Nämä valinnat ovat kuitenkin käytännössä sidoksissa yleiseen elämäntapaan ja tarpeiden muodustumiseen, eikä niistä ole juuri apua siinä tilanteessa, kun kaupassa on edessä kaksi saman tuoteryhmän tuotetta. Jos kyse on käyttötavarasta, voi toki yrittää arvioida sitä, kumpi vaihtoehdoista kuluttaa vähemmän energiaa, kestää paremmin käytössä tai on helpommin korjattavissa, mutta sekään ei ole aina helppoa ilman asiantuntemusta.

Ilmastovaikutuksesta kerrotaan vain harvassa tuotteessa muuten kuin korkeintaan ilmaston kannalta vaikeasti tulkittavalla yleisväitteellä esimerksi luonnonmukaisesti tuotetun tai kierrätetyn materiaalin käytöstä. Jos varsinaisista päästöistä mainitaan jotain, useimmin kyse on siitä, että tuotteen päästöjä on kompensoitu, ja sen kerrotaan siten olevan ilmastoneutraali. Tällöinkään ei yleensä kerrota, kuinka suuret päästöt ovat olleet tai miten niitä on pyritty hyvittämään. Kompensaatio voi olla hyvä tapa kantaa vastuuta niistä päästöistä, mistä ei ole mahdollista päästä eroon, mutta tärkeämpää on aidosti vähentää oman tuotteen arvoketjun päästöjä.

Kun viime syksynä päivitimme Hiilenmustia alihankintaketjuja -tutkimuksemme tietoja, ilmeni, etteivät yritykset edelleenkään tiedä, millaista energiaa niiden maahantuomien ja myymien tuotteiden valmistuksessa käytetään – puhumattakaan siitä, millaisia päästöjä tuotantoon liittyy. Kysyimme samalla kymmeniltä niin sanotuista riskimaista tuotteita Suomeen tuovilta yrityksiltä, onko niillä aikeita tuoda tuotekohtaisia hiilijalanjälkitietoja kuluttajien saataville. Suurella osalla vastaajista oli mielenkiintoa aihetta kohtaan, mutta tuotekohtaista päästölaskentaa pidettiin toistaiseksi liian haastavana. Osa niistä harvoista yrityksistä, jotka olivat pyytäneet alihankkijoiltaan tietoja tuotannon päästöistä, sanoi, ettei tietoa joko saatu, tai ne vaikuttivat epäluotettavilta.

Kun tuotekohtaista hiilijalanjälkitietoa ei ole vielä yleisesti saatavilla, on ilmastovastuullisen kuluttajan tyydyttävä arvioimaan niitä yrityksiä, jotka valmistavat ja myyvät meille tuotteitaan. Aivan helppoa ei ole sekään, sillä yritykset kertovat mielellään siitä, mitä ne tekevät, ja vaikenevat siitä, mikä jää tekemättä. Ilmastotavoitteita koskee tämän valikoivuuden lisäksi myös se, että ne asetetaan toisinaan niin kauas, ettei niillä juuri ole arvoa nykyhetken arvioinnissa. Kompensaatiolla taas voidaan nopeastikin saavuttaa hiilineutraalius, mutta se ei vaikuta mitenkään niihin päästöihin, jotka tuotannossa syntyvät.

Viime syksyn selvityksen perusteella yhdelläkään yrityksellä ei ollut selkeää alihankinnan päästöjä koskevaa vähennystavoitetta – joskin osalla alihankkinnan päästöt olivat kokonaan tai osittain mukana yleisessä ilmastotavoitteessa. Kyseessä ei tietenkään ole pelkästään kotimainen ongelma, sillä Climate Action 100 kertoi joulukuussa, että sen maailman suuripäästöisimpiin yrityksiin kohdistuneessa selvityksessä vain joka kymmenennellä vastaajalla oli sellainen nettonollatavoite, joka kattoi myös alihankinnan päästöt.

Toki pelkää alihankintaa koskevan päästötavoitteen asettamiseksi ja seuraamiseksi pitäisi ensin tietää tarkemmin nykyinen lähtötaso. Ja kuten selvityksemme ovat paljastaneet, työ on niiltä osin vasta alkutekijöissään. 

