yksi maailman köyhimmistä maista.

Noin 70 prosenttia Kongon timanttikaivoksista on kaivoksia, joissa kaivuutyötä tehdään pääasiassa käsityökaluilla (artisanal and small-scale mines, ASM). Maailmanlaajuisesti lähes 20 prosenttia timanteista louhitaan ASM-kaivoksissa. Pienimuotoinen timanttien kaivanta on usein osa epävirallista taloutta. Sektorille on tyypillistä, että kaivoksissa työskenteleville henkilöille ei makseta lainkaan palkkaa vaan he saavat toimeentulonsa myymällä löytämänsä timantit eteenpäin paikallisille välittäjille. Joskus kaivajat ottavat lainaa paikallisilta välittäjiltä hankkiakseen esimerkiksi työkaluja. Samalla he sitoutuvat myymään löytämänsä timantit velkojilleen. Kaivostyöntekijöillä on harvoin sananvaltaa timanttien arvoa määriteltäessä, ja pahimmillaan monen kaivostyöntekijän tilanne muistuttaa velkaorjuutta.

Lapsityövoiman hyväksikäytöstä Kongon timanttikaivoksilla ei ole olemassa tilastotietoa, mutta arvioiden mukaan Kasain ja Keski-Kasain maakuntien pienissä kaivoksissa työskentelee noin 8 000 lasta. Kansainvälisen työjärjestön mukaan kaivostyöhön liittyvät työturvallisuusriskit ovat niin merkittäviä, että kaivostyön teettäminen lapsilla ei ole missään olosuhteissa, köyhyys mukaan lukien, hyväksyttävää.

Swedwatchin tutkimilla alueilla timanttikaivosten työntekijät toimivat pienissä ryhmissä. Pojat aloittavat työskentelyn kaivoksilla noin 8–10-vuotiaina, osa nuorempinakin. Lapset työskentelevät kaivoksilla täyspäiväisesti koulujen kesälomien aikana ja lukukausien aikana muutaman tunnin koulupäivien päätteeksi. Fyysisesti rasittava työ on uuvuttavaa ja väsymys vaikeuttaa lasten keskittymistä ja läksyjen tekoa. Työt kaivoksilla johtavat viikottaisiin poissaoloihin koulusta. Poikien täyttäessä 14-vuotta ryhmän johtajat osoittavat heille vaativimpia työtehtäviä. Samalle he yleensä joutuvat lopettamaan koulunkäynnin kokonaan.

Tytöt aloittavat työskentelyn kaivoksilla yleensä noin 12-vuotiaina. Suurin osa tytöistä ei osallistu timanttien kaivantaan tai huuhdontaan, vaan he myyvät kaivostyöntekijöille ruokaa ja välipaloja. Tytöt kantavat myös suuren vastuun kotitöistä ja kävelevät pitkiä matkoja hakeakseen juomakelpoista vettä.

Swedwatchin haastattelemien UNICEF:in paikallisten työntekijöiden, lääkäreiden ja opettajien mukaan tyttöihin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja raiskaukset ovat kaivosalueilla yleisiä. Osa tytöistä ajautuu prostituoiduiksi. Avioliiton ulkopuolisiin raskauksiin liittyy stigma, ja raskaaksi tulleet tytöt suljetaan usein yhteisön ulkopuolelle.

Tytöt saatetaan myös pakottaa avioliittoon vanhempien kaivostyöntekijöiden kanssa. Swedwatchin haastattelemien paikallisten lähteiden mukaan pakkoavioliitot ovat yleisempiä kaivoksilla työskentelevien perheiden keskuudessa kuin muissa alueen perheissä, ja jopa 12-vuotiaiden tyttöjen pakkoavioliitot ovat kaivoistyöntekijäperheissä tavallisia. Viimeistään avioituessaan myös tytöt lopettavat koulunkäynnin.

Swedwatchin haastattelemien kansalaisjärjestöjen edustajien mukaan Kongon timanttikaivoksissa hukkuu tai hautautuu sortuvien kaivostunneleiden alle satoja työntekijöitä vuosittain. Tästä huolimatta yksikään timanttikaivoksilla työskentelevistä lapsista ei ollut saanut työturvallisuuteen liittyvä koulutusta eikä kukaan käyttänyt minkäänlaisia suojavarusteita.

