Finnwatchin suositukset tulevalle EU-parlamentille

Seuraavan EU-parlamentin tulee jatkaa määrätietoisia ilmastotoimia. Ilmastotoimien hyväksyttävyys on varmistettava kompensoivilla, sosiaalisesti oikeudenmukaisilla toimilla. Tämä edellyttää progressiivista verotusta, minkä osalta EU:n alueella on ongelmia erityisesti yrityksistä saatavien pääomatulojen verotuksessa. Edellisellä parlamenttikaudella maaliin viedyn yritysvastuulainsäädännön tehokkuus tulee varmistaa korjaamalla sääntelyyn jääneitä aukkoja sekä lisäämällä unionin alueella käytävän kaupan läpinäkyvyyttä.

Finnwatchin konkreettiset suositukset EU-parlamentille ja tulevalle komissiolle:

• Hiilineutraaliustavoite tulee aikaistaa vuoteen 2040. Komissio päätyi helmikuisessa tiedonannossaan esittämäään 90 prosentin päästövähennystavoitetta vuodelle 2040, mikä ei ole riittävä kiristys nykyiseen ilmastopolitiikkaan. Tiedonantoa varten tehtyä vaikutusten arviota tulee täydentää vaihtoehdolla, jossa nettopäästöt vähenevät 100 prosenttia ja EU:n ilmastolain mukainen hiilineutraaliustavoite aikaistuu vuoteen 2040. Suhteellisen varakkaiden valtioiden unionina EU:n tulee olla edelläkävijä ja saavuttaa globaali tavoitetaso etupainotteisesti.
  
  
• Vuodelle 2040 asetettavassa ilmastotavoitteessa tulee olla eriteltynä mukana päästövähennystavoite, tavoite maankäyttösektorin nieluille sekä teknisille nieluille. Näin voidaan varmistaa, että fossiiliperäiset päästöt varmasti vähenevät riitävästi eikä niitä ainoastaan kompensoida nieluilla.
  
  
• Fossiilipäästöjen hinnoittelua tulee laajentaa ja kiristää muun muassa huolehtimalla riittävän nopeasti laskevista päästökatoista päästökauppajärjestelmissä sekä valmistelemalla päästöoikeuksien ilmaisjaon nopea lopettaminen kaikilla toimialoilla esimerkiksi hiilirajamekanismia laajentamalla. Välttämättömiin kulutushyödykkeisiin kohdistuvien päästöhinnoittelutoimien oikeudenmukaisuudesta tulee varmistua riittävin kompensaatiotoimin esimerkiksi valmistelemalla jäsenmaiden käyttöön malli hiiliosingosta.
  
  
• Päästölaskentaa koskevien komission PEF- ja OEF-järjestelmien kehitystyötä tulee parantaa merkittävästi syksyllä 2024 valittavan komission kaudella. Komission tulee osoittaa laskentamallien kehitykseen riittävät resurssit ja saattaa hankkeesta tehtävä viestintä ajantasalle. Lisäksi viherväitteitä koskevan direktiivin ja muussa relevantissa EU-lainsäädännössä tulee edellyttää yrityksiltä PEF- ja OEF-järjestelmien mukaista päästölaskentaa.
  
  
• On huolehdittava, ettei ilmastoväittämien tarkempi sääntely johda yritysten ilmastotoimien vähenemiseen. Jos esimerkiksi aiemmalla parlamenttikaudella tehty päätös kieltää tuotteiden markkinoiminen hiilineutraaleina johtaa siihen, että yritykset kantavat päästöistään aiempaa vähemmän vastuuta hillimarkkinoita hyödyntäen, tulee tämä kielto purkaa. Tuotteiden ja organisaatioiden hiilineutraaliusväitteet tulisi sallia, kun ne täyttävät ISO 14068 -standardin kriteerit.
  
  
• Yritysten kannustimia tuottaa ja rahoittaa lisäisiä ilmastotoimia hiilimarkkinoille tulee edistää esimerkiksi mahdollistamalla niin sanotut vastaavat mukautukset EU:n ilmastopolitiikassa ja kansallisessa kasvihuonekaasujen raportoinnissa. Tämä mahdollistaisi esimerkiksi lentoliikenteen CORSIA-markkinan kysyntään vastaavien hiilimarkkinahankkeiden käynnistämisen EU-maissa.
  