Finnwatchin selvitykseen saaduissa vastauksissa nousivat esiin myös tieteeseen perustuvat tavoitteet. Käytännössä kyseessä on yleensä niin sanottu Science-Based Targets -aloite (lyh. SBTi), jonka taustalla ovat Carbon Disclosure Project, World Resource Institute, WWF ja YK:n Global Compact -aloite. SBTi on kelpuuttanut yli 500 yrityksen ilmastotavoitteet “tieteen mukaisiksi” eli niiden on katsottu olevan linjassa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden kanssa. Saman verran yrityksiä on sitoutunut asettamaan itselleen tällaiset tavoitteet lähitulevaisuudessa.

Suomalaisia yrityksiä SBTi:ssä on 25, joista 19 on asettanut tavoitteet ja kuusi sitoutunut tekemään sen. Finnwatchin selvitykseen kuuluneista yrityksistä SBTi:hin kuuluvat Kesko, Paulig, S-ryhmä ja Tokmanni sekä välillisesti Lidl, jonka emoyhtiö Schwartz Group on sitoutunut asettamaan tieteeseen perustuvat tavoitteet. Vähittäistavarakaupan kohdalla tavoitteet ovat erityisen kiinnostavia, sillä niiden kohdalla alihankinnan päästöjen merkitys on erityisen suuri – jopa monikymmenkertainen suoriin päästöihin verrattuna.

Kesko, S-ryhmä ja Tokmanni ovatkin huomioineet alihankinnan päästöt osana tieteen mukaista tavoitettaan. Kesko aikoo edellyttää vuoteen 2025 mennessä jonkinlaista päästövähennystavoitetta 90 prosentilta tärkeimmistä tavarantoimittajistaan ja uusimmassa vuosiraportissaan asetetaan tavoitteeksi myös 67 prosentin osuus kaikista tavarantoimittajistaan. S-ryhmän tavoitteena puolestaan on, että alihankkijat, jotka kattavat vähintään 67 prosenttia yrityksen ostoista, asettavat oman tieteeseen perustuvan tavoitteen vuoteen 2023 mennessä. Tokmannilla tavoitteena on hieman suurempi osuus (80 prosenttia) hieman myöhemmin (2025 mennessä).

Tavoitteet kuulostavat hyviltä, mutta on syytä huomioida myös se, että niiden ulkopuolelle voi jäädä merkittäväkin osuus päästöistä. On helppo arvata, että hiilivoimalla Aasiassa tuotteita valmistavat yritykset eivät ole etujoukoissa liittymässä SBTi:hin. Esimerkiksi Kiinan kaikista yrityksistä ainoastaan kolme on asettanut ja 13 sitoutunut asettamaan itselleen tieteeseen perustuvat tavoitteet.

Kaikkein likaisimman tuotannon sijaan esimerkiksi suomalaisten vähittäistavarakaupan ketjujen alihankintaa koskevat ilmastotavoitteet täyttyvät paljon kotoisemmilla nimillä. Esimerkiksi Fiskars, Nokia, Paulig ja suuret paperiyhtiöt ovat jo asettaneet SBT-tavoitteet ja muun muassa Valio on sitoutunut tekemään samoin. Kansainvälisistä tavarantoimittajista ketjujen alihankinnan tavoitetta täyttävät jo nyt muun muassa Colgate Palmolive, Danone, Lego, Nike ja Sony. Kaikilla näillä toimittajilla on myös jonkinlainen niiden omaa alihankintaa koskevien päästöjen tavoite, mutta usein se on taas selvästi heikompi kuin omia suoria päästöjä koskeva tavoite.

Tällainen kehitys, jossa ilmastotavoitteet linkittyvät ja yritykset työskentelevät paitsi omien myös kumppaniensa tavoitteiden saavuttamiseksi, on yleisesti ottaen erittäin hyvä suunta. Mutta kun tavoitteet ketjuuntuvat eivätkä ole riittävän kattavia tai kunnianhimoisia, niiden ulkopuolelle jäävä osuus päästöistä on vaarassa jäädä suuremmaksi kuin yksittäisen yrityksen tavoite antaa ymmärtää. Siksi niin tavoitteiden asettamisessa ja ilmastotoimissa on pidettävä huolta siitä, etteivät ne tuotantomaat, joissa ollaan jäljessä vanhojenkin ongelmien kuten huonojen työolojen tai paikallisen saastumisen kohdalla, jää jälleen paitsioon.

Allekirjoita vetoomus, ja vaadi yrityksiä selvittämään ulkomailla tapahtuvan tuotannon päästöt ja asettamaan tavoitteet näiden päästöjen vähentämiseksi.