Kansainvälisiä timanttiyrityksiä on syytetty myös veronkierrosta

Kansainväliset kansalaisjärjestöt ovat raportoineet samankaltaisista ihmisoikeuksien loukkauksista myös muissa timanttien tuotantomaissa kuten Keski-Afrikan tasavallassa. Yhdysvaltojen ulkoministeriön ylläpitämällä listalla lapsi- tai pakkotyövoimalla tuotetuista tuotteista on timantteja ja muita jalokiviä Angolasta, Intiasta, Guineasta, Keski-Afrikan tasavallasta, Kongon demokraattinen tasavallasta, Liberiasta, Sambiasta ja Sierra Leonesta. Timanttien tuottajamaiden heikkoa ihmisoikeustilannetta rapautetaan myös systemaattisella aggressiivisella verosuunnittelulla ja jopa veronkierrolla.

Amnesty Internationalin mukaan esimerkiksi Keski-Afrikan tasavalta menettää merkittäviä määriä verotuloja muun muassa timanttien salakuljetuksen ja suurten, kansainvälisten yritysten harjoittaman timanttien hintojen vääristelyn takia. Yritykset arvioivat maasta vietävien raakatimanttien arvon markkinahintoja alhaisemmiksi ja vähentävät näin Keski-Afrikan tasavaltaan maksettavien verojen määrää. Verojen välttely on mahdollista, sillä kehitysmaissa veroviranomaisen resurssit ovat usein heikot ja timanttikauppaa käydään Dubain kaltaisten veroparatiisien kautta.

Amnesty Internationalin lisäksi myös esimerkiksi Global Witness ja Financial Action Task Force (FATF) ovat puuttuneet timanttiyritysten harjoittamaan hintojen vääristelyyn. Osittain vastauksena järjestöjen esittämään kritiikkiin timanttien tuotanto- ja jatkojalostusmaat sekä OECD ovat ryhtyneet toimenpiteisiin raakatimanttien hintojen arvioinnin standardisoimiseksi.

Ilman verotuloja timanttien tuottajamaat eivät voi rahoittaa tarpeellisia julkisia palveluita kuten koulutusta, terveydenhuoltoa ja puhdasta juomavettä.

Timanttien alihankintaketju

Korutimanttien alihankintaketju jaotellaan yleensä kolmeen osaan – alkutuotantoon (upstream), joka käsittää timanttien kaivannan ja raakatimanttien lajittelun ja arvioinnin; jatkojalostukseen (middle market), johon sisältyy raakatimanttien myynti, hionta ja hiottujen timanttien edelleenmyynti; ja kuluttajamarkkinoihin (downstream) mikä kattaa korujen valmistuksen ja vähittäismyynnin.

Tyypilliseen alihankintaketjuun sisältyy lukuisia toimijoita useissa eri maissa. Timantit saatetaan louhia esimerkiksi Kongon demokraattisessa tasavallassa, mistä ne viedään lajiteltavaksi kansainvälisiin timanttikaupan keskuksiin. Kansainvälisistä timanttikaupan keskuksista merkittävimmät sijaitsevat Dubaissa, Antwerpenissä ja Israelissa. Timantteja ei kuitenkaan yleensä hiota näissä keskuksissa vaan esimerkiksi Intiassa, mistä ne myydään eteenpäin kansainvälisille välittäjille, joista monet ovat järjestäytyneet timanttipörsseihin, ja edelleen maahantuojille tai koruvalmistajille. Eri alkuperää olevat timantit sekoittuvat keskenään useita kertoja ketjun eri vaiheissa, ja yksittäisen timantin jäljitettävyys sen alkulähteille katoaa yleensä hyvin nopeasti.

Suomalaiset jalokivialan yritykset ostavat timantteja tyypillisesti eurooppalaisista timanttipörsseistä. Finnwatchin kyselyyn vastanneista yrityksistä suurin osa myönsi odotetusti, että he eivät tiedä ostamiensa timanttien alkuperää sen tarkemmin. Kaivostasolle jäljitettävissä ovat vain yksittäiset, kanadalaista alkuperää olevat timantit.

