Yritysten yhteydet Israelin laittomiin siirtokuntiin jatkuvat

Uutiset
29/11/2022

Finnwatchin tänään julkaistussa raportissa on kartoitettu yhteensä 40 yrityksen ja eläkesijoittajan taloudellisia yhteyksiä Israelin laittomiin siirtokuntiin. Raportti on päivitys yhdistyksen vuonna 2012 julkaisemalle raportille. 

Finnwatchin selvitys osoittaa, että Suomen markkinoille kytkeytyneet Alstom, Veolia, General Mills, Heineken, G4S, Avgol ja SodaStream ovat luopuneet liiketoiminnoista siirtokunnissa. Finnwatch kiittää myös Keskoa, joka on ainoana tutkituista kaupan ketjuista ottanut käyttöön omia merkkejään ja omaa maahantuontiaan koskevan siirtokuntatuotteet ja -raaka-aineet kieltävän linjauksen.

– Yritystoiminta siirtokunnissa rikkoo kansainvälisiä yritysvastuuperiaatteita. On tärkeää, että yritykset ovat toimineet oikein ja kantaneet ihmisoikeusvastuunsa asiassa, sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér.

Yritystoiminta siirtokunnissa rikkoo kansainvälisiä yritysvastuuperiaatteita.

Finnwatchin raportista käy ilmi, että kaikki yritykset eivät kuitenkaan toimi vastuullisesti. Wolt ja useat muut alustatalouden yritykset, kuten AirBnB, jatkavat toimintaansa siirtokunnissa. Myös kiinteistövälitysyhtiö RE/MAX välittää kohteita siirtokunnissa. Siirtokuntayhteyksiä löytyi myös Pizza Hut -ketjulta, alusvaateyhtiö Delta Galililta, muoviyhtiö Keteriltä, vesiautomaatteja markkinoivalta Eden Springsiltä ja autovalmistaja Volvolta. 

Suomessa myös myydään siirtokuntatuotteita. Valtionyhtiö Alkon valikoimista löytyi jälleen siirtokunnista tuotavia viinejä, ja Suomessa markkinoidaan edelleen siirtokunnissa valmistettuja Ahavan kosmetiikkatuotteita. Myös Keskon valikoimiin oli vahingossa päätynyt pieni erä siirtokunnassa tuotettua rosmariinia.

Erillisenä tapausesimerkkinä raportti nostaa esiin maataloussertifiointijärjestelmä Global G.A.P.in roolin siirtokuntatuotteiden viennin mahdollistajana. Lukuisat EU-alueella toimivat päivittäistavarakaupan ketjut ja muut elintarvikealan toimijat edellyttävät ostamiltaan maataloustuotteilta Global G.A.P. -sertifiointia. Finnwatchin selvityksessä havaittiin, että Global G.A.P. -sertifikaatti on myönnetty 136 Israelin laittomiin siirtokuntiin kytkeytyvälle toimijalle.

– Global G.A.P. on paljon vartijana siinä, jatkuuko maataloustuotteiden kauppa laittomista siirtokunnista vai ei. Käytyään dialogia Finnwatchin kanssa, järjestelmä on nyt luvannut pohtia omaa ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoitettaan, Finnwatch sanoo.

Siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia, ne aiheuttavat ihmisoikeusloukkauksia ja muodostavat esteen rauhalle.

Finnwatchin raporttia varten käytiin läpi myös eläkesijoittajien sijoituskohteita. Eniten siirtokuntayhteyksiä löytyi Työeläkeyhtiö Elon sijoitussalkusta. Elo ei ollut vielä aloittanut sijoituskohteidensa kanssa vuoropuhelua siirtokuntatoiminnoista luopumiseksi.

Kansainvälisen yhteisön kanta Israelin siirtokuntiin on selvä. Siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia, ne aiheuttavat ihmisoikeusloukkauksia ja muodostavat esteen rauhalle. Sekä Suomi että Euroopan unioni ovat tuominneet siirtokunnat. Yritystoiminta siirtokunnissa ylläpitää kansainvälisen oikeuden vastaista tilannetta ja aiheuttaa haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia.

– Yritystoimintaan siirtokunnissa on kiinnitetty viime vuosina entistä enemmän huomiota muun muassa YK:n ihmisoikeusneuvostossa, joka päätyi vuonna 2021 jopa teettämään listan siirtokunnissa toimivista yrityksistä. Toivomme, että ihan jokainen raportissamme tutkittu yritys alkaa nyt soveltaa kansainvälisesti sovittuja ihmisoikeuksia koskevia pelisääntöjä, Finér toteaa.

– Raporttimme osoittaa siirtokunnissa toimiviin yrityksiin kohdistuvien boikottien toimivan. Ihmisoikeuksien suojeleminen on kuitenkin ensisijaisesti valtioiden tehtävä. EU:n tulisikin kieltää siirtokuntatuotteiden maahantuonti EU-alueelle sekä säätää soveltamisalaltaan laaja yritysvastuulaki, Finèr jatkaa.

Lisätiedot:

Sonja Finér
Finnwatchin toiminnanjohtaja
044 568 7465
sonja.finer@finnwatch.org

Kuva: Ryan Rodrick Beiler / Shutterstock.com