Eduskunnan suuri valiokunta kuulee tällä viikolla asiantuntijoita ja lyö lukkoon Suomen kannan yritysvastuudirektiivin vesittämiseen.
Käsittely koskee komission ehdottamia, yritysvastuudirektiiviin tehtäviä merkittäviä heikennyksiä, joita Petteri Orpon hallitus puoltaa valtioneuvoston kannassa.
Muun muassa ukrainalaiset sidosryhmät ja vastuullisuuteen panostaneet yritykset ovat vedonneet päättäjiin, etteivät he kannattaisi yritysvastuudirektiivin vesittämistä. Yhdysvalloista taas on vaadittu direktiivin heikentämistä.
– Suomi on asettumassa historian väärälle puolelle ja väärään joukkueeseen. Valtioneuvoston kannassa puolletaan laajasti yritysvastuudirektiivin tehtäviä heikennyksiä, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér sanoo.
Komission esityksissä on kyse merkittävistä vesityksistä direktiiviin. Finnwatch on nostanut eduskunnan kuulemisissa huolia erityisesti seuraavista ehdotuksista:
- Yrityksiä ohjataan jatkossa huolehtimaan ympäristöstä ja ihmisoikeuksista pääsääntöisesti vain tuotantoketjun 1. portaalla eli lähimpien liikekumppanien toiminnassa. Tämä tarkoittaa, että resursseja ohjataan sinne, missä riskejä ei välttämättä ole lainkaan. Vastuullisten yritysten hallinnollinen taakka lisääntyy, muut pääsevät kuin koira veräjästä, ja ihmisoikeudet ja ympäristö kärsivät.
- Yritysten mahdollisuuksia saada tietoja omasta tuotantoketjuistaan rajoitetaan. Isot yritykset saisivat pääsääntöisesti kysyä pienemmiltä alihankkijoiltaan vain tiettyjä erittäin suppeaan raportointistandardiin sisältyviä tietoja.
- Puolentoista asteen mukaisia ilmastosiirtymäsuunnitelmia ei tarvitse enää toteuttaa. Siirtymäsuunnitelmien toteuttamisvelvollisuus ehdotetaan poistettavaksi direktiivistä, tehden koko siirtymäsuunnitelmia koskevan artiklan tyhjäksi kirjaimeksi.
- Uhrien oikeussuojakeinot vesitetään olemattomiin. Direktiivistä poistetaan järjestöjen mahdollisuudet edustaa ihmisoikeusloukkausten uhreja oikeudessa. Uhrien mahdollisuudet nostaa direktiiviin perustuvia siivilikanteita poistetaan.
– Kyseessä ei ole komission lupaama sääntelyn yksinkertaistaminen vaan yritysvastuudirektiivin tavoitteista luopuminen. Vastuuttomat yritykset hyötyvät, ja vastuullinen liiketoiminta kärsii, sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finér.
Finnwatch huomauttaa, että valtioneuvoston kanta on monelta osin ristiriidassa sen omien aikaisempien kantojen kanssa. Keväällä 2024 pääministeri Orpo kertoi eduskunnalle Suomen saaneen läpi juuri sellaisen yritysvastuudirektiivin kuin se halusi. Alle vuotta myöhemmin hallitus on kuitenkin valmis tukemaan sen vesittämistä.