Kimberleyn prosessi ei takaa timanttien vastuullisuutta

Timanttien tuotantoon liittyvistä lukuisista ihmisoikeusriskeistä huolimatta eniten kansainvälistä huomiota ovat 1990-luvulta lähtien saaneet ns. veritimantit. Näillä tarkoitetaan raakatimantteja, jotka ovat peräisin konfliktialueilta ja joiden avulla rahoitetaan erilaisten aseellisten ryhmittymien toimintaa. Myös alan keskeinen vastuullisuussertifiointijärjestelmä Kimberleyn prosessi on keskittynyt estämään veritimanttien pääsyn kansainvälisille markkinoille.

Kimberleyn prosessi perustettiin vuonna 2002 YK:n turvallisuusneuvoston asetettua ensin useita maakohtaisia sanktioita veritimanttien kaupan tyrehdyttämiseksi. Kimberleyn prosessin jäseniä ovat timanttien tuotanto-, jatkojalostus- ja kulutusmaat. Prosessissa on mukana myös timanttiteollisuuden ja kansalaisjärjestöjen edustajia tarkkailijoina. Vuonna 2016 järjestelmän kansalaisjärjestösiipi boikotoi Kimberleyn prosessia Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien puheenjohtajuuden ajan. Järjestöt pitivät Arabiemiirikuntien omia valtiollisia toimia esimerkiksi timanttien hintojen vääristelyn ja timanttien salakuljetuksen kitkemisiksi riittämättöminä.

Kimberleyn prosessi edellyttää jäsenvaltioilta sellaisten maan sisäisen ja kansainvälisen kaupan valvontamekanismien käyttöönottoa, joiden avulla se pystyy takamaan, että maasta vietävät raakatimantit ovat ”konflikti-vapaita”. Sertifioitujen timanttien vienti on sallittua vain toiseen järjestelmässä mukana olevaan maahan, mutta Kimberleyn prosessi sallii eri alkuperää olevien timanttien sekoittamisen järjestelmän sisällä. Euroopan Unioni on yksi Kimberleyn prosessin 54 jäsenestä.

Aina kun timantteja viedään Kimberleyn prosessin jäsenvaltiosta toiseen, lähetyserälle myönnetään uusi todistus siitä että ko. lähetykseen kuuluvat timantit eivät ole lähtöisin konfliktialueelta. Usein Kimberleyn prosessin sertifioimat timantit ovat kuitenkin ”tahriintuneet” veritimantteihin jo lähetysmaassa. Lukuisten välikäsien käyttö matkalla kaivoksesta vientiyritykseen helpottaa ”puhtaiden” timanttien sekoittumista samassa maassa tuotettujen veritimanttien tai vaikkapa ko. maahan salakuljetettujen timanttien kanssa. Myös sertifikaattien väärennökset ovat Kimberleyn prosessin itsensä mukaan yleinen ongelma.

Vaikka yleisimmät timanttien salakuljetusreitit ovat olleet pitkään tiedossa, Kimberleyn prosessi tai sen jäsenvaltiot eivät ole puuttuneet niihin tehokkaalla tavalla. Esimerkiksi vuonna 2014 Belgian viranomaiset takavarikoivat Antwerpenissä timanttilähetyksiä, joiden uskottiin sisältävän kauppakiellossa olleesta Keski-Afrikan tasavallasta peräisin olevia timantteja. Belgiaan keskiafrikkalaiset timantit olivat tulleet Dubain kautta. Keski-Afrikan tasavaltaa koskeva timanttien kauppakielto on sittemmin osittain purettu maata piinaavien väkivaltaisuuksien jatkumisesta huolimatta.

Toimeenpanon ongelmien lisäksi Kimberleyn prosessiin liittyy useita muitakin perustavanlaatuisia ongelmia. Kimberleyn prosessin mukaisen veritimanttien määritelmän ulkopuolelle jää korruptoituneiden valtiollisten asejoukkojen timanttikaupasta saama taloudellinen hyöty. Tämä on enenevässä määrin ongelmallista, sillä useissa timanttien tuotantomaissa väkivaltaisuuksiin syyllistyvät nykyisin juuri valtiolliset joukot tai esimerkiksi yksityiset turvallisuusalan yritykset aseellisten ryhmittymien sijaan. Myös muut timanttien tuotantoon liittyvät ihmisoikeuksien loukkaukset, kuten esimerkiksi Swedwatchin dokumentoimat lapsityövoiman hyväksikäyttö ja seksuaalinen väkivalta, jäävät sen ulkopuolelle. Prosessin toimeenpanoon ei sisälly minkäänlaisia tuotantolaitosten auditointeja tai muuta timanttikaivosten työolojen valvontaa.

