Vastuullisuudesta parjatun Luhdan ihmisoikeustyössä on otettu askeleita oikeaan suuntaan

Uutiset
05/03/2024

Finnwatchin uusi raportti tarkastelee ihmisoikeustyöstään aiemmin risuja saaneen Luhdan vastuullisuusprosesseja. EU:n yritysvastuusääntely on kirittänyt Suomen suurinta vaatealan yritystä kehittämään toimintaansa. 

Finnwatch kiittää Luhtaa siitä, että se on nyt julkaissut kunnollisen ihmisoikeussitoumuksen. Ihmisoikeussitoumus on pohja, johon yritysten huolellisuusprosessi nojaa. Ihmisoikeussitoumuksessa Luhta sitouttaa koko organisaationsa ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja määrittelee miten se tulee noudattamaan ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusprosessia.

Finnwatchin raportti perkaa Luhdan ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusprosessin arvioiden sen toteutumista kansainvälistä UNGP Framework -kehikkoa vasten. Huolellisuusprosessissa yritys selvittää ja puuttuu toiminnassaan kaikkiin todellisiin tai mahdollisiin kielteisiin ihmisoikeusvaikutuksiin. Vaikka Luhta on ottanut askeleita oikeaan suuntaan, raportista selviää, että yrityksellä on vielä paljon tehtävää.

Luhdan tuotanto tapahtuu pääosin Kiinassa, jossa on merkittäviä ihmisoikeusongelmia. Finnwatch kritisoi Luhtaa siitä, ettei se ole tunnistanut toimintaansa liittyviä keskeisiä ihmisoikeusriskejä eikä laatinut riittäviä toimenpideohjelmia kyseisiin riskeihin puuttumiseksi.

– Olisi perusteltua odottaa, että yrityksellä olisi jonkinlaiset suunnitelmat esimerkiksi Kiinassa yleisenä ongelmana oleviin ammatillisen järjestäytymisen haasteisiin, elämiseen riittämättömiin palkkoihin sekä runsaisiin ylitöihin liittyen. Yrityksen tulisi myös kertoa käytännön työstään näiden ongelmien selättämiseksi, toteaa Finnwatchin ihmisoikeusasiantuntija Maija Lumme.

Vastauksessaan Finnwatchille Luhta kertoi kehittävänsä parhaillaan ihmisoikeusriskiensä arviointia. Finnwatch kiittää yritystä tästä, ja odottaa saavansa lukea pian edistysaskeleista.

Finnwatch huomauttaa myös, ettei Luhta anna juuri mitään tietoa tuotantoketjunsa alemmista portaista. Yrityksen valitusmekanismit eivät myöskään ole saavutettavia ihmisoikeusvaikutusten kohteena oleville sidosryhmille. Tästä syystä Luhta ei saa tietoa arvoketjunsa ongelmista eikä myöskään voi korjata tai korvata haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia. Myös näitä prosesseja Luhta on luvannut kehittää.

EU-sääntely ohjaisi yritysten vastuullisuustyötä johdonmukaisemmaksi ja tehokkaammaksi. Jo voimaan astunut kestävyysraportointidirektiivi on jo ohjannut Luhtaa oikeaan suuntaan, mutta kaikkein tärkein sääntelyhanke, yritysvastuudirektiivi, odottaa vielä lopullista hyväksyntää. Direktiivi tekisi huolellisuusprosessin noudattamisesta suurimmille yrityksille pakollista.

– Näemme Finnwatchissa selvästi, että kehittyvä yritysvastuusääntely kirittää yrityksiä oikeaan suuntaan. Myös Luhta on lähtenyt viemään omaa ihmisoikeustyötään vastaamaan uutta sääntelykehikkoa, Lumme sanoo. 

Finnwatch pelkää että EU:ssa vastatuulessa olevan yritysvastuudirektiivin hyväksymättä jättäminen vaikeuttaa yritysten vastuullisuustyöhön panostamista ja laittaa kehitysprojektit jäihin. Myös Luhta on julkisesti asettunut tukemaan yritysvastuudirektiivin hyväksymistä.

– Toivomme päättäjiltä viisautta. Yritysvastuudirektiivin hyväksymättä jättäminen haittaa vastuullisuusprosessiensa kehittämisen aloittaneita tai prosessissa jo pidemmällä olevia yrityksiä. Vastuuttomille yrityksille sääntelyn jarruttaminen sen sijaan antaa lisää kilpailuetua, Lumme summaa.

Tue työtämme lahjoituksella!