  
• Ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuuden ja pitkäjänteisyyden vuoksi erilaisten ilmastotoimien suunnittelun tulee olla johdonmukaista, läpinäkyvää ja osallistavaa. Tätä voidaan edistää velvoittamalla jäsenmaat perustamaan kansalliset yhteiskunnallisen murroksen suunnitteluyksiköt, jotka tarkastelevat poikkihallinnollisesti materiaali-, energia- ja työllisyysvaikutukset huomioiden eri toimialojen ilmastotoimia ja -suunnitelmia osallistaen laajasti tutkijoita sekä asiantuntijoita niin yrityksistä, hallinnosta kuin järjestöistä.
  
  
• Tullitietojen julkisuus tulee laajentaa kattamaan tiedot unionin alueelle tuotteita tuovista ja unionista tuotteita vievistä toimijoista. Tiedot tuojista ja viejistä tulee koota ja julkaista tietokannassa keskitetysti EU:ssa perustettavan uuden tullidatakeskuksen toimesta. 
  
  
• Osana yritysvastuudirektiivin uudelleentarkastelua direktiivin ’toimintaketjun’ määritelmä tulee päivittää vastaamaan kansainvälisiä yritysvastuustandardeja sisällyttämällä määritelmään yrityksen loppupään liikekumppaneiden toiminnot, jotka liittyvät esimerkiksi yrityksen palveluihin sekä kuluttajakäyttöön. Yritysvastuudirektiivin huolellisuusvelvoite laajenisi näin ollen täysimääräisesti koskemaan myös finanssialaa.
  
  
• Osana uudelleentarkastelua yritysvastuudirektiivin soveltamisalaan tulee lisätä yritykset, joiden liikevaihdosta yli puolet syntyy riskialoilla ja joilla on vähintään 250 työntekijää ja liikevaihto vähintään 40 miljoonaa euroa. Tällaisiksi riskialoiksi direktiiviluonnoksessa oli alunperin katsottu kuuluvaksi tekstiili- ja nahkatuotteiden valmistus, maa- ja metsätalous, elintarvikkeiden ja juomien valmistus ja tukkumyynti sekä kaivannaisteollisuus ja rakennusala. Ryhmäkanneoikeus tulee lisätä direktiiviin.
  
  
• Israelin laittomista siirtokunnista tulevien tuotteiden maahantuonti EU-alueelle tulee kieltää. 
  
  
• Toimia aggressiivisen verosuunnittelun kitkemiseksi ja kansainvälisen yritysverojärjestelmän uudistamiseksi tulee jatkaa niin EU:ssa kuin muillakin kansainvälisillä foorumeilla. Uudistusten kattavuuden ja neuvotteluprosessin demokraattisuuden takaamiseksi YK:n tulee olla ensisijainen foorumi globaaleista veroratkaisuista neuvoteltaessa. YK:n veroprosessiin liittyvien epävarmuuksien vuoksi verojärjestelmien kehitystyötä ja valmistelua on silti jatkettava aktiivisesti myös OECD- ja EU-tasolla.
  
  
• Mikäli OECD:n puitteissa neuvoteltu, Pilari 1:ksi nimetty yritysverojärjestelmän uudistamishanke ei etene suunnitellussa aikataulussa, tulee EU:ssa ottaa käyttöön oma digivero. Vaihtoehtoisesti (ja vielä kattavammin) verotulojen reilumpi jakautuminen yritysten toimintamaiden kesken voidaan taata ottamalla käyttöön kansalliset yritysverojärjestelmät kokonaan korvaava konsernitason veromalli, jossa verotulojen jako maiden kesken perustuu tosiasiallisia toimintoja mahdollisimman hyvin kuvastavaan jakokaavaan. Komission BEFIT:iksi nimeämä yritysveromalli voisi em. tavoitteiden mukaiseksi korjattuna toimia pohjana EU-tason veromallin valmistelulle. 
  
  
• Suuryritysten voitoille vuoden 2024 alusta asetettu minimivero torjuu haitallista verokilpailua ja kitkee kannusteita rajat ylittävään voitonsiirtoon. Sen tehoa voitaisiin kuitenkin lisätä merkittävästi nostamalla minimiveron tasoa EU-alueella ja poistamalla minimiverodirektiivistä veropohjaa kaventavat poikkeussäännökset. Myös direktiivin soveltamisalaa olisi perusteltua laajentaa nykyisestä. Direktiivistä tulisi samalla tehdä minimidirektiivi, jotta se ei jatkossa asettaisi rajoitteita direktiiviä kunnianhimoisemmalle kansalliselle lainsäädännölle.
  