Kenties merkittävin Kimberleyn prosessin puutteista on kuitenkin se, että järjestelmässä vastuunkantajia ovat vain valtiot. Kimberleyn prosessi ei edellytä timantteja ostavilta yrityksiltä minkäänlaista alihankintaketjuihin kohdistuvan huolellisuusvelvoitteen toimeenpanoa. Vaikka valtioilla on toki aina vastuu ihmisoikeuksien suojelemisesta alueellaan, on selvää, että hauraat pitkittyneiden konfliktien heikentämät valtiot eivät pysty valvomaan timanttikaupan vastuullisuutta. Kimberleyn prosessin kriteerejä voidaankin nykyisellään pitää pitkälti tyhjänä kirjaimena. Järjestelmästä saattaa nykymuodossaan olla jopa haittaa, sillä pahimmillaan se auttaa valkopesemään kansainvälisille markkinoille tuotavien timanttien likaisen alkuperän.

Suomalaisten korualan yritysten sosiaalisen vastuun valvonnassa on useita puutteita

Suurin osa Kongon demokraattisessa tasavallassa ja muissa maissa tuotetuista timanteista menee teollisuuden käyttöön esimerkiksi pora- ja leikkuutyökaluissa. Kuluttajalle näkyvin timanttikauppa liittyy kuitenkin edelleen koruteollisuuteen, jossa Suomessakin toimii kymmeniä erilaisia yrityksiä.

Tätä artikkelia varten Finnwatch kartoitti suomalaisia timantteja maahantuovia tukkureita, koruvalmistajia ja kultasepänliikkeitä, ja lähetti timanttien sosiaalista vastuullisuutta koskevan kyselyn yhteensä 36 eri yritykselle, joista 14 vastasi kyselyyn. Kyselyyn vastanneista yrityksistä kahdeksan sanoi tuovansa irtotimantteja tai timanttikoruja Suomeen.

Suomalaisten jalokivialan yritysten verkkosivuilta ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta löydy mitään tietoa niiden mahdollisesta sosiaalisen vastuullisuuden linjauksesta tai toimintaohjeistuksesta. Myös Finnwatchin kyselyyn vastanneiden yritysten antamien tietojen perusteella näyttää siltä, että timanttihankintojen sosiaalisen vastuun valvonta on maahantuontiyrityksillä vielä alkutekijöissään. Yleisimmin yritysten vastauksissa mainittiin juuri Kimberleyn prosessi. Yksikään yrityksistä ei kertonut kartoittavansa aktiivisesti alihankintaketjunsa ihmisoikeusriskejä ja tekevänsä systemaattisia toimenpiteitä riskien minimoimiseksi.

Timanttiala (yrityksen nimi) kertoi olevansa sitoutunut noudattamaan De Beersin Best Principle Practices -toimintaohjeistusta ja edellyttävänsä myös tavarantoimittajiltaan sitoutumista niiden noudattamiseen. De Beers on suuri, kansainvälinen timanttialan konserniyritys. Kultaseppä Kulmala ja Timanttiset kertoivat vastauksissaan, että sosiaalisen vastuullisuuden linjaus on yrityksillä parhaillaan työn alla. Useat yritykset sanoivat edellyttävänsä tavarantoimittajiltaan Responsible Jewellery Councilin (ks. alla) tai esimerkiksi World Federation of Diamond Bourses:iin kuuluvan timanttipörssin jäsenyyttä (Sandberg-timanttikorut). World Federation of Diamond Bourses on timanttipörssien etujärjestö, joka edellyttää sen jäseniltä sitoutumista Kimberleyn prosessiin.

Osa yrityksistä viittasi vastauksissaan erilaisiin, timanttien teknisiä ominaisuuksia mittaaviin testeihin. Testijärjestelmien myöntämillä laadullisilla sertifikaateilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sosiaalisen vastuullisuuden kanssa. Näiden yritysten vastauksia voidaankin tulkita siten, että ne kertovat vähäisestä ymmärryksestä niiden oman alan ihmisoikeusriskeistä ja siitä, mitä yritysten vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia kattaa.

Vastaustensa perusteella irtotimantteja maahantuovat yritykset tuntevat ostamiensa timanttien alkuperän korkeintaan hiomotasolle asti (Sandberg-timanttikorut, Timanttiala), mutta joissain tapauksissa vain kansainvälisen välittäjän tasolle asti (Kultasepänliike J.A. Tarkiainen, Kultaseppä Kulmala, Kultaseppä Ailio). Suomen Korutuote ja Kultakeskus hankkivat timantteja sekä hiomoilta että kansainvälisiltä välittäjiltä. Yritykset kertoivat alihankintaketjuihinsa kuuluvien hiomoiden sijaitsevan esimerkiksi Belgiassa, Intiassa ja Israelissa, ja tukkureiden pääsääntöisesti EU:n alueella (erityisesti Belgiassa) tai Israelissa. Intiassa osa suomalaisten korualan yritysten tavarantoimittajista on ns. Sightholder-yrityksiä eli yrityksiä, jotka De Beers on hyväksynyt määräaikaisesti asiakkaikseen (Kultakeskus, Suomen Korutuote, Sandberg-timanttikorut). De Beers edellyttää kaikilta Sightholder-yrityksiltä mm. sitoutumista sen Best Principle Practices -toimintaohjeistukseen ja timanttiostoja miljoonien dollareiden arvosta. Toimintaohjeistus sisältää vain hyvin ylätason vaatimuksia timanttien vastuullisuuden varmistamiseksi ja ohjeistuksen valvonta on heikkoa.

Timanttikoruja maahantuovat yritykset sanoivat, että timanttien jäljitettävyys jopa hiomotasolle on erittäin haasteellista. Esimerkiksi Timanttiset sanoi tuntevansa sen maahantuomissa koruissa käytettyjen timanttien alkuperän vain koruvalmistajan tasolle asti. Suurin osa Timanttisilla myydyistä timanttikoruista on kuitenkin kotimaisilta valmistajilta ja näistä monien käyttämien timanttien alkuperä voidaan selvittää hiomotasolle.

Sandberg-timanttikorut, Timanttiset, Timanttiala, Suomen Korutuote, Kultaseppä Ailio ja Kultakeskus kertoivat ostamiensa irtotimanttien tai timanttikorujen olevan Kimberleyn prosessin sertifioimia. Kuten edellä on mainittu, Kimberleyn prosessissa on useita puutteita eikä se ole tarpeeksi tehokas tai kattava työkalu timanttien sosiaalisen vastuullisuuden varmistamiseksi. Myös järjestelmän kyvykkyys nykymuodossaan estää ns. veritimanttien pääsy maailmanmarkkinoille on asetettu kyseenalaiseksi.

Sandberg-timanttikorun, Kultaseppä Kulmalan, Timanttisten, Timanttialan ja Suomen Korutuotteen timanttitoimittajista kaikki tai ainakin osa ovat Responsible Jewellery Councilin jäseniä. Lisäksi Suomen Korutuote kertoi alihankintaketjuunsa kuuluvan thaimaalaisen koruvalmistajan olevan vastuullisuusauditoitu. Auditoinnit ovat teettäneet ko. koruvalmistajan muut asiakkaat eikä Korutuotteella ole tarkempaa tietoa auditoinneissa käytetyistä kriteereistä tai niiden tuloksista.

Responsible Jewellery Council on yritysvetoinen timantti- ja jalometallialan toimijoiden sosiaalisen vastuullisuuden sertifiointijärjestelmä. Järjestelmä ei siis sertifioi timantteja vaan yrityksiä. Responsible Jewellery Councilin standardi on viimeksi päivitetty vuonna 2013. Toisin kuin Kimberleyn prosessi, Responsible Jewellery Councilin kriteerit kattavat esimerkiksi lapsityövoiman hyväksikäytön ja muita työelämän oikeuksia. Järjestelmän kriteereitä on kuitenkin pidetty osittain kunnianhimottomina ja sen valvontaa on arvosteltu tehottomaksi.

Responsible Jewellery Councilin jäsenten tulee läpäistä kolmannen osapuolen auditoinnit viimeistään kaksi vuotta liittymisensä jälkeen. Jäsenyrityksen on tuotava järjestelmän valvonnan piiriin kaikki sen omistamat ja kontrolloimat (esim. osaomistus) timanttien alihankintaketjuun kuuluvat toimijat. Responsible Jewellery Councilin kriteerit eivät edellytä sen jäsenyrityksiltä tai sertifioiduilta yrityksiltä huolellisuusvelvoitteen toimeenpanoa, jos ne hankkivat pienkaivoksissa louhittuja timantteja muilta yrityksiltä. Monimutkaiset useita yrityksiä ja toimijoita sisältävät hankintaketjut ovat kuitenkin hyvin yleisiä. Esimerkiksi Swedwatchin haastattelemat timanttikaivajat myivät löytämänsä timantit ensin paikallisille timanttikauppiaalle tai välittäjälle, jotka edelleen möivät timantit vientiyrityksille.