  
• Aggressiiviseen verosuunnitteluun ja veronkiertoon puuttumista helpottaisi myös se, jos EU-maiden verohallinnoilla olisi käytössään kattavammat tiedot toisiin EU-maihin rekisteröityjen holdingyhtiöiden toiminnan luonteesta. Tätä tavoitetta tulee tukea uusilla raportointivaatimuksilla, joita sisältyy komission esittelemään kuoriyhtiödirektiiviin, jota ei saatu vietyä läpi nykyisellä parlamenttikaudella.
  
  
• Yritysverotuksen yhtenäistämistoimien seurauksena maiden välisen haitallisen verokilpailun painopiste siirtynee entistä vahvemmin pääomatuloverotuksen alueelle. Siksi verotuksen yhtenäistämistoimet on tärkeää ulottaa myös pääomatuloverotukseen. Keskeistä olisi ottaa käyttöön pääomatuloja koskeva EU-tasoinen tai globaali minimivero. Vaihtoehtoisesti saman asian voisi ajaa suuriin omaisuuksiin kohdistuva varallisuusvero. Sen etuihin lukeutuu se, että veron piiriin tulisivat myös esimerkiksi holdingyhtiöihin kerrytetyt varat, jotka eivät ole henkilön verotettavaa tuloa. Etenkin EU-laajuisen veroratkaisun tapauksessa pääomatuloja koskevan minimiveron tai varallisuusveron käyttöönotto edellyttäisi myös arvonnousuveron käyttöönottoa niissä maissa, joissa sellaista ei vielä ole. EU-maiden arvonnousuverosäännökset olisi muutoinkin tarkoituksenmukaista harmonisoida direktiivin avulla. Lisäksi erilaisten varakkaita veronmaksajia jäsenmaan alueelle houkuttelevien erityisvero-ohjelmien yleistyttyä EU:ssa olisi tarpeen laatia yhteiset säännöt veroetuuksia tarjoaville erityisvero-ohjelmille.
  
  
• Yritysten veronmaksua ja omistussuhteita koskevien tietojen avoimuutta on vahvistettava muun muassa korjaamalla maakohtaista veroraportointia koskevan direktiivin puutteet sekä huolehtimalla, että EU-maiden edunsaajarekisterit saatetaan tulevaisuudessa kaikissa EU-maissa julkisiksi. Maakohtaisen raportoinnin osalta keskeisimpiä korjaustarpeita ovat raportointivelvoitteen ulottaminen kaikkiin yritysten toimintamaihin, soveltamisalan määrittävän liikevaihtorajan laskeminen sekä raportoinnin tietosisällön laajentaminen kattamaan kaikki olennaiset yrityksen toiminnan laajuutta koskevat erät. Edunsaajarekisterien avoimuutta on perusteltua edistää muun lainsäädännön kuin ongelmalliseksi osoittautuneen rahanpesulainsäädännön kautta. Tälle on painavat perusteet, sillä edunsaajarekisterin yleisöjulkisuus palvelee rahanpesun torjumisen ohella myös muun muassa veronkierron, korruption ja petosten torjuntaa sekä talouspakotteiden valvontaa.
  
  
• Verotusta koskevilta päätöksiltä edellytettävä jäsenmaiden yksimielisyys rapauttaa jo nykyisellään EU-tason päätöksentekoa, ja ongelma tulee jatkossa kasvamaan EU:n laajenemisen myötä. EU:ssa tuleekin löytää poliittinen yhteisymmärrys siirtymisestä niin kutsuttuun tavalliseen lainsäädäntöjärjestykseen myös veropohjan tiivistämiseen liittyvissä asioissa. Niin kauan kuin tätä ei ole saatu toteutettua, tulee veropohjan turvaamisen kannalta tärkeiden hankkeiden kohdalla arvioida voitaisiinko niistä päättää artiklan 116 mukaisesti. Myös mahdollisuutta relevanttien veroaloitteiden edistämiseen niin kutsutun tiiviimmän yhteistyön kautta tulee pitää aktiivisesti esillä.