Finnwatchin kyselyyn eivät vastanneet Kultajousi, Perkko, Esko Lindroos, Kultasepänliike Suokko, Atelier Torbjörn Tillander, Puustjärven kello ja kulta, Aika-Kulta, Kulta Mäki, Suomen korutuonti, Estetika, Annette Tillander, Igorin Koru (Timanttimeri), Kultasarvi, Jakokivitukku (TMI Kellokivet), Hopeatukku, Diamo, Suomen jalokivituote, Timcen, Kelloja Kulta R Oksanen, Tolvanen Kumpp., TopGold. Kulta- ja kelloliike Suominen vastasi kyselyyn vain osittain. Ilman keskustelua alihankintaketjun vastuullisuudesta timanttisektorin vastuullisuutta ei voida kehittää. Finnwatch pitääkin erittäin huolestuttavan sitä, että yli 20 yritystä jätti kokonaan vastaamatta kyselyyn.

Suosituksia suomalaisille timanttialan yrityksille ja päättäjille

Niin kauan kuin suomalaiset korualan yritykset eivät tunne niiden ostamien timanttien alkuperää kaivostasolle asti, eivät ne pysty valvomaan markkinoimiensa timanttien vastuullisuutta tai takaamaan sitä, että ne eivät ole peräisin esimerkiksi Swedwatchin raportissa kuvaillun kaltaisilta pieniltä kaivoksilta.

Timanttien jäljitettävyyteen liittyvät haasteet koskevat koko kansainvälistä timanttikauppaa ja lähes kaikkia sektorin toimijoita. Alan toimijoiden tulee tehdä yhteistyötä alihankintaketjujen läpinäkyvyyden ja yksittäisten timanttien jäljitettävyyden lisäämiseksi. Myös suomalaiset yritykset voisivat lisätä vaikutusvaltaansa yhteistyön avulla, ja yhdistämällä ostovoimansa kilpailulainsäädännön sallimissa puitteissa. Yritykset voivat vaikuttaa myös Kimberleyn prosessiin sen vahvistamiseksi.

Kaikkia yrityksiä koskee myös vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia, mikä tarkoittaa esimerkiksi yrityksen alihankintaketjuihin kohdistuvan huolellisuusvelvoitteen toimeenpanoa. Toisin sanoen timanttien maahantuojien, tukkureiden, koruvalmistajien ja kultasepänliikkeiden on arvioitava alihankintaketjuihinsa liittyvät ihmisoikeusriskit, ja tarvittaessa ryhdyttävä lieventäviin ja korjaaviin toimenpiteisiin riskienarvioinnin tulosten perusteella. Tätä edellyttävät niin YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet kuin OECD:n ohjeistus yrityksille, joiden hankkimat mineraalit, mukaan lukien timantit, saattavat olla peräisin konflikti- tai muilta korkean riskin alueilta.

EU:n kautta suomalaiset poliittiset päättäjät voivat vaikuttaa Kimberleyn prosessiin vaatimalla, että se mukautetaan huomioimaan YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet ja OECD:n toimialakohtainen huolellisuusvelvoitetta koskeva ohjeistus. Pitkän aikavälin tavoitteeksi päättäjien tulee asettaa yrityksiä koskeva lakisääteinen huolellisuusvelvoite. Mallia voitaisiin hakea myös loppuvuodesta 2016 Euroopan parlamentissa ja neuvostossa hyväksytystä konfliktimineraalien kauppaa (tina, tantaali, volframi ja kulta) koskevasta sääntelystä. Valtioiden välisen yhteistyön ja kehitysyhteistyön kautta timanttientuotantomaita voidaan tukea pyrkimyksissä tehostaa ASM-kaivosten säätelyä ja Kimberleyn prosessin edellyttämien vienti- ja tuontimenettelyjen valvonnan päivittämisessä ja timanttien salakuljetuksen kitkemisessä.